Jälkipeli: Asiantuntija Pauno Kymäläisen välitodistus turkulaisille Veikkausliigajoukkueille

Pauno Kymäläisellä on kokemusta monista pääsarjapeleistä ja maaotteluista sekä valmennustehtävistä. Veikkauksen asiantuntija analysoi turkulaisjoukkueiden alkukauden otteet kentällä. Pauno Kymäläisellä on kokemusta monista pääsarjapeleistä ja maaotteluista sekä valmennustehtävistä. Veikkauksen asiantuntija analysoi turkulaisjoukkueiden alkukauden otteet kentällä. Kuva: Hannu Tuominen

Kuka olisi aavistanut syksyllä 1975, yli neljä vuosikymmentä sitten, että silloinen Suomen mestaruus on jäänyt toistaiseksi TPS:n viimeiseksi. FC Interin mestaruusvuodestakin on vierähtänyt jo vuosia.

Turkulaiset pääsarjajoukkueet ovat aikoinaan menestyneet siinä määrin hyvin, että Turkua tituleerattiin yhdessä vaiheessa ”Suomen jalkapallon pääkaupunkina”.

Siitä on paljon aikaa.

Meneillään oleva Veikkausliigakausi herätti jälleen kauden alussa toivonkipinöitä. TPS nousi takaisin pääsarjaan ja FC Inter koki itsensä talven aikana uudistuneeksi. Kausi on edennyt pitkälle ja sarjataulukko ei ole turkulaisittain mairitteleva.

Ison määrän pääsarjapelejä ja maaotteluita pelannut sekä eri joukkueita valmentanut Pauno Kymäläinen seuraa tarkoin Veikkauksen asiantuntijana jalkapallo-otteluita. Kysytään analyytikolta, miltä turkulaisjoukkueiden otteet ovat kauden aikana näyttäneet.

Millainen kokonaisvaikutelma on syntynyt kauden peleistä?

FC Inter

Interillä oli harvinaisen hyvä valmistautuminen sarjaan. Kaikki meni Suomen cupin voittoineen paremmin kuin aikoihin. Joukkue osoitti, että sillä on mahdollisuudet tällä kaudella mihin vaan. Sitten tapahtui jotain, mitä emme tiedä. Ehkä sisäpiirissä, pukukopissa, oli aistittavissa, että kaikki ei ollutkaan ihan kohdillaan.

Pelaajat ovat herkkiä ja reagoivat ulkopuolisiin asioihin. Näin oli omankin peliurani aikana. On pelaajia, jotka pystyvät käsittelemään näitä asioita. Osalla menee käsittelyssä pidemmän aikaa. Mitä pidemmälle urani meni, sitten vasta itsekin opin käsittelemään näitä asioita. Monet asiat jäävät pitkään alitajuntaan.

FC TPS

TPS lähti säilyttämään sarjapaikkaansa. Etukäteen tiedettiin, että uusia valovoimaisia tähtiä ei tule. Luotettiin siihen, että jos saadaan oma peli toimimaan, niin pärjätään tässä sarjassa. Tavoitteena on antaa pelaajille liigakokemusta. On useita otteluita, joita TPS olisi voinut kääntää rutiinillaan voitoksi. Vaikka tulokset ovat olleet huonoja, TPS:n pelejä on ollut kiva katsoa, kun otteluissa tapahtuu molemmissa päissä.

Mitä ovat olleet joukkueiden kipupisteet alkukauden aikana, kun menestystä ei ole tullut?

FC Inter

Organisaatio ja valmennus ovat muuttuneet. Pelaajat ovat lähes samoja, mutta joukkue ei ole löytänyt permanenttia, tasapainoa tekemiseen. Jalkapallossa lähdetään jokapäiväisestä tekemisestä, joka siirretään kentälle. Hommat on varmasti hoidettu ammattimaisesti, mutta ei tarvitse olla jokin pieni asia, miksi pelaajat eivät anna sataa prosenttia kentällä.

