Uusikin auto voi jättää tielle

LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan auton hyytyminen kesken ajon on yksi tavallisimpia vahinkoja autoillessa. Moni tuudittautuu ajatukseen, että oma hyväkuntoinen auto ei jätä tien päälle. Tekninen vika voi kuitenkin yllättää kenet tahansa. Vanhemmissa autoissa ongelmia aiheuttavat usein mekaaniset viat, kun taas uudemmissa autoissa sähkölaiteviat.

Auton ennakoiva ja säännöllinen huolto omatoimisesti tai asiantuntevassa huoltoliikkeessä pienentää teknisten vikojen riskiä niin uudessa kuin vanhemmassakin autossa. Vaikka auto on useimmille pelkkä kulkuväline, kannattaa sitäkin aika ajoin kuunnella ja huomioida. Osa piilevistä vioista voi antaa merkkejä ääninä tai tärinöinä jo ennen kuin ne aiheuttavat matkan keskeytymisen, toteaa yhteyspäällikkö Timo Nummela Inter-Hinaus Oy:stä.

Vaikka autosta huolehtisi hyvin, kaikkia vikoja ei voi välttää. Moottori voi sammua yllättäen, jakohihna voi katketa tai laakerivika keskeyttää ajon. Kesällä jäähdytysjärjestelmä saattaa pettää, kun taas talvella auton akku voi aiheuttaa murheita.

– Jos ajaa paljon lyhyitä matkoja, purkautuu akku käynnistysten yhteydessä enemmän kuin se ehtii lyhyen ajon aikana latautua. Tämä korostuu erityisesti talvella pakkaskeleillä. Auton käynnistymistä kannattaa siksi tarkkailla ja ajaa välillä pidempi lenkki tai vaihtaa vanha akku ajoissa, jos käynnistysongelmia ilmenee, Nummela sanoo.

Akun kunto, jäähdytysnesteen, moottoriöljyn ja muiden nesteiden tasot sekä rengaspaineet on hyvä tarkistaa aina ennen pidempää automatkaa. Tarkistukset voi teettää vaikka huoltoliikkeessä. Erityisesti syksyisin kannattaa huolehtia myös tuulilasinpyyhkimien kunnosta sekä lasinpesunesteen riittävyydestä. Lisäksi kannattaa varmistaa, että autossa on helposti saatavilla varusteet yllättävien tilanteiden varalta. Erityisen tärkeää tämä on talvipakkasilla tai matkan suuntautuessa harvaan asutulle seudulle.

Huolehdi, että autossa on nämä varusteet: varoituskolmio, huomioliivi kuljettajalle ja matkustajille, taskulamppu sekä huopa tai riittävästi lämmintä vaatetta.

Auto kertoo merkkivaloilla mahdollisista ongelmista, joihin tulisi kiinnittää huomiota. Keltaisen valon syttyessä matkaa voi yleensä jatkaa esimerkiksi korjaamolle saakka, mutta silloinkin on otettava huomioon ongelman laatu. Sen sijaan punaisen valon syttyessä on syytä pysähtyä heti seuraavaan turvalliseen paikkaan, sillä tällöin on kyseessä jotain vakavampaa.

– Joskus voi olla houkutus ajaa kotiin saakka punaisenkin valon palaessa, jos matka ei ole pitkä. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa suuria lisävaurioita, joiden korjaaminen tulee kalliiksi. Hinausliikkeeltä voi kysyä neuvoja siitä, onko matkaa turvallista jatkaa.

Matkan voi keskeyttää sellainenkin ongelma, josta periaatteessa selviäisi itse – esimerkiksi rengasrikko. Vaikka autossa olisi vararengas ja kuljettaja osaisi vaihtaa sen, tämä ei aina ole viisasta.

– Renkaan vaihtaminen moottoritiellä on vaarallista etenkin, jos puhjennut rengas on ajokaistan puolella. Hinausliike voi paikasta riippuen tehdä työn kohteessa turvallisemmin kuin autoilija itse, tai siirtää auton turvallisempaan paikkaan renkaan vaihtamista varten.

