Hänninen ja Gullichsen jatkavat Uran riveissä

Edvard Gullichsen ja Lauri Hänninen jatkavat Kaarinan Ura Basketin riveissä. 17-vuotiaiden pelaajien kanssa on tehty kaksivuotiset jatkosopimukset.

– On todella tärkeää, että saamme pikkuhiljaa lisää omia junioreita ajettua edustusjoukkueen toimintaan mukaan, kommentoi päävalmentaja Kristian Palotie.

Turun NMKY:n junioripolulta ponnistanut Edvard Gullichsen siirtyi Ura Basketiin keväällä 2018. Kokemusta kertyi juniorisarjojen lisäksi myös divarijoukkueessa ja edustusjoukkueen peleistä.

– Tuntuu tosi hienolta päästä pelaamaan ja harjoittelemaan meidän hienon seuran edustusjoukkueeseen. Nyt vaan hymy huulilla katse kohti tulevaa kautta, iloitsee Gullichsen.

Ura-kasvatti Lauri Hänninen on jo usean kauden ajan osoittanut tehokkuutensa juniorisarjoissa. Hän pelasi viime kauden aikana myös aikuisten pelejä sekä Uran edustuksessa.

– On mukava päästä viemään omaa pelaamista eteenpäin osana liigajoukkuetta. Tämä on hyvä mahdollisuus kehittyä pelaajana, ja odotan innolla tulevan kauden mukana tulevia haasteita, sanoo Hänninen.

– "Late" ja "Edi" ovat hyvän matkan jo kulkeneet, mutta tie Korisliiga-tason runkopelaajiksi on vielä todella pitkä. Erityisesti fyysisen harjoittelun puolella on kehitystä tapahduttava valtavasti. Toive nyt tietenkin on, että edustusjoukkueen kanssa harjoittelu mahdollistaa tämän, pohtii Palotie.

Ura Basketilla on nyt sopimukset Joona Airenteen, Marius van Andringan, Edvard Gullichsenin, Lauri Hännisen, Ville Hännisen, Miikka Luosmaan ja Trey Niemen kanssa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tiesuunnitelman laatiminen käynnistynyt ysitien parantamisesta Liedon aseman ja kantatie 41:n liittymän välillä

Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut yhteistyössä Liedon kunnan ja Auran kunta kanssa tiesuunnitelman laatimisen ysitien muuttamisen leveäkaistatiestä keskikaiteelliseksi nelikaistatieksi Liedon aseman ja kantatie 41:n liittymän välillä.

Ei bussilipun hinnankorotukselle

En hyväksy Föli-lipun hinnan korotusta. Sunnuntaina kahdeksan kilometrin työmatkaan kahden bussin vaihdolla menee 1,15 tuntia yhteen suuntaan.

Kyberturvallisuuskeskus: Tekstiviestihuijauksia liikkeellä runsaasti

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan tekstiviestihuijauksia liikkeellä runsaasti. Huijausviestien lähettäjätieto on väärennetty. Puhelimessa viestin lähettäjänä näkyy jokin tunnettu ja luotettu taho, jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen viestin kanssa.

Lohikalojen syysrauhoitus voimassa marraskuun loppuun

Lohi on rauhoitettu joissa ja puroissa marraskuun loppuun asti.

Lohikalojen lohi ja taimen kalastuslain mukainen syysrauhoitus joissa ja puroissa astui voimaan 1. syyskuuta, ja jatkuu kolme kuukautta marraskuun loppuun asti. Mereen laskevissa joissa myös siika kuuluu rauhoituksen piiriin.

Junnila eri mieltä Lintilän kanssa dieselin hinnankorotuksista, vaatii ministeriltä tarkennusta

Valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila (ps.) ja valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ovat eri linjoilla dieselin hinnankorotuksista. Junnila totesi eduskunnan kyselytunnilla, että korotukset nestemäisten polttoaineiden valmisteveroihin ja parafiinisen dieselöljyn verotuen poistaminen johtavat myös ympäristöystävällisen dieselin litrahinnan korotuksiin. Junnila ihmetteli miten suunnitelmat ovat linjassa tehtyjen ilmastolupausten kanssa.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Pohjaveden pinnat laskevat vielä

Maan etelä ja keskiosissa pohjaveden pinnat ovat pääosin 10–50 senttiä ajankohdan keskiarvoja alempana. Paikoitellen Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa pinnat ovat 30–60 senttiä keskiarvoja alempia. Maan pohjoisosissa pinnankorkeudet ovat lähempänä keskimääräistä ja myös keskiarvoja korkeammalla.

Nälkäpäivä-keräys käynnistyy koko Varsinais-Suomessa ensi torstaina

Nälkäpäivän yhteydessä rakennetaan installaatio 33 Tokmannin lahjoittamasta vesiämpäristä.

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys käynnistyy torstaina 26. syyskuuta ja jatkuu lauantaihin 28. syyskuuta asti. Paikallisosastot järjestävät Nälkäpäivän lipaskeräyksen omilla paikkakunnillaan, useimmiten keskustan kauppojen läheisyydessä. Eri keräyspäivinä osastot järjestävät myös tapahtumia, joissa myydään nälkäpäiväleipää, hernekeittoa ja arpoja.

Nyt on ruusukaalin aika

Ruusukaali

Ruusukaali on vähitellen ottanut paikkansa monimuotoisen kaaliperheen jäsenenä. Se lisää Suomessakin suosiotaan joka vuosi, vaikka sen käyttö lähti liikkeelle olemattoman pienestä, yhdestä pikkukerästä per henkilö vuositasolla.

Urheilu

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.