Aurajokeen pienehköjä määriä puhdistamatonta jätevettä

Siirtoviemärin pumpun hajoamisen seurauksena Aurajokeen on jouduttu johtamaan puhdistamatonta jätevettä Pöytyällä ja Oripäässä sunnuntain, maanantain ja tiistain aikana. Määrät olivat kuitenkin melko pieniä, eikä niistä arvioida olevan vesiympäristölle olennaista haittaa. Vika on saatu korjattua, eikä jätevettä enää päädy jokeen.

Viikonlopun yli jatkuneiden sateiden ja lumen nopean sulamisen seurauksena on viemäriverkostoihin päätynyt runsaasti hulevesiä. Oripäästä Pöytyän ja Auran kautta Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle Turkuun johtavan siirtoviemärin pumppaamossa Pöytyän Lallin teollisuusalueella suuret virtaamat aiheuttivat jo sunnuntaina jäteveden pinnan nousua ja sen seurauksena laiterikon eilen maanantaina.

Laiterikon takia jätevettä päätyi ylivuotona Aurajokeen. Arvio Pöytyällä Aurajokeen päätyneestä jäteveden määrästä sunnuntain ja maanantain aikana on yhteensä noin 700 kuutiota.

Pöytyällä tehtyjen korjausten ajaksi jouduttiin jätevesien johtaminen siirtoviemäriin keskeyttämään, minkä vuoksi jätevedet jouduttiin Oripäässä sijaitsevalta pumppaamolta johtamaan suoraan Aurajokeen. Oripään koulun kohdalla sijaitsevasta pumppaamosta on johdettu Aurajokeen maanantain ja tiistain aikana noin 600 kuutiota jätevettä. Pöytyällä saatiin maanantaina jo väliaikainen korjaus tehtyä ja työtä on jatkettu tiistaina. Pöytyän ja Oripään kuntien vesilaitokset ovat hoitaneet korjaukset.

Puhdistamattoman jäteveden mukana on Aurajokeen kulkeutunut ravinteita, happea kuluttavaa orgaanista ainesta ja suolistobakteereja. Ainemäärät ovat kuitenkin melko pieniä suhteessa jokeen valumavesien mukana tulleisiin määriin. Jätevesien vaikutuksia vähentää se, että joessa virtaa sateiden ja lumen sulamisen seurauksena nyt runsaasti vettä, johon jätevesipäästö on laimentunut. ELY-keskuksen arvion mukaan päästöstä ei aiheudu vesiympäristölle oleellista haittaa.

Vaikka päästön vaikutukset Aurajoessa ovat todennäköisesti pieniä, on ylivuotovedestä ja Aurajoesta otettu vesinäytteet ja tilannetta seurataan. Aurajoen virtaama oli päästön aikaan enimmillään 34 m3/s, mutta on nyt ilman kylmettyä pienenemässä. Näytteenoton tuloksia saadaan loppuviikosta.

Ainakin muutamilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alueen jätevedenpuhdistamoilla on jouduttu johtamaan jätevesiä vesistöön vain esikäsiteltyinä, sillä laitoksille tulevien jätevesien määrä on vuotovesien takia ollut tavanomaista suurempi, eikä puhdistamoiden kapasiteetti ole riittänyt kaikkien vesien käsittelyyn.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Rikosuhripäivystys: Lähestymiskiellolla suojatun henkilön turvallisuutta lisättävä

Rikosuhripäivystys haluaa eduskuntavaalitavoitteissaan seuraavan eduskunnan kiinnittävän erityistä huomiota muun muassa lähestymiskiellolla suojatun henkilön turvallisuuden lisäämiseen sekä ihmiskaupan uhriksi joutuneiden henkilöiden avunsaannin parantamiseen. Rikosuhripäivystys julkisti tavoitteensa seuraavalle eduskuntavaalikaudelle 2019–23.

Ilmastonmuutoksella monia terveysriskejä

Tunnetun tiedejulkaisu Lancetin asiantuntijaryhmä on tiivistänyt näkemyksensä ilmastonmuutoksen terveysvaikutuksista kolmeen johtopäätökseen. Ilmastomuutos muodostaa suuren riskin väestön terveydelle, sen torjunta voi muodostua tämän vuosisadan suurimmaksi terveysteoksi ja haasteet eivät ole teknisiä tai taloudellisia vaan pääosin poliittisia. Oikea aika toimia on nyt, toteavat johtava tutkija Timo Lanki ja THL:n entinen pääjohtaja Juhani Eskola Duodecim -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.

Mystiikka ja meditaatio avuksi ympäristöahdistuksessa

Panu Pihkala.

Mystiikkaa tosielämän tarpeisiin -luentosarjan viidennellä luennolla Ympäristöahdistus ja toivo pohditaan, miten mystiikka ja meditaatio voivat auttaa ympäristöahdistuksen käsittelyssä. Luento alkaa Aureliassa, osoitteessa Aurakatu 18, keskiviikkona 27. helmikuuta kello 18.

Hiilinanoputkia voidaan valmistaa grafeenia kiertämällä

Grafeeni on materiaali, joka muodostuu tasoon asettuneista hiiliatomeista. Sen sisarmateriaaleja ovat hiilinanoputket, joita käytetään vahvistavana aineena kestävyyttä vaativissa tuotteissa kuten tuulivoimaloiden osissa, avaruuskomponenteissa, maaleissa ja urheiluvälineissä. Jyväskylän yliopiston tuoreen fysiikan ja nanotieteiden väitöstutkimuksen mukaan hiilinanoputkia voidaan valmistaan uudella tavoin nauhamaista grafeenia kiertämällä.

