Ammatilliseen kuntoutukseen hakeutuu yhä useampi julkisen alan työntekijä

Kevan ammatillisen kuntoutuksen asiakasmäärä nousi viime vuoden aikana, uusia kuntoutusta hakeneita työntekijöitä oli 4 588. Noin 78 prosenttia kuntoutuksen läpikäyneistä palasi takaisin työelämään tai oli työmarkkinoiden käytettävissä. Yhä useampi asiakas kouluttautuu ammatillisen kuntoutuksen aikana. Myös entistä useampi yli 60-vuotias on halunnut jatkaa työelämässä kuntoutuksen avulla.

Ammatillinen kuntoutus on tarkoitettu henkilöille, joiden työkyky on heikentynyt. Sen avulla on tarkoitus löytää terveydentilalle paremmin soveltuvia työtehtäviä esimerkiksi työkokeilun tai koulutuksen avulla ja näin jatkaa henkilön työskentelyä ja välttää työkyvyttömyyttä.

Vuonna 2018 Kevaan tuli uusia kuntoutuksen asiakkaita 4 588 eli noin kuusi prosenttia edellistä vuotta enemmän. Kevasta annettiin 5 202 päätöstä oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen, mikä on vajaa kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. Kuntoutussuunnitelmapäätöksiä annettiin 4 497, eli lähes 15 Vuoden 2018 aikana enemmän kuin vuonna 2017.

– Ammatillisen kuntoutuksen kasvun taustalla on useita eri tekijöitä. Tietoisuus ammatillisesta kuntoutuksesta on lisääntynyt ja työpaikoilla kiinnitetään myös yhä enemmän huomiota työkyvyn tukemiseen. Työkyvyttömyyseläkehakemusten kasvulla saattaa olla myös vaikutusta kuntoutusmäärien kasvuun, sillä työkyvyttömyyseläkettä hakeneella on mahdollisuus saada ennakkopäätös oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen. Myös iäkkäämmät henkilöt hakeutuvat ammatilliseen kuntoutukseen entistä enemmän, sillä työuran arvioidaan jatkuvan aikaisempaa pidempään, kertoo kuntoutuspäällikkö Sirpa Reijonen.

Kuntoutuksen päättyessä noin 78 prosenttia palasi takaisin työelämään tai oli työmarkkinoiden käytettävissä. Noin 11 prosenttia keskeytti kuntoutuksen.

Aikaisempien vuosien tapaan tyypillinen Kevan ammatillisen kuntoutuksen asiakas oli yli 50-vuotias nainen. Asiakkaiden yleisin ikäryhmä oli 55–59-vuotiaat ja keski-ikä 46,6 vuotta. Alle 25-vuotiaita kuntoutuksen asiakkaista oli alle 1,5 prosenttia. Yli 60-vuotiaita oli 6,7 prosenttia, kun edellisenä vuonna osuus oli 5,3 prosenttia.

Asiakkaat työskentelivät yleisimmin hoitoalan tehtävissä. Yleisimmät ammatit olivat lähihoitaja, sairaanhoitaja sekä sairaala- ja laitosapulainen.

Hakijoiden terveyttä heikensivät yleisimmin tuki- ja liikuntaelinsairaudet, toiseksi yleisimpänä syynä olivat mielenterveyden häiriöt.

Kuntoutuksen toimenpidepäätöksistä 71 % koski työpaikalla tapahtuvaa kuntoutusta, näitä ovat työkokeilut ja työhönvalmennukset. 14 prosenttia päätöksistä annettiin koulutukseen, koulutus voi olla perinteisen opiskelun lisäksi myös oppisopimuskoulutusta. Kuntoutuksen palveluntuottajan selvittelystä annettiin päätös 14 prosentille. Lisäksi annettiin joitakin päätöksiä, jotka oikeuttavat kuntoutusavustukseen ja elinkeinotukeen.

