Ruissaloon uusi pysäköintialue tapahtumavieraiden ja ulkoilijoiden käyttöön

Ruissalon telakka-aluetta ja Ruissalon alkupäätä pitkään vaivannut pula pysäköintipaikoista ratkesi, kun Turun satama järjesti osan varastoalueistaan autojen pysäköintiin. Samalla pysäköintialueen valvonta siirtyi Satamalta Turun kaupunkiympäristötoimialalle. Alue on pysäköintikäytössä toistaiseksi.

Ruissalonsillan läheisyydessä sijaitseva uusi pysäköintialue palvelee sekä Ruissalon telakka-alueella asioivia että saaressa ulkoilevia. Parkkipaikoille kulku tapahtuu Tuontikadun ja Konttikadun liittymän kautta. Alueella liikkuu sataman ja vapaavaraston tavaraliikennettä, joten pysäköintialueelle kuljettaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja käyttää merkittyjä kulkureittejä.

Uutta parkkitilaa on yhteensä yli 7 000 neliömetriä ja parkkipaikkoja on mitoitettu 240 autolle.

Maksuttomalla pysäköintialueella on käytössä kahdeksan tunnin pysäköintirajoitus kiekon kanssa. Rajoituksella halutaan varmistaa, että parkkipaikkoja käytetään saarella asioivien tarpeisiin eikä pitkäaikaiseen pysäköintiin.

– Uuden pysäköintitilan järjestäminen on positiivinen asia. Nyt auton voi jättää ulkoiluretkellä jo mantereelle, eikä sitä tarvitse pysäköidä enää esimerkiksi tienpientareelle. Ruissalon Tapahtumatelakalla järjestetään jatkossa yhä enemmän monipuolista ohjelmaa suurelle yleisömäärälle, joten tämän pysäköintiratkaisu tulee parantamaan tapahtuma-alueen saavutettavuutta merkittävästi, satamamestari Antti Pekanheimo kertoo.

Ruissalon Tapahtumatelakalla vierailee 23.–25. elokuuta veneharrastajia, jotka myyvät ja ostavat käytettyjä veneitä ja niiden oheistuotteita. Veneet Esillä on Suomen suurin käytettyjen veneiden myyntitapahtuma. Yleisölle maksuttoman tapahtuman järjestää Naantalin Venemessut.

Ensi viikolla 29.–30. elokuuta telakalla järjestettävällä Shift Business Festivalilla esitellään, kuinka uudella teknologialla ratkotaan tämän päivän suurimpia ongelmia. Maksullinen tapahtuma tuo yhteen tekoälyn kehittäjät, sen soveltajat eri teollisuudenaloilta ja startup- sekä teknologiayritysten innovaation ja osaamisen.

5.–8. syyskuuta samasta paikasta löytyy nautintoja, ideoita ja inspiraatiota ruoan ja taiteen ystäville. Food & Art Festivalin ohjelma tarjoaa ruokailukokemuksia, keskusteluita sekä kiinnostavia taidekokemuksia neljän päivän ajan. Festivaalialueelle on vapaa pääsy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pankkibarometri: Yritysten halukkuus ottaa luottoa investointeihin heikkenemässä

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysyntä on vuoden kolmannella neljänneksellä ollut vaimeampaa kuin toisella neljänneksellä. Yritysten luotonkysynnän odotetaan heikkenevän merkittävästi loppuvuoden aikana.

Vanha herkku Japanista

Pienikokoinen ja sipulinmuotoinen hokkaido on vanha japanilainen kurpitsalajike. Hokkaidokurpitsaa kutsutaan myös japanilaiseksi talvikurpitsaksi. Makeahkon makunsa ansiosta hokaidokurpitsa käy mainiosti makeisiin jälkiruokiin, kuten kurpitsapiirakan täytteeksi.

Moni ulkomailta lähetetty työntekijä saa liian vähän palkkaa

Ulkomailta Suomeen lähetettyjen työntekijöiden palkkauksessa on työsuojeluviranomaisen valvontahavaintojen mukaan paljon puutteita. Tavallinen puute on, että lisät jäävät maksamatta tai peruspalkka alittaa työehtosopimuksen minimitason.

Suomenruotsalaista bluesia ruotsiksi Café Tiljanissa

SeglarJerrys Ånger esiintyy Åbo Svenska Teatterissa, Café Tiljanissa lauantaina 28. syyskuuta.

Pekka Munsterhjelm ja Jerry Wahlforss alkoivat vuonna 2017 tekemään bluesia äidinkielellään, siis ruotsiksi.

Fölin busseihin 5G:tä hyödyntävä WiFi

Turun kaupungin julkisen liikenteen kolmessa bussissa linjoilla 3 ja 30 on maanantaina tänään otettu käyttöön WiFi-yhteys, joka hyödyntää Elisan Turkuun rakentamaa 5G-mobiiliverkkoa. Kokeilu Fölin kolmessa bussissa jatkuu vuoden loppuun asti.

Kauden trendit tummia ja muhkeita

Habitare 2019 -messuilla trendit näkyvät selkeästi: skandinaavinen värimaailma saa väistyä. Nyt tummanvihreä, viininpunainen, ruskea ja tummansininen ovat trendivärejä. Kuosit voivat olla esimerkiksi plyysiä tai samettia, mutta myös villahuovat ja -kuosit ovat säilyttäneet paikkansa.

Hevoset aiheuttivat ketjukolarin Liedossa

Tampereen valtatiellä oli maanantaina aamulla Liedossa neljän auton ketjukolari. Autoissa oli seitsemän henkilöä, mutta kolari ei aiheuttanut vakavia loukkaantumisia.

Taagelta uusi single

Taage Laiho.

Muun muassa Kilven keulakuvana tunnettu Taage Laiho valmistelee soololevyään. Tulevan levyn materiaalia on pudoteltu pikku hiljaa parin viime vuoden aikana.

Tutkijat ehdottavat uutta palveluverkkoa ratkaisuksi sote-ongelmaan, lisää hoitajia ei tarvita

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirryttävä nykyisestä porrastetusta toimintamallista palveluverkkoajatteluun, vaativat emeritusprofessorit Erkki Vauramo ja Olli-Pekka Ryynänen KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusraportissa Sote – pyramidista palveluverkkoon. Ikääntyminen ja niukka tulevaisuus . Sote vaatii uudenlaisen tuotantorakenteen, toiminnan vaikuttavuuden hallinnan ja kestävän rahoituksen. Hallinnon muutos ei riitä.

Urheilu

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.