Pieni osa klamydiatartunnoista jäänyt toteamatta seulontatesteissä

Suomessa on todettu helmikuusta alkaen noin sata sukupuoliteitse tarttunutta klamydiatapausta, joissa näytteet ovat olleet negatiivisia klamydian seulonnassa käytettävällä ensisijaisella seulontatestillä, mutta ovat kuitenkin olleet positiivisia toisilla klamydian osoitustesteillä.

Tämä määrä on alle 0,5 prosenttia testatuista näytteistä. Tapauksia on löydetty Helsingin ja Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien laboratorioissa sekä yksityislaboratorioissa (SYNLAB ja Yhtyneet Medix Laboratoriot). Kaikki tähän mennessä havaitut virheelliset laboratoriovastaukset on korjattu.

Vain hyvin pieni osa testatuista potilaista on saanut virheellisen tuloksen. Viimeistään 1. huhtikuuta lähtien laboratoriot ovat käyttäneet varmistustestejä luotettavan klamydiatestauksen turvaamiseksi. Laboratorioissa käydään läpi vanhoja tuloksia ja harkinnan mukaan potilaita voidaan kutsua uuteen testaukseen. Laboratoriot tiedottavat itsenäisesti mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Ilmiö havaittiin ensimmäisenä Turun yliopistollisen keskussairaalan kliinisen mikrobiologian laboratoriossa, jossa sitä alettiin heti selvittää yhteistyössä muiden testiä käyttävien laboratorioiden, Helsingin yliopiston ja testin valmistajan kanssa. Samassa yhteydessä laboratoriot siirtyivät käyttämään varmistustestejä luotettavan klamydiatestauksen turvaamiseksi. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miksi pieni osa klamydiatartunnoista jää ensisijaistestissä toteamatta.

Laboratoriotesteissä on monia virhelähteitä. Erityisesti näytteenottotekniikka ja näytteen tyyppi vaikuttavat klamydiatestin luotettavuuteen.

Klamydia on yleinen seksitauti Suomessa. Viime vuonna Suomessa tehtiin noin 280 000 klamydiatestiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin lähes 15 000 klamydiatapausta.

Suurin osa klamydiatartunnoista on oireettomia tai vähäoireisia. Naisilla oireina voi esiintyä virtsankirvelyä, lisääntynyttä valkovuotoa, alavatsakipuja ja välivuotoja. Miehillä oireina ovat kirvely virtsatessa ja harmaa vuoto virtsaputkesta.

Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos on seksitauteihin viittaavia oireita, kumppanilla on todettu tai epäillään klamydiatartuntaa, todetaan jokin muu seksitauti, on uusi seksikumppani tai lukuisia seksikumppaneita. Klamydian testauttaminen ja hoito julkisessa terveydenhuollossa eli terveyskeskuksissa tai sairaanhoitopiirin sukupuolitautien poliklinikalla ovat potilaalle maksuttomia.

Klamydiaa ja muita seksitauteja voidaan ehkäistä käyttämällä kondomia ja suuseksisuojaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Valinnanvapaus olisi pelastanut Karinakodin

Karinakodin lakkautuspäätös puhuttaa.

Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön Karinakodissa loppuu laitosmuotoinen yksityinen saattohoito vähäisen käytön johdosta.

Sesonkikalat siivittävät kalakauppaa

Sesonkikalat ovat siivittäneet myös palvelutiskien kalamyyntiä S-ryhmässä.

Tuorekalan myynti on kasvanut S-ryhmässä ennätystahtia sekä kalatiskillä että pakatun kalan osalta. Koko kalatuoteryhmän myyntimäärä on kasvanut 20 prosenttia, ja valintapakatun tuorekalan myynnin kasvu lähentelee peräti 40 prosenttia.

Lounais-Suomessa ja Hämeessä kuivaa

Lounais-Suomessa ja Hämeessä kevät on ollut vähäsateinen. Suuret luonnontilaiset järvet laskivat jo viime vuoden kuivan kesän myötä tavanomaista alemmaksi, joten vesitilanne jatkuu etenkin Mallasvedellä ja Längelmävedellä sekä Hauhon reitillä edelleen kuivana.

Eturauhassyövän merkkiaine PSA aktivoi syövän leviämiseen osallistuvia veri- ja imusuonikasvutekijöitä

Eturauhassyövän merkkiaine PSA on yksi niistä piiskureista, jotka aktivoivat syövän leviämiseen osallistuvia veri- ja imusuonikasvutekijöitä, paljastaa uusi tutkimus.

Turun seutukunnan työttömyysaste laskenut lähes Helsingin seutukunnan tasolle

Turun seutukunnan työttömyysaste oli huhtikuussa vain 0,4 prosenttiyksikköä Helsingin seutukuntaa korkeampi. Työttömyyden nopea lasku jatkui Turussa ja Turun seutukunnassa edelleen huhtikuussa 2019.