– Kevan tavoitteena on, että asiakkaat hyödyntäisivät työhönvalmennusta ja koulutusta yhä enemmän ja löytäisivät näin pitkäkestoisia ratkaisuja työkykyongelmiinsa. Koulutusten määrä kasvoikin työkokeiluja enemmän, joten suunta on oikea, Reijonen kertoo.

Hakemusten käsittelyajat kasvoivat muutamalla päivällä. Käsittelyaika oli vuonna 2018 17 vuorokautta, kun se oli edellisenä vuonna 15 vuorokautta. Tästä huolimatta hakemusten käsittelyaika oli alhaisempi kuin työeläkealalla keskimäärin. Asiakas saa Kevasta päätöksen keskimäärin kolme vuorokautta nopeammin kuin muista eläkelaitoksista.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Korttimaksuista yli kolmasosa lähimaksuja viime vuonna

Suomen Pankin mukaan lähimaksuja tehtiin ennätykselliset 631 miljoonaa viime eli 255 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2017.

Nämä asiat vaikuttavat putkiremontin hintaan

Putkiremontti on lähtökohtaisesti korjaustoimenpide, eikä remonttiin sijoitettu summa siirry suoraan myyntihintaan.

Kalliin putkiremontin hinta mietityttää usein osakkaita. Putkiremontille ei voi määritellä yleispätevää hintalappua, sillä kustannuksiin vaikuttavat lukuisat eri tekijät.

Olen nuori ja taipumaton

Olen 23-vuotias, joka ei osaa maksaa MobilePaylla ja joka inhoaa sitä, miten pankki- ja veroasiosta pitäisi keskustella kasvotusten vain näyttöpäätteiden kanssa. Verkkopankkitunnuksetkin koen kuormittaviksi, mutta koska en voi teleportata itseäni kultaiselle 1960-luvulle, täytyy minunkin taulukoitua ja tunnistautua tämän vuosituhannen tyyliin. Laskuja siirrän pitkin hampain sähköisiksi sitä mukaa, kun paperiversioista ruvetaan perimään erillistä maksua.

Joonas Haavisto Trio Logomossa kitaristi Teemu Viinikaisen kanssa

Joonas Haavisto Trio feat. Teemu Viinikainen esiintyy pitkäperjantaina Logomossa.

Steinway-artistina tunnettu pianisti Joonas Haavisto saapuu Logomoon maineikkaan trionsa kanssa pitkäperjantaina 19. huhtikuuta kello 19. Yli kymmenen vuotta maailmaa valloittanut kolmikko saa konsertissa vieraakseen kotimaisen jazzkitaran ykkösnimen, Teemu Viinikaisen . Yhtyeen uusi albumi julkaistaan maailmanlaajuisesti huhtikuussa.

Lasten ja nuorten puhelin avoinna myös pääsiäisenä

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin päivystää pääsiäisenä joka päivä kello 14–17. Palveluun voi ottaa yhteyttä mistä tahansa mieltä painavasta asiasta.

Käsittele lampaanpaistia oikein – ketju alkaa jo kaupasta

Lampaanpaisti ja kasviksia.

Pääsiäispöydässä tarjottava lammas on ennen herkuttelua kulkenut pitkän laadunvalvontamatkan. Elintarvikkeiden käyttöturvallisuuteen voivat kuluttajat vaikuttaa paljon matkalla kotiin ja keittiössä.

MS-taudin hoitoon käytettävän Lemtrada-lääkkeen käyttöä rajoitetaan

Euroopan lääkevirasto (EMA) on aloittanut MS-taudin hoitoon käytettävän alemtutsumabin (Lemtrada-lääkevalmisteen) arvioinnin. Arvioinnin aloittamisen taustalla on uusi turvallisuustieto, joka koskee muun muassa sydän- ja verisuoni- sekä immuunijärjestelmän toimintaan liittyviä haittoja. Näihin haittoihin liittyen on raportoitu myös joitakin kuolemantapauksia.

Pidä lemmikkiä silmällä pääsiäiskoristeiden keskelläkin

Pääsiäiskoristeet voivat olla kissalle vastustamattomia.

