Varsinais-Suomen valinnanvapauspilotille ei myönnetty ensimmäisen vaiheen rahoitusta

Hallitus antoi 8. maaliskuuta eduskunnalle esityksen laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (valinnanvapauslaki). Varsinais-Suomen maakunta haki valtionavustusta valinnanvapauspilottiin, joka nimettiin Omalla budjetilla allihopa -pilotiksi. Asiasisältönä on henkilökohtainen budjetti ja kohderyhminä ovat vammaispalvelut sekä ikäihmisten omaishoitoa tukevat palvelut. Varsinais-Suomi lähti hakemaan Omalla budjetilla allihopa -pilottiin lähes 16 miljoonan euron rahoitusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö oli varannut ensimmäiseen vaiheeseen sadan miljoonaa euroa vuoden 2018 budjettiin. Rahoitus on myönnetty Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Kymenlaakson, Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen, Satakunnan ja Uudenmaan maakuntiin.

Varsinais-Suomessa valinnanvapauspilottiin sitoutui, ja sen valmisteluun osallistui 18 kuntaa, joiden väestömäärä kattaa reilusti yli vaaditun 80 prosentin osuuden maakunnan väestöstä.

– Kyllä se harmittaa, 18 kuntaa oli jo sitoutunut hienosti valmisteluun ja pilotin toteuttamiseen. Henkilökohtainen budjetti on Suomessa vielä tuntematon tapa järjestää ja tuottaa sote-palveluita. Tämä muutos edellyttää treeniä niin asiakkailta, heidän läheisiltään, ammattilaisilta kuin palvelujen järjestäjiltä ja tuottajilta, jotta yhteistyö sujuu saumattomasti sitten kun henkilökohtainen budjetointi otetaan käyttöön keväällä 2020, sanoo pilotin hankepäällikkö Samuli Koskinen.

– On päivän selvää, että mallia tulee saada testata myös Varsinais-Suomessa, jotta pystytään varautumaan mahdollisiin epäkohtiin ja vahvistaa sen sujuvia osia. Toivonkin että kaikki jo nyt mukana olevat kunnat ovat myös toisessa haussa mukana. Muutkin ovat tervetulleita, Koskinen lisää.

Kehysriihipäätöksessä valinnanvapauden pilottien toteutukseen on varattu sadan miljoonan euron lisärahoitus. Pilottien kokonaisrahoitus on tällöin 200 miljoonaa euroa. Ministeriön tiedotteen mukaan lisärahoitus suunnataan erityisesti siten, että pilotointi laajenee myös niihin maakuntiin, jotka jäivät ilman rahoitusta tämän kevään haussa. Valinnanvapauspilottien uusi hakukierros järjestetään syksyllä. Haun kriteerit julkaistaan elokuussa 2018.

– Uskoisin, että Varsinais-Suomi on rahoitusten saajien joukossa, sillä Varsinais-Suomi on tällä hetkellä yksi kolmesta maakunnasta, joissa ei vielä valinnanvapauskokeiluja ole toteutettu, toteaa Samuli Koskinen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Yrityskauppa riskittömämpi kuin uuden yrityksen perustaminen

Suomessa on kymmeniä tuhansia eläkeikää lähestyviä yrittäjiä, joilla ei ole tietoa, miten eläkkeelle siirtyminen tapahtuisi ja mistä löytyisi yritystoiminnalle jatkaja. Tyypillisesti kyse on pienyrittäjästä, jolla on huoli työntekijöiden tulevaisuudesta ja siitä, että oma omaisuus on kiinni yrityksessä. Liiketoiminta kuihtuu, kun yrityksen näkymät ovat epävarmat.

Auto istuu tiukemmin omissa käsissä yli 35-vuotiailla

Suomalaiset autokaupoilla 2018 -tutkimus luotasi omaan autoon ja yhteisomistuksessa olevaan autoon liittyviä näkemyksiä. Oman auton omistaminen koetaan edelleen tärkeäksi sekä asenteissa että tottumuksissa. Kimpassa omistettu kulkupeli koetaan vaihtoehdoksi autottomien tai vähän ajavien talouksien keskuudessa.

