Raskaudenaikainen elintapaneuvonta vaikuttaa positiivisesti naisten terveyteen myös synnytyksen jälkeen

Raskaudenaikainen ja synnytyksen jälkeen jatkunut elintapaneuvonta vähensi merkittävästi sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä vuosi synnytyksen jälkeen. Toisin kuin yleensä oletetaan, raskausdiabetes koskettaa myös normaalipainoisia naisia, joilla sairastuminen diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään viisi vuotta synnytyksen jälkeen liittyy erityisesti kehon korkeaan rasvaprosenttiin.

Raskausdiabetes todetaan Suomessa peräti 18 prosentilla raskaana olevista. Sekä äitiä että lasta koskettavien raskaudenaikaisten vaikutusten lisäksi se kertoo myös äidin tulevasta seitsenkertaisesta diabetesriskistä. RADIEL (Raskausdiabeteksen ennaltaehkäisy elintavoin) -tutkimuksessa elintapaneuvonta vähensi raskausdiabeteksen ilmaantumista korkean riskin naisilla 36 prosenttia.

LL Emilia Huvisen tuoreen väitöstutkimuksen mukaan elintapaneuvonta vaikutti myös synnytyksen jälkeiseen terveyteen. Ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana neuvontaryhmässä oli sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä 82 prosenttia vähemmän kuin verrokkiryhmässä. Diabetes tai sitä edeltävä sokeriaineenvaihdunnan häiriö todettiin 13 prosentilla verrokeista ja kolmella prosentilla neuvontaryhmään kuuluvista.

RADIEL-tutkimukseen (2008–14) kutsuttiin korkean diabetesriskin naisia. Heidän painoindeksinsä oli yli 30 tai heillä oli aiemmin todettu raskausdiabetes. Yhteensä 724 naista satunnaistettiin jo ennen raskautta tai aivan alkuraskaudessa elintapaneuvonta- ja kontrolliryhmiin. Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen. Viisi vuotta synnytyksen jälkeen äidit ja lapset kutsuttiin seurantakäynnille (2013–17).

Raskausdiabeteksen taustalta löytyy moninaisia tekijöitä. Toisin kuin yleensä luullaan, se voi koskettaa myös normaalipainoisia naisia.

RADIEL-aineistossa keskiraskaudessa suurin raskausdiabeteksen ilmaantuvuus, 36 prosenttia, oli juuri normaalipainoisilla naisilla, joilla oli ollut aiempi raskausdiabetes, vaikka he alkuraskaudessa olivat aineenvaihdunnaltaan terveimpiä.

Raskaus on kuin kristallipallo, joka kertoo myös naisen tulevasta terveydestä. Raskausdiabeetikoilla on jatkossa seitsenkertainen riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. RADIEL-tutkimus oli ensimmäinen, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota myös normaalipainoisten naisten myöhempään terveyteen. Viisi vuotta synnytyksen jälkeen 15 prosentilla RADIEL-tutkimukseen osallistuneista naisista todettiin poikkeava sokeriaineenvaihdunta, ja neljällä prosentilla oli jo tyypin 2 diabetes. Normaalipainoiset kuuluivat yhtä lailla riskiryhmään.

Metabolinen oireyhtymä todettiin kolmasosalla ylipainoisista naisista ja 11 prosentilla niistä, jotka olivat korkeintaan lievästi ylipainoisia ennen raskautta. Näillä aiemmin normaalipainoisilla naisilla metabolinen oireyhtymä ja/tai sokeriaineenvaihdunnan häiriö todettiin jo merkittävästi alhaisemmalla painoindeksillä. Lähes normaalista painoindeksistä huolimatta kehon rasvaprosentti ylitti yli puolella heistä lihavuuden rajan ja liittyi sairastavuuteen.

– Väitöstutkimuksen tulokset korostavat raskaudenaikaisen sokerirasituksen merkitystä painosta riippumatta. Muuten tämä korkean riskin ryhmä jää löytymättä. Raskausdiabeetikoita ei saisi unohtaa myöskään synnytyksen jälkeen, Huvinen toteaa.

