Nyt kannattaa kerätä villiyrttejä

Virpi Hirvensalo on pitkän linjan yrttiharrastaja. Vieressä on alkukesän yrtteihin kuuluva litulaukka.  Virpi Hirvensalo on pitkän linjan yrttiharrastaja. Vieressä on alkukesän yrtteihin kuuluva litulaukka. Kuva: Minna Saarinen

Villiyrttisesonki on nyt parhaimmillaan. Villiyrtit ovat ilmaista, ravinnerikasta ruokaa ja lähempänä kuin marjamaastot. Seuraavien viikkojen ajan hyviä villiyrttejä ovat esimerkiksi nokkonen, siankärsämö, maitohorsman nuoret lehdet, poimulehti, vuohenputki ja voikukka.

Turkulainen maantieteilijä Virpi Hirvensalo pitää erilaisia koulutuksia ja blogisivustoa liittyen pitkäaikaiseen yrttiharrastukseensa.

– Kuivattu tai kevyesti ryöpätty nokkonen sopii esimerkiksi pastaan, smoothieen, leipään, salaattiin tai siitä voi tehdä teetä. Nokkosen siemeniä voi ripotella puuron päälle, Hirvensalo kertoo.

Lähes jokaisen vanhan pihamaan riesasta, vuohenputkesta, kannattaa kerätä nuoria, suppuisia pikkuversoja. Tätä voi tehdä koko kesän. Vuohenputki on miellyttävän makuinen, mieto yrtti, jota voi hyödyntää sellaisenaan salaattina tai leivän päällä: kannattaa kokeilla myös sushin valmistukseen makirullien väliin. Vuohenputki sopii myös keittoihin, munakkaisiin ja tomaattiruokiin.

– Vuohenputkisipsit ovat ihania! Nuoret versot voi huuhdella, jos niissä on pölyä tai multaa ja taputella kuivaksi pyyhkeen välissä. Lorauta oliiviöljyä ja ripaus suolaa yrttien päälle ja laita 150 asteeseen 15 minuutiksi uuniin. Kun yrtit ovat rapsahtavan rapeita, ne ovat valmiita, Hirvensalo vinkkaa.

Vuohenputki kannattaa opetella tunnistamaan hyvin, koska sen voi sekoittaa nuorena versona muihin putkikasveihin. Vuohenputkelle tunnistettavaa on esimerkiksi kasvutapa: se kasvaa laajana kasvustona puutarhoissa, joutomailla, puistoissa, metsän reunoilla ja purojen varsilla.

Maitohorsma on helppo tunnistaa ja sen nuoret lehdet käyvät salaattiin, kaalilaatikkoon, muffinsseihin ja gratiineihin. Niitä voi paistaa pannulla voissa tai öljyssä, kuten muitakin villivihanneksia. Myöhemmin kesällä maitohorsman kukkia voi käyttää koristeena kakuissa, jälkiruoissa ja salaateissa. Ne sopivat myös teeainekseksi. Niistä voi valmistaa simaa, viiniä ja hilloa.

Poimulehti on myös helppo tunnistaa. Lehtiä voi lisätä salaatin joukkoon nuorena versona. Siankärsämön kukkia ja lehtiä voi käyttää lisukkeeksi keittoihin ja salaatteihin, mausteeksi graavikalalle, tai tehdä siitä esimerkiksi yrttivoita.

– Nuorempia ja vaaleampia voikukan lehtiä voi kerätä pitkin kesää ravinnoksi. Lehdestä kannattaa ottaa käyttöön 2/3 kärjestä ja jättää paksu lehtiruoti pois. Voikukan lehdet sopivat smoothieen, salaatteihin, yrttivoihin, dippiin, kermaviilikastikkeisiin, marinadeihin, keittoihin ja pataruokiin tai pestoksi. Voikukan kukkanuppuja voi höyryttää tai paistaa öljyssä tai voissa lisukkeeksi. Niistä voi valmistaa myös kapriksen kaltaisia säilykkeitä. Kukista voi valmistaa myös hilloa tai viiniä.

Hirvensalo vinkkaa, että Luontoportin sivuilta voi tarkastaa yrttien tuntomerkkejä, jos on epävarma tunnistamisessa.

Marianne Rovio

Läpiajo estetty Fleminginkadulla

Linnanfältin ajojärjestelyissä on muutoksia ajalla 26.8-15.9. Kaivutyöt ovat edenneet niin, että läpiajo on estetty Fleminginkadulla. Ajoneuvoliikenne kulkee Fleminginkatu 8:aan sekä Raitiokujaan saakka Amiraalistonkadun kautta. Fleminginkatu 1-7:n liikenne kulkee Linnankadun kautta.

