Ahoniemi, Levo ja Mäntylä jatkavat Tutossa

 Niko Ahoniemi (kesk.) Niko Ahoniemi (kesk.) Kuva: Jane Iltanen

Tuto Hockey on solminut jatkosopimukset hyökkääjä Niko Ahoniemen sekä puolustajien Mikke Levon ja Henry Mäntylän kanssa. Kaikkien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Ahoniemi on 23-vuotias hyökkääjä.

– Ahoniemi oli piste per peli pelaaja kuluneella kaudella, vaikka koko harjoituskausi ja paljon pelejä jäi väliin. Nyt tulevana kesänä Niko pääsee harjoittelemaan ehjänä ja ottaa ensi kaudella vieläkin kovempia harppauksia eteenpäin. Ahoniemi on pelaajana sellainen, joita Tutoon haluamme, yhdistelmä taitoa ja luonnetta, sanoo urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Ahoniemi oli kaudella 2018–19 Tuton paras pistemies runkosarjassa (15+18=33, jaetulla ykkössijalla Lassi Kokkalan kanssa) sekä pudotuspeleissä (5+6=11). Ahoniemi valittiin maaliskuussa Mestiksen kuukauden pelaajaksi sekä kertaalleen Mestiksen viikon pelaajaksi.

Levo on 24-vuotias puolustaja.

– Sarjan parhaimpia puolustajia ja varmasti ikävimpiä pelaajia pelata vastaan. Kiekollisessa pelissä Levon lahjakkuus alkoi tällä kaudella muuttumaan tulokseksi, mutta kiekoton pelaaminen johtaa liikaa jäähyaitioon. Levolla on kykyjä olla Mestiksen kiistattomasti paras puolustaja. Sitä varten hänen on myös kasvettava siihen, ettei jokaista iskua tarvitse kostaa ja miestä tarvitaan ennen kaikkea kaukalossa.

Levo oli kuluneella kaudella Tuton tehokkain puolustaja. Pisteitä kertyi 39 ottelussa 7+15=22.

Mäntylä on 21-vuotias puolustaja.

– Koko viime kesä ja osa syksystä meni jalkaa kuntouttaessa. Mäntylälle erittäin vaikea kausi, joka oli kuitenkin nousujohdanteinen. Erittäin kovaluonteinen luupää, joka ei pelkää mitään eikä väistä ketään. Mäntylällä on myös kykyjä kiekolliseen peliin, jossa on aika ottaa steppi eteenpäin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautipotilaan sydänriskiä

Tyypin 2 diabeteksen esiaste eli niin sanottu esidiabetes ei lisää sepelvaltimotautia sairastavan sydänriskiä. Diabeteksen esiasteen vaikutuksia sepelvaltimotautipotilaiden sydänriskiin selvitettiin Oulun yliopiston johtamassa laajassa tutkimuksessa, jossa seurattiin noin 2000 sepelvaltimotautipotilaan terveyttä kuuden vuoden ajan. Kyseessä on ensimmäinen laajamittainen seurantatutkimus aiheesta.

Lukemisen edelleen suosittu ajanviettotapa

Tuoreesta Suomi lukee -tutkimuksesta selviää lukemisen olevan edelleen suosittu ajanviettotapa. Kirjoja lukee mielellään 85 prosenttia suomalaisista.

Kialta kompakti katumaasturi

Kia on paljastanut ensimmäiset kuvat uudesta kompaktista katumaasturistaan, joka esitellään virallisesti kesällä. Uusi malli yhdistää käytännölliset sisätilat ja ominaisuudet kompaktin katumaasturin kokoon.

Nuoriso viihtyy pyörillä

Lapset ja nuoret pitävät pyöräilystä. Nuorten vapaa-aikatutkimuksessa pyöräily nousi 10–14 -vuotiaiden suosituimmaksi liikuntalajiksi. Nuoremmilla, 6–9 -vuotiailla, pyöräily on toiseksi suosituin liikuntalaji heti ulkoilun tai kävelyn jälkeen.

Virtuaalivaluutan tarjoajat rahanpesun estämisen valvonnan piiriin

Virtuaalivaluutan tarjoajien ja palvelujen rekisteröinti ja valvonta tuo alan toimijat rahanpesun estämistä koskevan sääntelyn piiriin. Sääntely ei kuitenkaan tuo virtuaalivaluuttoja sijoittajansuojan piiriin, joten virtuaalivaluuttasijoittamiseen liittyvät riskit pysyvät ennallaan. Finanssivalvonta kannustaa edelleen sijoittajia arvioimaan tarkkaan virtuaalivaluuttoihin liittyviä riskejä ennen sijoituspäätöstä.

