Suomalaiset ottavat kesälainaa shoppailuun

Suomalaisten lainanottointo on korkeammalla kuin ruotsalaisten ja norjalaisten.

Yli kolmannes suomalaisista (36 %) harkitsee ottavansa lainaa kesämenoihin tänä kesänä. Suomalaiset suhtautuvat lainanottoon paljon myönteisemmin kuin pohjoismaiset naapurimme Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsalaisista lainanottohalukkaita kesää varten on 19 prosenttia ja norjalaisista 26 prosenttia.

Tiedot selviävät ohjelmisto- ja palveluyhtiö Tiedon teettämästä lainabarometrista, joka toteutettiin tänä vuonna toista kertaa Suomessa. Yougov-yhtiön toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yli 3 000 ihmistä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Suomalaisten halu ottaa kulutuslainaa on kasvanut. Vuonna 2018 vain reilu viidennes suomalaisista (14 %) oli kiinnostunut kulutuslainan ottamisesta. Lainanottohalukkuutta suomalaisilla on erityisesti shoppailua (12 % vastanneista), remontointia (10 % vastanneista) sekä auton tai moottoripyörän hankintaa (10 %) varten.

– Suomessa ollaan tutkimuksen mukaan kiinnostuneempia lainanotosta kuin pohjoismaiden serkustemme parissa, sillä halu kulutuslainan ottamiseen on merkittävästi kasvanut viime vuodesta. Tämä on linjassa toukokuun kuluttajaluottamusindikaattorin kanssa, jossa kuluttajat totesivat oman rahatilanteensa erittäin hyväksi. Kenties moni kokee näin ajankohdan otollisena lainanotolle, sanoo Sami Uski, Tiedon pankkiliiketoiminnan kehitysjohtaja.

Pohjoismaisiin kollegoihinsa verrattuna, suomalaiset ovat kaikista perinteisimpiä lainatoimittajan valinnassa. Suomalaisista 81 prosenttia ottaisi lainan joko nykyiseltä pankiltaan tai toiselta perinteiseltä pankilta. Lainanotossa suomalaiset arvostavat sekä korkotasoa (74%) että lainanantajan mainetta (45%), kun pohtivat lainanantotahoa.

– Tämä vastaa markkinoiden yleistä näkemystä suomalaisten kuluttajien pankkiuskollisuudesta. Moniin maihin verrattuna Suomessa pankkisuhde on vahvempi. Tutkimuksen tuloksista voisi päätellä, että kulutuslaina kiinnostaa niitä kotitalouksia, joilla on takana pitkäkin pankkisuhde ja talous kunnossa. Ei siis niinkään perinteinen pikavippien kohderyhmä, pohtii Sami Uski.

Lähes joka toinen suomalainen (46%) on kiinnostunut lainaamaan ja vuokraamaan tavaroita kuten autoja tai vaatteita niiden omistamisen sijaan. Erityisiä motivaatioita tavaroiden lainaamiseen ovat rahan säästäminen (45 %) ja valinnan vastuullisuus (31 %). Käytännön toimet kuitenkin uupuvat vielä, sillä vain neljä prosenttia suomalaisista kertoo lainaavansa tai vuokraavansa tavaroita omistamisen sijaan tällä hetkellä.

– Tässä on kiinnostava ristiriita. Markkinoilla puhutaan runsaasti vastuullisen kuluttamisen merkityksestä ja kasvusta. Kuitenkin suomalaisten lainanottointoa on varsin perinteisiin kuluttajuuden muotoihin, kuten shoppailuun, remontointiin ja autoa tai moottoripyörää varten. Tämä varmasti kuvaa enemmän yhteiskunnan polarisaatiota kuin ristiriitaa yksittäisen ihmisen näkökulmasta, Uski sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sirén: Hallituksen yritystukileikkauspuheet sulivat

Kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Saara-Sofia Sirén (kok.) harmittelee, ettei hallituksen budjettiriihessä löytynyt valmiutta merkittäviin yritystukien karsintaan. Hallitus ei esimerkiksi poista turpeen veroetua, vaikka se Sirénin mukaan olisi ollut erinomainen esimerkki ilmastolle ja ympäristölle haitallisesta yritystuesta, jollaisten leikkaamista nykyisten hallituspuolueiden riveistä on vaadittu.

T3-sairaala aikataulussaan, rakennuskustannukset kasvaneet noin neljänneksellä vuoden 2014 arviosta

Sairaalan rakentamisesta vastaava Kai Österlund (vas.) ja T3:n hankejohtaja Timo Seppälä.

Turun yliopistollisen keskussairaalan T3-sairaalahankkeen rakennuskustannusten kasvun ennustetaan noudattavan alalla yleisesti käytettyjen Haahtelan ja Rapal Oy:n tarjoushintaindeksien kehitystä, kun tarkastelussa ei oteta huomioon betonin lujuusongelman aiheuttamia lisäkustannuksia.

Matkanjärjestäjä Marti-Mark konkurssiin, korvausta voi hakea Kilpailu- ja kuluttajavirastolta

Oy Marti-Mark Ab on asetettu konkurssiin 13. elokuuta. Yrityksellä on Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV) konkurssin varalle vakuus, josta asiakkaat voivat hakea korvausta toteutumatta jääneistä matkapaketeista.

Salo Turun Seudun Veden asiakkaaksi?

Salon Kiikalan vedenottohanke valmistui vuonna 2006. Sen jälkeen on todettu, ettei alueelta saada käyttöön pohjavesitutkimusten perusteella oletettua vesimäärää. Vesimäärän saamiseen vaikuttaa alueen luontoarvojen vaarantuminen. Ottamoille myönnetty määräaikainen lupa on päättynyt 31.1.2018 ja uusi lupahakemus on hylätty aluehallintoviraston käsittelyssä lokakuussa 2018.