Alkukaudessa puolustus ei toiminut. Pelistä puuttuu selkeys. En pääse perille, mihin pelillä pyritään. Sama ongelma vaikuttaa olevan kentälläkin, miten tätä peliä pelataan.

FC TPS

Tepsin kipupiste on ollut viimeistely. Kentän viimeisellä kolmanneksella on vaikeuksia. Siellä vaaditaan mielikuvitusta, luovuutta, nopeita ratkaisuja. Ne ovat puuttuneet.

Millaisia muutoksia oletat joukkueiden / valmentajien / seurojen tekevän, jotta kurssi vielä kääntyisi kauden aikana?

FC Inter

Valmentajavaihdoksen jälkeen on tehty töitä puolustuksen eteen. Siihen on tullut enemmän laatua. Vanha totuus on, että hyvällä puolustuksella voitetaan mestaruuksia. Todennäköisesti nyt tehdään töitä perusasioiden kanssa. Yritetään saada joukkue uskomaan omaan tekemiseen. Pelaajat ovat voittaneet Suomen Cupin, joten he eivät ole huonoja.

TPS

Mitä pidemmälle kausi menee, sitä enemmän joukkueen rutiini kasvaa, jonka jälkeen tappiot muuttuvat voitoiksi.

Löydätkö jotain positiivista joukkueiden peleistä?

FC Inter voitti Suomen Cupin, joten näemme ensi kaudella Turussa kansainvälisiä otteluita. Vaikka sarjamenestys on ollut viime aikoina vaatimaton, niin moni unohtaa, että Turussa on kuitenkin kaksi Veikkausliigajoukkuetta. Täällä voi nähdä joka viikko pääsarjaottelun.

Mielenkiintoista on TPS:n otteluiden katsojien keski-ikä. Katsomossa näkee paljon sellaisia ihmisiä, jotka olivat täällä jo silloin, kun minä pelasin.

Hannu Tuominen

Tupakoitsija saa enemmän tervaa ja häkää kuin luulee

Norjan syöpäyhdistys on mitannut savukkeiden sisältämien haitallisten aineiden määriä. Mittauksissa havaittiin, että tupakoitsijat hengittävät jopa kuusi kertaa enemmän haitallisia aineita kuin mitä tupakkayhtiöt ovat ilmoittaneet.

Mihin muuttaisin Turusta?

Olen viime aikoina pohtinut asiaa vakavasti, sitä mihin muuttaisin Turusta. Asun ja olen asunut koko ikäni täl pual jokke eli koht 70 vuat.

Junaliikenne on pysähtynyt Etelä-Suomessa liikenteenohjausjärjestelmän häiriön vuoksi

Junaliikenne on pysähtynyt Etelä-Suomessa ratainfran häiriön vuoksi, kertoo VR. Junaliikenne on pysähtynyt Etelä-Suomessa liikenteenohjausjärjestelmän häiriön vuoksi. Vaikutukset heijastuvat myös muuhun junaliikenteeseen. Liikenneviraston mukaan vika alkoi noin kello 19.05 ja sitä korjataan parhaillaan. Korjausarviota ei vielä ole.

Lounatuulet Yhteisötalossa avoimien ovien päivä

SOSTE on haastanut kaikki jäsenensä ja yhteistyökumppaninsa juhlistamaan kansalaisvaikuttamisen ja Miina Sillanpään liputuspäivää. Lounatuulet Yhteisötalo ry jäsenineen vastaa haasteeseen järjestämällä avoimien ovien päivän 1. lokakuuta kello 12–15.

Kuntarakennelain muuttamisesta 81 lausuntoa

Valtiovarainministeriö pyysi lausuntoja kuntarakennelain muuttamisesta. Lakimuutoksen jälkeen uudelle kunnalle voitaisiin myöntää avustusta, jos jokin yhdistyvistä kunnista on vaikeassa taloudellisessa asemassa.

Paistinkääntäjien johtoon ensimmäistä kertaa nainen Turussa

Riita Hirvonen.

