Robin Karlsson ÅIFK:n miesten uusi päävalmentaja

Robin Karlsson. Robin Karlsson. Kuva: ÅIFK

Käsipalloseura Åbo IFK on tehnyt valmentajasopimuksen Robin Karlssonin kanssa. Hän aloittaa IFK:n miesten valmentajana toukokuun aikana. Sopimus on mallia 1+1 vuotta. Pelaajaurallaan BK-46:n ja HC Westin riveissä laidalla maaleja tehtaillut Karlsson päätti kauden 2017–18 pronssiin BK-46:n miesten edustusjoukkueen kokoonpanossa.

Pelaajaurallaan Karlsson on voittanut kolme SM-kultaa BK-46:n ja HC Westin edustusjoukkueissa. Pääsarjapelejä Karlssonille kertynyt yli 450 ja niissä yli 1 400 pääsarjamaalia. Karlsson on pelannut 40 A-maaottelua ja tehnyt niissä 110 maaottelumaalia.

– Valmentaminen on aina kiinnostunut minua ja peliuran aikana olen toiminut myös juniorivalmentajana. Nyt kun tuli sopiva mahdollisuus valmentaa miesten joukkuetta ja samalla tarvittaessa pelata, niin oli helppo ottaa seuraava askel omalla uralla, kertoo Karlsson päätöksestään valmentajaksi ryhtymisestä.

Åbo IFK:n miesten joukkueessa kaikki viime kauden pelaajat jatkavat joukkueessa ja ainakin Kauniaisten suunnalta saapuu uusia kasvoja joukkueeseen. ÅIFK:n miesten joukkue on keski-iältään liigan nuorimpia joukkueita.

Tulevalla liigakaudella miesten joukkueen kakkosvalmentajana aloittaa 23-vuotias Aku Kuusisto. Seuran juniorijoukkueita aikaisemmin valmentanut Kuusisto jatkaa myös ensi kaudella A-poikien valmentajana ja miesten maalivahtina.

– Ensi kaudella ÅIFK:lla on isokokoiset poikaikäluokat juniorisarjoissa. Osa A-pojista harjoittelee edustusjoukkueen mukana osallistuen vain A-poikien peleihin, kun taas nuoremmat pelaavat juniorisarjan lisäksi miesten kakkosdivarin pelejä. Tämä on hyvä askel myös omalla valmennusuralla ja menee varmasti hyvin yhteen oman pelaamisen kanssa. Yhteistyö Robinin kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin ja tiedän uuden päävalmentajan tuovan uutta virtaa koko seuran tekemiseen, kertoo Kuusisto omasta roolistaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yrityskauppa riskittömämpi kuin uuden yrityksen perustaminen

Suomessa on kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä yrittäjiä, joilla ei ole tietoa, miten eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi ja mistä löytyisi yritystoiminnalle jatkaja. Tyypillisesti kyse on pienyrittäjästä, jolla on huoli työntekijöiden tulevaisuudesta ja siitä, että oma omaisuus on kiinni yrityksessä. Liiketoiminta kuihtuu, kun yrityksen näkymät ovat epävarmat.

Auto istuu tiukemmin omissa käsissä yli 35-vuotiailla

Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus luotasi omaan autoon ja yhteisomistuksessa olevaan autoon liittyviä näkemyksiä. Oman auton omistaminen koetaan edelleen tärkeäksi sekä asenteissa että tottumuksissa. Kimpassa omistettu kulkupeli koetaan vaihtoehdoksi autottomien tai vähän ajavien talouksien keskuudessa.

Uusi mökki helposti

Finsilva Oyj, Kiinteistömaailma-ketju ja Kontio Oy tuovat markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon rakennuttaa moderni vapaa-ajanasunto rantatontille. Mökkivalmis-palvelulla ostaja voi hankkia rakennusvalmiin tontin, hirsihuvilan avaimet käteen -rakennettuna ja rahoituspaketin koko projektille. Joka neljäs suomalainen haluaisi hankkia uuden kesämökin. Mökkikannasta kuitenkin lähes 40 prosenttia on yli 50 vuotta vanhoja.

Artesaanisiiderit uusin trendi

Artesaanisiiderit ovat olleet kovassa nosteessa USA:ssa jo pidemmän aikaa ja trendi on rantautumassa Suomeen. Suurin ero artesaanisiiderissä verrattuna perinteisiin siidereihin on niiden pohjassa. Perinteiset valtavirran siiderit tehdään omenaviinipohjaan, kun taas artesaanisiiderit tehdään aina tuorepuristettuun omenamehupohjaan.

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia, joka vahvistaisi oppijan polkua jo esi- ja perusopetuksessa ja pitäisi mukana nuoret, joille toisen asteen opinnot ovat nyt hankalia.

Jopa viidennes käyttää yli puolet käteen jäävistä tuloista asumiseen

Asumiseen joudutaan käyttämään huomattavia summia rahaa kuukaudessa. Asumisen tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä on kohtuullista käyttää asumiseen enintään 30 prosenttia nettotuloistaan, kun taas viidennes vastaajista joutuu käyttämään vähintään puolet nettotuloistaan asumiseen.

Eero Lehtinen Kouvolan Kouvoista Åbo Båtvarvin markkinointipäälliköksi

KTM Eero Lehtinen sekä VTM Heli Annala liittyvät Åbo Båtvarvin kokoonpanoon. Lehtinen aloittaa syyskuun alussa yhtiön markkinointipäällikkönä, Annala yrityksen viestintäpäällikön tehtävissä. Lehtinen siirtyy Turkuun Kouvolan Kouvojen toiminnanjohtajan paikalta ja ottaa vastuulleen markkinointikokonaisuuden, johon kuuluvat Ruissalon telakan ohella Alfons Håkansin merihinaustoiminnot, Kupittaalla sijaitseva Veritas Stadion sekä Veikkausliiga-joukkue FC Inter.

Urheilu

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.