Miko Kailiala palaa TPS-paitaan

Miko Kailiala vetää jälleen TPS-paidan päälleen. Miko Kailiala vetää jälleen TPS-paidan päälleen. Kuva: Lennart Holmberg

Valtakunnan ykköshyökkääjiin kuuluva Miko Kailiala palaa vahvistamaan TPS:n miesten salibandyn liigajoukkuetta. 25-vuotias Kailiala pelasi viisi edellistä kautta Helsingissä. Ensimmäiset kolme vuotta mies edusti SSV:tä ja kaksi viimeistä kuluivat seurafuusion myötä EräViikinkien väreissä. Näistä viidestä kaudesta kolme päättyi mitaliin.

Kausien 13-14 ja 14-15 päätteeksi kaulaan ripustettiin pronssia, sekä kauden 16-17 päätteeksi hopeaa.

- Viiden hienon Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen pojan oli aika palata kotiin. Paljon tuli kyseisinä vuosina opittua pelaamisesta sekä myös ylipäätään elämästä. Kaikki minut tuntevat, tietävätkin, että Turku on minun lempikaupunki ja TPS tulee aina olemaan lajista riippumatta seura lähellä sydäntäni.

- En olisi palannut, ellen näkisi joukkueessa näin suurta potentiaalia ja mahdollisuutta menestyä, mies paalutti.

Päävalmentaja Jukka Ruotsalainen on innoissaan Kailialan siirron varmistuttua.

- Saadaan yksi maailman parhaista pelaajista takaisin Turkuun, joten tunnelmat ovat totta kai loistavat. ”Miklu” on erinomainen maalintekijä ja ennen kaikkea ratkaisijatyyppi, jota olemme kaivanneet täällä jo pitkään. Hän myös uskaltaa johtaa pelillisesti joukkuetta ja on parhaimmillaan, kun panokset ovat kovimmat mahdolliset, Ruotsalainen kehui.

Kailiala oli kuudes ja samalla viimeinen pelaajahankinta ensi kautta varten. Ruotsalainen näkee seuran onnistuneen loistavasti kesän siirtomarkkinoilla.

- ”Miklun” kohdalla saadaan jo pitkään haluttu pelaaja joukkueeseen vahvistamaan juuri niitä osa-alueita, mihin apua kipeimmin tarvitaan. Kaikkia uusia pelaajia yhdistää valtava halu voittaa ja menestyä ja he ovat valmiita tekemään kaikkensa sen eteen, Ruotsalainen päätti.

Ensi kauden TPS:n miesten liigajoukkue on nyt valmis.

Maalivahdit:

Pyry Luukkonen

Olli Kuisma

Puolustajat:

Olli Laine

Lauri Stenfors

Janne Nurminen

Toni Salminen

Tatu Kanervisto

Eero Säylä

Juuso Alin

Niklas Niiranen

Hyökkääjät:

Miko Kailiala

Teemu Aaltonen

Jaakko Hautamäki

Mikko Hautaniemi

Janne Hoikkanen

Aku Kuikka

Heikki Hirvisuo

Eero Jalo

Jasper Juuti

Olli Kinnunen

Joonas Koskinen

Nikolas Laaksonen

Ville Laine

Sami Saarinen

Juho Sorri

Jussi Töyrylä

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Viinamäen uuden päiväkodin rakentaminen alkaa

Nummenmäellä sijaitsevan Viinamäen päiväkodin uudisrakennuksen rakentaminen alkaa 17. joulukuuta. Rakennus- ja lupalautakunta myönsi hankkeelle rakennusluvan 13. joulukuuta. Työmaa aloitetaan ennakkoaloitusluvalla.

Tutkijat onnistuivat selvittämään jo vauvaiässä puhkeavan diabeteksen tautimekanismin

Hiiriin siirrettyjä kantasoluperäisiä beetasoluja. Vasemmalla insuliinimutaatiota kantavat solut erottuvat puna-vihreinä solustressin takia. Oikealla mutaatio-korjatut terveet solut näkyvät punaisina.

Alle puolivuotiaana puhkeavaan diabetekseen johtava molekyylitason tapahtumaketju paljastui tutkijoille uusien kantasolututkimus- ja genominmuokkausmenetelmien avulla.

