Luoto voittajaksi elämyskeskuksen arkkitehtuurikilpailussa

Kuva: Tegmark

Turun Ratapihalle toteutettavan elämyskeskuksen arkkitehtuurikilpailun voittajaksi on valittu helsinkiläisen PES-Arkkitehdit Oy:n kilpailutyö nimeltä Luoto. Palkintolautakunta oli päätöksessään yksimielinen.

Palkintolautakunnan mukaan Luoto vastasi parhaiten arkkitehtuurikilpailun monipuolisiin ja vaativiin tavoitteisiin. Perusteluiden mukaan se luo Turun keskustan kaupunkikuvaan uuden dynaamisen ja kohottavan elementin, joka on tasapainossa ympäristön kanssa. Samalla ulko- ja sisätilat liittyvät hyvin toisiinsa.

– Luoto on onnistunut toiminnallinen hybridi, jossa eri toiminnat tukevat toisiaan ja saavat aikaan kilpailun tavoitteen mukaisen tulevaisuuteen katsovan houkuttelevan ja elämyksellisen kokonaisuuden, kuvailee palkintolautakunnan puheenjohtajana toiminut Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok.).

Luodon ansioiksi laskettiin muun muassa se, että massiivisuudestaan huolimatta kilpailutyössä alue on onnistuttu pitämään avarana ja hengittävänä. Suunnitelma ei paljasta kaikkea kerralla vaan aktivoi ihmisiä tutustumaan ja kiertelemään alueella. Puistomaisuus ja luontoelementit rakennusten eri tasoissa pehmentävät ja juurruttavat kokonaisuutta ympäröivään maisemaan. Alueelle muodostuu useita luontevia ja jännittäviä törmäyspaikkoja, joiden ansiosta eri alojen ihmiset kohtaavat ja syntyy synergioita ja luovuutta, perusteluissa todetaan.

– Luoto edustaa maailmanluokan arkkitehtuuria ja säteilee kansainvälisyyttä, mutta samalla se tuntuu helposti lähestyttävältä. Alue tulee vetämään puoleensa ihmisiä urheilufaneista arkkitehtuurin harrastajiin. Turkuun syntyy kadehdittavan hieno keskus, joka toimii esikuvana muille kaupungeille tulevaisuudessa, arvioi muusikko ja suunnitteluyritys Alvardag Oy:n pääsuunnittelija Lauri Ylönen, jota kuultiin palkintolautakuntaan kuulumattomana asiantuntijana.

Turun kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsasen mukaan voittajatyö luo loistavan pohjan hankkeen edistämiselle. Tavoitteena on, että elämyskeskus on valmis vuonna 2022.

– Seuraavaksi PES-Arkkitehdit, Turun Ratapiha -hankkeen edustajat ja Turun kaupunki lähtevät tarkentamaan suunnitelmia ja viemään kaavaehdotusta eteenpäin. Jatkosuunnittelussa tullaan huomioimaan perusteellisemmin muun muassa Elämyskeskuksen liittyminen tapahtumakeskus Logomoon sekä sen yhteydet tulevaan matkakeskukseen ja joukkoliikenteen reitteihin, Hintsanen sanoo.

Arkkitehtuurikilpailun järjesti Elämyskeskusta suunnitteleva Turun Ratapihan Kehitys Oy yhteistyössä Turun kaupungin ja VR-Yhtymän kanssa. Kutsukilpailuun osallistui viisi arkkitehtitoimistoa.

Elämyskeskus on matkailun, konserttien, kulttuurin, musiikin, elämysten, elektronisen urheilun, liikunnan sekä arjen palvelujen, työn ja asumisen kaupunkikeskittymä. Yhteensä noin 170 000 kerrosneliömetrin kokonaisuus rakennetaan Turun rautatieaseman ja Logomon väliselle alueelle.

Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,2 hehtaaria, ja alueelle arvioidaan tulevan noin 1 500 uutta asukasta. Hankkeen kustannusarvio on noin 500 miljoonaa euroa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuva: Tegmark
Kuva: Tegmark
Kuva: Tegmark

Mikä geokätköilyssä koukuttaa?

Mikä geokätköilyssä koukuttaa? Hyvä kysymys, johon voi olla monta hienoa syytä. Itselläni ne ovat ulkoilu, tavoitteellinen sellainen. En enää oikein osaa enää kävellä lenkkejä ilman tavoitetta löytää geokätkö. Tänä syksynä olen ottanut askelmittarin myös käyttöön.

