Jälkipeli: Niko Markkula juoksi kipeän jalkansa hampaat irvessä pelikuntoon

FC Interin ottelussa IFK Mariehamnia vastaan koettiin hieno hetki, kun kolme maalia tehnyt Benjamin Källmän (vas.) teki tilaa Niko Markkulalle. Jälkimmäiselle vaihto oli erityisen tunteikas, sillä Markkula pääsi yli vuoden kestäneen vammakierteen jälkeen ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen. FC Interin ottelussa IFK Mariehamnia vastaan koettiin hieno hetki, kun kolme maalia tehnyt Benjamin Källmän (vas.) teki tilaa Niko Markkulalle. Jälkimmäiselle vaihto oli erityisen tunteikas, sillä Markkula pääsi yli vuoden kestäneen vammakierteen jälkeen ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen. Kuva: Henrik Siiskonen

– Jos ei onnistu, niin nappikset naulaan ja muita hommia.

Näin totesi FC Interin Niko Markkula keväällä, kun Aamuset tiedusteli kovia kokeneen pelimiehen elämänkäänteitä.

Talvi uitiin syvissä vesissä. Kyse ei ollut enää peliuran jatkumisesta, vaan kovista kivuista ja masennuksesta selviämisestä. Kipeytynyttä jalkaa yritettiin kuntouttaa talven aikana monella eri tavalla. Mitkään keinot eivät auttaneet.

Näytti vakavasti siltä, että jalkapallojumalat olivat todella kääntäneet selkänsä Markkulalle. Toisin kuitenkin kävi, vaikka toukokuisen haastattelun jälkeen tilanne äityi vieläkin pahemmaksi. Jalasta otetut uudet kuvat paljastivat, miten edistystä ei ollutkaan tapahtunut. Kesäiselle sinitaivaalle kertyi vielä kerran mustia pilviä.

Nyt pari kuukautta myöhemmin Markkula kirmaa Kupittaan viheriöllä pallon perässä. Jalkapallojumalat eivät sittenkään unohtaneet lyhyessä ajassa FC Interin kannattajien suosikiksi noussutta pelaajaa.

Markkula otti surullisen vammakierteen jälkeen ensimmäiset pelilliset kosketukset jalkapalloon olemalla mukana FC Interin kakkosjoukkueen pelissä. Olisin pelannut enemmänkin kuin 45 minuuttia, totesi Markkula ottelun jälkeen FC Interin tekemässä haastattelussa.

– Itselläni ei ollut mitään suuria odotuksia, kunhan pysyn pystyssä. Meni kuitenkin paremmin. En keksi mitään parempaa kuin kesä ja futis. Osan arvostaa tätä enemmän, kun kaikki on hyvin, kertoi onnellinen Markkula.

Viimeiset viikot Markkula on harjoitellut edustusjoukkueen mukana. Rovaniemellä tuli jo muutama minuutti Veikkausliiga-peliä yli vuoden odottamisen jälkeen. Ja vihdoin ottelussa Maarianhaminaa vastaan koitti hetki, kun Markkula pääsi ensimmäisen kerran kotiyleisönsä eteen. Ottelun loppupuolella Benjamin Källman teki tilaa Markkulalle.

Miten yllättävä muutos parempaan suuntaan todellisuudessa tapahtui?

– Kun jalasta otetut kuvat eivät luvanneet pikaista paranemista, lähdin kuukaudeksi kotipuoleen Jyväskylään. Isä ehdotti, että käyn vielä näyttämässä jalkaani keskussairaalan ylilääkärille. Onneksi kävin. Lääkärillä oli ollut sama vaiva. Hän ehdotti, että lähden kivuista huolimatta juoksemaan. Itku kurkussa juoksin ensimmäiset lenkkini. Aika hurjalta kuulostaa, mutta tällä tavoin sain jalkani kuntoon.

Miten tästä eteenpäin?

– Onhan tämä ihan uskomaton fiilis. Vähitellen peliminuutteja lisää. Tosin joukkueen pelit kulkevat. Voittavaa kokoonpanoa ei helpolla vaihdetta, mutta minulla ei ole mikään kiire päästä heti avaukseen. Kausi on vielä kesken.

Minkälaisia ajatuksia on ensi kaudesta?

– Elän viikon kerrallaan, mutta toki ensi kausikin on jo jossain takaraivossa. Turussa haluaisin jatkaa. Europelitkin kiinnostavat. Paljon olen itsekin velkaa seuralle.

Hannu Tuominen

Valtaosa suomalaisista hoitaisi lääkärikäyntinsä etänä

Kaksi kolmannesta suomalaisista haluaisi hoitaa lääkärikäyntejään enemmän etänä. Kolmetoista prosenttia LähiTapiolan Arjen katsaus-kyselyyn vastanneista hoitaisi lääkärikäynnit etänä vaikka joka kerta. Perinteisiä toimialoja myllertäviä palveluja rakastetaan niiden helppokäyttöisyyden vuoksi, ja perusterveydenhuollossakin on olemassa tarvittava teknologia samanlaiseen murrokseen, joka on aiemmin myllertänyt videovuokraamot, hotellialan ja taksipalvelut.

The Goddamn Gallows Turkuun

Amerikkalainen vaihtoehtoehtokantria ja punkkia musiikissaan sekoitteleva The Goddamn Gallows tekee neljän keikan minikiertueen Suomessa kesäkuun alussa. Turun lisäksi bändi poikkeaa Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä. Turussa The Goddamn Gallows esiintyy 5. kesäkuuta, jolloin poppoo nousee TVO:n lavalle.

Asuuko maailman onnellisimmassa maassa maailman onnellisin kansa?

