Miesten satanen ja muut Paavo Nurmi Gamesin kovat lajitärpit

Nooralotta Neziriltä on lupa odottaa tiistaina ainakin kauden parasta noteerausta. Raportit harjoituksista kertovat, että myös 13 sekunnin alittamiseen pitäisi olla eväitä. Nooralotta Neziriltä on lupa odottaa tiistaina ainakin kauden parasta noteerausta. Raportit harjoituksista kertovat, että myös 13 sekunnin alittamiseen pitäisi olla eväitä. Kuva: Jori Liimatainen

Vuoden ylivoimaisesti kovin yleisurheilukisa nähdään tiistaina Turussa Paavo Nurmi Gamesissa. Paikalla on kymmeniä arvokisamitalisteja. Odotusarvona onkin, että Turussa kisataan tiistaina kaikkien aikojen kovatasoisimmat yleisurheilukilpailut, arvokisat pois lukien.

Käytännössä joka lajissa on lupa odottaa suhteellisen kovia tuloksia. Poimimme illan tarjonnasta muutaman kiinnostavan kohokohdan.

Satanen alle kymmenen sekunnin?

Meneekö stadionennätys rikki? Juostaanko Turussa ensimmäistä kertaa miesten satanen alle kymmenen sekunnin?

Olympiavoittaja ja maailmanmestari Justin Gatlin laittaa tiistaina testiin Ramil Guliyevin pari vuotta sitten juokseman stadionennätyksen 10,02. Gatlin on tällä kaudella juossut parhaalla satasellaan tasan kymmeneen sekuntiin.

37-vuotias Gatlin on ennakkosuosikki tiistaina, mutta kannattaa myös seurata kolme vuotta nuoremman Mike Rodgersin otteita. Hänkin on ehtinyt tällä kaudella pyyhkäistä satasen aikaan 10,09.

Kenialaisten kaksintaistelu?

Paavo Nurmen stadionin stadionennätys miesten 800 metrillä on yli 40 vuotta vanha. Heinäkuussa 1975 Mike Bolt juoksi tasan 1.45. Tänä vuonna Paavo Nurmi Gamesiin saapuu peräti viisi juoksijaa, jotka ovat urallaan juosseet tuon alle.

Kovinta vauhtia alkukaudella on pitänyt Kenian Cornelius Tuwei, jonka tilastonoteeraus on 1.44,91. Miehen ennätys on viime kesänä juostu 1.43,82. Tuwein ja toisen kenialaisen, Alfred Kipketerin, välillä nähtäneenkin mielenkiintoinen kaksintaistelu. Kipketerin paras noteeraus on 2016 juostu hurja 1.42,87.

Lähteekö saari?

Gatlinin ohella Paavo Nurmi Gamesin odotetuin tähti löytyy kiekkoringistä. Daniel Ståhlin tähtäimessä on saari saaristosta, mihin vaaditaan voittotulos 70,98 tai parempi. Ståhl on ollut hurjassa iskussa alkukaudesta. Paras mitattu heitto on kantanut tällä kaudella lukemiin 70,56, mutta yliastuttuilla heitoilla limppu on lentänyt pariin otteeseen reilusti pidemmällekin.

Harvoin on sellainen tilanne, että stadionennätys on paperia. Paavo Nurmen stadionin ennätys on 65,92. Jos Ståhl heittää edes rutiinitasollaan, stadionennätys menee rikki jo ruotsalaisen ensimmäisellä heitolla.

Vaikka Ståhl on ylivoimainen suosikki kiekkokisassa, myös hänen takanaan on kovia heittäjiä. Jamaikan Fedrick Dacres, Norjan Ola Stunes Isene ja Jamaikan Traves Smikle kisaavat seuraavista sijoista.

Suhrin näytös?

Toinen laji, jossa stadionennätys on suorastaan todennäköinen on naisten seiväshyppy. Viisi vuotta sitten Venäjän Angelina Zhuk-Krasnova ylitti 461. Tänä vuonna Paavo Nurmi Gamesissa on viisi hyppääjää, jotka ovat uransa aikana ylittäneet ulkona tuon korkeuden.

Yksi kova seiväsnainen jäi pois kisoista, kun Sandi Morris ei saanut seipäitään lentokoneeseen, mutta paikalla on silti toinen kova amerikkalainen Jenn Suhr. Suhr on tällä kaudella ylittänyt jo 491. Suhrin ennätys on vielä kaksi senttiä korkeammalla.

Kuka vie suomalaistaiston?

