Työryhmä: Tietosuojaa koskeva erityissääntely jatkossa harkittava tarkasti

Henkilötietojen suojaa koskeva lainsäädäntö uudistuu, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25. toukokuuta alkaen. Uudistuksen voimaantuloa valmistellut oikeusministeriön asettama työryhmä eli niin sanottu TATTI-työryhmä esittää loppumietinnössään näkemyksiä tietosuojauudistuksen edellyttämässä erityislainsäädäntöön sisältyvän henkilötietojen suojaa koskevan sääntelyn tarkistamistyössä noudatettavista periaatteista.

Työryhmän kesällä 2017 valmistuneen mietinnön pohjalta laadittu hallituksen esitys tietosuojalaiksi on annettu eduskunnalle 1. maaliskuuta. Tarkoitus on, että tämä yleistä tietosuoja-asetusta täydentävä uusi tietosuojalaki tulisi voimaan samanaikaisesti asetuksen kanssa.

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta sovelletaan laajasti yhteiskunnan eri sektoreilla, ja se koskee lähtökohtaisesti kaikenlaista henkilötietojen käsittelyä. Se sisältää säännökset rekisteröidyn oikeuksista sekä rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän velvollisuuksista. Tietosuojalailla puolestaan säädettäisiin kansallisesta valvontaviranomaisesta, eräistä tietojenkäsittelyn erityistilanteista sekä käsittelyyn liittyvistä poikkeuksista ja täsmennyksistä.

Työryhmä korostaa, että yleinen tietosuoja-asetus on jatkossa tärkein kansallisesti sovellettava henkilötietojen käsittelyä koskeva säädös. Yleinen tietosuoja-asetus on henkilötietojen käsittelyn ensisijainen ja suoraan sovellettava säädös myös meillä Suomessa. Asetusta täsmentävää tai täydentävää omaa kansallista sääntelyä voi olla vain siinä määrin kuin asetus siihen valtuuttaa.

Asetus jättää jäsenvaltioille ns. kansallista liikkumavaraa eli harkintavaltaa tietyissä asioissa. Työryhmä korostaa, että kansallisen liikkumavaran käyttö on aina perusteltava ja sen on oltava tarpeen yleisen tietosuoja-asetuksen ja ehdotetun tietosuojalain täydentämiseksi. Tarvetta on arvioitava kansallisten näkökohtien lisäksi yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteiden toteutumisen kannalta.

Kansallisen lainsäädännön pirstaloitumisen vähentämiseksi liikkumavaraa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon tulevalla yleislailla eli tietosuojalailla. Tämä ei työryhmän mukaan kuitenkaan aina ole mahdollista esimerkiksi yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämän sääntelyn yksityiskohtaisuuden vuoksi. Yhteiskunnan perusrekistereistä tai henkilötietojen käsittelystä tietyllä toimialalla tai toimintakokonaisuudessa voi olla perusteltua säätää omana säädöksenään erityislailla. Liikkumavaran ala, sääntelyn tarve ja suhde yleiseen tietosuoja-asetukseen ja tietosuojalakiin on kuitenkin aina perusteltava, työryhmä korostaa.

Henkilötietoihin liittyvän erityissääntelyn määrä vaihtelee hallinnonaloittain, mutta kokonaisuutena ottaen sen arvioidaan olevan varsin suuri. Kukin ministeriö vastaa oman toimialansa lainsäädännön saattamisesta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiseksi. Työryhmä painottaa, että tietosuoja-asetuksen tavoitteiden ja hyvän lainsäädännön toteuttamiseksi olisi lainvalmistelutyötä tuettava ja koordinointia jatkettava. Tältä osin yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisen myötä vahvistuva EU-yhteistyö tulee olemaan entistä tärkeämpää.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Mystons janoaa verta uudella videolla

Turkulainen metalliduo julkaisi vastikään uuden musiikkivideon Can’t Tame the Demon in Me . Biisi on lohkaistu Mystonsin viidenneltä levyltä Destination Death . Musiikkivideo kuvattiin kevään 2018 aikana Turun historiallisten Domino-elokuvateatterin ja Kaasukellon tiloissa. Arttu Porkan ohjaama ja käsikirjoittama video leikittelee b-kauhuelokuvan ja splatterin hengessä. Videolla bändin jäsenet esiintyvät nyrkkeilevinä demoneina.

Juhannus muumien kanssa

Muumimaailman Vaaraton juhannus tarjoaa satumaiset puitteet juhannuksenvietolle. Muumipappa on pystyttänyt juhannussalon, Noita tekee juhannustaikoja ja Nuuskamuikkunen kertoo leirillään jännittävää juhannustarinaa. Ohjelmassa ovat myös laulun ja naurun täyteiset Pikku Myyn syntymäpäivät. Muumimaailma on avoinna 22.–23. kesäkuuta kello 10–18.

