Keväällä istutetun nurmikon aukkopaikat on paras korjata elo-syyskuussa

Elokuussa ehtii hyvin tehdä paikkauskylvöjä keväällä istutetulle nurmelle. Syyskuun lopulla kylvö kannattanee jo jättää väliin ja tehdä vasta ensi keväänä. Elokuussa ehtii hyvin tehdä paikkauskylvöjä keväällä istutetulle nurmelle. Syyskuun lopulla kylvö kannattanee jo jättää väliin ja tehdä vasta ensi keväänä. Kuva: Jarno Keskinen

Syyskesä ja syksy ovat parasta aikaa nurmikon istuttamiseen. Jos keväällä istutettu nurmi on itänyt epätasaisesti, myös tällaisten laikkujen korjaaminen onnistuu varmimmin syksymmällä, kun kosteutta on enemmän kuin kesällä.

– Jos nurmi on jäänyt itämättä, ei vanhan kylvön kastelusta ole enää apua. Siemenet ovat kuivuneet ja kuolleet, joten tarvitaan uusi kylvö, tutkija Markku Niskanen Luonnonvarakeskuksesta kertoo.

Nurmikkoon jääneet aukkopaikat korjataan rikkomalla pintamaa, ripottelemalla maahan uudet siemenet ja peittämällä kylvös reilusti, jopa parilla-kolmella sentillä multaa tai mullan ja hiekan sekaista maata. Lopuksi istutettu kohta jyrätään.

– Sitten kylvettyä kohtaa pitää vielä muistaa kastella, Niskanen muistuttaa.

Vaikka kastelu on tärkeää, kylvöä voi kastella myös liikaa. Uusi kylvö on alttiina myös syksyn rankkasateille, jolloin noroina valuva vesi voi uurtaa kylvön pilalle. Kastelu kannattaa ajoittaa iltaan, jolloin vesi jää siementen käyttöön. Aamulla tehty kastelu ehtii varsinkin aurinkoisina päivinä haihtua ennen kuin siitä on siemenille hyötyä.

Kun kylvö on kunnolla itänyt, uusi nurmi saa hankittua vettä syvemmältä ja kastelu voidaan vähitellen lopettaa. Jos kylvön tekee elokuussa, pääsee todennäköisesti nauttimaan tuuheasta nurmesta vielä tänä vuonna. Itämisnopeudessa on kuitenkin suuria lajikekohtaisia eroja.

– Itäminen vie kahdesta neljään viikkoa. Jos paikkauskylvö menee syyskuun lopulle, voi uuden nurmen kasvu mennä ensi kevääseen, Niskanen laskee.

– Kaupan pussien siemenkoostumusta kannattaa lukea ennen ostopäätöstä. Niittynurmikka on hyvä, kestävä lajike, mutta itää hitaasti. Jos sitä kylvetään elokuussa, ei paikalla pelata palloa vielä syyskuussa, mutta ensi keväänä paikalla on tuuhea nurmi.

Kylvössä ei kannata säästää väärässä paikassa eli käyttää sitä samaa siemenpussia, joka on lojunut varaston perällä jo vuosia. Varastossa siemenet ovat todennäköisesti kuivuneet ja kuolleet.

Syyskuu alkaa olla viimeisiä hetkiä tehdä kylvöjä. Nurmen tulisi itämisen jälkeen ehtiä myös kerätä vähän vararavintoa talvehtimista varten. Jos nurmi ehtii ennen talvea vain täpärästi itää, se ei välttämättä selviä talvesta ja keväällä edessä on siis jo kolmas kylvö samaan kohtaan. Jos syksy on ehtinyt liian pitkälle, kannattaa kylvö siirtää suosiolla ensi kevääseen.

– Hyvin pian lumien sulamisen jälkeen voi olla liikkeellä. Syksy ja alkukevät ovat tietysti hyviä aikoja myös kokonaan uuden nurmikon perustamiseen, ei vain kesän kylvöjen paikkailuun, Niskanen neuvoo.