Maailman arvostetuin ruokajärjestö Chaîne des Rôtisseurs eli Paistinkääntäjät on toiminut Turussa jo 45 vuotta. Tänä syksynä Turun voutikunnan johtohahmoksi on noussut ensimmäistä kertaa nainen, kun Turun aluevoudiksi valittiin järjestössä pitkään aktiivisesti toiminut Riitta Hirvonen .

Vaihtotase alijäämäinen toisella neljänneksellä, ulkomainen nettovarallisuusasema heikkeni

Vaihtotase ja tavaroiden ja palvelujen tase.

Vaihtotase oli alijäämäinen vuoden toisella neljänneksellä. Maksutaseen mukainen tavaroiden ja palveluiden vienti kasvoi 6 prosenttia vuodentakaisesta ja tavaroiden ja palveluiden tase oli lievästi ylijäämäinen. Vaihtotaseen alijäämä kasvoi vuoden takaisesta ensitulon tilin alijäämän kasvaessa. Ulkomainen nettovarallisuusasema heikkeni. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maksutase ja ulkomainen varallisuusasema -tilastosta.

Kaupunki
Urheilu

Alle kaksi prosenttia ammattiurheilijoista naisia

Suomessa urheili yhteensä 1 380 ammattiurheilijaa viime vuonna. Ammattiurheilijoiden määrä on kasvanut 2010-luvulla 32 prosentilla. Luvut pohjautuvat Tapaturmavakuutuslaitosten liiton ylläpitämään rekisteriin, johon seurat ilmoittavat ne urheilijat, jotka ansaitsevat urheilemisella yli 11 190 euroa vuodessa. Reilusti yli puolet ammattilaisista on jääkiekkoilijoita. Naisia ammattiurheilijoiden joukkoon mahtuu ainoastaan parikymmentä.

TPS Salibandy valmiina poimimaan työn hedelmät

TPS-paitaan palannut Miko Kailiala on yksi vastuunkantajista, joilta odotetaan hyökkäystehoja.

Viime keväänä TPS:n salibandymiehistön kausi päättyi tutuissa merkeissä, kun Happee oli parempi puolivälieräsarjassa. Kesän aikana Palloseura on vahvistunut muun muassa kotiin palanneella maajoukkuepelaaja Miko Kailialalla . Menestysodotuksia on sekä joukkueen sisällä että salibandyväen kesken. Niitä ei kuitenkaan TPS-leirissä säikähdetä.

Otteluanalyysi: Ääritalo taas Interin tappajana

Mika Ääritalo

Turun derbyt ovat tältä kaudelta ohitse jalkapalloilun Veikkausliigassa. Interin ja TPS:n kauden kolmannen paikalliskamppailun voitti TPS 1-0 (0-0). TPS jäi selvästi niskanpäälle voitettuaan peleistä kaksi. Yksi päättyi tasapeliin.

Jälkipeli: Turun Raittiuskerho on oikea futisseura

Alasarjoissa ei peruutella. Hyökkäys on paras puolustus. Turun Raittiusseura (valkoinen) on vastikään perustettu jalkapalloseura. Punapaitainen vastustaja Atleetikko Klubi Turulla on pelikausia jo useampi.

Turun Raittiuskerho, TuRaKe? Etkö ole koskaan kuullutkaan. Eipä ole ihme, sillä joukkue on vastikään ilmestynyt Turun alueen jalkapallokartalle. Sarjataso on Kutonen, piirin alin sarja.

TU aloitti kauden turnausvoitolla

Turun Uimarien naisten vesipallojoukkueen kausi alkoi voitolla.

Turun Uimareiden naiset lähtivät kauteen panostaen kahteen eri joukkueeseen. Toinen pelaa tähtää kansainvälisiin turnauksiin, toinen kotimaan peleihin. KV-joukkue aloitti kautensa viime viikonloppuna Sveitsissä vakuuttavasti. Uimarit voittivat kaikki neljä otteluaan ja nappasivat turnausvoiton. Uimareiden KV-joukkueen syksyyn kuuluu myös muun muassa EU Nations -turnaus Prahassa sekä lokakuussa Turussa pelattava PM-turnaus.

Täysosuma
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.