Koloradonkuoriaisen tarkkailu ajankohtaista

Koloradonkuoriainen on pieni, mutta sitäkin sitkeämpi vihollinen. Se onnistuu muun muassa kehittämään helposti vastustuskyvyn kemiallisille torjunta-aineille. Koloradonkuoriainen on pieni, mutta sitäkin sitkeämpi vihollinen. Se onnistuu muun muassa kehittämään helposti vastustuskyvyn kemiallisille torjunta-aineille. Kuva: Shoja Lak

Lämmin alkukesä on ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kehitykselle, mutta ilmavirtaukset eivät pääsääntöisesti ole olleet kuoriaisten invaasiota suosivia. Viime kesä ei ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kulkeutumiselle eikä kehitykselle Suomessa ja yhtään uutta koloradonkuoriaislöydöstä ei tullut.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira korostaa, että kaikkien perunanviljelijöiden pitää nyt omatoimisesti tarkkailla perunakasvustoja. Voi hyvinkin olla, että kuoriaisia on talvehtinut maassa viime vuosien esiintymäalueilla. Baltiassa ja Venäjällä talvehtineet yksilöt ovat jo nousseet perunakasvustoihin, joten kuoriaisia voi kulkeutua Suomen lähialueilta sopivien ilmavirtauksien mukana eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Evira kehottaa soittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä päivystysnumeroon, joka on 040 801 4407 (varmimmin kello 9–20, myös viikonloppuisin). Puhelun yhteydessä Evira antaa ohjeet jatkotoimista.

Toistaiseksi kaikki havaintoepäilyt ovat olleet kotelovaiheessa olevia leppäpirkkoja, jotka muistuttavat väritykseltään koloradonkuoriaisten toukkia. Eviran sivuilla on kuvia leppäpirkon kehitysvaiheista, josta voi nähdä erot koloradonkuoriaisen eri kehitysvaiheisiin.

Tarkastuksista ja torjunnasta vastaavat Eviran ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tarkastajat. Omatoimiseen torjuntaan ei pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa viranomaisten torjuntatoimien onnistumista.

Perunakasvustosta voi tähän aikaan löytyä aikuisia koloradonkuoriaisia ja toukkia. Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Keltaisessa selässä on kymmenen mustaa pitkittäisraitaa, etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.

Munasta vastakuoriutunut toukka on noin 1–2 millimetriä pitkä ja tummahko. Toukat kehittyvät nopeasti ja niiden kuperan selkäosan väri muuttuu pian oranssin-punertavaksi. Pää on musta ja alhaalla kummassakin kyljessä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen.

Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi perunan lehdet reikäisiksi. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nyt on eläkeläisten vuoro

Suomessa on paljon eläkeläisiä, joille arki on sinnittelyä päivästä toiseen. Poliitikot ovat luvanneet eläkeläisille vuosien saatossa vaikka mitä. Erityisesti vaalien alla eläkeläisiä muistetaan, mutta vaalikentillä annetut lupaukset harvemmin päätyvät hallitusohjelmaan ja sitä kautta pysyviksi parannuksiksi. Eläkeläiset ovat olleet mukana talkoissa rakentamassa yhteiskuntaamme. Nyt on yhteiskunnan aika huolehtia heistä.

Maskussa tulipalo omakotitalon saunatilassa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan omakotitalon saunatilassa syttyi tulipalo lauantaina illalla Maskussa Halisojantiellä.

Uutta tieliikennelakia täydennetään

Uuteen tieliikennelakiin tehdään täydennyksiä. Lain hyväksymisen jälkeen muualla lainsäädännössä on tapahtunut muutoksia, jotka edellyttävät täsmennyksiä myös tieliikennelakiin.

Katovuodet nostivat rehuviljan hinnan ennätystasolle

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi ja kuluttajahintaindeksi 2015=100, 1/2010–12/2018.

Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,5 prosenttia vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä. Tuotantotarvikkeet ja palvelut maksoivat 6,8 prosenttia enemmän ja maatalouden investoinnit 2,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Rehujen hinnat nousivat keskimäärin 14 prosenttia.