Jarno Keskinen

Hyvinvointivaltion rakenteet voivat ylläpitää eriarvoisuuden siirtymistä sukupolvelta toiselle

Monien hyvinvointivaltioiden tavoitteena on yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden lisääminen. Turun yliopistossa väittelevän Heta Pöyliön väitöstutkimuksessa selviää, että koulutus- ja sosiaalipoliittisilla rakenteilla on yhteys ylisukupolviseen eriarvoisuuteen. Tutkimuksessa järjestelmien on todettu heikentävän etenkin huono-osaisuuden periytyvyyttä, mutta ne voivat myös ylläpitää hyväosaisuuden periytymistä.

Kaupunki teettää lisätutkimuksia Sepänkatu 2:n tiloissa, koulutyö jatkuu normaalisti

Turun kaupunginhallitus on saanut tilannekatsauksen maanantain kokouksessaan Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n tilanteesta. Ennen kokousta kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat myös Puolalan koulun huoltajia.

Yritysten varastojen arvo kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

Varastojen arvon vuosimuutos teollisuudessa, kaivostoiminnassa ja sähköntuotannossa II/2018– II/2019 (TOL 2008).

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden, kaivostoiminnan, sähköntuotannon ja kaupan alan yhteenlasketut varastojen arvot kasvoivat edellisvuodesta 6,9 prosenttia vuoden 2019 toisella neljänneksellä. Teollisuudessa varastojen arvo kasvoi 7,0 prosenttia vuoden 2018 toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Kaupan toimialalla varastojen arvo kasvoi 6,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Key Ensemblen uusi konserttifoorumi haastaa pohtimaan

Innovatiivisista ohjelmistoideoistaan tunnettu kamarikuoro Key Ensemble tuulettaa turkulaista kuorokonserttitarjontaa järjestämällä syksyllä teemallisen konserttifoorumisarjan eri puolille kaupunkia.

OP:n ekonomistit ennustavat vain niukkaa talouskasvua

OP:n ekonomistit laskevat kasvuennustettaan ja ennakoivat kuluvalle vuodelle enää 1,2 prosentin talouskasvua. Ensi vuonna kasvu hidastuu yhä ja työllisyyden kasvu Suomessa lähes pysähtyy.

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa ajorataa ympäröivillä kaduilla

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa kevyenliikenteenväylää ja ajorataa Sairashuoneenkadulla 20. elokuuta kello 15-22, Eerikinkadulla 21. elokuuta kello 15-22 ja Puistokadulla 22. elokuuta kello 15-22.

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

TPS lainaa Isiguzon Savonlinnaan

HC TPS on lainannut puolustaja Bernard Isiguzon Mestiksessä pelaavaan SaPKoon. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

Fölin yölinja 89 aloittaa liikennöinnin kuukauden ajaksi

Yölinja 89 Halinen–Ylioppilaskylä–Keskusta–Ilpoinen liikennöi viikosta 34 alkaen keskiviikon ja torstain sekä torstain ja perjantain välisinä öinä. Linja on ensimmäisen kerran liikenteessä 21. elokuuta ja viimeisen kerran torstain 19. syyskuuta jälkeisenä yönä.

Urheilu

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

TPS lainaa Isiguzon Savonlinnaan

HC TPS on lainannut puolustaja Bernard Isiguzon Mestiksessä pelaavaan SaPKoon. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Tuto Hockey ja Forssan Palloseura yhteistyöhön

Mestiksen Tuto Hockey ja Suomi-sarjassa pelaava Forssan Palloseura ovat sopineet kaudelle 2019-20 yhteistyösopimuksesta, joka sisältää seurojen välisen pelaajaliikennesopimuksen. Tämän tarkoituksena on parantaa yhteistyötä sekä edustusjoukkueiden että A-nuorten välillä.

Otteluanalyysi: Inter taisteluvoitolla sarjan kärkeen

Interin valmentaja Jose Riveiro ja HIFK:n Tor Thodesen.

Vartissa neljä maalia. HIFK yllätti Interin jalkapallon Veikkausliigan taistossa räväkällä alulla. Se tuli ryminällä matsiin ja meni kahdesti johtoon. Mutta nykykuntoista Interiä vastaan se välttämättä riitä. Inter punnersi kahdesti rinnalle ja lopulta ohi voittaen ottelun 3-2 (2-2). Kun Ilves hävisi kotonaan KuPSille, Inter meni maalieron turvin sarjakärkeen. Ilveksellä on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.