Uusi mökki helposti

Finsilva Oyj, Kiinteistömaailma-ketju ja Kontio Oy tuovat markkinoille uudenlaisen vaihtoehdon rakennuttaa moderni vapaa-ajanasunto rantatontille. Mökkivalmis-palvelulla ostaja voi hankkia rakennusvalmiin tontin, hirsihuvilan avaimet käteen -rakennettuna ja rahoituspaketin koko projektille. Joka neljäs suomalainen haluaisi hankkia uuden kesämökin. Mökkikannasta kuitenkin lähes 40 prosenttia on yli 50 vuotta vanhoja.

Artesaanisiiderit uusin trendi

Artesaanisiiderit ovat olleet kovassa nosteessa USA:ssa jo pidemmän aikaa ja trendi on rantautumassa Suomeen. Suurin ero artesaanisiiderissä verrattuna perinteisiin siidereihin on niiden pohjassa. Perinteiset valtavirran siiderit tehdään omenaviinipohjaan, kun taas artesaanisiiderit tehdään aina tuorepuristettuun omenamehupohjaan.

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia

Suomen Yrittäjät esittää uutta oppivalmiusmallia, joka vahvistaisi oppijan polkua jo esi- ja perusopetuksessa ja pitäisi mukana nuoret, joille toisen asteen opinnot ovat nyt hankalia.

Jopa viidennes käyttää yli puolet käteen jäävistä tuloista asumiseen

Asumiseen joudutaan käyttämään huomattavia summia rahaa kuukaudessa. Asumisen tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä on kohtuullista käyttää asumiseen enintään 30 prosenttia nettotuloistaan, kun taas viidennes vastaajista joutuu käyttämään vähintään puolet nettotuloistaan asumiseen.

Eero Lehtinen Kouvolan Kouvoista Åbo Båtvarvin markkinointipäälliköksi

KTM Eero Lehtinen sekä VTM Heli Annala liittyvät Åbo Båtvarvin kokoonpanoon. Lehtinen aloittaa syyskuun alussa yhtiön markkinointipäällikkönä, Annala yrityksen viestintäpäällikön tehtävissä. Lehtinen siirtyy Turkuun Kouvolan Kouvojen toiminnanjohtajan paikalta ja ottaa vastuulleen markkinointikokonaisuuden, johon kuuluvat Ruissalon telakan ohella Alfons Håkansin merihinaustoiminnot, Kupittaalla sijaitseva Veritas Stadion sekä Veikkausliiga-joukkue FC Inter.

Urheilu

Mikael Hakalalle pronssia juniorien MM-kisoissa

Mikael Hakala.

Suomalaiset frisbeegolfaajat niittivät menestystä kahdessa maineikkaassa tapahtumassa viime viikolla. Turkulaista Frisbeegolfseura 7k:ta edustava Mikael Hakala voitti pronssia frisbeegolfin junioreiden MM-kilpailuissa. Nummelan frisbeeseuran Eveliina Salonen pokkasi samaan aikaan uransa ensimmäisen PDGA Major -kilpailun voiton Tsekissä järjestetystä Konopiště Openista.

Otteluanalyysi: Inter taisteli vajaalla komea voiton

Mika Mäkitalo oli Interin ratkaisupelaajia.

Se oli omituinen ottelu. Inter meni vartissa kahden maalin johtoon SJK:n puolustuksen virheistä. Sen jälkeen se puolusti. Toisen puoliajan se puolusti vajaalla, sillä Abdoulie Mansally hommasi itselleen ensimmäisen puoliskon lopuksi tyhmästi ja tarpeettomasti toisen kortin keskialueella vaarattomassa tilanteessa.

Kauniin pelin varjoja

Karem Benzema oli alle 17-vuotiaissa Ranskan maajoukkueen kantavia voimia, mutta viime vuosina tie maajoukkuepaitaan on ollut tukossa.

Jalkapallodokumentit helpottavat MM-kisoista irrottautumista

Täysosuma
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Tästä onkin hyvä kytätä, milloin kämppä tyhjenee.
Just sopiva aika kyläilylle.
Just sopiva aika kyläilylle.