Vesikriisi yllätti Raision ja Naantalin

Turun Seudun Vesi Oy:n runkovesityömaalla hajosi vesiputkien liitoskohta Bilteman ja K-raudan välissä Ohikulkutien varrella. Turun Seudun Vesi Oy:n runkovesityömaalla hajosi vesiputkien liitoskohta Bilteman ja K-raudan välissä Ohikulkutien varrella. Kuva: Eero Saarikoski

Ensin pitkäaikainen helle, sitten putkirikko ja vesipula. Yhdistelmä on huono, mutta sellainen osui Raision ja Naantalin kohdalle maanantaina iltapäivällä. Turun Seudun Vesi Oy:n runkovesityömaalla hajosi vesiputkien liitoskohta. Putkirikko tapahtui Bilteman ja K-raudan välissä Ohikulkutien varrella.

Runkolinja johtaa vettä Raisioon ja Naantaliin sekä Naantalista myös Maskuun ja Nousiaisiin. Veden jakeluhäiriöt vaikeuttavat suoraan noin 55 000 ihmisen elämää. Kaupoista loppui pullovesi Turkua myöten.

Vedenkäyttöä rajoitettiin Raisiossa, Naantalissa, Maskussa ja Nousiaisissa. Raision ja Naantalin alueille annettiin juomaveden keittokehotus. Maskussa ja Nousiaisissa vettä ei tarvitse keittää.

Raision kaupunki tiedotti tiistaina aamupäivällä, että runkolinjan kahdesta putkesta toinen oli saatu korjattua. Toinenkin putki korjattiin keskiviikkona aamuyöllä. Putkea ei saada käyttöön ennen kuin se on puhdistettu. Ensimmäiset vesinäytteet vietiin laboratorioon maanantaina illalla. Ensimmäiset tulokset olivat puhaat. Keittokehotuksen purkaminen vaatii kahdet puhtaat näytteet.

Raision Vesi Oy ilmoitti perustavansa vedenjakelupisteen Raision kirjaston ja terveyskeskussairaalan pihalle. Naantalissa väliaikaisia jakelupisteitä on terveyskeskuksen parkkipaikalla, Aurinkosäätiön pihalla sekä Puistotiellä, Rymättylässä Katavakodin pihalla ja torilla, Merimaskussa Osuuspankin pihalla. Tankeista voi noutaa ainoastaan juomavettä. Vesijohtoveden keittokehotus ei koske Velkuan ja Livonsaaren aluetta.

Suun terveydenhuolto palvelee putkirikon takia rajoitetusti sekä Naantalissa että Raisiossa.

Maskun Vesi Oy arvioi, että poikkeustilanne vedenjakelussa voi kestää viikon.

Turun kaupungin mukaan putkirikko ei vaikuta veden saatavuuteen ja käyttöön Turun verkostossa. Runosmäen alueella saattaa vedessä ilmetä hieman sakkaa. Se johtuu Raisio​on ja Naantali​in avattujen korvaavien putkilinjojen aiheuttamasta normaalia suuremmasta virtausnopeudesta.

Lasse Virtanen

Uusi auto useimmin valkea

Valkoinen väri on kasvattanut räjähdysmäisesti suosiotaan uusissa autoissa 2000-luvun aikana. Valkoisten autojen osuus ensirekisteröidyistä autoista on jo lähes 30 prosenttia, kun vielä vuonna 2000 vastaava luku oli vain reilu viisi prosenttia. Tiedot selviävät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvotilastoista.

Höntsämuistot kerätään talteen

Oletko pelannut höntsäilymielessä esimerkiksi jalkapalloa tai jääkiekkoa? Nyt voit kertoa SKS:lle harrastepelailustasi ja sen huippuhetkistä. Höntsäilyllä tarkoitetaan leikkimielistä pelailua vailla suorittamisen tai menestymisen painetta.

Länsikeskuksen Citymarketin Alko uudistuu erikoismyymäläksi

Länsikeskuksen Alko uudistuu erikoismyymäläksi ja on remontin vuoksi kiinni 30.9.-10.10. Myymälä avataan uusittuna perjantaina 11. lokakuuta kello 9. Lähimmät Alkot palvelevat Manhattanilla (Pitkämäenkatu 4) ja Tampereentiellä (Vanha Tampereentie 108).

KIPSI-hanke tähtää Saaristomeren ravinnekuormituksen vähentämiseen peltojen kipsikäsittelyllä

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen KIPSI-hanke aloittaa toimenpiteet Saaristomeren tilan parantamiseksi. Maataloustuottajille tarjotaan mahdollisuutta kipsin levitykseen vuodesta 2020 alkaen. Kipsikäsittelyyn osallistuvat viljelijät ovat avainasemassa KIPSI-hankkeessa. Sen tarkoituksena on saada käsiteltyä kipsillä laajat peltoalueet Saaristomeren valuma-alueella.

Turun kaupunki vaihtaa Sepänkatu 2:n kuntotarkastusyhtiön, yhteistyö Raksystems Oy:n kanssa päättyy

Sepänkatu 2:n kunnosta on käyty viime kuukausina kiivasta keskustelua.

Turun kaupunki vaihtaa Sepänkatu 2:n kuntotarkastustöissä käyttämänsä yhtiön toiseen. Kaupunki lopettaa yhteistyön Raksystems Oy:n kanssa ja aloittaa Insinööritoimisto Kiinteistöasiantuntijat Oy:n kanssa. Asiasta on ilmoitettu Raksystems Oy:lle.

Maksuton testipäivä yli 70-vuotiaille

Yli 70-vuotiaat turkulaiset toivotetaan tervetulleeksi perjantaina 4. lokakuuta kello 9.15–13 maksuttomaan testipäivään Kupittaan urheiluhalliin.

SparkUpissa Turku Toastmasters -puhekilpailu

SparkUpissa järjestetään Turku Toastmasters -puhekilpailu 28. syyskuuta kello 14 alkaen.

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Maarakennusalan kustannukset nousivat elokuussa 1,6 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,6 prosenttia vuoden 2018 elokuusta vuoden 2019 elokuuhun. Kustannusten vuosimuutos vaihteli osaindekseittäin päällysteiden -1,8 prosentista maarakenteiden 3,1 prosenttiin.

Urheilu

Liigakarsinta alkaa Kupittaalta

Eliecer Espinosa ja Mika Ääritalo.

Jalkapallon Ykkösen kakkossijansa varmistanut TPS valmistautuu loppukauden ajan liigakarsintoihin, joissa se kohtaa Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuvan joukkueen. Liigakarsinnan päivämääriksi on varmistunut 24. ja 27. lokakuuta.

Åboraakkeli: Maltillisin odotuksin

Wilma Murto.

Kauan odotetut yleisurheilun MM-kisat pyörähtävät käyntiin 28. syyskuuta. Turkulaisittain suurin jännitys kohdistuu pituushyppääjä Taika Koilahteen ja seiväshyppääjä Wilma Murtoon , jotka pääsivät kisoihin rankingin perusteella.

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.