Avomaan salaattien aika on nyt

Erilaisia salaatteja. Erilaisia salaatteja. Kuva: Laura Riihelä

Kotimaiset avomaan salaatit ovat nyt parhaimmillaan. Säät ovat suosineet salaattien kasvamista. Sesonki alkoi kesäkuun puolivälissä ja jatkuu syyskuun loppuun. Kuluttajat ovat melkein unohtaneet, että salaatteja saadaan myös avomaalta. Tutummiksi ovat tulleet kasvihuoneiden ruukkusalaatit. Ammattiviljelijät kasvattavat salaatteja avomaalla myyntiin jaksoittain. Nämä salaatit ovat kooltaan muhkeita ja maultaan aromikkaita.

Rapealla keräsalaatilla on monta nimeä: jäävuorisalaatti ja amerikansalaatti lienevät ne tutuimmat. Tämä salaatti on kokenut viime aikoina lähes vastaavan maineenmenetyksen kuin kiinankaali aikoinaan. Tuontituotteena, valmiiksi pilkottuna, kuljetusten ja käsittelyiden takia mauttomana amerikansalaattia tarjotaan isoissa noutopöydissä ja pikaruokapaikoissa kautta Suomen ja kautta koko talven niin, että siihen on kyllästytty.

Kesäkuun lopusta aina myöhäiseen syksyyn saakka saamme kotimaassa tuotettua, lähellä kasvanutta avomaan jäävuorisalaattia, joka on aivan eri juttu kuin buffettien talvitarjonta. Suomen valoisa kesä kasvattaa aromikkaat salaatit avomaalla. Tämän hetken rapea keräsalaatti on mehukasta, makeaa ja raikasta.

Kuluttajat voivat ostopäätöksillään vaikuttaa siihen, kuinka laajaa salaattivalikoimaa kasvatetaan ja tarjotaan. Kuluttajan edun mukaista olisi saada maultaan, ulkonäöltään ja rapeudeltaan erilaisia salaatteja. Tällä hetkellä varsinkin rapean keräsalaatin kysyntä on ollut varsin heikkoa. Viljely kannattaa vain, jos on riittävästi kysyntää. Samallekin lautaselle voi yhdistää monenlaisia salaatinlehtiä, jolloin saadaan nautittavuutta ja näyttävyyttä moninkertaisesti. Maultaan ja suutuntumaltaan eri salaatit täydentävät toisiaan.

Salaattien nauttiminen lämpiminä on yleistynyt. Kaikki tukeva- ja rapealehtiset salaatit sopivat grillattaviksi, paistettaviksi pannussa tai paahdettaviksi uunissa. Jäävuorisalaattikin sopii pikaiseen kuumennukseen. Päälle voi valuttaa laadukasta, tuoreyrteillä maustettua öljyä ja tarjota lämmin salaattilohko vaikkapa paahdettujen pähkinöiden, manteleiden tai siementen kanssa osana ateriaa.

Lämpimillä ilmoilla salaattia halutaan syödä mieluiten kylmänä, raikkaan tuoreena. Kukapa ei pitäisi tutusta välimerellisestä salaatista, jossa jäävuorisalaatti kokoaa yhteen tomaatit, kurkut, vihreän paprikan, punasipulin, oliivit, oreganon ja vuohenjuuston.

Maalaissalaattiin puolestaan voit lisätä amerikansalaatin tueksi kypsennettyjä papuja ja perunoita, keitettyä kananmunaa, ruohosipulia ja avomaan kurkkuja sekä itselle mieleistä salaatinkastiketta. Äskettäin maasta nostettu raikas salaatti ei välttämättä tarvitse muuta kastiketta kuin tilkan laadukasta öljyä tai sitruunanmehua, jotta salaatin mehukkuus ja puhdas maku pääsevät oikeuksiinsa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suurmarkkinoilla uusi ennätys, kävijöitä yli 110 000

Suurmarkkinoilla oli yli 110 000 kävijää neljän päivän aikana. Kuva on viime kesältä.

Turun Kansainvälisten Suurmarkkinoiden tapahtumavastaava Ari Kallas kertoo, että nelipäiväiset markkinat olivat menestyksekkäät. Markkinoilla tehtiin uusi kävijäennätys. Yleisöä kävi markkinoilla neljässä päivässä yli 110 000.

Mikromuoviongelmaan tartuttava nopeasti

Tuore WWF:n tilaama tutkimus kertoo, että mikromuovia päätyy ihmisten elimistöön n. viisi grammaa viikossa. Suurimmaksi mikromuovien lähteeksi paljastui juomavesi. Tutkimus on tehty Newcastlen yliopistossa Englannissa, ja sen näkökulma on kansainvälinen. Asiaa on luonnollisesti välttämätöntä tarkastella myös kotimaisesta ja turkulaisesta perspektiivistä.

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Rauhaa kaipaavat suomalaiset

Suurin osa suomalaisista haluaa olla vapaa-ajan asunnollaan veden äärellä, omassa rauhassa paikkakunnalla, jossa on hyvä ilmapiiri ja hyvät lähipalvelut, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Muita enemmistön arvostamia asioita ovat hyvät ulkoilu-, lenkkeily- ja marjastusmahdollisuudet, hyvät liikenneyhteydet, sijainti lähellä vakituista kotia sekä vapaa-ajan asunnon hyvä varustelutaso mukavuuksilla.