Yrityksillä luottoa bioenergiaan

Bioenergia ry:n MS Advisor Oy:ltä ja GreenStream Network:ltä tilaamassa selvityksessä kartoitettiin ensimmäistä kertaa tässä mittakaavassa bioenergiaan liittyvän viennin laajuutta ja tulevaisuudennäkymiä. Bioenergia-alan teknologia- ja palveluvientiyrityksistä 91 prosenttia uskoo bioenergiaan liittyvän liikevaihtonsa kasvavan lähivuosina. Rahoitus koetaan kuitenkin pullonkaulaksi yritysten viennille.

Helppo kastike lihapaketin marinadista

Vaikka yksi valmiiksi maustettujen lihojen trendi tällä hetkellä on rub-maustaminen – eli lihan maustaminen karkealla pintamausteella – ovat suomalaisten suosikkilihoja edelleen erilaiset marinoidut porsaan ja broilerin lihat. Nestemäinen marinadi kaadetaan viemärin täytteeksi, vaikka siitä voisi valmistaa helposti herkullisen kastikkeen. Kaavi loppu marinadi rasiasta nuolijalla viimeistä pisaraa myöten kattilaan. Lisää joukkoon tilkka vettä tai kermaa ja kuumenna seos kiehuvaksi.

Liikenteen päästöjen vähentämisessä yhteistyö avainasemassa

Liikenteen ilmastovaikutusten vähentäminen on laaja-alaista yhteistyötä, missä sekä yksilön että yhteiskunnan valinnat ovat tärkeissä osissa. Monialaisuus ja konkreettiset ratkaisut tukevat ilmastotavoitteiden saavuttamista tehokkaimmin.

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Suomen luonnon päivää juhlistetaan Turussa elokuussa

Elokuussa jo kuudetta kertaa järjestettävä Suomen luonnon päivä tarjoaa jälleen kaikille avoimia yleisötapahtumia ympäri maan. Turussa päivää vietetään 80-vuotiaan Suomen luonnonsuojeluliiton kunniaksi. Tämän vuoden teemana on luonnossa liikkuminen.

Kaupunki
Urheilu

Ura kaappasi Croonen

Lapuan Kobrissa Korisliigaa viime kaudella pelannut amerikkalainen takamies Stephen Croone saapuu ensi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin vahvuuteen. 183-senttinen Croone pussitti viime kaudella ottelua kohden 14,6 pistettä, otti neljä levypalloa ja antoi 4,1 syöttöä peliä kohti. Croone on Uran ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus ensi kaudeksi. Joukkue hakee vielä kahta muuta ulkomaalaista.

Jälkipeli: Jyrkkälän Tykit kaipaa nuorta verta noustakseen Kolmoseen

Jyrkkälän Tykit on tärkeä osa turkulaista palloiluhistoriaa. Joukkueen possunpunainen peliasu herätti aikoinaan ihmetystä, ei enää. Viime kaudella housutkin olivat pinkkiset. Nyt niiden väri on vaihtunut mustaan. Tykit pelaa Nelosen kotiottelunsa Pansion urheilukentän tekonurmella.

Henri Lehtosella on takanaan yli 300 Veikkausliigaottelua. Lähes samoihin lukuihin yltää Jarno Heinikangas . Kun tähän lisätään vielä kotkalaislähtöisen Jani Lauretsalon pääsarjatason ottelut ja Petri Lehtosen pitkä FC Inter -ura, on kasassa lukemat, mihin harva Nelosessa pelaava jalkapallojoukkue yltää.

Åboraakkeli: Isot saappaat

Viime viikolla saatiin odotettu vahvistus sille, että Tomi Kallion komea pelaajaura päättyy.

Vapaaotteluorganisaatio Cage ehkä palaamassa Turkuun

Edellisen kerran Cage vieraili Turussa syksyllä 2014. Tuolloin Teemu Packalen pääsi tuulettamaan voittoa Hyram Rodriguezista.

Muutama vuosi sitten turkulaista vapaaottelukansaa hemmoteltiin, kun Cage-promootio järjesti säännöllisesti otteluiltoja Turussa. Tuolloin Cagen illoissa nähtiin muun muassa myöhemmin UFC:hen asti ponnistaneet Tom Niinimäki , Makwan Amirkhani ja Teemu Packalen .

Täysosuma
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Pahus. Ei se ollutkaan kultakala.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.
Kesä näköjään tulee jo toden teolla.