Inter tarvitsee ihmeen

Inter palasi monen vuoden tauon jälkeen Eurocup-peleihin, mutta taival jää lyhyeksi, jos Filip Valencic ja kummpanit eivät veny ihmeeseen. Inter palasi monen vuoden tauon jälkeen Eurocup-peleihin, mutta taival jää lyhyeksi, jos Filip Valencic ja kummpanit eivät veny ihmeeseen. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Turkulaisten Eurotaival uhkaa loppua jälleen lyhyeen

Kun Inter kohtaa torstai-iltana Brøndbyn Eurooppa-liigan karsintojen ensimmäisen kierroksen toisessa osaottelussa, tarvitsee se ihmeen Kupittaan nurmella. Viikko sitten Tanskassa Inter roikkui runsaan tunnin kamppailussa mukana, mutta sitten ennakkoon vahvempi kotijoukkue meni menojaan ja voitti 4–1.

Jo ennakkoon Interin mahdollisuudet Eurooppa-liigan karsinnoissa lepäsivät suotuisan arvontatuloksen varassa. Tarjolla olisi ollut lähempänä omaa tasoa olevia vastuksia, kuten irlantilainen Cork. Arpa heitti kuitenkin vastaan Brøndbyn, eivätkä ennakkoasetelmat ainakaan ensimmäisessä osaottelussa valehdelleet.

Nyt Inter tarvitsee kolmen maalin voiton kotonaan. Jos Inter sen onnistuisi ottamaan, kyseessä olisi yksi suomalaisen seurajalkapalloilun komeimmista luvuista.

Suurinumeroinen tappio ensimmäisessä osaottelussa oli harmi myös sen vuoksi, että jos Inter olisi ollut realistisesti kiinni yllätyksessä ensimmäisen pelin jälkeen, toiseen osaotteluun Kupittaalle olisi voinut syntyä todella ison jalkapallojuhlan tuntua.

Interin tilanne on tukala, mutta ei millään tapaa yllättävä. Jos Inter ei ihmettä onnistu taikomaan torstaina, seuran taival Euro-otteluissa katkeaa jälleen lyhyeen. Se ei ole yllätys Brøndbytä vastaan, mutta kansainvälisten pelien loppuminen lyhyeen on harmillisen tuttua.

Inter on vajaan 30-vuotisen historiansa aikana ollut Eurocup-otteluissa mukana viisi kertaa ennen tätä vuotta. Vain kerran Inter on selviytynyt voittajana otteluparista. Tämä tapahtui ensiyrittämällä, kun Inter vuonna 2005 voitti Intertoto Cupin ensimmäisellä kierroksella islantilaisen Ía:n yhteismaalein 4–0. Toisella kierroksella kroatialainen Varteks pudotti turkulaiset yhteismaalein 6–5.

Sen jälkeen pelit Euroopan kentillä ovat loppuneet ensimmäistä vastustajaa vastaan niin 2009 Mestarien liigan karsinnoissa ja 2010, 2012 sekä 2013 Eurooppa-liigan karsinnoissa. Sama kohtalo odottaa myös tänä vuonna.

Eurocupeissa Inter on ennen torstaita pelannut kaikkiaan 13 ottelua. Saldona yksi voitto, neljä tasapeliä ja kahdeksan tappiota. Maalierokaan ei mairittele. Se on 15–28.

Tosin lähivuosina Interilläkin saattaa olla entistä paremmat mahdollisuudet kisata Euroopan kentillä. Tällä hetkellä Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan lohkovaiheissa pelaa yhteensä 80 joukkuetta. Jos Uefan suunnitelmat toteutuvat, 2024 Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja, uuden, niin sanotun Eurooppa-liiga 2:n lohkovaiheisiin pääsisi yhteensä 128 joukkuetta.

Uefan suunnitelmien mukaan Eurooppa-liiga 2 käynnistyisi jo 2021. Alkuun sen lohkovaiheeseen selviytyisi 32 joukkuetta ja vuodesta 2024 lähtien peräti 64 joukkuetta.

Pelit toki täytyy voittaa jatkossakin, mutta jos Europelien lohkovaiheisiin pääsee kaikkiaan 128 joukkuetta, on suomalaisillakin seuroilla entistä suuremmat mahdollisuudet.

Ilkka Lappi

TAFF tulee taas

Turku Animated Film Festivalia vietetään tänä vuonna 21.–25. elokuuta. TAFFin pääpaikkana toimii Manilla, mutta tapahtumia on myös muualla Turun keskustassa. Tapahtuman odotetaan tuovan tänäkin vuonna Turkuun tuhansia animaatioharrastajia ympäri maailmaa.

Cryptid-sarja etsii nuoria avustajiksi

Turussa kuvataan ruotsalaisen Dramacorpin ja suomalaisen Fisher Kingin yhteistyönä elo-lokakuussa 10-osaista sarjaa Cryptid . Cryptid on toiminnallinen kauhusarja, joka sijoittuu skandinaaviseen pieneen kaupunkiin, jota ravistelee kauhistuttavien ja selittämättömien tapahtumien sarja. Sarja on sekoitus mysteeriä, high school -draamaa ja kauhua.

Myös koiran kannattaa olla tarkkana sienimetsällä

Syksyllä moni ottaa koiran mukaan sienimetsään ja koiran voi jopa kouluttaa sienten etsintään. Mutta tietyt sienet ovat myrkyllisiä ja vaarallisia koirille, joten sienimetsällä tulee olla tarkkana koiran kanssa. Lue miten tunnistat myrkkysienen aiheuttamat myrkytyksen oireet.

