Turun kehätien Raision-tiesuunnitelmaa ja keskustan asemakaava esitellään kaikille avoimessa työpajassa

Varsinais-Suomen ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa Raision keskustan kohdalle. Hankkeella on suuri vaikutus Raision keskustan tulevaisuuteen. Suunnittelua tehdään yhteistyössä Raision kaupungin kanssa, joka laatii samanaikaisesti alueelle Raision keskikaupungin asemakaavaa. Tiesuunnitelman ja Raision keskikaupungin asemakaavaluonnoksen yhteinen asukastyöpaja järjestetään Raision kaupungintalolla 24. huhtikuuta kello 17–19.

Tiesuunnitelman aktiivinen vaihe on käynnistynyt alkuvuodesta 2018. Tiesuunnitelman laatiminen on tie- ja katuverkon parantamisen toimenpiteiden tarkan sijainnin ja yksityiskohtaisten ratkaisujen suunnittelua. Tarkentuneiden lähtötietojen perusteella on kehitetty aiemman aluevaraussuunnitelman periaateratkaisuja ja sovitettu niitä yhteen alueen asemakaavoituksen ja muiden reunaehtojen kanssa.

Alkuvuodesta on tehty vaihtoehtojen vertailua Raisiontien itäisistä yhteyksistä Kehätien ja kasitien suuntiin. Vaikutustarkastelujen perusteella on työtä ohjaavassa hankeryhmässä linjattu, että suunnittelua jatketaan perusratkaisun pohjalta, joihin ei sisälly itäisiä yhteyksiä. Lisäksi on tarkennettu mm. tunnelin ja muiden toimenpiteiden sisältöä. Tiesuunnitelman valmistuminen on siirtynyt kesään 2020.

Raision kaupunki vie alueen asemakaavoitusta yhtäaikaisesti eteenpäin tiesuunnitelman rinnalla. Asemakaava on nimeltään E18 Keskikaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos. Sen valmisteluaineisto asetetaan nähtäville kevään aikana.

Tilaisuudessa on aluksi yleinen osio, jossa esitellään tiesuunnitelman tarkentuneita ratkaisuja ja Raision kaupungin laatima alustava asemakaavaluonnos.

Tarkennukset kohdistuvat Raision keskustan eritasoliittymään, jota on siirretty Kehätien eteläpuolen ramppien osalta Juhaninkujan ja Opinpolun kohdille. Raision tunnelin poikkileikkausta ja korkeusasemaa on sovitettu yhteen rakentamisen haasteiden ja maankäytön kehittämisen kannalta.

Myös muita Kehätien ja valtatien 8 ratkaisuja on tarkennettu etenkin korkeusasemien osalta. Katujen osalta on tarkennettu sijaintia, poikkileikkauksia, liittymien mitoitusta sekä korkeusasemaa. Lisäksi on määritelty jalankulun ja pyöräilyn reittien muodostumista. Osana tiesuunnitelmaa on tarkasteltu myös Petterinpellon ja Marjamäen välisen uuden yhteyden sijaintia ja Kuloisten eritasoliittymän parantamista uudelle yhteydellä kasitielle pohjoiseen. Nämä kohteet eivät kuitenkaan sisälly varsinaiseen tiesuunnitelmaan.

Esittelyn jälkeen siirrytään karttojen ja suunnitelmamallien ääreen keskustelemaan toiveista liittyen suunnitelmien jalostamiseen. Käsiteltäviä aiheita ovat esimerkiksi liittymäjärjestelyt, jalankulku- ja pyöräily-yhteydet, maankäytön ratkaisut sekä meluntorjunta. Palaute ratkaisusta on erityisen tärkeää hyväksyttävän lopputuloksen saamiseksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaivutyö haittaa liikennettä Linnankadulla

Kaivutyö haittaa liikennettä Linnankatu 10:n kohdalla sekä Aurakadun ja Linnankadun risteysalueella ensi yönä kello 23 alkaen.

Juuri kortin saanut nuorukainen törmäsi heti vastaantulijaan

Poliisi hälytettiin pääsiäismaanantaina aamulla kymmeneltä Loimaalla Karhulankyläntielle. Äskettäin kortin saanut 18-vuotias nuorukainen ajoi tieosuudella sen verran kovaa ylinopeutta, että kohti Mellilän keskustaa mennessään hän menetti ajoneuvonsa hallinnan ja heittelehti pitkin tietä.

Lyömäsoitinkonsertto Veni, veni, Emmanuel Konserttitalossa

Simone Rubino.

Kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun voittaja Ryan Bancroft johtaa Turussa torstaina 25. huhtikuuta kello 19 Konserttitalossa. Turun filharmonisen orkesterin konsertissa solistina nähdään kovassa nousussa ja suosiossa oleva italialainen Simone Rubino .

Tsekkaa kesätyöpaikkoja Vimmassa

Vimmassa järjestetään kesätyötapahtuma.

Jos olet kesätyöpaikkaa vailla, niin vielä ehtii sellaisen löytämään. Vimmassa järjestetään alle 30-vuotiaille kesätyötapahtuma 26. huhtikuuta kello 13–15. Ota mukaan CV ja käy katsomassa, löytyykö sinulle vielä kesätyöpaikka täksi kesäksi osoitteessa: Vimma, Aurakatu 16, Turku.

Sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalvelujaan

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri vahvistaa tietopalveluitaan henkilöstölisäyksillä. Hallitus päätti tiistaina, että tietopalveluyksikköön perustetaan tietopalvelujohtajan virka sekä kaksi it-suunnittelijan, yksi projektipäällikön ja yksi biostatistikon toimi. Tällä hetkellä tietopalvelussa työskentelee tietoarkkitehti ja tietokoordinaattori.

