Pitkä tie hellahuoneesta huoneistosaunaan

Itsenäisen Suomen asuntomarkkinat aikana kokeneet kovia sotavuosina, öljykriisin aikaan ja 1990-luvun lamassa. Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen keräämä sadan vuoden aikajana asuntojen reaalihinnoista osoittaa, että 90-luvun laman isku oli historiallisen ankara. Seuraavalle sadalle vuodelle Suomi lähtee suotuisasta tilanteesta, sillä asuntomarkkinat kehittyvät ja kohenevat talouskasvun vanavedessä.

Suomen asuntomarkkinat ovat nyt toimivammat ja tasokkaammat kuin koskaan ennen itsenäisessä Suomessa. Sadan vuoden aikana on selätetty hellahuoneiden ahtaus, sotavuodet, vakavat puutteet varustelussa, vuokrasääntelyn aiheuttama asuntopula, suljettu asuntorahoitus ja 1990-luvun hintaromahdus. Päävire vie nyt asuntomarkkinoita eteenpäin ja nykypäivän haasteet ovat onneksi marginaalisia verrattuna vuosisadan takaiseen tuskaan.

Itsenäistymisen aikoihin samojen seinien sisällä asui koko Suomessa keskimäärin yli viisi henkeä alle kahdessa huoneessa. Nykytermein ajateltuna vuokrayksiö oli yleisin asumismuoto ja penkki tai patja lattialla puolestaan yleisin sänky. Toinen maailmansota laittoi asuntomarkkinat pahaan puristukseen ja toi kuopan asuinolojen kohentumiseen.

Sotavuosina asuntojen rakentaminen pysähtyi. Asuntojen määrä väheni, koska pommituksissa tuhoutui taloja ja toisaalta Karjalan asunnot menetettiin alueiden mukana – yli kymmenen prosenttia väkiluvusta sijoitettiin evakkoina ympäri maata. Vielä 1960-luvulla yli puolet asunnoista oli ilman juoksevaa vettä, vessa löytyi vain joka kolmannesta kodista ja keskuslämmitys sekä kylpyhuone kuuluivat vain harvoille. Nykyajan mini- tai homekodit olisivat olleet isovanhempien lapsuudessa luksusasuntoja. Satavuotiaassa Suomessa asunnosta löytyy todennäköisimmin jo oma huoneistosauna, ja varustelutaso viittaa ennemminkin kylpyhuoneen lattialämmitykseen tai keittiön kivitasoon kuin vettä vuotavaan kattoon.

Asuntojen hinnat ovat heiluneet talouden tuulissa edestakaisin koko vuosisadan. Heilunta hiipui 2000-luvulle saavuttaessa. Nykyisen kehityksen merkittävimmät hintahavainnot liittyvät pikemminkin eri alueiden välisten erojen repeämiseen kuin vahvaan nousuun tai laskuun. Finanssikriisi jätti siis asuntomarkkinat rauhaan, mikä on poikkeuksellista talouskriisille.

Asuntohintojen laskuvuodet ovat olleet hyvin harvinaisia osuen lähinnä 1930- ja 1990-lukujen lamavuosiin. Todellisen kuvan asuntomarkkinoiden oloista saa nimellishintojen sijaan reaalihintojen kehitystä katsomalla. Menneiden vuosikymmenien inflaatio johtaa muuten hurjasti harhaan. Asuntojen hinnat kokivat kovia kolmesti: sotavuosina, öljykriisin aikaan ja 1990-luvun lamassa.

Suomen sisällissota ja toinen maailmansota sotkivat talouden lisäksi myös asuntomarkkinat. Rauhan jälkeen toipuminen aiemmalle tasolle tuli ripeästi. Öljykriisi 1970-luvulla johti rajuun inflaatioon, mikä murensi asuntojen arvoa. Pahin isku oli kuitenkin 1990-luvun alun lama. Asuntojen arvosta hävisi pitkän ja syvän laskun aikana yli puolet.

Digitalisaatio on tehnyt asuntokaupoista ja asuntolainaamisesta helpompaa kuin koskaan ennen. Suomi lähtee seuraavalle sataselle suotuisesta tilanteesta: asuntomarkkinat kehittyvät ja kohentuvat talouskehityksen vanavedessä vääjäämättä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kummilusikoiden historia ulottuu 1500-luvulle

Kummilusikoiden historia ulottuu 1500-luvulle. Tuolloin kummin valinnan perusteena oli hyvä taloudellinen asema ja kummilusikoilla oli saajalleen suuri taloudellinen arvo. Nykyään lusikoiden merkitys on muuttunut symboliseksi, mutta niiden muoto on pysynyt melko samanlaisena vuosisadasta toiseen. Menneinä aikoina lusikoiden päihin kaiverrettiin apostolien kuvia. Nykyään lusikoita koristavat muun muassa eläimet, autot, ja prinsessat.

Pakettiauto syttyi palamaan Aurassa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan pakettiauto syttyi palamaan Aurassa Turuntiellä sunnuntaina iltapäivällä..

Takasta lisää pituutta terassikauteen

Takan avulla katetusta ja lasitetusta terassista voi saada kotiinsa ympärivuotisen lisähuoneen. Sateisena päivänä omalla terassilla voi nauttia kesäisestä lämmöstä, kun pieni kiertoilmatakka alkaa lämmittämään terassia jo muutaman minuutin kuluttua puiden sytytyksestä. Tehokas takka lämmittää terassin myös talvella.

Entä jos kolari yllättää ulkomailla?

Kesälomilla moni suuntaa ulkomaille omalla autollaan. Liikennevahinkoja sattuu suomalaisille eniten ulkomailla juuri kesäkuukausina. Ulkomailla liikennekulttuuri eroaa suomalaisesta ajotavasta: vieras liikenneympäristö, erilaiset nopeusrajoitukset ja väistämisvelvollisuudet saattavat aiheuttaa harmittavia tilanteita.

Jätekasa palaa Metsämäessä

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan polttokelpoisen jätteen kasa, jonka koko on 15x5x5 metriä, syttyi tuleen Ravurinkadulla Metsämäessä sunnuntaina aamupäivällä.

Laitilassa paloi maastoa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan kasitien laidassa Laitilassa syttyi 50 kertaa 50 metrin alalla maastopalo lauantaina illalla.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Keskikenttämies Julian Guevara siirtyy PS Kemistä Interiin

PS Kemissä pelannut Julian Guevara siirtyy Interiin.

Kolumbialainen keskikenttämies Julian Guevara siirtyy PS Kemistä Interiin. Jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavat seurat pääsivät siirrosta sopuun torstaina. Guevara on pelikelpoinen Interissä jo lauantain kierroksella.

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.