Lukunurkassa: Urheilutähtien arkea sisältä päin

Kuva: Somero-Lehti

Viime keväänä Tero Auvinen ja Arto Kuuluvainen sukelsivat urheilubisneksen syövereihin kirjassaan Urheiluseurojen sisäpiirissä – Tarinat tunteen takana. Kirjassa käsiteltiin suomalaisten urheiluseurojen nousuja ja laskuja sekä urheiluseuran pyörittämisen arkea lukuisten suomalaisten urheiluseurojen kautta.

Nyt Auvinen ja Kuuluvainen hyödyntävät samaa tapauskohtaista lähestymistapaa uudessa kirjassaan Urheilutähtien sisäpiirissä – Tarinat tunteen takana (Alma Talent). Kirjassa tarkastellaan suomalaisia huippu-urheilijoita erilaisista näkökulmista. Äänensä kuuluviin saa 15 huippu-urheilijaa sekä Jarmo Kekäläinen ja Ilkka Kortesluoma, jotka edustavat huippu-urheilua bisneksen johtamisen näkökulmasta.

Urheilutähtien sisäpiirissä on tiukasti tässä ajassa kiinni. Kirja ei kurkota menneisyyteen pohtimalla millaista huippu-urheilu Suomessa oli vuosikymmeniä sitten. Kaikki kirjan huippu-urheilijat ovat joko edelleen aktiiviurheilijoita tai vastikään uransa päättänyt urheilija. Urheilijoiden tarinoiden kautta avautuu ikkunoita siihen, millaista on olla huippu-urheilija Suomessa 2010-luvulla, millaisia haasteita urheilijat ovat urillaan kohdanneet, millaisia uhrauksia he ovat tehneet ja miten he ovat tahoillaan uriaan edistäneet.

Poikkeuksellista on myös se, että tarinansa kirjan sivuilla kertovat urheilijat, jotka eivät ole mediatilalla mitattuna välttämättä niitä kaikkein tunnetuimpia urheilijoita. Painija Petra Olli, jääkiekkoilija Pekka Rinne ja koripalloilija Sasu Salin alkavat olemaan "Pihtiputaan mummollekin" tuttuja nimiä, mutta kirjassa omat lukunsa saavat myös esimerkiksi e-sport-ammattilainen Aleksi Jalli ja vapaaottelija Mikael Silander.

Tarinoiden kautta äänensä saavat kuuluviin myös ne huippu-urheilijat, jotka ovat menestyneitä omissa lajeissaan, mutta eivät välttämättä silti tienaa miljoonia. Matti Suur-Hamarin, Mika Kohosen tai Ekaterina Volkovan kautta huippu-urheiluun avautuu monella tapaa erilainen ikkuna kuin Pekka Rinteen tai Robin Lodin. Tarinoiden kautta hahmottuu hyvin se, kuinka epätasa-arvoisessa asemassa urheilijat suhteessa toisiinsa huippua tavoittelevat. Sponsori- ja tukieuroja riittävät verrattain harvoille, vaikka yksilöiden tasolla urheilijat kamppailevat usein samojen asioiden kanssa.

Kirjan yksi suurimmista ansioista onkin se, että se saa pohtimaan kuka todella on huippu-urheilija? Olympiamitalisti? Varmasti. Entä se 15 vuotta ammatikseen urheillut, joka elää elämäänsä urheilun ehdoilla ja tekee kaikki samat uhraukset ja satsaukset kuin olympiamitalistikin, mutta ei silti saavuta kansainvälistä kärkeä?

Ilkka Lappi

Mystons janoaa verta uudella videolla

Turkulainen metalliduo julkaisi vastikään uuden musiikkivideon Can’t Tame the Demon in Me . Biisi on lohkaistu Mystonsin viidenneltä levyltä Destination Death . Musiikkivideo kuvattiin kevään 2018 aikana Turun historiallisten Domino-elokuvateatterin ja Kaasukellon tiloissa. Arttu Porkan ohjaama ja käsikirjoittama video leikittelee b-kauhuelokuvan ja splatterin hengessä. Videolla bändin jäsenet esiintyvät nyrkkeilevinä demoneina.

Juhannus muumien kanssa

Muumimaailman Vaaraton juhannus tarjoaa satumaiset puitteet juhannuksenvietolle. Muumipappa on pystyttänyt juhannussalon, Noita tekee juhannustaikoja ja Nuuskamuikkunen kertoo leirillään jännittävää juhannustarinaa. Ohjelmassa ovat myös laulun ja naurun täyteiset Pikku Myyn syntymäpäivät. Muumimaailma on avoinna 22.–23. kesäkuuta kello 10–18.

Yrityksillä luottoa bioenergiaan

Bioenergia ry:n MS Advisor Oy:ltä ja GreenStream Network:ltä tilaamassa selvityksessä kartoitettiin ensimmäistä kertaa tässä mittakaavassa bioenergiaan liittyvän viennin laajuutta ja tulevaisuudennäkymiä. Bioenergia-alan teknologia- ja palveluvientiyrityksistä 91 prosenttia uskoo bioenergiaan liittyvän liikevaihtonsa kasvavan lähivuosina. Rahoitus koetaan kuitenkin pullonkaulaksi yritysten viennille.

Helppo kastike lihapaketin marinadista

Vaikka yksi valmiiksi maustettujen lihojen trendi tällä hetkellä on rub-maustaminen – eli lihan maustaminen karkealla pintamausteella – ovat suomalaisten suosikkilihoja edelleen erilaiset marinoidut porsaan ja broilerin lihat. Nestemäinen marinadi kaadetaan viemärin täytteeksi, vaikka siitä voisi valmistaa helposti herkullisen kastikkeen. Kaavi loppu marinadi rasiasta nuolijalla viimeistä pisaraa myöten kattilaan. Lisää joukkoon tilkka vettä tai kermaa ja kuumenna seos kiehuvaksi.

Liikenteen päästöjen vähentämisessä yhteistyö avainasemassa

Liikenteen ilmastovaikutusten vähentäminen on laaja-alaista yhteistyötä, missä sekä yksilön että yhteiskunnan valinnat ovat tärkeissä osissa. Monialaisuus ja konkreettiset ratkaisut tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista tehokkaimmin.

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Suomen luonnon päivää juhlistetaan Turussa elokuussa

Elokuussa jo kuudetta kertaa järjestettävä Suomen luonnon päivä tarjoaa jälleen kaikille avoimia yleisötapahtumia ympäri maan. Turussa päivää vietetään 80-vuotiaan Suomen luonnonsuojeluliiton kunniaksi. Tämän vuoden teemana on luonnossa liikkuminen.

Kaupunki
Urheilu

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Vapaaotteluorganisaatio Cage ehkä palaamassa Turkuun

Edellisen kerran Cage vieraili Turussa syksyllä 2014. Tuolloin Teemu Packalen pääsi tuulettamaan voittoa Hyram Rodriguezista.

Muutama vuosi sitten turkulaista vapaaottelukansaa hemmoteltiin, kun Cage-promootio järjesti säännöllisesti otteluiltoja Turussa. Tuolloin Cagen illoissa nähtiin muun muassa myöhemmin UFC:hen asti ponnistaneet Tom Niinimäki , Makwan Amirkhani ja Teemu Packalen .

Täysosuma
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.