– Hinaus voidaan korvata, kun matka keskeytyy ajoneuvon vian tai vaurion vuoksi tai auton suistuttua tieltä. Tieltä suistumisen takia voidaan korvata pelkästään tielle nosto tai tarvittaessa myös hinaus korjaamolle, kertoo asiantuntija Johanna Määttä LähiTapiolasta.

– Apua saa myös ulkomailla sekä Euroopassa että vihreän kortin sopimusmaissa Euroopan ulkopuolella.

Jos matka keskeytyy, pysäytä auto mahdollisimman turvalliseen paikkaan tien pientareelle. Laita seisontavalot ja tarvittaessa hätävilkut päälle. Pue huomioliivi ennen kuin poistut autosta. Pimeällä on hyvä ottaa myös taskulamppu mukaan. Vie hätäkolmio autosi tulosuuntaan varoittamaan muuta liikennettä. Sijoita se riittävän etäälle. Soita korvaus- tai hätäpalveluun tai hinausliikkeeseen ja pyydä lisäohjeita.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaivutyö haittaa liikennettä Linnankadulla

Kaivutyö haittaa liikennettä Linnankatu 10:n kohdalla sekä Aurakadun ja Linnankadun risteysalueella ensi yönä kello 23 alkaen.

Juuri kortin saanut nuorukainen törmäsi heti vastaantulijaan

Poliisi hälytettiin pääsiäismaanantaina aamulla kymmeneltä Loimaalla Karhulankyläntielle. Äskettäin kortin saanut 18-vuotias nuorukainen ajoi tieosuudella sen verran kovaa ylinopeutta, että kohti Mellilän keskustaa mennessään hän menetti ajoneuvonsa hallinnan ja heittelehti pitkin tietä.

Lyömäsoitinkonsertto Veni, veni, Emmanuel Konserttitalossa

Simone Rubino.

Kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun voittaja Ryan Bancroft johtaa Turussa torstaina 25. huhtikuuta kello 19 Konserttitalossa. Turun filharmonisen orkesterin konsertissa solistina nähdään kovassa nousussa ja suosiossa oleva italialainen Simone Rubino .

Tsekkaa kesätyöpaikkoja Vimmassa

Vimmassa järjestetään kesätyötapahtuma.

Jos olet kesätyöpaikkaa vailla, niin vielä ehtii sellaisen löytämään. Vimmassa järjestetään alle 30-vuotiaille kesätyötapahtuma 26. huhtikuuta kello 13–15. Ota mukaan CV ja käy katsomassa, löytyykö sinulle vielä kesätyöpaikka täksi kesäksi osoitteessa: Vimma, Aurakatu 16, Turku.

Sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalvelujaan

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalveluitaan henkilöstölisäyksillä. Hallitus päätti tiistaina, että tietopalveluyksikköön perustetaan tietopalvelujohtajan virka sekä kaksi it-suunnittelijan, yksi projektipäällikön ja yksi biostatistikon toimi. Tällä hetkellä tietopalvelussa työskentelee tietoarkkitehti ja tietokoordinaattori.

Suosittu Poikien puhelin

Väestöliiton Poikien puhelin osoitti jälleen viime vuonna tarpeellisuutensa, sillä siihen soitettiin yli 14 500 kertaa vuoden aikana. Suosituimpia puheenaiheita olivat edellisten vuosien tapaan esimerkiksi seksi ja murrosikä. Poikien Puhelimen kohderyhmä, eli alle 20-vuotiaat pojat ja nuoret miehet, löysivät tiensä entistä paremmin arkipäivisin palvelevaan chattiin sekä Poikien puhelimen Youtube -kanavan kommenttipalstalle.

Tarkempi seuranta ja oireenmukainen hoito voisivat parantaa idiopaattista keuhkofibroosia sairastavien elämänlaatua

Idiopaattista keuhkofibroosia sairastaville potilaille tulisi tehdä säännöllisiä oirekyselyjä, ja heidän tulisi päästä hyvissä ajoin palliatiivisen hoidon piiriin, sanoo aiheesta väitöstutkimuksen tehnyt erikoislääkäri Kaisa Rajala.