YK:n raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Suomessa on paljon hyvää, mutta parannuksiakin tarvitaan. Vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden tulee olla hyvän yhteiskunnan perusarvoja. Näiden arvojen pohjalta rakentuu ihmisen tuntemus omasta merkityksellisyydestä yhteisössä ja kokemus täydestä kansalaisuudesta.

Paimiossa tapon yritys, useita otettu kiinni

Poliisilla oli perjantai-illalla noin kello 20.30 poliisioperaatio Paimiossa, johon osallistui useita poliisipartioita. Kyseessä oli väkivallanteko, jonka takia useita henkilöitä on otettu kiinni.

Ajokiellossa ollut huumekuski kiinni Kaarinan keskustassa

Poliisipartio kiinnitti lauantaina kello 22 huomionsa Kaarinan keskustassa epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon ja pysäytti auton.

Rattijuoppo poliisin haaviin Naantalissa

Raision poliisin partio teki lauantaina kello 10.15 rattijuopumusvalvontaa Naantalissa Uolevi Raadenkadulla. Ratsiaan pysäytettiin vuonna 1981 syntynyt mies henkilöautolla.

Muista huoltaa nahkakalusteet

Nahkapäällysteiset huonekalut saattavat talven lämmityskauden jäljiltä olla sameita ja kuivia. Tiedustele kalusteellesi sopivinta nahanhuoltotuotetta esimerkiksi suutarinliikkeestä. Hyvä tuote sekä huoltaa nahkapinnan että peittää ja värjää sen pahimmat naarmut. Huollon jälkeen huonekalu on kuin uusi.

Kortiton huumekuski kiinni Pläkkisepänkadulla

Poliisille ilmoitettiin lauantaina kello 10 rattijuoppoepäilystä Turussa Pläkkisepänkadulla. Poliisipartio tavoitti paikalta henkilöautolla liikkeellä olleen vuonna 1992 syntyneen miehen, jolle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 0,07, mutta huumepikatesti oli positiivinen muun muassa amfetamiinin ja kannabiksen osalta.

Rattijuoppo puhalsi 2,24 promillea

Poliisille ilmoitettiin lauantaina kello 20.20, että Turun Metallikadulta autoa ajamaan lähti mies, joka vaikutti voimakkaasti päihtyneeltä.

Urheilu

Jälkipeli: Viisi väittämää FBC Turusta

FBC Turun divarikausi päättyi Tiikereitä vastaan puoliväriin. Liigapaikka jäi toistaiseksi saavuttamatta. Valmentaja Perttu Kytöhongan mukaan nousu on mahdollista vasta, kun joukkue on liigatasoinen.

Vuosi sitten Aamuset kirjoitti, miten FBC Turun kausi oli ollut kahtiajakautunut edellisen vuoden tapaan. Nyt mennyt divarin kolmas kausikaan ei tehnyt poikkeusta. Monen mielestä miesten edustusjoukkue lähti jälleen kesälomille ennakoitua aikaisemmin. Mutta mikä olikaan totuus?

Tuto Volley pelaa välierissä

Kirill Borichev on Tuton tehomies.

Lentopallon ykkössarjan Tuto Volley raivasi tiensä puolivälieristä neljän parhaan joukkoon. Semifinaalisarjassa Tuto kohtaa semifinaaleissa Karelian Hurmoksen. Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat peräkkäin, Hurmos toiseksi ja Tuto kolmanneksi.

Turun Uimareiden vesipallonaiset runkosarjan voittoon

Turun Uimarit oli jälleen naisten vesipaollilun SM-runkosarjan ykkönen.

Naisten vesipallon SM-runkosarja saatiin päätökseen viikonloppuna. Runkosarjan voiton vei jo neljännen kerran peräkkäin Turun Uimarit vahvan alkukauden siivittämänä. Joukkue koki ainoat tappiot sarjassa viime vuoden finaalivastustajalleen ja kauden etukäteisasetelmissakin vahvimmaksi arvioidulle Uinti Tampereelle. Joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa ja TU:n ja UiTa:n keskinäisten otteluiden voitot menivät tasan 2–2.

FC Inter perusti vähävaraisten perheiden junioreille tukirahaston

Timo Furuholm lupasi lahjoittaa pistebonusrahansa juniorien tukirahastoon.

FC Inter on perustanut oman tukirahaston heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevien lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen tukemiseksi. Rahasto jakaa vuosittain haettavien stipendien kautta avustusta niille seuran junioreille, joiden perheillä on vaikeuksia harrastusmaksujen kanssa. Seurassa on tällä hetkellä noin 500 junioripelaajaa.

Puukkokatsomo: Katsojapula haasteena

Toiseksi korkein runkosarjan katsojakeskiarvo oli TPS:llä, vajaat 5 500 katsojaa.

Jääkiekon Liigalla on käsillä tärkeä kevät. Suomen ykköslajin korkeimmalla sarjatasolla riittää pohdittavaa, sillä päättyneen runkosarjan katsojamäärät eivät valtakunnallisella tasolla mairittele. Kaudella 2018–19 koko Liigan katsojakeskiarvo oli 4 232 katsojaa.

Paavo Nurmi Gamesissa jaossa Tokion olympiapaikat

Wilma Murto ja monet muut suomalaishuiput saavat venyä parhaimpaansa, jotta Tokion olympialaisten tulosrajat saavutetaan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkisti maaliskuun alulla tulosrajat, joilla urheilijat lunastavat paikkansa Tokion 2020 olympialaisiin. Suomalaisittain tulosrajat ovat kovat ja oletettavasti vain muutama urheilija pääsee rajan rikkomalla olympialaisiin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?