Moottoripyörällä nopeutta 189 km/h Raisiossa, kuski määrättiin ajokieltoon

Poliisimoottoripyöränkuljettaja mittasi lauantaina kello 22.20 Raisiossa kasitiellä moottoripyörälle nopeuden 189 kilometriä tunnissa. Tiellä oli suurin sallittu nopeus 100 kilometriä tunnissa.

Toteutuneita unelmia Blomberginaukiolla

Blomberginaukiolle kokoontui pari tuhatta motoristia.

Kupittaan Blomberginaukio oli 11. toukokuuta tupaten täynnä toinen toistaan upeampia moottoripyöriä ja samalla siis useimpien ajajiensa toteutuneita unelmia. Lähtö Lietoon kuin juhlakulkueessa oli houkutellut paikalle huikean määrän matkaanlähtijöitä. Samanhenkisyys selvästi yhdisti heitä vaikkei perillä odottava hartaushetki ehkä olisikaan kaikkia matkaan motivoimaan pystynytkään.

Uunissa paahdetut retiisit

Uunissa paahdetut, hunajaiset retiisit ovat toukokuun herkkua. Huuhtele ja puolita pari nippua retiisejä. Laita leivinpaperin päälle uuninpellille ja pirskottele päälle öljyä. Rouhaise päälle suolaa ja mustapippuria. Lisää vielä hieman tuoretta rosmariinia ja lorauta päälle hunajaa.

Kahdella moottoripyörällä nopeutta 203 km/h, kuskit ajokieltoon

Poliisipartio mittasi lauantaina kello 23.50 Turussa kasitiellä kahdelle moottoripyörälle nopeudet 203 kilometriä tunnissa.

Urheilu

Jälkipeli: Rauteen suku on tärkeä osa Turun Kisa-Veikkojen historiaa

Rauteen suku on ollut Turun Kisa-Veikkojen toiminnassa mukana jo kolmen sukupolven ajan. Isoisä Urho Rautee aloitti, pojat Pekka (vas.) ja Matti jatkoivat. Nyt Pekan poika Mikko vetää seuran jääkiekkotoimintaa ja tytär, Katja, on koko seuran puheenjohtaja.

Historiallinen Rientolan urheilutalo on täyttynyt ääriään myöten. Turun Kisa-Veikkojen talvikauden päätöstilaisuus todistaa, miten perinteitä huokuvalla seuralla menee hyvin. ”Kisurit” on tärkeä osa turkulaista urheiluseuraperinnettä.

Otteluanalyysi: Inter jatkoi voittoputkea KuPS:n kustannuksella

Maalivahti Aati Marttinen piti nollan.

Neljäs voitto putkeen. Tällä kertaa jalkoihin jäi KuPS. Inter korjasi Veikkausliigan pisteet 1-0 (1-0). Peli kulkee, tulosta tulee. Eikä haitannut, vaikka Timo Furuholm ja Niko Markkula olivat pelikiellon takia sivussa. Paikkaajia löytyy.

Esimakua finaalista jo alkukaudesta?

Trojansin naisten joukkue kohtaa Roostersin lauantaina.

Naisten amerikkalaisen jalkapallon kausi on vasta päässyt käyntiin, kun nousijajoukkue Turun Trojans matkustaa 18. toukokuuta Helsinkiin Roostersin vieraaksi. Trojans on asettanut kauden tavoitteekseen finaalipaikan. Naisten Vaahteraliigan kestomenestyjiin kuuluva Roosters on hyvä mittari, missä Trojans tällä hetkellä menee.

Puukkokatsomo: Sundin kokoinen aukko

Antero Niittymäki.

TPS:n jääkiekkomiehistö koki pahan takaiskun jo toukokuussa, kun Vaasan Sportista hankittu puolustaja Tony Sund teki NHL-sopimuksen San Jose Sharksin kanssa.

SM-kisoihin tulossa lähes tuhat voimistelijaa

Joka toinen vuosi järjestettävät voimistelun kaikkien lajien yhteiset SM-kilpailut järjestetään 24.–26. toukokuuta Turussa Kupittaan urheilupuistossa. Viidettä kertaa järjestettävä voimistelulajien yhteinen SM-viikonloppu kokoaa maan parhaat voimistelijat urheiluhalliin ja palloiluhalliin.

Otteluanalyysi: TPS nappaa voittoja nihkeillä esityksillä

Tommi Pikkarainen ja Kristian Heinolainen.

Onkohan tämä mikään ongelma ollenkaan? Kerrotaan se silti. TPS nappaa voittoja ja pisteitä jalkapalloilun Ykkösessä, vaikka peliesitys ei ole järin häävi. Nyt uhriksi joutui AC Kajaani, jonka TPS päihitti kapteeni Sami Rähmösen rankkarimaalilla. TPS keikkuu sarjataulukon kärjessä.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!