Väitös: Lapset oppivat tunteiden säätelyä opettajien tuella

Tukemalla lasten tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyviä säätelytaitoja voidaan jo varhaisessa vaiheessa vaikuttaa heidän kykyihinsä ratkoa arjen moninaisia haasteita. Muuttuva maailma vaatii yksilöiltä yhä enemmän joustavuutta ja kykyä sietää epävarmuutta. Erityisesti lapset ja nuoret ovat muutoksen keskellä haavoittuvassa asemassa. Monenlaiset stressitekijät lasten elämässä voivat johtaa muun muassa käytöksessä tai koulumotivaatiossa ilmeneviin ongelmiin.

Tukemalla lasten tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyviä säätelytaitoja voidaan jo varhaisessa vaiheessa vaikuttaa heidän kykyihinsä ratkoa arjen moninaisia haasteita. Tunnetaidot, mukaan lukien tunteiden säätelytaidot, ovatkin uusissa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opetussuunnitelmissa keskeisessä roolissa.

Aikaisemmat tutkimukset korostavat lämpimien ja sensitiivisten vuorovaikutussuhteiden merkitystä lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätelytaitojen kehittymisessä. Tutkimukset osoittavat, että lasten itsesäätelytaitojen vaikutukset ulottuvat sosiaalisten suhteiden ja yleisen hyvinvoinnin lisäksi myös oppimiseen ja koulumenestykseen.

Väitöstutkimuksessa tutkittiin 2–9-vuotiaiden lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä ja siihen liittyviä tilannekohtaisia tekijöitä varhaiskasvatuksen ja koulun sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa. Tutkimusaineistona käytettiin päiväkodin ja koulun arjessa kuvattuja videotallenteita, joita analysoitiin yhdistelemällä laadullisia ja määrällisiä menetelmiä.

Tulokset osoittavat, että lapset käyttävät monenlaisia strategioita säädelläkseen tunteitaan ja käyttäytymistään. Strategioiden käyttöön vaikuttavat sekä vuorovaikutukselliset että lasten omiin taitoihin liittyvät tekijät. Sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa opettajan tuki muuttaa olennaisesti varhaiskasvatusikäisten lasten säätelystrategioiden käyttöä. Itsenäisesti toimiessaan lapset turvautuvat usein fyysisiin ja verbaalisiin keinoihin vaikuttaakseen toisten toimintaan, kun taas opettajan tukiessa lapset säätelevät enemmän itseään ja omaa toimintaansa.

Tutkimus osoittaa, että opettaja voi haasteellisissa tilanteissa auttaa lasta ymmärtämään omia tunteitaan, tilanteen luonnetta ja muiden näkökulmia. Opettaja voi myös auttaa lasta valitsemaan toimivampia strategioita ja tukemaan lasta niiden käytössä. Tulosten mukaan opettajat kuitenkin useammin keskittävät tukensa haastavan tilanteen ratkaisemiseen kuin lasten tunteiden käsittelyyn.

Tunteisiin ja käyttäytymiseen liittyvien säätelytaitojen tukeminen vaatii opettajilta ymmärrystä itsesäätelyprosesseista ja opettajan toiminnan vaikutuksista lasten itsesäätelytaitojen kehittymiseen. Opettajien tulisi tiedostaa, että haasteelliset tilanteet eivät ainoastaan tarjoa mahdollisuutta harjoitella toimivia tapoja ratkoa ongelmia, vaan ne tulisi nähdä myös tilaisuuksina tehdä lapset tietoisiksi omista ja muiden tunteista.

Väitöstutkimus tukee näkemystä, jonka mukaan sosio-emotionaalisia haasteita tulisi päiväkoti- ja koulukonteksteissa pitää oppimistilanteina, joissa opettajan eri tavoin tarjoama tuki ja ohjaus auttavat lasta oppimaan ja harjoittelemaan tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä ja siihen liittyviä strategioita. Haasteellisten tilanteiden ratkaiseminen ja niissä heränneiden tunteiden säätely on olennaista myös, jotta muut oppimiseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvät tavoitteet voidaan saavuttaa.

