Talvirenkaiden käyttöpakkoa noudatetaan hyvin

Talvirenkaiden käyttöpakkoa noudatetaan VTT:n mukaan hyvin. Talvirenkaiden käyttöpakkoa noudatetaan VTT:n mukaan hyvin. Kuva: Timo Jakonen

​Suomalaiset ovat tunnollisia talvirenkaiden käyttäjiä, selviää VTT:n tekemästä tutkimuksesta. Kesärenkaiden käyttöä talvella selvitettiin havainnoimalla yli tuhannen henkilöauton renkaat. Niistä vain muutamassa oli kesärenkaat. Kuljettajat myös vaikuttavat tunnistavan hyvin pohjoismaisiin talviolosuhteisiin soveltuvat renkaat.

Kesärenkaita ei ole suunniteltu talvikeleille, joten niiden käyttö talvella voi lisätä onnettomuusriskiä. Lain mukaan talvirenkaiden käyttö on Suomessa pakollista joulukuun alusta helmikuun loppuun. VTT:n tutkimuksessa selvitettiin kesärenkaiden käytön yleisyyttä talvella ja kuinka yleisiä kesärenkaat ovat talvella tapahtuneissa kuolonkolareissa.

Kesärenkaiden lisäksi selvitettiin niin kutsuttujen all season -renkaiden yleisyyttä. Näissä renkaissa on M+S-talvirengasmerkintä, mutta niiden pito-ominaisuudet eivät vastaa pohjoismaisia talviolosuhteita.

Tutkimuksessa havainnoitiin yhteensä 1 278 liikennekäytössä olevaa henkilöautoa ympäri Suomea tammi-helmikuussa 2018. Kesärenkaita oli vain neljässä ajoneuvossa, joista yhdessä oli kesärenkaat sekä etu- että taka-akselilla. All season -renkaita ei havaittu lainkaan, joten autoilijat näyttäisivät ymmärtävän ne kesärenkaiksi M+S-merkinnästä huolimatta.

Kesäliikenteessä all season -renkaiden osuuden on aiemmin arvioitu olevan noin viisi prosenttia. Kesärenkaita tai all season -renkaita ei esiintynyt myöskään vuosien 2012–16 onnettomuusaineistossa. Liikenneturvallisuuden kannalta tulokset ovat myönteisiä.

Nastarenkaiden osuus kaikista renkaista oli 88 prosenttia ja kitkarenkaiden 12 prosenttia. Osuudet mukailevat aiempien tutkimusten tuloksia vuosilta 2015 ja 2010. Kitkarenkaiden osuus oli Uudellamaalla suurempi kuin muualla Suomessa, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa puolestaan lähes kaikki henkilöautot oli varustettu nastarenkailla.

Uudessa 1.6.2020 voimaan tulevassa tieliikennelaissa ei ole enää vain tiettyyn ajanjaksoon sidottua talvirenkaiden käyttöpakkoa. Sen sijaan talvirenkaita on käytettävä talvikuukausina (marras-maaliskuu), jos sää tai keli sitä edellyttää. Lakimuutoksen mahdollisia vaikutuksia rengasvalintoihin voidaan jatkossa arvioida vertaamalla nyt saatuja tuloksia vastaaviin tuloksiin tulevina talvina.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vuoden hätäkeskuspäivystäjäksi nimettiin turkulainen Päivi Mattila

Turun hätäkeskuksessa vuoromestarina toimiva Päivi Mattila on valittu vuoden hätäkeskuspäivystäjäksi. Mattila johtaa hätäkeskuksen salitoimintaa vankalla ammattitaidolla ja rautaisilla hermoilla.

Uutuusteos Time of My Life johdattaa kuuman tanssin pyörteisiin 1980-luvun tanssilattialle

Aurinkobaletin syyskauden ohjelmisto on julkaistu. Syksyn ensi-iltateoksena on 1980-luvun kuumalle tanssilattialle tempaiseva, Sanna Silvennoisen ohjaama, Time of My Life . Ohjelmistossa jatkavat lastenteos Todellinen prinssi ja tanssisatu Snödrottningen – Lumikuningatar .

Espanjan suurlähettiläs vierailulla Turussa

Luis Tejada Chacón ja Jussi Hakala.

Espanjan suurlähettiläs Luis Tejada Chacón on keskiviikkona ollut vierailulla Turussa. Suurlähettilään vierailua isännöi muun muassa Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja, Espanjan kunniakonsuli Jussi Hakala .