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Sosiaali- ja terveyslautakunta opintomatkalle Hollantiin

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että lautakunta oikeutetaan tekemään edellä mainitussa kokoonpanossa edellä esitetyn opintomatkan Hollantiin. Opintomatkasta aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä noin 39 500 euroa.

Neljä päivää, yli 50 bändiä

Con Trane esiintyi vuoden 2016 Turku Band Festivaleilla Tiirikkalassa.

Turku Band Festival järjestetään seuraavan kerran 9.–12. tammikuuta. Neljän päivän aikana turkulaisissa keikkapaikoissa esiintyy yli 50 bändiä, muun muassa Lama-ajan lapset ja Kupittaa. Tällä kertaa keikkoja järjestetään 14 paikassa.

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat

Perhehoidon palkkiot ja korvaukset muuttuvat 1.1.2019. Hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee 775 eurosta 799,84 euroon.

Menoviikko: Joulun kunniaksi Kiviä taskuun

Martti Suosalon (vas.) ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa täyttää salit vuodesta toiseen.

Kulttimainetta nauttiva Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa palaa Turun kaupunginteatteriin joulun alla. Kiviä taskussa esitetään päänäyttämöllä 21. joulukuuta kello 19 ja 22. joulukuuta kello 14. Lisäksi kolmas Kiviä taskussa -esitys on ensi vuoden puolella, 25. helmikuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee liikenteen Laurinkujalla Raisiossa ensi kevääseen asti

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee liikenteen Laurinkujalla Raisiossa 17. joulukuuta alkaen 31. toukokuuta asti.

Pohjolan appelsiini, mikä se on?

Pohjolan appelsiiniksikin kutsuttu lanttu oli ennen vanhaan tärkeä C-vitamiinin lähde. Saamme siitä myös meille tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita, kuten kalsiumia, kaliumia, fosforia ja magnesiumia. Lantun ominainen maku tulee sinappiöljystä, rikkipitoisista yhdisteistä ja sokereista.

Rivitaloasunnossa tulipalo Vahdolla

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan rivitalossa syttyi sunnuntaina aamulla Vahdolla Suntionpolulla yhdessä asunnossa tulipalo, jonka pelastuslaitos sammutti.

Urheilu

FBC:n Sokasta marraskuun pelaaja

Miikka Sokka.

Salibandyn Divarin marraskuun parhaaksi pelaajaksi on valittu FBC:n Miikka Sokka . Keskushyökkääjänä pelaava Sokka teki marraskuun neljässä pelissä tehot 3+11 ja johdatti joukkueensa neljään voittoon yhtä monesta pelistä. Koko Divarin pistepörssissä Sokka on neljäntenä.

Puukkokatsomo: Salibandyväen iso haaste

Lauri Stenfors.

Suomi juhli sunnuntaina toista peräkkäistä miesten maailmanmestaruutta. MM-finaalissa Ruotsi kaatui suorastaan suvereenilla esityksellä.

Jälkipeli: Tuton identtiset tuplakaksoset haluavat liigapelaajiksi

Tutossa jääkiekkoa pelaavat Atte (vas) ja Miro Mäkinen ovat asettaneet tavoitteekseen edetä liigapelaajiksi. Tuton Volleyn Eetu ja Aatu Kulmalan tulevaisuuden tavoite on myös liigakentät.

Melkoinen erikoisuus. Tuton organisaatiossa on sattumalta kaksi identtistä kaksosta. 22-vuotiaat Atte ja Miro Mäkinen pelaavat Tuton Mestis-joukkueessa. 18-vuotiaat Aatu ja Eetu Kulmala pelaavat Tuto Volleyn ykkössarjan lentopallojoukkueessa.

Syksyn urheilukirjat nostivat myös naiset esiin

Tänäkin syksynä on ilmestynyt monta kiinnostavaa urheilukirjaa. Poimimme laajasta tarjonnasta muutaman joululahjavinkin.

Montola ja Latonen tekivät jatkosopimuksen TPS:n kanssa

Joakim Latonen.

Jalkapallon Ykköseen valmistautuva TPS on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Keskikenttäpelaaja Juho Montola ja hyökkääjä Joakim Latonen jatkavat TPS:n riveissä kauden 2019 kattavalla jatkosopimuksella.

Petrus Palmu palaa TPS:aan

Petrus Palmu.

Turun Palloseura saa riveihinsä paluumuuttajan, kun viime kaudella TPS:n paidassa Liigan vuoden tulokkaaksi valittu Petrus Palmu , 21, liittyy mustavalkoisten riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?