Kaskenpuiston palvelutaloa aiotaan laajentaa noin 30 uudella asunnolla

Seniorikeskus Kaskenpuiston palvelutalon laajentaminen Vähäheikkiläntien varrella halutaan mahdollistaa asemakaavanmuutoksella. Keskukseen tulee noin 30 uutta asuntoa. Samalla pysäköintialuetta laajennetaan.

Entäs punapartisaanien tappotyöt?

Partisaanien uhrien muistoristiä pystytettiin Juntusrannan-Murtovaaran maantien varrella heinäkuussa 1943.

Nyt ollaan taas saatu tietoon se valtava asia, että suomalaiset SS-miehet ovat tehneet pahojaan. Sodassahan pahoja tehdään aina.

Valtion nettolainanoton tarve kasvaa

Valtion verotuloarviota alennetaan yhteensä 150 miljoonalla eurolla. Arvonlisäveron tuottoa alennetaan 196 miljoonalla eurolla johtuen muun muassa yksityistä kulutusta koskevien ennusteiden päivittymisestä. Lisäksi ansio- ja pääomatuloveron tuottoa kasvatetaan 156 miljoonalla eurolla ja yhteisöverotuottoa alennetaan 110 miljoonalla eurolla.

Aluehallintovirastoissa ruuhkaa, epäkohtailmoitusten ja kanteluiden määrä moninkertaistunut alkuvuoden aikana

Hoivakoti Ulrikan toiminnan keskeyttäminen tammikuussa nousi laajasti julkisuuteen. Sen seurauksena yhteydenotot aluehallintovirastoon ovat moninkertaistuneet aiempaan verrattuna.

Valtion t&k-rahoitus kasvaa kuluvan vuoden talousarviossa

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus tavoiteluokan mukaan 2018–2019.

Tutkimukseen ja kehittämistoimintaan kohdistuvat valtion talousarvion määrärahat kasvavat Tilastokeskuksen mukaan 107,9 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Vuoden 2019 valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettävät määrärahat ovat kokonaisuudessaan 1 991,1 miljoonaa euroa. Julkisen tutkimusrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta on arviolta 0,83 prosenttia.

Urheilu

Puukkokatsomo: Kuivin jaloin

Susanna Tapani, numero 77.

Naisten jääkiekon SM-liigaan täksi kaudeksi noussut TPS selvisi kaudesta lopulta kuivin jaloin, kun se onnistui välttämään karsinnat, mikä oli joukkueen tavoitteena.

Raision Loimun passari Kasper Vuorinen naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi

Kasper Vuorinen.

Lentopallon naisten maajoukkueen kakkosvalmentajaksi on valittu Kasper Vuorinen . Raision Loimun passarina Mestaruusliigassa pelaava Vuorinen on opiskellut valmennusta Jyväskylän yliopistossa ja on hakenut valmennusoppia myös ulkomailta.

Jääkiekkoharrastuksen jatkumiseen vaikuttaa monta tekijää juniori-iässä

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kolmen vuoden seurantatutkimuksen mukaan 15-vuotiaana jääkiekkoa harrastaneista 60 prosenttia jatkoi lajia edelleen 18-vuotiaana. Alueelliset erot harrastuksen jatkumisessa olivat kuitenkin suuria vaihdellen 20–80 prosentin välillä. Mitä aikaisemmin jääkiekko oli aloitettu, sitä todennäköisempää oli harrastuksen jatkuminen.

Teemu Packalénin paluu häkkiin lähestyy

Teemu Packalén hioo parhaillaan huippukuntoa Montrealissa maineikkaalla Tristar-salilla. Miehen tähtäimessä on paluu tositoimiin vielä tänä keväänä.

Suomalainen vapaaotteluväki on joutunut odottamaan pitkään Teemu Packalénin paluuta tositoimiin. Turkulaisen edellisestä ottelusta tulee maaliskuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Tuolloin ottelu päättyi puolessa minuutissa tyrmäystappioon Marc Diakiesea vastaan.

Kankaisten Golf ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa

Timo Tuominen.

Maskussa toimiva Kankaisten Golf ry on ehdolla vuoden golfseuraksi Suomessa. Kankaisten Golfin lisäksi ehdolla ovat Espoon Ringside Golf ja oululainen Virpiniemi Golf. Vuoden golfseura julkistetaan lauantaina 16. maaliskuuta Helsingissä pidettävässä Golfgaalassa.

Åboraakkeli: Huuhkajat laskeutuvat Kupittaalle?

Päävalmentaja Markku Kanerva ja Huuhkajat valmistautuivat Kupittaalla Turkki-otteluun lokakuussa 2017.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen taival EM-karsinnoissa alkaa runsaan kuukauden kuluttua. Tänä vuonna Suomi pelaa kymmenen karsintaottelua, joista viisi kotikentällä. Bosnia-Hertsegovina, Kreikka ja Italia kohdataan varmuudella Tampereella, mutta lokakuun Armenia-ottelun ja marraskuun Liechtenstein-ottelun pelipaikkaa ei ole vielä päätetty.

Täysosuma
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Huomaahan tuon tyhmempikin.
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?
Mitäköhän vakuutusyhtiö tuumii, jos ajaa autolla merimiinaan?