Suosittu Poikien puhelin

Väestöliiton Poikien puhelin osoitti jälleen viime vuonna tarpeellisuutensa, sillä siihen soitettiin yli 14 500 kertaa vuoden aikana. Suosituimpia puheenaiheita olivat edellisten vuosien tapaan esimerkiksi seksi ja murrosikä. Poikien Puhelimen kohderyhmä, eli alle 20-vuotiaat pojat ja nuoret miehet, löysivät tiensä entistä paremmin arkipäivisin palvelevaan chattiin sekä Poikien puhelimen Youtube -kanavan kommenttipalstalle.

Tarkempi seuranta ja oireenmukainen hoito voisivat parantaa idiopaattista keuhkofibroosia sairastavien elämänlaatua

Idiopaattista keuhkofibroosia sairastaville potilaille tulisi tehdä säännöllisiä oirekyselyjä, ja heidän tulisi päästä hyvissä ajoin palliatiivisen hoidon piiriin, sanoo aiheesta väitöstutkimuksen tehnyt erikoislääkäri Kaisa Rajala.

Suu makeaksi kasviksilla

Ysanne Spevackin nerokas keittokirja Kakkuja kasviksista (Minerva) osoittaa, miten erinomaisesti kasvikset sopivat myös makeaan leivontaan. Ne tarjoavat hienostuneita makuja ja värejä ja ovat täynnä hyviä ravinteita. Kaikkien tuntema porkkanakakku ei suinkaan ole ainoa makea leivonnainen, jonka mehevyyden salaisuus on vihanneksissa.

Nuuskaus lisääntyy, joka kymmenes nuori tupakoi yhä

Röökikroppa vie seikkailulle ihmisen elimistöön. Nuorille suunnattu sivusto näyttää, millaisia haittavaikutuksia tupakan ja nuuskan käytöstä voi seurata nopeastikin ja millaisia sairauksia pitkäaikainen käyttö aiheuttaa. Tupakan käyttö on suurin yksittäinen sairastavuutta ja kuolleisuutta aiheuttava tekijä.

Urheilu

Tuto Volleyn naisten joukkue nousi ykkössarjaan

Tuto Volley nousi ykkössarjaan.

Lentopalloilun naisten kakkossarja sinetöitiin pääsiäisenä. Tuto Volleyn naiset voittivat niin alkusarjan kuin ylemmän jatkosarjan lohkonsa. Tuto aloitti finaalit kotiedun turvin Turussa pitkäperjantaina voittamalla Pihtiputaan Plokin 3–1. Joukkue matkusti lauantaina Jyväskylään valmistautumaan sunnuntain peliin. Hotellin palohälyttimet laukesivat keskellä yötä ja koko hotelli heräsi piinaavaan summerin sointiin kello 2 yöllä. Siitä huolimatta Tuto voitti sunnuntaina 3–0 Pihtiputaalla.

Åboraakkeli: Sahaako Fifa futiksen oksaa?

Gianni Infantino.

Keskustelu jalkapallon MM-kisojen laajenemisen ympärillä on käynyt vilkkaana sen jälkeen, kun Gianni Infantinosta tuli kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan puheenjohtaja. On varmaa, että kisat pelataan 48 maan suuruisina megakisoina 2026, mutta italialainen haluaisi laajentaa kisoja jo 2022 valmiiksi ristiriitaisiin Qatarin kisoihin.

Jälkipeli: Kuuluttaja ei voi möläyttää mitä tahansa

TPS:n kotiotteluiden kuulutukset hoitaa nykyään Iku Viitanen (toinen vas.). Otteluiden toimitsijat ovat Turun Erotuomarikerhon jäseniä. Liiga antaa tarkat ohjeet, mitä kuulutetaan eri tilanteissa.

Selostaja- ja kuuluttajalegenda Aulis Virtanen kuulutti omalla haluamallaan tavallaan. Tyyli oli hioutunut vuosikymmenien aikana ensin Kupittaalla ja myöhemmin Auliksen viimeisten vuosien aikana Artukaisten Turkuhallissa. Turkulaiset tykkäsivät, mutta jääkiekon SM-liigan päättäjät eivät. Auliksen omintakeinen tyyli oli vastoin SM-liigan virallisia määräyksiä.

Daniel Forsbergille pitkä sopimus

Daniel Forsberg.

Turkulainen thainyrkkeilijä Daniel Forsberg on tehnyt usean ottelun sopimuksen liettualaisen King of Kings -organisaation kanssa.

Jälkipeli: Finaaleissa pelaavalla TPS Salibandyllä on ollut kivinen tie kuljettavana

Pitkä tie on kuljettu ennen tätä hetkeä. TPS:n eteneminen ensimmäistä kertaa finaaleihin on vaatinut paljon sekä pelaajilta ja etenkin taustatyöntekijöiltä. Kun seura on ajautunut vaikeuksiin, on tarvittu yksittäisten seurauskollisten korvaamatonta apua.

Kupittaan palloiluhallissa on alkamassa historiallinen Salibandyliigan ensimmäinen finaaliottelu Turussa. Katsomossa istuu kaveri, jonka tunteet ovat varmasti pinnassa. TPS Salibandyn kunniajäsen, eräs seuran perustajista, Tomi Aaltonen , näkee unelmansa toteutuvan. TPS pelaa ensimmäistä kertaa finaaleissa.

Maalivahti Julius Pohjanoksa ja puolustaja Aleksi Anttalainen TPS:n tuoreimmat kiinnitykset

Julius Pohjanoksa.

Turun Palloseuran ensi kauden Liiga-joukkueen runko on kasassa. TPS kiinnitti maalivahti Julius Pohjanoksan ja puolustaja Aleksi Anttalaisen kahden vuoden sopimuksilla.

Täysosuma
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!