Suklaan sisältämä teobromiini on koiralle myrkyllistä. Mitä tummempaa suklaa on, sitä enemmän teobromiinia se sisältää. Yleisesti ottaen 10-kiloinen koira voi saada myrkytysoireita syötyään yli 100-200 grammaa maitosuklaata tai 25-50 grammaa tummaa suklaata.

Pitkäperjantaina soi Haydnin Luominen

Nicholas Söderlund.

Turun filharmoninen orkesteri esittää Joseph Haydnin oratorion Luominen pitkäperjantaina 19. huhtikuuta kello 18 Turun tuomiokirkossa. Lähes kaksituntinen suurtyö kuvaa luomiskertomuksen musiikin keinoin. Haydn vuodatti sävelmaalailevaan teokseensa kaiken osaamisensa, ja vaikuttava mestariteos nousi heti kantaesityksestään lähtien suureen suosioon.

Urheilu

Jälkipeli: Finaaleissa pelaavalla TPS Salibandyllä on ollut kivinen tie kuljettavana

Pitkä tie on kuljettu ennen tätä hetkeä. TPS:n eteneminen ensimmäistä kertaa finaaleihin on vaatinut paljon sekä pelaajilta ja etenkin taustatyöntekijöiltä. Kun seura on ajautunut vaikeuksiin, on tarvittu yksittäisten seurauskollisten korvaamatonta apua.

Kupittaan palloiluhallissa on alkamassa historiallinen Salibandyliigan ensimmäinen finaaliottelu Turussa. Katsomossa istuu kaveri, jonka tunteet ovat varmasti pinnassa. TPS Salibandyn kunniajäsen, eräs seuran perustajista, Tomi Aaltonen , näkee unelmansa toteutuvan. TPS pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa.

Maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen TPS:n tuoreimmat kiinnitykset

Julius Pohjanoksa.

Turun Palloseuran ensi kauden Liiga-joukkueen runko on kasassa. TPS kiinnitti maalivahti Julius Pohjanoksan ja puolustaja Aleksi Anttalaisen kahden vuoden sopimuksilla.

Kasper Vuorinen vaihtaa passaamisen valmentamiseen ja ryhtyy Loimun päävalmentajaksi

Kasper Vuorinen.

Raision Loimu on solminut päävalmentajasopimuksen komean pelaajauransa kevääseen päättäneen Kasper Vuorisen , 34, kanssa. Vuorinen oli vielä päättyneellä kaudella toinen Loimun passareista, mutta hän on panostanut jo uransa aikana paljon myös valmennusuran valmisteluun.

Susanna Tapanin rohkeus kuvastaa nykyurheilijoita

TPS:n Susanna Tapani on esimerkki nykyisestä huippu-urheilusukupolvesta, jolla on kanttia yrittää kovia ratkaisuja tiukassa paikassa.

Muistatteko mitä tapahtui viime sunnuntaina? Pelataan jääkiekon maailmanmestaruudesta, ensimmäistä kertaa Suomen naisten historiassa. Edessä on Suomen viides rangaistuslaukaus. Siitä on pakko tehdä maali, jotta taistelu jatkuu.

Kolme TPS-pelaajaa alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin

Aarne Intonen.

Jääkiekkoilun alle 18-vuotiaiden poikien maailmanmestaruudesta pelataan Ruotsin Örnsköldsvikissä ja Uumajassa 18.–28. huhtikuuta.

Zhbankov jatkaa Tuto Volleyn valmentajana, kaksi Tuomasta vahvistuksiksi

Ruslan Zhbankov.

Debyyttikaudellaan lentopallon ykkössarjassa runkosarjan kolmanneksi sijoittunut ja välieriin edennyt Tuto Volley jatkaa ensi kaudella Ruslan Zhbankovin alaisuudessa. Tuto Volleyn debyyttikausi päättyi välierissä kultaisen erän jälkeen lopulta koko sarjan voittanutta ja Mestaruusliigaan noussutta Karelian Hurmosta vastaan.

Täysosuma
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!