FBC:n salibandyottelut SolidSport-suoratoistopalveluun

FBC:n ja muiden Divari-joukkueiden ottelut näkyvät ensi kaudella suoratoistona.

Salibandyliitto ja SolidSport ovat sopineet kaikkien miesten Divarin otteluiden lähetyksistä kaudella 2019-20 SolidSportin suoratoistopalvelussa. Turkulaisseuroista Divarissa alkavalla kaudella pelaa FBC, joka lukeutuu sarjan ennakkosuosikkien joukkoon.

Yhä useampi palvelualoilla työskentelevä joutuu turvautumaan soviteltuun työttömyystukeen

Useampi kuin joka kymmenes Palvelualojen ammattiliitto PAMin tuoreimpaan suhdannebarometriin vastanneista vastaanotti asumistukea ja lähes joka kymmenes soviteltua työttömyystukea huhti−kesäkuussa. Ennätysmäärä vastaajia mahdollisti vastausten alueellisen tarkastelun sekä esimiesten vastausten erottelun matkailu- ja ravintola- sekä kaupan alalla.

Halti tuo Värejä talvikauteen

Haltin syksyn ja talven mallisto on houkuttelevan värikäs ja tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja liikkujalle, joka haluaa tulla nähdyksi. Neonvärit ovat syysmuodin vahva trendi, ja ne ovat erittäin toiminnallisia ulkoilu- ja urheiluvaatteissa näkyvyytensä vuoksi. Neonvärejä löytyy korallinvärisenä, oranssina ja keltaisena sekä naisten, miesten että lasten mallistoista. Vaihtoehtoja on niiden lisäksi tarjolla paljon myös hillitymmän tyylin ystävälle.

Turun kaupunki on näyttävästi esillä Turun Messuilla

Turun kaupunki on vahvasti mukana elokuun lopulla, 23.–25. elokuuta, järjestettävillä Turun Messuilla. Messujen teemana on turkulaisuus.

Turun kaupungin fysioterapian ajanvaraus uudistuu syyskuun alussa

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan fysioterapiapalveluissa luovutaan vastaanottoajan varaamisesta asiakkaille valmiiksi. Syyskuun 2019 alusta (2.9.2019) lähtien asiakas varaa ajan itse.

Kupittaalle nouseva hotelli saavutti harjakorkeutensa

Kesällä 2018 käynnistyneen Original Sokos Hotel Kupittaan rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti ja hotelli on nyt harjakorkeudessa. Uusi hotelli avataan kevättalvella 2020.

Kaupunki
Urheilu

FBC:n salibandyottelut SolidSport-suoratoistopalveluun

FBC:n ja muiden Divari-joukkueiden ottelut näkyvät ensi kaudella suoratoistona.

Salibandyliitto ja SolidSport ovat sopineet kaikkien miesten Divarin otteluiden lähetyksistä kaudella 2019-20 SolidSportin suoratoistopalvelussa. Turkulaisseuroista Divarissa alkavalla kaudella pelaa FBC, joka lukeutuu sarjan ennakkosuosikkien joukkoon.

Veikkausliigan mestaruusjunaan kova tunku

Inter ja Honka ovat mukana Veikkausliigan mitalitaistossa.

Veikkausliigan runkosarja lähenee loppuaan ja mestaruusjunaan pyrkivät joukkueet tippuvat yksitellen kyydistä. Viikonloppuna HJK kompastui KPV:n vieraana. Tappion myötä Klubin loppukauden tilanne on selkeä. Kaikki pelit pitäisi voittaa, jotta HJK pelaisi mestaruudesta, eikä se HJK:n nykykunnossa ole realismia.

Kolme TPS:stä U18-tyttöjen leirille

Suomen alle 18-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkue leireilee Eerikkilässä 1.–4. syyskuuta. Leiriryhmään on nimetty myös TPS:n Meri Hämäläinen , Daniela Sandås ja Ellen Strömborg . Syyskuun leiri on osa maajoukkueen valmistautumista matkalla kohti vuoden päästä syksyllä koittavia alle 19-vuotiaiden EM-karsintoja. Tosin osa nyt nimetyn U18-joukkueen pelaajista taistelee jo tänä syksynä U19-joukkueeseen pääsystä.

Erik Aro tekee paluun Kristikaan

Erik Aro.

Kristika Turku on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Erik Aron kanssa. 30-vuotias 4/5 paikan pelaaja tekee tulevalla 2019-2020 kaudella kotiinpaluun kasvattajaseuraansa.

Otteluanalyysi: TPS hölmöili, MYPA nousi kahden maalin takaa tasapeliin

Jussi-Pekka Rämä.

Jumbojoukkue MYPA on noussut TPS:n peikoksi jalkapallon Ykkösessä. Kouvolalaiset nousivat Kupittaalla kahden maalin tappioasemasta tasapeliin 2-2 (1-0), eivätkä olleet kovin kaukana edes voitosta. Joukkueet ovat kohdanneet kolmasti. Kummallakin on yksi voitto, kerran on pelattu tasan. MYPA:lla on 11 pistettä, joista se on saanut TPS-peleistä neljä eli yli kolmanneksen. Saldo on hämmästyttävä.

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.