Viherrakennustyö haittaa liikennettä Vähäheikkiläntiellä

Viherrakennustyö sulkee ajokaistan ja kevyenliikenteenväylän tai kaventaa niitä Vähäheikkiläntiellä Rykmentintien ja Uittamontien välillä maanantaina.

Parkkisakosta voi tulla ikävä lommo lomakassaan

Pysäköintivirhemaksuista voi tulla ikävä lommo lomakassaan. Parkkisakon suuruus on Suomessa monissa paikoissa jo 80 euroa. Ulkomailla mennään helposti yli sadan euron. Tukholmassa parkkisakko on noin 115 euroa ja Lontoon kalliimmilla vyöhykkeillä jopa 145 euroa. Summalla saisi lomalainen palkittua itsensä vaikkapa jäätelökioskilla tai terassilla useaan kertaan.

Asfaltoinnista haittaa liikenteelle Raisionkaarella alkuviikosta

Asfaltointityö haittaa liikennettä Raisionkaarella Nesteentien ja Raisiontien välillä 22.-24. heinäkuuta. Yksi ajokaista on käytössä.

Ecom osaksi Finago-perhettä

Turkulainen ohjelmistotalo Ecom on liittynyt tiiviimmäksi osaksi Accountorin Finago-ohjelmistotuoteperhettä, johon kuuluvat Finago Ecomin lisäksi jo Finago Procountor ja Finago Tikon.

Ian Anderson Plays Jethro Tull -kokoonpano Logomossa ensi maaliskuussa

Ian Anderson.

Ilmaus Too Old To Rock And Roll: Too Young To Die kuuluu monen keski-ikäisen perusrokkarin lausevalikoimaan tänäkin päivänä. Kyseessä on Jethro Tullin legendaarinen levytys keväältä 1976.

Urheilu

Otteluanalyysi: Interin tehokkuus liikaa Hongalle

Filip Valencic on tällä hetkellä pysäyttämätön Vaikkausliigassa.

Interin hyökkäysvoima on tällä hetkellä liikaa muille jalkapalloilun Veikkausliigan joukkueille. Interin tehoista sai tuta myös Honka, joka kärsi Kupittaalla tappion 3-1 (1-0) muutoin varsin tasaisessa ottelussa. Inter oli yksinkertaisesti vain parempi tilanteissa, joissa pallo piti panna maaliverkkoon.

Grönholmin pilli naulaan

Erotuomari Marko Grönholm urakka Veikkausliigassa päättyi.

Turkulaisen jalkapalloerotuomari Marko Grönholmin , 37, ura päättyi 13. heinäkuuta puhallettuun SJK–VPS-ottelussa. Vuonna 1996 tuomariuransa aloittanut Grönholm ehti tuomita Veikkausliigassa kaikkiaan seitsemän vuoden ajan.

Jälkipeli: David Mooren värikäs matka Aston Villasta Interin huoltajaksi

FC Interin edustusjoukkueen huoltaja David Moore tuli yli kaksikymmentä vuotta sitten Suomeen pelaamaan. Tällä piti viihtyä vain pari kuukautta, mutta nyt David onkin viettänyt Suomessa jo puolet elämästään.

Hyvä ystävä ja valmentajakollega John Allen soitti ja esitti David Moorelle hämmentävän kysymyksen. Kyse ei ollut aprillipilasta. Allen pyysi Moorea miettimään ja vastaamaan vasta myöhemmin. David ensin nauroi, sitten mietti ja vastasi myöntävästi, ja näin hänestä tuli FC Interin Veikkausliigassa pelaavan edustusjoukkueen huoltaja.

Otteluanalyysi: Haka menee menojaan Ykkösessä

Matej Hradecký teki vahvan paluun kentille 2,5 vuoden tauon jälkeen.

Valkeakosken Haka venytti kaulaa jo kymmeneen pisteeseen lyömällä TPS:n Kupittaalla 3-2 (2-0) jalkapalloilun Ykkösen kärkikamppailussa. Haka on käynyt kahdesti Kupittaalla ja voittanut kahdesti. Jossiteltavaa ei siis ole. Vai onko kuitenkin? TPS tuli vahvasti lopussa ja pääsi yrittämään tasoitusta, kun Haka panikoi yllättävästi.

Henrik Goesch triathlonin puolimatkan mestariksi Joroisissa

Henrik Goesch.

Henrik Goesch ja Tiina Pohjalainen voittivat triathlonin puolimatkan yleisen sarjan SM-lähdöt lauantaina Joroisissa. Puolimatkan SM-mitaleista kilpailtiin Joroisissa lauantaina. Kilpailu käytiin upeissa olosuhteissa, tyynessä ja lämpimässä säässä. Puolimatkalla kilpailumatkat ovat 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21,1 kilometrin juoksu.

Matej Hradeckýn paluu tapahtumassa huikeissa puitteissa

Matej Hradecký on pelannut viimeksi TPS:n raitapaidassa kaudella 2015.

Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika kenen tahansa elämässä Erityisen pitkä pätkä se on parhaassa iässä olevan jalkapalloilijan elämää. Huhtikuussa 24 vuotta täyttänyt Matej Hradecký pelasi edellisen pelinsä helmikuussa 2017. Tuolloin SJK:ta edustanut Hradecký pelasi Suomen Cupissa MuSaa vastaan, mutta sittemmin hän on joutunut katsomaan pelejä katsomon puolelta.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.