Suu makeaksi kasviksilla

Ysanne Spevackin nerokas keittokirja Kakkuja kasviksista (Minerva) osoittaa, miten erinomaisesti kasvikset sopivat myös makeaan leivontaan. Ne tarjoavat hienostuneita makuja ja värejä ja ovat täynnä hyviä ravinteita. Kaikkien tuntema porkkanakakku ei suinkaan ole ainoa makea leivonnainen, jonka mehevyyden salaisuus on vihanneksissa.

Nuuskaus lisääntyy, joka kymmenes nuori tupakoi yhä

Röökikroppa vie seikkailulle ihmisen elimistöön. Nuorille suunnattu sivusto näyttää, millaisia haittavaikutuksia tupakan ja nuuskan käytöstä voi seurata nopeastikin ja millaisia sairauksia pitkäaikainen käyttö aiheuttaa. Tupakan käyttö on suurin yksittäinen sairastavuutta ja kuolleisuutta aiheuttava tekijä.

Urheilu

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Åboraakkeli: Sahaako Fifa futiksen oksaa?

Gianni Infantino.

Keskustelu jalkapallon MM-kisojen laajenemisen ympärillä on käynyt vilkkaana sen jälkeen, kun Gianni Infantinosta tuli kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan puheenjohtaja. On varmaa, että kisat pelataan 48 maan suuruisina megakisoina 2026, mutta italialainen haluaisi laajentaa kisoja jo 2022 valmiiksi ristiriitaisiin Qatarin kisoihin.

Jälkipeli: Kuuluttaja ei voi möläyttää mitä tahansa

TPS:n kotiotteluiden kuulutukset hoitaa nykyään Iku Viitanen (toinen vas.). Otteluiden toimitsijat ovat Turun Erotuomarikerhon jäseniä. Liiga antaa tarkat ohjeet, mitä kuulutetaan eri tilanteissa.

Selostaja- ja kuuluttajalegenda Aulis Virtanen kuulutti omalla haluamallaan tavallaan. Tyyli oli hioutunut vuosikymmenien aikana ensin Kupittaalla ja myöhemmin Auliksen viimeisten vuosien aikana Artukaisten Turkuhallissa. Turkulaiset tykkäsivät, mutta jääkiekon SM-liigan päättäjät eivät. Auliksen omintakeinen tyyli oli vastoin SM-liigan virallisia määräyksiä.

Daniel Forsbergille pitkä sopimus

Daniel Forsberg.

Turkulainen thainyrkkeilijä Daniel Forsberg on tehnyt usean ottelun sopimuksen liettualaisen King of Kings -organisaation kanssa.

Jälkipeli: Finaaleissa pelaavalla TPS Salibandyllä on ollut kivinen tie kuljettavana

Pitkä tie on kuljettu ennen tätä hetkeä. TPS:n eteneminen ensimmäistä kertaa finaaleihin on vaatinut paljon sekä pelaajilta ja etenkin taustatyöntekijöiltä. Kun seura on ajautunut vaikeuksiin, on tarvittu yksittäisten seurauskollisten korvaamatonta apua.

Kupittaan palloiluhallissa on alkamassa historiallinen Salibandyliigan ensimmäinen finaaliottelu Turussa. Katsomossa istuu kaveri, jonka tunteet ovat varmasti pinnassa. TPS Salibandyn kunniajäsen, eräs seuran perustajista, Tomi Aaltonen , näkee unelmansa toteutuvan. TPS pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa.

Maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen TPS:n tuoreimmat kiinnitykset

Julius Pohjanoksa.

Turun Palloseuran ensi kauden Liiga-joukkueen runko on kasassa. TPS kiinnitti maalivahti Julius Pohjanoksan ja puolustaja Aleksi Anttalaisen kahden vuoden sopimuksilla.

Täysosuma
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!