Nuorten miesten työttömyysaste naisia korkeampi kaikissa maakunnissa

18–24-vuotiaiden työttömyysaste maakunnan ja sukupuolen mukaan 2017, %.

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuoden 2017 lopulla työttömänä oli 296 500 henkilöä. 18–24-vuotiaita oli työttömänä 38 700. Nuorilla miehillä työttömien osuus työvoimasta oli naisia korkeampi kaikissa maakunnissa. Noin joka kolmas työtön nuori oli ollut myös edellisenä vuonna työtön. Työttömistä 18–24-vuotiaista 41 prosenttia oli perheisiin kuulumattomia.

Kuski puhalsi 1,33 promillea Ratapihankadulla

Poliisipartio pysäytti maanantaina kello 4 Ratapihankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 1,33 promillea.

Wizzair avaa suoran lentoreitin Turusta Lontooseen

Wizzair lisää suorien lentoreittien määrää Turusta. Seuraavana suuntana on Englannin Luton.

Puolalainen Wizzair avaa Turusta suoran lentoreitin Englannin Lutoniin. Reitti avautuu ensi vuoden heinäkuun alussa. Lutonin kenttä sijaitsee Lontoon pohjoispuolella reilun 50 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Liput ovat jo myynnissä.

Kortiton kuski kiinni satamassa, kiinnijääminen seitsemäs vuoden aikana

Viking Linen terminaalin tullitarkastuspisteeseen ajoi sunnuntaina kello 20.40 henkilöauto, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Lounais-Suomen poliisilaitos palkitsi ansioituneita työntekijöitään

Palkitut Jami Toivonen (vas.), Tuija Heinonen ja Timo Välimäki.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi on valittu rikosylikonstaapeli Jami Toivonen Rauman poliisiasemalta. Hän työskentelee talousrikos- ja rikoshyöty -toiminnossa tutkijana. Hän on ollut nimettynä kyberrikosryhmään sen perustamisesta lähtien vuodesta 2016 ja hän toimii ryhmässä varajohtajana. Vuoden 2018 alusta lähtien Jami Toivosen työtehtävät ovat koostuneet suurelta osin vaativien kyberrikosjuttujen tutkinnasta.

Poliisi ratsasi henkilöauton Uudentuvankadulla, saldona ekstaasitabletteja ja revolveri patruunoineen

Poliisipartio tarkasti sunnuntaina kello 18.55 Turussa Uudentuvankadulla henkilöauton, jonka matkustajalta löytyi hallusta revolveri, jonka rullassa oli neljä patruunaa, sekä neljä tablettia, joiden epäillään olevan ekstaasia.

Tyksin erityisvastuualueen tutkimusrahoitukseen 3,675 miljoonaa euroa

Olli Raitakari.

Tyksin erityisvastuualueen tutkimusrahoitukseen on myönnetty 3,675 miljoonaa euroa. Suurimmat summat jaettiin tänäkin vuonna tutkijaryhmien yhteishankkeille, joista professori Olli Raitakarin vetämässä hankkeessa tutkitaan vanhempien ja isovanhempien altisteiden vaikutusta jälkeläisten terveyteen.

Urheilu

Menoviikko: Tomi Kalliolle kunniaa kärkikamppailussa

Tomi Kallio toimii nykyään TPS:n pelaajatarkkailijana.

HC TPS:n viimeinen kotiottelu ennen joulua on torstaina 20. joulukuuta. Ottelu on monella tapaa todellinen herkkupala.

Åboraakkeli: Korkealle noteerattu Kakko

Kaapo Kakko.

Yksi HC TPS:n ilonaiheista kuluvalla kaudella on ollut Kaapo Kakko , joka on lyönyt itsenä ryminällä Liigaa seuraavien tietoisuuteen ympäri maata.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Puukkokatsomo: Salibandyväen iso haaste

Lauri Stenfors.

Suomi juhli sunnuntaina toista peräkkäistä miesten maailmanmestaruutta. MM-finaalissa Ruotsi kaatui suorastaan suvereenilla esityksellä.

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?