Suurten järvien vedenkorkeudet jatkavat laskua

Sunnuntaille suurimpien sateiden ennustetaan tulevan Pohjois-Pohjanmaalle, mikä voi nostaa hieman jokien vedenkorkeuksia. Alkuviikosta sään ennustetaan poutaantuvan, minkä vuoksi vedenkorkeuksien nousu jää vähäiseksi.

Kortiton kuski törmäsi pakettiauton perään Pöytyällä ja yritti juosta karkuun

Alle 20-vuotias nuorukainen ajoi perjantaina hieman ennen kolmea iltapäivällä kuljettamallaan henkilöautolla pakettiauton perään Pöytyällä Turuntiellä Hevosmäentien risteyksen kohdalla. Tätä ennen kuljettaja oli suurella ylinopeudella ohittanut ainakin yhden ajoneuvon tieosuudella, jolla nopeusrajoitus on 60 km/h.

Nostotyö sulkee ajokaistan Linnankadulla ensi viikolla

Nostotyö sulkee Linnankatu 55:n kohdalla toisen ajokaistan liikenteeltä maanantaista perjantaihin kello 9-15.

Euroopan kemikaalivirasto laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden kandidaattilistaa

Euroopan kemikaalivirasto on laajentanut erityistä huolta aiheuttavien aineiden niin sanottua kandidaattilistaa. Listalla on nyt 201 ainetta.

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä

Päällystystyö aiheuttaa haittaa liikenteelle Raisiossa Kerttulantien ja Kisakadun kiertoliittymässä maanantaista alkaen.

Eloranta: Työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin tartuttava EU:ssa

Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) haluaa, että EU tarttuu vahvasti työelämän ja sosiaalipolitiikan epäkohtiin. Eloranta osallistui lauantaina Turun Eurooppa-foorumin

Nostotyö sulkee ajokaistan Tukholmankadulla maanantaina

Nostotyö sulkee oikeanpuoleisen ajokaistan Tukholmankadulla Jaakkoo-Taaran kohdalla maanantaina kello 9 alkaen.

Lottoarvonnassa löytyi yksi täysosuma

Lottoarvonnassa (kierros 34/2019) löytyi yksi täysosuma. 3,6 miljoonan euron voiton tuonut rivi pelattiin S-market Karkkilassa.

Urheilu

Jälkipeli: Lahjakkaan Dan-Ola Eckermanin ura ja elämä päättyi varhain

Turun Palloseuran lahjakas maalivahti Dan-Ola Eckerman oli tuttu näky lehtien otsikoissa vielä 1990-luvun alussa. Kun ura eteni kohti valtakunnan eliittiä, kohtalo puuttui peliin. Tuula Eckerman, Danin aviovaimo ja yhteisen lapsen äiti, muistelee haikeudella traagisia tapahtumia.

Turun Räntämäen kaupunginosassa sijaitseva kaunis keskiaikainen Maarian kirkko oli täpötäynnä. Kaikki Dan-Ola Eckermania (1964–94) viimeiselle matkalle saattamaan saapuneet eivät edes mahtuneet sisälle kirkkoon. Eletään alkukesää vuonna 1994. Nuoren urheilijan elämä päättyi aivan liian varhain.

TPS-juniorit kamppailevat viikonloppuna SM-karsinnoissa

Useampi TPS:n juniorijoukkue aloittaa viikonloppuna virallisen kilpailukautensa SM-karsinnoissa. Tulessa ovat tyttöjunioreista B-tytöt sekä pojista B Akatemia, C1-pojat sekä C2-pojat.

HC TPS Turku Oy kasvatti liikevaihtoaan ja kavensi tappioitaan, Erkka Westerlund liittyy seuran hallitukseen

Erkka Westerlund.

HC TPS Turku Oy:n taloudelliseen tasapainoon tähtäävä tervehdyttämisprosessi etenee. Päättyneellä tilikaudella turkulaisseuran liikevaihto kasvoi ja tulos parani.

TPS jalkapallon kunniagalleria julkistetaan syyskuussa

TPS jalkapallo avaa erityisen ansioituneita henkilöitä varten oman mustavalkoisen Kunniagallerian syyskuussa.

Puukkokatsomo: Kisa muiden joukossa

Kansainvälinen yleisurheilukausi on Dohan MM-kisojen ajankohdasta johtuen poikkeuksellisen pitkä. Pitkä kausi miellyttää varmasti monia yleisurheilun ystäviä, mutta kärsijöitäkin löytyy.

Joel Laitinen Interin edustuksen harjoitusvahvuuteen

PEPO Lappeenrannan kapteeni Joel Laitinen harjoittelee loppukauden FC Interin edustusjoukkueen mukana. Laitinen pelaa kuitenkin PEPO:n mukana jäljellä olevissa Kakkosen otteluissa, ellei vielä tulevassa kuun vaihteessa toisin sovita.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.