Noin sataneliöinen ulkorakennus tulessa Tarvasjoella

Noin sataneliöinen ulkorakennus palaa Tarvasjoen keskustassa Hämeen Härkätiellä.

Tupakkatuotteiden jäljitettävyysvaatimukset tulevat voimaan porrastetusti

Tupakkalain jäljitettävyysjärjestelmää koskeva sääntely tulee voimaan porrastetusti 20. toukokuuta alkaen. Ensimmäisessä vaiheessa sääntely koskee savukkeita ja kääretupakkaa ja toisessa vaiheessa (20.5.2024 alkaen) kaikkia muitakin tupakkatuotteita.

Silmukoiden sahaus sulkee ajokaistoja Savitehtaankadulla keskiviikkona illalla

Silmukoiden sahaus sulkee ajokaistoja Savitehtaankadun ja Vanhan Littoistentien risteysalueella 22. toukokuuta kello 18–2.

Uudet professorit johdattavat matematiikkaan, kirurgiaan ja tietotekniikkaan

Turun yliopiston uudet professorit pureutuvat professoriluennoillaan matematiikkaan, kirurgiaan ja tietotekniikkaan. Kaikille avoimet yleiskieliset professoriluennot pidetään keskiviikkona 22. toukokuuta kello 18 alkaen Turun yliopiston Medisiina D-rakennuksen (Kiinamyllynkatu 10) Sakari Alhopuro -salissa.

Funikulaari saa oman nimikkoleivoksen

Pia-Liisa Sankari.

Funikulaari aukeaa yleisölle perjantaina 24. toukokuuta ja samalla vietetään Cafe Kakolan ja Kakolanmäen museon kesäkauden avajaisia. Kesän uutuus on Funikulaarin nimikkoleivos, jonka Cafe Kakola on tilannut erikoistyönä erikoiskondiittori Marisa Kavannolta .

VTT ja ABB kehittävät vetyteknologialla kulkevia nollapäästöisiä laivoja Eurooppaan

Meriliikenteessä on päästövähennysvelvoitteiden myötä kasvava markkina uusille energiaratkaisuille. VTT koordinoi eurooppalaista innovaatiohanketta FLAGSHIPS, jonka tavoitteena on tuoda kaupalliseen liikenteeseen kaksi vedyllä kulkevaa nollapäästöistä laivaa. Hankkeeseen osallistuu Suomesta myös ABB. Laivojen käyttöön luodaan päästötön energiaketju tuottamalla vetyä uusiutuvalla sähköllä vedestä.

Urheilu

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Uran joukkue rakentuu pala kerrallaan

Kristian Palotien työ Uran päävalmentajana jatkuu.

Paikkansa Korisliigassa karsintojen jälkeen säilyttänyt Kaarinan Ura Basket kokoaa vähitellen ensi kauden palapeliään. Viime viikolla pari isompaa palasta loksahti paikalleen, kun Ura tiedotti päävalmentaja Kristian Palotien sopimuksen jatkumisesta. Lisäksi Ura julkisti sopimukset Miikka Luosmaan ja Marius van Andringan kanssa.

Kankaisten Golfille Golfliiton junioritoiminnan laatuseuramerkki

Kankaisten Golf ry:lle myönnettiin lauantaina Suomen Golfliiton junioritoiminnan Laatuseuramerkki. Tunnustus vastaan otettiin Kankaisten Golfin avoimien ovien päivän yhteydessä ja sen kävi luovuttamassa Golfliiton seurakehittäjä Hannu Paatelo . Tunnustusta olivat ottamassa vastaan seuran junioritoimikunnan puheenjohtaja Mika Aho ja seuran puheenjohtaja Timo Vainio .

Nimpparisankari: Tavallinen Minna sopii hyvin

Minna Grusander viihtyy tavallisen nimisenä.

Vuonna 1989 vapaaottelija Minna Grusanderin vanhempien piti antaa tyttärelleen nimeksi Anu, mutta sattuman vuoksi piti turvautua b-suunnitelmaan ja antaa tytölle nimeksi Minna.

Tuto teki jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa

Juho Mäkelä.

Jääkiekon Mestiksessä pelaava Tuto Hockey on tehnyt jatkosopimukset Juho Mäkelän ja Juho Virtasen kanssa. Hyökkääjien sopimukset kattavat kauden 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!