Voillà!-ruokatapahtuma tuo huippukeittiömestareita Turkuun

Voilla`!-ruokatapahtuma järjestetään 4.–6. lokakuuta kuudessa ravintolassa.

Ruokatapahtuma Voillà! syntyi vuosi sitten syksyllä sadonkorjuun aikaan, rakkaudesta ja intohimosta ruokaan, ruokakulttuuriin ja yhdessä kokemiseen. Tänä syksynä Voillà! valloittaa Aurajoen rannat 4.–6. lokakuuta.

Office 365 -tietoturvaloukkaukset edelleen kasvussa

Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan Office 365 -kalasteluun liittyvien tietoturvaloukkausten määrä on syyskuussa kääntynyt kasvuun. Uutena piirteenä Office 365 -kalasteluissa on julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella ilmennyt, että jo kalasteluviestin mukana saattaa olla RAT-ohjelmia tai muita haittaohjelmia.

Linnateatterissa puhaltavat uudet tuulet

Dominon alakatsomon kalteva lattia on poistettu. Kolmessa tasossa olevia pöytiä ja tuoleja voi järjestellä tarpeen mukaan erilaisiin muodostelmiin.

Linnateatteri jatkaa syksyä komedialla. Dominon uudenkarhean Domino-salin lavalle nousevat aikuinen nainen, ja kaikki maailman miehet. Piru naiseksi on ylistys kauneudelle, älykkyydelle ja juonittelulle.

Autoliitto: Polttoaineverotus kiristyy, autokanta jatkaa vanhenemistaan

Hallituksen tuore talousarvioesitys on nostamassa työssäkäynnin kustannuksia muun muassa polttoaineveron kiristyksillä, arvioi Autoliitto. Ilmastotavoitteet ovat jäämässä autokannan uusimisen osalta puheiden tasolle. Tervetullut väylärahoituksen tasokorotus tulee kohdistaa suoritteiden mukaisesti.

Caruna nostaa jälleen sähköverkkomaksuja

Caruna ilmoitti maanantaina nostavansa siirtomaksuhintoja lähes neljä prosenttia marraskuun alusta. Omakotiliitto pitää ilmoitusta pöyristyttävänä. Vaikka lainsäädäntö mahdollistaa verkkoyhtiöille jatkuvan maksimituoton perinnän, silti verkkoyhtiöt jatkavat korkeita hinnankorotuksia. Verkkoyhtiöiden monen prosentin takuutuotto on Omakotiliiton mielestä räikeä ylilyönti, kun ympäröivä yhteiskunta elää nollakorkomaailmassa.

Urheilu

PNG kurottaa kohti kultaa

Paavo Nurmi Games hakee Continental Circuit -sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto uudistaa ensi vuodeksi kisajärjestelmäänsä. Timanttiliiga-kisojen alle tulee kolmiportainen World Athletics Continental Circuit -sarja. Paavo Nurmi Games hakee sarjan korkeimmalle, niin sanotulle kultatasolle.

Puukkokatsomo: Päättyikö Teemu Packalenin UFC-ura?

Teemu Packalen.

Vähän jäi turkulaisittain kerrottavaa Abu Dhabissa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna käydystä UFC-illasta. Teemu Packalenin ensimmäinen vapaotteluottelu kahteen ja puoleen vuoteen kesti kolme ja puoli minuuttia. Sitten tuli kova lyönti ja valot sammuivat. Samalla, hyvin todennäköisesti, päättyi myös turkulaisen UFC-ura.

Otteluanalyysi: Inter jatkaa voitolla sarjan kärjessä

Mika Ojala, Timo Furuholm ja Filip Valencic. Interin tehotrio.

Inter on vahvasti mukana jalkapallon Veikkausliigan mestaruuskamppailussa. Joukkue otti ison loikan kohti pyttyä lyömällä IFK Mariehamnin Kupittaalla 2-0 (0-0). Maarianhaminalaiset tarjosivat hyvän vastustuksen ja olivat kenttäpelissä tasapäisiä Interin kanssa. Kotijoukkue oli kuitenkin selvästi parempi murtautumisvaiheessa ja se kykeni luomaan maalipaikkoja. Ja myös maaleja.

Menoviikko: Matka kohti mestaruutta alkaa

FC Interillä on kaikki mahdollisuudet palauttaa Veikkausliigan mestaruusveistos Turkuun 11 vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä vastaan asettuu IFK Mariehamn.

Veikkausliigan mestaruussarja alkaa ensi sunnuntaina. Piikkipaikalta loppuhuipennukseen starttaava Inter kohtaa ensimmäisessä ottelussaan IFK Mariehamnin. Ottelu Kupittaalla alkaa kello 17.

Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet ja samalla Pohjoismaiden mestaruuden Metsämäessä

Henri Bollströmin ohjastama Tähen Toivomus vei Kavioliiga-pisteet Metsämäessä.

Kavioliigan ensimmäinen kausi jatkui Turussa Metsämäen raviradalla molempien rotujen osakilpailuilla. Kylmäveristen osakilpailu oli samalla Pohjoismaiden mestaruus. Kavioliiga-pisteet ja Pohjoismaiden mestarin titteli jäivät Suomeen, kun Henri Bollström kannusti Tähen Toivomuksen voittoon. Lämminveristen osakilpailussa loisti Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Chief Orlando.

Åboraakkeli: Jäitä Huuhkajien sulkiin

Teemu Pukki.

Myönnettävä on, että Huuhkajilla on edelleen erinomainen mahdollisuus selvitä kesän 2020 jalkapallon EM-kisoihin. Karsintoja on jäljellä neljä peliä ja lähin uhkaaja takana on kolmen pisteen päässä oleva Armenia.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.