Väitös: Elias Lönnrotin tavoitteena oli uudistaa Kalevalan avulla suomalaista kulttuuria

Juhana Saarelainen. Juhana Saarelainen. Kuva: Turun yliopisto

Suomalaiset tuntevat Elias Lönnrotin kansanrunouden kerääjänä ja Kalevalan julkaisijana. FM Juhana Saarelainen tarkasteli Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan Lönnrotin ajatuksia ja toimintaa kansainvälisen tiedeyhteisön kontekstissa. Tutkimuksessa selvisi, ettei Lönnrot ollutkaan vain korpiseutuja samonnut arkaaisen kansanrunouden kerääjä, vaan hän oli kansallisten rajojen yli suuntautunut modernin kulttuurin rakentaja.

Saarelainen pureutui väitöstutkimuksessaan suomalaiskansallisena symbolina tunnetun Kalevalan syntyyn vaikuttaneisiin aatteisiin ja filosofisiin keskusteluihin analysoimalla Lönnrotin erilaisia kirjoituksia, kuten kirjeitä, päiväkirjoja ja tutkimuksia. Aineiston tarkastelu paljasti jälkiä, jotka osoittavat Lönnrotin olleen tietoinen aikansa kansainvälisistä tieteellisistä keskusteluista.

– Lönnrot ei ollut näiden ajatusten passiivinen vastaanottaja, vaan hän tulkitsi ja sovelsi aikakauden oppineita keskusteluita. Tämä näkyy sekä hänen kirjoituksissaan että työskentelytavoissaan, Saarelainen täsmentää.

Tutkimusaineiston analyysi osoitti väittelijälle, ettei Kalevalan ainoa tehtävä ollut rakentaa kuvaa suomalaisten kaukaisesta menneisyydestä. Lönnrot pyrki Kalevalan avulla aktiivisesti kehittämään suomalaista kulttuuria kohti moderniutta.

– Lönnrot tunsi runonlaulukulttuurin hyvin ja kunnioitti sitä. Samalla hän ajatteli runonlaulun kuuluvan menneisyyteen, koska se oli suullista kulttuuria. Lönnrot halusi rakentaa kansanrunouteen perustuvaa kirjallista kulttuuria ja yleiskieltä, jota voitaisiin käyttää modernin tieteen, koulutuksen, lehdistön ja kirjallisuuden tuottamiseen, Saarelainen kertoo.

Aikakauden saksalaiset filosofiset teoriat korostivat luontoa sisäisesti aktiivisena ja kehittyvänä. Saarelaisen mukaan Lönnrot oli tietoinen näistä ajatuksista ja vertasi inhimillistä kulttuuria dynaamiseen käsitykseen luonnosta.

– Lönnrot kirjoitti päiväkirjassaan, että kieli elävän olion tavoin syntyy, kehittää itse itseään ja lopulta kuolee. Tämä kuvaa hyvin Lönnrotin tapaa ajatella kulttuuria luonnollisesti muuttuvana ja kehittyvänä prosessina. Jos kehitys pysähtyisi, kulttuuri kuolisi. Tämä oli eräs tärkeä syy sille, että Lönnrot ei julkaissut kansanrunoja muistiinpanemassaan muodossa, vaan kehitteli, yhdisteli ja muokkasi niistä paljon pidemmän teoksen kuin oli koskaan kuullut laulettavan, Saarelainen kertoo.

Väittelijän mukaan yksi Kalevalan tarkoituksista oli siirtää suullista esimodernia kulttuuria uuteen kirjalliseen muotoon. Lönnrotin tavoitteena oli toisin sanoen modernin suomalaisen kulttuurin kehittäminen.

– Lönnrotin mukaan vain itsekin sivistymällä voi kulttuuri selviytyä muiden sivistyneiden kulttuurien keskellä. Eurooppalaiset kansat olivat luoneet uutta kirjallista kulttuuria ja Lönnrotin mukaan suomalaisten oli tehtävä samoin säilyttääkseen oman kulttuurinsa elinvoiman. Sen vaihtoehtona oli unohtua menneisyyteen, Saarelainen kuvailee.

Kalevala on sekoitus suullista ja kirjallista kulttuuria. Saarelaisen mukaan Lönnrot ei voinut käsittää, että kukaan pitäisi Kalevalaa väärennöksenä, vaikka se poikkesikin huomattavasti alkuperäisestä kansanrunoudesta niin sisältönsä kuin muotonsa puolesta.

– Lönnrot ymmärsi Kalevalan suomalaisen kulttuurin seuraavana vaiheena, joka ei olisi koskaan ollut mahdollinen ilman runonlaulukulttuuria. Eepoksellaan hän ei halunnut säilyttää runonlaulukulttuuria sellaisenaan tai tuoda sitä menneisyydestä takaisin nykypäivään. Hän halusi viedä runonlaulua eteenpäin kohti kirjallista ilmaisua, Saarelainen summaa.

Saarelainen esittää väitöskirjansa Runous, tieto ja kansa. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian konteksissa julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 18. toukokuuta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tutkijat ehdottavat uutta palveluverkkoa ratkaisuksi sote-ongelmaan, lisää hoitajia ei tarvita

Sosiaali- ja terveydenhuollossa on siirryttävä nykyisestä porrastetusta toimintamallista palveluverkkoajatteluun, vaativat emeritusprofessorit Erkki Vauramo ja Olli-Pekka Ryynänen KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusraportissa Sote – pyramidista palveluverkkoon. Ikääntyminen ja niukka tulevaisuus . Sote vaatii uudenlaisen tuotantorakenteen, toiminnan vaikuttavuuden hallinnan ja kestävän rahoituksen. Hallinnon muutos ei riitä.