Fimea: Apteekkien taloustilanne edelleen hyvä

Fimean tekemän apteekkien talouden kehittymistä kuvaavan tilinpäätösanalyysin perusteella apteekkien toiminta on vuonna 2017 ollut liiketaloudellisesti kannattavaa ja apteekit ovat pääsääntöisesti vakavaraisia, vaikka liikevaihdoissa, liikevoitoissa ja myyntikatteissa oli havaittavissa laskua ja apteekkien maksuvalmius oli heikentynyt. Maakunnissa ja paikkakunnilla, joissa väestömäärä apteekkia kohden on suuri, voitaisiin apteekkien määrää hyvin talouslukujen perusteella lisätä.

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä, erityisesti ajoneuvojen kuntoa

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa maanantaista sunnuntaihin 18.-24. helmikuuta.

Rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia

Rakennuskustannusindeksin pitkän aikavälin kehitys.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat tammikuussa 1,9 prosenttia vuodentakaisesta. Tarvikepanosten hinnat nousivat 2,5 prosenttia, työpanosten hinnat 1,4 prosenttia ja palveluiden hinnat 0,7 prosenttia edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna.

Varhaiskasvatusmaksuihin tehdyt alennukset hillitsevät lapsiperheiden pienituloisuuden kasvua

Lapsilisien, kotihoidontuen ja yleisen asumistuen indeksileikkaukset, eli etuuksien vuosittaisista korotuksista luopuminen, ovat lisänneet lapsiperheiden pienituloisuutta tällä hallituskaudella. Toisaalta varhaiskasvatusmaksujen alennukset ja vähimmäismääräisen vanhempainpäivärahan korotus ovat tasoittaneet tilannetta, kertoo THL:n tuore selvitys.

Pudota lumi turvallisesti

Karkeana suosituksena voidaan sanoa, että kun lumen korkeus katolla lähentelee puolta metriä, olisi viimeistään hyvä aika ryhtyä lumenpudotusurakkaan.

Urheilu

Jälkipeli: Kiekkolegenda Ville Vahalahden komea ura tuli päätökseen

Vahalahden koko perhe oli mukana hienosti järjestetyssä juhlaottelussa.

- Totta kai järjestämme! Ville Vahalahti on loistava pelaaja ja upea ihminen.

Aleksi "Sählä" Salonen tuo ääntä ja huumoria TPS:n koppiin

Aleksi Salonen tuli Turkuun ottamaan isoa vastuuta ja kovia peliminuutteja.

Kun jääkiekkoilija siirtyy seurasta toiseen, moni asia muuttuu. Jos siirto tapahtuu kesken kauden, muutoksen pureskeluun ei pahemmin jää aikaa.

Jälkipeli: Hirvensalon rinteet ovat mainiossa kunnossa

Hirvensalon laskettelukeskuksessa vietetään vuoden kiireisintä aikaa. Iltavalaistuksessa kelpaa lasketella, sillä rinteet ovat hyvässä kunnossa.

– Odota! Nyt on pakko keskeyttää haastattelu hetkeksi. Pihalle tuli juuri tärkeä postilähetys Itävallasta.

TPS:n Julius Perälä U18-leirille

TPS:n Julius Perälä matkaa alle 18-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen vuoden avaavalle leirille Eerikkilän urheiluopistolle. Kaikkiaan päävalmentaja Kai Nyyssönen nimesi leiriryhmään 27 pelaajaa.

Åboraakkeli: Odottaako tulevaisuus häkissä?

Olli Santalahti.

Tulevana lauantaina, 16. helmikuuta, Helsingissä otellaan vapaaottelutapahtuma Cage 46. Illassa on turkulaisittain panoksia parissakin ottelussa.

Näkökulma: Tallinder – yksi parhaista

Henrik Tallinderin pitkä ura päättyi loukkaantumiseen, mutta miehen vaikutus TPS:lle on ollut todella suuri.

Kuinka moni muistaa, että kauden 2000–2001 alla TPS:ään tuli Ruotsista kaksi uutta pelimiestä? Molemmat olivat 21-vuotiaita. Toinen Tukholman AIK:n juniorimyllyn läpikäynyt ja toinen Färjestadissa edeltäneet vuodet pelannut.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?