Turun vilkkaimmilla rannoilla rantavalvojat kesäkaudella

Saaronniemen rannalla on valvontaa jokaisena päivänä 3.6.–11.8. kello 11–18, myös juhannuksena.

Rantavalvojat valvovat turvallisuutta Turun vilkkaimmilla uimarannoilla tänäkin kesänä. Rantavalvojat työskentelevät Ispoisten ja Ekvallan rannoilla joka päivä 3.6.–11.8. kello 11–18 lukuun ottamatta päivittäistä lounasaikaa kello 13.30–14. Juhannusaattona ja -päivänä 21.–22. kesäkuuta ei Ispoisissa ja Ekvallassa ole rantavalvontaa.

C21-kaupunginjohtajat: Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu nopeimmin kuntapohjaisesti

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa tulee uudistaa nopeasti, kuntapohjaisesti ja kaikki voimavarat tulee keskittää palveluiden, ei hallinnon kehittämiseen. Suomen 21 suurimman kaupungin kaupunginjohtajat ovat huolissaan tulevan hallituksen kaavailuista jatkaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista maakuntamalliin pohjautuen.

Kaupungin ytimeen rakentuvat uudiskohteet kiinnostavat Turussa asunnonostajia

Kupittaan Momentumin valmistumisen myötä asuinalue on valmis.

Asuinkäyttöön sopivat keskustatontit ovat Turussa harvassa. Auratum Asunnot rakennuttaa Turun keskustaan ja Kupittaan alueelle parhaillaan useampia uudiskohteita, joille on saatu tilaa purkamalla vanhaa rakennuskantaa.

Junnila: 5G-verkkojen rakentamisessa huomioitava kansallinen turvallisuus

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) jätti torstaina kirjallisen kysymyksen Suomen 5G-verkkojen turvallisuudesta kiinalaisvalmistaja Huaweihin liitettyjen tietoturvauhkien vuoksi. Suomessa Huawei on merkittävässä asemassa Elisan 5G-verkon toteuttamisessa.

Kaupunki
Urheilu

Tahrat Justin Gatlinin kilvessä mahdollistavat olympiavoittajan saapumisen Turkuun

Renaud Lavillenie ja muut kenttälajien huiput ovat saaneet paistatella valokeilassa Paavo Nurmi Gamesissa.

Pikajuoksutähti Justin Gatlinin saapuminen Paavo Nurmi Gamesiin on herättänyt monenlaisia tunteita suomalaisessa yleisurheiluväessä. Osa on innoissaan maailman huipputason juoksijan saapumisesta, osa pitää Gatlinia dopingissa ryvettyneenä huijarina.

Vastoinkäymiset ovat hioneet huippuerotuomari Mattias Gestraniuksen särmiä

Mattias Gestranius viihtyy hyvin Paraisilla. – Täällä on kaikki mitä tarvitsen. Ja jos ei jotain ole, se löytyy puolen tunnin matkan päästä Turusta. Tämä on pieni ja idyllinen paikka. Ei minulla ole mitään syytä lähteä muualle.

Paraisilla asuva Mattias Gestranius on tällä hetkellä yksi Suomen parhaimmista ja arvostetuimmista jalkapalloerotuomareista. Arvostuksesta ja onnistumisista kertoo sekin, että Gestraniuksesta tuli viime marraskuussa 23 vuoteen ensimmäinen suomalaiserotuomari, joka puhalsi Mestarien liigan ottelun.

Åboraakkeli: Hudson Kaapo Kakon jakolinjana

Kaapo Kakko.

Joki on totta kai Kaapo Kakolle tuttu näky. Jokaisen turkulaisen sielussa Aurajoki virtaa vuolaana ja kirkasvetisenä.

Suomi finaalitavoittein kilpa-aerobicin EM-kisaan Bakussa

Turkulaiset Fanny Samppa (vas.) ja Erika Rautiainen (oik.) tavoittelevat onnistumisia EM-areenalla sekä yksilökisassa että triossa yhdessä Linn Aghan kanssa.

Kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Bakussa, Azerbaidzanissa. Kilpailussa nähdään suomalaisedustusta niin naisten kuin nuorten sarjoissa.

Oskari Siiki vahvistaa Tuton hyökkäystä

Oskari Siiki vetää ensi kaudella päälleen Tuton paidan.

Tuto Hockey ja Oskari Siiki ovat solmineet kauden 2019–20 kattavan pelaajasopimuksen. Siiki siirtyy Tutoon Turun Palloseurasta.

Jere Karlssonille ja Eetu Salmelalle jatkosopimukset Tuto Hockeyn kanssa

Jere Karlsson.

Jere Karlsson ja Eetu Salmela ovat tehneet Tuto Hockeyn kanssa jatkosopimukset kaudelle 2019–20.

Täysosuma
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Huh huh, tämäkin vielä!
Huh huh, tämäkin vielä!