Kasvatustieteen maisteri Kristiina Kurki väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 1. joulukuuta. Kasvatuspsykologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Young children’s emotion and behaviour regulation in socio-emotionally challenging situations (Pienten lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätely sosio-emotionaalisesti haasteellisissa tilanteissa).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mystons janoaa verta uudella videolla

Turkulainen metalliduo julkaisi vastikään uuden musiikkivideon Can’t Tame the Demon in Me . Biisi on lohkaistu Mystonsin viidenneltä levyltä Destination Death . Musiikkivideo kuvattiin kevään 2018 aikana Turun historiallisten Domino-elokuvateatterin ja Kaasukellon tiloissa. Arttu Porkan ohjaama ja käsikirjoittama video leikittelee b-kauhuelokuvan ja splatterin hengessä. Videolla bändin jäsenet esiintyvät nyrkkeilevinä demoneina.

Juhannus muumien kanssa

Muumimaailman Vaaraton juhannus tarjoaa satumaiset puitteet juhannuksenvietolle. Muumipappa on pystyttänyt juhannussalon, Noita tekee juhannustaikoja ja Nuuskamuikkunen kertoo leirillään jännittävää juhannustarinaa. Ohjelmassa ovat myös laulun ja naurun täyteiset Pikku Myyn syntymäpäivät. Muumimaailma on avoinna 22.–23. kesäkuuta kello 10–18.

Yrityksillä luottoa bioenergiaan

Bioenergia ry:n MS Advisor Oy:ltä ja GreenStream Network:ltä tilaamassa selvityksessä kartoitettiin ensimmäistä kertaa tässä mittakaavassa bioenergiaan liittyvän viennin laajuutta ja tulevaisuudennäkymiä. Bioenergia-alan teknologia- ja palveluvientiyrityksistä 91 prosenttia uskoo bioenergiaan liittyvän liikevaihtonsa kasvavan lähivuosina. Rahoitus koetaan kuitenkin pullonkaulaksi yritysten viennille.

Helppo kastike lihapaketin marinadista

Vaikka yksi valmiiksi maustettujen lihojen trendi tällä hetkellä on rub-maustaminen – eli lihan maustaminen karkealla pintamausteella – ovat suomalaisten suosikkilihoja edelleen erilaiset marinoidut porsaan ja broilerin lihat. Nestemäinen marinadi kaadetaan viemärin täytteeksi, vaikka siitä voisi valmistaa helposti herkullisen kastikkeen. Kaavi loppu marinadi rasiasta nuolijalla viimeistä pisaraa myöten kattilaan. Lisää joukkoon tilkka vettä tai kermaa ja kuumenna seos kiehuvaksi.

Liikenteen päästöjen vähentämisessä yhteistyö avainasemassa

Liikenteen ilmastovaikutusten vähentäminen on laaja-alaista yhteistyötä, missä sekä yksilön että yhteiskunnan valinnat ovat tärkeissä osissa. Monialaisuus ja konkreettiset ratkaisut tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista tehokkaimmin.

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Suomen luonnon päivää juhlistetaan Turussa elokuussa

Elokuussa jo kuudetta kertaa järjestettävä Suomen luonnon päivä tarjoaa jälleen kaikille avoimia yleisötapahtumia ympäri maan. Turussa päivää vietetään 80-vuotiaan Suomen luonnonsuojeluliiton kunniaksi. Tämän vuoden teemana on luonnossa liikkuminen.

Kaupunki
Urheilu

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Vapaaotteluorganisaatio Cage ehkä palaamassa Turkuun

Edellisen kerran Cage vieraili Turussa syksyllä 2014. Tuolloin Teemu Packalen pääsi tuulettamaan voittoa Hyram Rodriguezista.

Muutama vuosi sitten turkulaista vapaaottelukansaa hemmoteltiin, kun Cage-promootio järjesti säännöllisesti otteluiltoja Turussa. Tuolloin Cagen illoissa nähtiin muun muassa myöhemmin UFC:hen asti ponnistaneet Tom Niinimäki , Makwan Amirkhani ja Teemu Packalen .

Täysosuma
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.