Suomalaisittain kovin mielenkiinto kohdistuu naisten sadan metrin aitoihin, johon osallistuu sekä Nooralotta Neziri, Reetta Hurske ja Annimari Korte, joka juoksi muutama päivä sitten ennätyksekseen 12,93. On kiinnostavaa nähdä, kuka suomalaisista ottaa henkisen yliotteen kilpasiskoistaan tässä vaiheessa kautta.

Pika-aidoissa mennään muutenkin kovaa. Osallistujien joukossa on kahdeksan naista, jotka ovat urallaan alittaneet 13 sekunnin rajan ja viisi naista, jotka ovat alittaneet stadionennätyksen 12,85. Kovinta vauhtia kuluvalla kaudella on pitänyt kisan suurin ennakkosuosikki Nia Ali, mutta voittotaistossa äärimmäisen kovan haasteen Ali saa Christina Clemonsilta ja Evonne Brittonilta.

Ilkka Lappi

Metsäteiden kunnostus ja lannoitus kasvussa Lounais-Suomessa

Puuntuotannon Kemera-varoja oli käytetty elokuun loppuun mennessä 22,8 miljoonaa euroa koko maassa. Käytetty tukisumma on hyvin tarkkaan sama kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuluvan vuoden alkupuolella tukivarojen käyttö oli viime vuotta edellä, mutta vauhti on hieman hiipunut kesän aikana.

Osassa kiukaita tulipalovaara

Suomessa CE-hyväksytyt jatkuvalämmitteiset kiukaat eivät ole kaikki tuoteturvallisia. Teollisuuden määrittelemät testit eivät anna oikeaa kuvaa savukaasujen lämpötiloista käyttötilanteessa. Kiukaan savupiipusta johtuvat liian korkeat lämpötilat saattaa aiheuttaa hormiliitoksen- ja savuhormia ympäröivissä eristeissä tulipalon.

Heikentyvä taloussuhdanne varjostaa suomalaista pankki- ja vakuutussektoria

Taloussuhdanteiden heikentyminen, matalana pysyttelevä korkotaso ja kiristyvä kilpailu lisäävät riskejä Suomen pankkisektorilla. Vaikka pankkisektorin vakavaraisuus on hieman heikentynyt alkuvuonna, se on kuitenkin edelleen eurooppalaista keskitasoa vahvempi. Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöitä rasittavat erityisesti matalat korot. Työeläkesektorin vakavaraisuussuhde vahvistui hyvän sijoitustuoton vuoksi.

Tiesuunnitelman laatiminen käynnistynyt ysitien parantamisesta Liedon aseman ja kantatie 41:n liittymän välillä

Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloittanut yhteistyössä Liedon kunnan ja Auran kunta kanssa tiesuunnitelman laatimisen ysitien muuttamisen leveäkaistatiestä keskikaiteelliseksi nelikaistatieksi Liedon aseman ja kantatie 41:n liittymän välillä.

Ei bussilipun hinnankorotukselle

En hyväksy Föli-lipun hinnan korotusta. Sunnuntaina kahdeksan kilometrin työmatkaan kahden bussin vaihdolla menee 1,15 tuntia yhteen suuntaan.

Kyberturvallisuuskeskus: Tekstiviestihuijauksia liikkeellä runsaasti

Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan tekstiviestihuijauksia liikkeellä runsaasti. Huijausviestien lähettäjätieto on väärennetty. Puhelimessa viestin lähettäjänä näkyy jokin tunnettu ja luotettu taho, jolla ei ole mitään tekemistä kyseisen viestin kanssa.

Lohikalojen syysrauhoitus voimassa marraskuun loppuun

Lohi on rauhoitettu joissa ja puroissa marraskuun loppuun asti.

Lohikalojen lohi ja taimen kalastuslain mukainen syysrauhoitus joissa ja puroissa astui voimaan 1. syyskuuta, ja jatkuu kolme kuukautta marraskuun loppuun asti. Mereen laskevissa joissa myös siika kuuluu rauhoituksen piiriin.

Junnila eri mieltä Lintilän kanssa dieselin hinnankorotuksista, vaatii ministeriltä tarkennusta

Valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila (ps.) ja valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) ovat eri linjoilla dieselin hinnankorotuksista. Junnila totesi eduskunnan kyselytunnilla, että korotukset nestemäisten polttoaineiden valmisteveroihin ja parafiinisen dieselöljyn verotuen poistaminen johtavat myös ympäristöystävällisen dieselin litrahinnan korotuksiin. Junnila ihmetteli miten suunnitelmat ovat linjassa tehtyjen ilmastolupausten kanssa.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Urheilu

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.