Kauppatorin kaivauksissa halutaan välttää hautausmaa

Kuva: Lasse Virtanen

Kauppatorin arkeologiset kaivaukset ovat hyvässä vauhdissa. Kaivaukset aloitettiin torin alaosasta eli Eerikinkadun puolelta.

– Olemme Turun palossa, siinä aikatasossa, jolloin Turku paloi, totesi kaivausten kenttätyön johtaja Maija Helamaa viime perjantaina.

– Esineitä suurempi asia on se, mitä maasta löytyy, myös maakerrokset.

Vanha tori kaivautui esiin varsin vähäisen työn jälkeen. Pintaa ei tarvinnut raaputtaa kovin syvältä. Löydöt ovat nauloja, ikkunalasia ja esineiden osia.

– Pystymme tarkentamaan, missä kulkivat kadut ja missä vanhempi 1600-luvun lopun ja 1700-luvun tori oli, arvioi arkeologi Kari Uotila.

Uotila arvioi, että esiin on saatu vanhaa toria sekä 1700-luvun ja 1800-luvun alun pihoja ja rakenteita. Tori oli suppeampi. Nykyisen torin yläosassa oli puutalokortteli, joka tuhoutui Turun palossa. Sen jälkeen tori laajeni.

– Kaivaukset ovat ihan alkuvaiheessa, muistuttaa Uotila.

Kaivaukset etenevät ensin Eerikinkadun suuntaisesti, sitten Aurakatua edetään ylös kohti torin yläreunaa. Ensin tutkitaan alareunaa, sitten siirrytään keskemmälle. Hesburgerin kulmille päästää syksyn mittaan. Kenttävaihe kestää tämän vuoden.

Suuria yllätyksiä ei odoteta, sillä aika paljon on tiedossa torin historiasta.

– 1800-luvun alkupuolella tämä on ollut voimakkaasti kehittyvä osa Turkua. Tänne on ruvettu rakentamaan ensimmäisiä kivitaloja. Se on kaupunkikuvallisesti kiinnostava teema. On mahdollista, että jossakin torin yläkulmien paikkeilla on myöhäiskeskiaikainen hautausmaa. Onko sitä tuolla, se on kokonaan avoin asia, sanoo Uotila, jonka mukaan kaivaukset on suunniteltu niin, ettei hautausmaahan tarkoituksella törmättäisi.

Kaupungin vastuulla on 80 senttiä pinnasta, mutta paikoin kaivetaan syvemmälle. Kaivausten kustannusarvio on noin kaksi miljoonaa euroa. Kaivauksilla on enimmillään noin 30 työntekijää.

Lasse Virtanen

Mikä geokätköilyssä koukuttaa?

Mikä geokätköilyssä koukuttaa? Hyvä kysymys, johon voi olla monta hienoa syytä. Itselläni ne ovat ulkoilu, tavoitteellinen sellainen. En enää oikein osaa enää kävellä lenkkejä ilman tavoitetta löytää geokätkö. Tänä syksynä olen ottanut askelmittarin myös käyttöön.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta opintomatkalle Hollantiin

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutetaan tekemään edellä mainitussa kokoonpanossa edellä esitetyn opintomatkan Hollantiin. Opintomatkasta aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä noin 39 500 euroa.

Neljä päivää, yli 50 bändiä

Con Trane esiintyi vuoden 2016 Turku Band Festivaleilla Tiirikkalassa.

Turku Band Festival järjestetään seuraavan kerran 9.–12. tammikuuta. Neljän päivän aikana turkulaisissa keikkapaikoissa esiintyy yli 50 bändiä, muun muassa Lama-ajan lapset ja Kupittaa. Tällä kertaa keikkoja järjestetään 14 paikassa.

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat 1.1.2019. Hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee 775 eurosta 799,84 euroon.

Menoviikko: Joulun kunniaksi Kiviä taskuun

Martti Suosalon (vas.) ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa täyttää salit vuodesta toiseen.

Kulttimainetta nauttiva Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa palaa Turun kaupunginteatteriin joulun alla. Kiviä taskussa esitetään päänäyttämöllä 21. joulukuuta kello 19 ja 22. joulukuuta kello 14. Lisäksi kolmas Kiviä taskussa -esitys on ensi vuoden puolella, 25. helmikuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee liikenteen Laurinkujalla Raisiossa ensi kevääseen asti

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee liikenteen Laurinkujalla Raisiossa 17. joulukuuta alkaen 31. toukokuuta asti.

Pohjolan appelsiini, mikä se on?

Pohjolan appelsiiniksikin kutsuttu lanttu oli ennen vanhaan tärkeä C-vitamiinin lähde. Saamme siitä myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, fosforia ja magnesiumia. Lantun ominainen maku tulee sinappiöljystä, rikkipitoisista yhdisteistä ja sokereista.

Rivitaloasunnossa tulipalo Vahdolla

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan rivitalossa syttyi sunnuntaina aamulla Vahdolla Suntionpolulla yhdessä asunnossa tulipalo, jonka pelastuslaitos sammutti.

Urheilu

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Puukkokatsomo: Salibandyväen iso haaste

Lauri Stenfors.

Suomi juhli sunnuntaina toista peräkkäistä miesten maailmanmestaruutta. MM-finaalissa Ruotsi kaatui suorastaan suvereenilla esityksellä.

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Montola ja Latonen tekivät jatkosopimuksen TPS:n kanssa

Joakim Latonen.

Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Keskikenttäpelaaja Juho Montola ja hyökkääjä Joakim Latonen jatkavat TPS:n riveissä kauden 2019 kattavalla jatkosopimuksella.

Petrus Palmu palaa TPS:aan

Petrus Palmu.

Turun Palloseura saa riveihinsä paluumuuttajan, kun viime kaudella TPS:n paidassa Liigan vuoden tulokkaaksi valittu Petrus Palmu , 21, liittyy mustavalkoisten riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?