–”Raskaudenaikainen kristallipallo” osoittaa kansanterveydellisesti merkittävän riskiryhmän, joka ansaitsee säännölliset kontrollit, sekä kaiken tuen terveyttä edistävien elintapamuutosten saavuttamiseksi.

Raskaudenaikainen ja synnytyksen jälkeen jatkuva elintapaneuvonta vaikuttaa positiivisesti terveyteen synnytyksen jälkeen.

Myös normaalipainoisten joukossa on naisia, joilla on korkea riski sairastua raskausdiabetekseen. Heillä on myös riski sairastua diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään synnytyksen jälkeen. Diabetes ja metabolinen oireyhtymä todetaan heillä jo matalammalla painoindeksillä. Tässä joukossa on paljon naisia, joilla painoindeksi on normaali, mutta rasvaprosentti poikkeavan korkea – tämä liittyy sairastumisriskiin.

LL Emilia Huvinen väittelee 19. lokakuuta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta The heterogeneity of gestational diabetes and long-term effects of lifestyle intervention among high-risk women. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/241951.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tomi Kalliolle kunniaa kärkikamppailussa

Tomi Kallio toimii nykyään TPS:n pelaajatarkkailijana.

HC TPS:n viimeinen kotiottelu ennen joulua on torstaina 20. joulukuuta. Ottelu on monella tapaa todellinen herkkupala.

Koulutus lisää taloustaitoja

Oma talous voi lähteä sivuraiteille jo nuorena. Erityisen paljon haasteita on 25–29-vuotiailla, joista jopa 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintä.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoilla 100 000 kävijää

Joulumarkkinoilla kävi 100 000 vierasta.

Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoita vietettiin neljänä joulunalusviikonloppuna. Joulumarkkinoilla vieraili tänä vuonna yhteensä 100 000 kävijää.

Tulisija joka taloon

– Suomessa ei saisi rakentaa yhtään taloa ilman tulisijaa, sanoo Vaasan Sähkön entinen toimitusjohtaja Hannu Linna .

Mikä geokätköilyssä koukuttaa?

Mikä geokätköilyssä koukuttaa? Hyvä kysymys, johon voi olla monta hienoa syytä. Itselläni ne ovat ulkoilu, tavoitteellinen sellainen. En enää oikein osaa enää kävellä lenkkejä ilman tavoitetta löytää geokätkö. Tänä syksynä olen ottanut askelmittarin myös käyttöön.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta opintomatkalle Hollantiin

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutetaan tekemään edellä mainitussa kokoonpanossa edellä esitetyn opintomatkan Hollantiin. Opintomatkasta aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä noin 39 500 euroa.

Neljä päivää, yli 50 bändiä

Con Trane esiintyi vuoden 2016 Turku Band Festivaleilla Tiirikkalassa.

Turku Band Festival järjestetään seuraavan kerran 9.–12. tammikuuta. Neljän päivän aikana turkulaisissa keikkapaikoissa esiintyy yli 50 bändiä, muun muassa Lama-ajan lapset ja Kupittaa. Tällä kertaa keikkoja järjestetään 14 paikassa.

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat 1.1.2019. Hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee 775 eurosta 799,84 euroon.

Urheilu

Tomi Kalliolle kunniaa kärkikamppailussa

Tomi Kallio toimii nykyään TPS:n pelaajatarkkailijana.

HC TPS:n viimeinen kotiottelu ennen joulua on torstaina 20. joulukuuta. Ottelu on monella tapaa todellinen herkkupala.

Åboraakkeli: Korkealle noteerattu Kakko

Kaapo Kakko.

Yksi HC TPS:n ilonaiheista kuluvalla kaudella on ollut Kaapo Kakko , joka on lyönyt itsenä ryminällä Liigaa seuraavien tietoisuuteen ympäri maata.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Puukkokatsomo: Salibandyväen iso haaste

Lauri Stenfors.

Suomi juhli sunnuntaina toista peräkkäistä miesten maailmanmestaruutta. MM-finaalissa Ruotsi kaatui suorastaan suvereenilla esityksellä.

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?