Oma maa uusin silmin –  Ylen Egenland vieraili Kupittaan siirtolapuutarhassa

Juontaja Nicke Aldénin (oik.) haastattelema mehiläishoitaja Esko Lehtikannel tuottaa mehiläispesillään muun muassa neitseellistä lehmushunajaa. Vetyperoksidisavu jota suihkutetaan mehiläisten niskaan, rauhoittaa niitä, savu on mehiläisille merkki metsäpalosta. Kameran takana Magnus Wikström. Juontaja Nicke Aldénin (oik.) haastattelema mehiläishoitaja Esko Lehtikannel tuottaa mehiläispesillään muun muassa neitseellistä lehmushunajaa. Vetyperoksidisavu jota suihkutetaan mehiläisten niskaan, rauhoittaa niitä, savu on mehiläisille merkki metsäpalosta. Kameran takana Magnus Wikström.

Yle Teema Fem tekee tänäkin kesänä Egenland-sarjaa, joka kertoo paikkakuntakohtaisia tarinoita eri puolilta Suomea, kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi.

Torstaisena heinäkuun iltapäivänä, auringon helliessä Turun Kupittaan siirtolapuutarhaa, astun sisään aidatulle alueelle, jossa kaupunkilaisilla on mahdollisuus muokata palstaansa, esimerkiksi viljelemällä omaa vuokrapalstaansa pienen mökin vierellä.

Egenland-sarjan toimittajajuontaja Nicke Aldén kertoo, että he löysivät siirtolapuutarhan vinkkien perusteella.

– Tämä on aika erilainen kohde, siirtolapuutarhajuttuja on aikaisemminkin ehdoteltu. Tämä oli eksoottinen valinta, koska tämä on keskellä Turkua.

Egenland kuvausryhmä on aikaisemmin vieraillut Turun lähiympäristössä, Paraisilla, Iniössä ja Ahvenanmaalla, ensimmäisellä tuotantokauden aikana. Heidän on tarkoitus syyskuussa lähteä Kemiönsaarelle, purkittamaan yksi keikka, josta sitten tullaan leikkaamaan sopivan mittaisia pätkiä ohjelman jaksojen sekaan.

Ohjaaja Tuula Viitaniemi ohjaa kuvauksia sekä kameramiesten, äänimiehen ja toimittaja Aldénin sekä mehiläishoitaja Esko Lehtikanteleen toimintaa kuvauspaikalla. Lehtikannel esittelee mehiläispesäänsä Aldénille. Lehtikannel kertoo, mitä kaikkea he vaimonsa kanssa viljelevät mehiläishoidon lisäksi palstallaan.

Palsta on pieni ja sen keskellä tuntee olevansa keskellä jonkinlaista rehevää metsää, ympäröivän kaupungin menettäessä merkityksensä sen siimeksessä.

Seuraavaksi Lehtikannel pukee valkoisen mehiläisasunsa päälleen ja siirtyy omenapuun alla olevan toisen isomman mehiläispesän luokse ja suihkauttaa savuttimesta vetyperoksidisavua. Savun tarkoitus on rauhoittaa kuhnureita ja savu on mehiläisille merkki metsäpalosta. Savu saa ne ryntäämään pesään siirtämään ruokavarastojaan turvaan.

Lehtikannel vakuuttaa, että kuhnurit eivät pistä ihmisiä. Hän tuottaa mehiläispesillään muun muassa neitseellistä lehmushunajaa, mikä näkyy portin vieressä olevassa pienessä kyltissäkin. Lehtikannel hauskuuttaa kuvausryhmää spontaanilla tilannehuumorillaan ja suihkauttelee välillä lisää savua.

Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n puheenjohtaja Eija Meriluoto kertoo, että yhdistys on perustettu vuonna 1935 ja siirtolapuutarhan perustamisen tarkoitus oli mahdollistaa myös vähävaraisten viljely ja monipuolinen ravinnonsaanti.

– Kupittaan siirtolapuutarha on Turun vanhin tässä tarkoituksessa. Siirtolapuutarhan mökki on talkoovoimin tehty.

Pientä hämmennystä aiheuttaa, kun Ylen pakettiauton takaovet jäävät vahingossa auki autoa siirrettäessä ja mikkipuomi tippuu auton alle. Puomi saadaan kuitenkin noukittua sieltä ehjänä takaisin. Botanisti ja kasviharrastaja Pentti Dahlströmiä Aldén haastattelee riippukeinussa.

Kurt Hedborg

Turun kaupunki vaihtaa Sepänkatu 2:n kuntotarkastusyhtiön, yteistyö Raksystems Oy:n kanssa päättyy

Sepänkatu 2:n kunnosta on käyty viime kuukausina kiivasta keskustelua.

Turun kaupunki vaihtaa Sepänkatu 2:n kuntotarkastustöissä käyttämänsä yhtiön toiseen. Kaupunki lopettaa yhteistyön Raksystems Oy:n kanssa ja aloittaa Insinööritoimisto Kiinteistöasiantuntijat Oy:n kanssa. Asiasta on ilmoitettu Raksystems Oy:lle.

Maksuton testipäivä yli 70-vuotiaille

Yli 70-vuotiaat turkulaiset toivotetaan tervetulleeksi perjantaina 4. lokakuuta kello 9.15–13 maksuttomaan testipäivään Kupittaan urheiluhalliin.

SparkUpissa Turku Toastmasters -puhekilpailu

SparkUpissa järjestetään Turku Toastmasters -puhekilpailu 28. syyskuuta kello 14 alkaen.

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Maarakennusalan kustannukset nousivat elokuussa 1,6 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,6 prosenttia vuoden 2018 elokuusta vuoden 2019 elokuuhun. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -1,8 prosentista maarakenteiden 3,1 prosenttiin.

Uusi Niro puhuu suomea

Kia esitteli syyskuun alussa uudistuneen Niro-hybridi-crossverin Suomessa syyskuussa. Auto on saanut uuden keulamaskin lisäksi uudet etu- ja takapuskurit, alumiinivanteet sekä näyttävät led-ajovalot eteen ja taakse. Sisällä uutta on koko kojelauta 7-tuumaista digitaalimittaristoa myöten.

Ylinopeus ei ole sallittua ohituksissakaan

Liikennesääntöjä noudatetaan pääasiassa hyvin, mutta joissain tilanteissa liikennesäännöt voivat tuntua jopa maalaisjärjen vastaisilta.

Raision kirjastossa nähdään uusi dokumenttielokuva Märketistä, laivojen hautausmaasta

Märketin majakka.

Suomen Majakkaseuran leffakiertue pysähtyy Raision Kirjastotalossa lauantaina 28. syyskuuta kello 14. Martinsalissa katsotaan kaksi filmiä, Tulitornit ja Haaksirikkojen Märket , joka on aivan uusi elokuva Märketin majakasta.

Pankkibarometri: Yritysten halukkuus ottaa luottoa investointeihin heikkenemässä

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysyntä on vuoden kolmannella neljänneksellä ollut vaimeampaa kuin toisella neljänneksellä. Yritysten luotonkysynnän odotetaan heikkenevän merkittävästi loppuvuoden aikana.

Urheilu

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Åboraakkeli: Maltillisin odotuksin

Wilma Murto.

Kauan odotetut yleisurheilun MM-kisat pyörähtävät käyntiin 28. syyskuuta. Turkulaisittain suurin jännitys kohdistuu pituushyppääjä Taika Koilahteen ja seiväshyppääjä Wilma Murtoon , jotka pääsivät kisoihin rankingin perusteella.

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.