Saksa dominoi agilityn MM-kilpailuja Turussa

 Miniluokan voittaja Saksan Tobias Wüst ja shetlanninlammaskoira Dörte.

Agilityn maailmanmestaruudet on ratkaistu torstaista sunnuntaihin kestäneissä kilpailuissa Turussa Gatorade Centerissä. Saksa vei kuudesta jaetusta mestaruudesta neljä, yksi meni Espanjaan ja yksi Venäjälle. Mitalisijat ratkaistiin jopa sadasosasekuntien eroilla.

Sepänkatu 2:n ilmanäytteissä ei asbestia

Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n sisäilmassa ei ole asbestia. Kaikkien Sepänkatu 2:sta otettujen ilmanäytteiden asbestipitoisuus alittaa puhtaan tilan raja-arvon.

Neulo sukkia lapsille

Mikaelin seurakuntakodilla kokoontuu maanantaisin Wanhanajan ompelupiiri, jossa neulotaan sukkia ja muita käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Neulomuksia lahjoitetaan kastelapsille, Lahja lapselle -keräykseen sekä tarvitseville diakoniatyön kautta ja ruokajakeluissa. Käsitöitä myydään myös myyjäisissä, jolloin tuotot luovutetaan joko hyväntekeväisyyteen tai käytetään piirin toiminnan rahoittamiseksi.

Robottipäivässä pureudutaan robotin ja ihmisen väliseen vuorovaikutukseen

Turun yliopistossa järjestetään perjantaina 27. syyskuuta sosiaalisille roboteille ja soveltavalle kielentutkimukselle omistettu päivä. Robottipäivässä tarkastellaan robotin ja ihmisen välistä vuorovaikutusta sekä erityisesti sitä, miten sosiaalista robottia voidaan hyödyntää kielenopetuksessa ja lasten kielenoppimisessa.

Pumpkin spice eli näin teet kurpitsamaustesekoituksen

Kurpitsakaudella kaikkeen voi laittaa kurpitsamaustetta. Trendiksi ovat nousseet kurpitsalatte, kurpitsamaustekakku ja kanelipullat. Ne voi maustaa kurpitsamausteseoksella. Näin valmistat trendikkään mausteseoksen.

Koulurakennuksen lämmönjakohuoneessa tulipalo Paattistentiellä

Vanha koulurakennuksen lämmönjakohuone tuhoutui tulipalossa Paattistentiellä sunnuntaina yöllä.

Loton potti nousi 6,5 miljoonaan euroon

Lottoarvonnassa (kierros 38/2019) ei löytynyt täysosumia, joten tarjolla ollut viiden miljoonan euron potti jäi jakamatta. Ensi viikolla Loton potissa on 6,5 miljoonaa euroa.

Joka kymmenes ajaa sakkorenkailla

Huonokuntoisilla kesärenkailla oli liikkeellä 10,3 prosentilla autoilijoista.

Viime syksynä rengasratsioita järjestettiin laajamittaisesti yhden välivuoden jälkeen. Autonrengasliitto ry:n kampanjaviikolla tarkastettiin yhteensä 5 948 henkilö- ja pakettiauton renkaat 34 eri paikkakunnalla. Päähuomio kohdistettiin jälleen renkaiden urasyvyyksiin.

Urheilu

Jälkipeli: Jääkiekon nuorten SM-sarja on urapolku ylöspäin

Tuton ja TPS:n A-nuorten ottelut tarjoavat aina hyvää viihdettä. SM-sarja on hyvä näytönpaikka nuorelle pelaajalle.

– Sarjan tarkoitus on kasvattaa ammattilaisuuteen. Nyt meillä tulee Liigaan sellaisia nuoria pelaajia, joille häviämisellä ei ole ollut mitään merkitystä.

San Jose Sharks lainaa Tony Sundin TPS:aan

Turun Palloseuran takalinjat vahvistuvat, kun puolustaja Tony Sund liittyy ensi maanantaina mustavalkoisten kokoonpanoon. 24-vuotias Sund palaa Turkuun NHL-joukkue San Jose Sharksin riveistä, jonne puolustaja teki viime keväänä sopimuksen.

Tommi Pikkarainen jatkaa TPS:n päävalmentajana

Mika Ääritalo (vas.) ja Tommi Pikkarainen.

Tommi Pikkarainen jatkaa FC TPS:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana myös kaudella 2020. Pikkarainen aloitti TPS:n päävalmentajana viime marraskuussa ja hän solmi silloin 1+1-vuotisen sopimuksen seuransa kanssa.

Vedonlyöntiyhtiö: Inter pienimmällä mestaruuskertoimella loppukauteen

Inter on vedonlyöntiyhtiön suosikki Veikkausliigan mestariksi.

Vedonlyöntiyhtiö Betsson uskoo, että jalkapalloilun Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi realistista mestarijoukkuetta, kun pelaamatta on neljä kierrosta: FC Inter ja Kuopion Palloseura. Sarjaa kahdella pisteellä ennen KuPS:aa johtavan Interin mestaruuskerroin on 1,85 ja kuopiolaisten 2,30.

Jälkipeli: Tuton valmentaja Antti Virtanen tietää kokemuksesta, mitä menestyminen edellyttää

Komean liigauran ja Suomen mestaruuden voittanut Tuto Hockeyn uusi päävalmentaja Antti Virtanen tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Olen nähnyt ja kokenut, miten voittava organisaatio toimii liigatasolla. Tuloksia saa, kun pidetään määrätyistä asioista kiinni. Esimerkiksi yksikään pelaaja ei jätä takakarvaamatta tai ota tyhmiä jäähyjä. Ei siis tehdä mitään sellaista, mikä hajottaa kokonaisuutta.

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.