Inflaatio heinäkuussa 0,8 prosenttia

Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli heinäkuussa 0,8 prosenttia. Kesäkuussa inflaatio oli 1,0 prosenttia. Inflaation lasku johtui muun muassa hotellihuoneiden hinnan laskusta.

Heinäkuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten sähkön, savukkeiden, vuokrien, matkaviestintäpalveluiden ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten matkapuhelinten, hotellihuoneiden, omakotitalokiinteistöjen ja televisioiden halpeneminen. Kesäkuulta heinäkuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli -0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa vihannesten ja kodin kalusteiden halpenemisesta.

Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten kaiken kaikkiaan 44 000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä noin 2 700 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Hinta-aineistoa täydennetään elintarvikkeiden osalta niin sanotulla kassapääteaineistolla, josta saadaan noin kolme miljoonaa hintatietoa laskentaan. Noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli heinäkuussa 1,1 prosenttia. Kesäkuussa se oli 1,3 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli heinäkuussa 1,0 prosenttia.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin.

Eurostatin arvio euroalueen inflaatiosta perustuu jäsenmaiden ennakkotietoihin ja energian hinnankehitykseen.

Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli heinäkuussa 1,0 prosenttia ja markkinainflaatiota mittaavan kiinteäveroisen indeksin 0,8 prosenttia. Viime vuoden heinäkuun jälkeen tehtyjen hyödykeveromuutosten yhteisvaikutus kuluttajahintoihin oli siis 0,2 prosenttiyksikköä. Heinäkuussa nostettiin tupakkaveroa. Heinäkuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli -0,3 ja kiinteäveroisen kuluttajahintaindeksin -0,4 prosenttia.

Kuluttajahintaindeksin mittaama inflaatio koostuu pääosin yritysten ja julkisen sektorin hinnoittelemista tuotteista ja palveluista sekä arvonlisä- ja hyödykeveroista. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuvaamasta yksityisestä kulutuksesta noin 25 prosenttia on arvonlisä- ja muita veroja.

Kiinteäveroinen indeksi perustuu yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin, joten indeksien painorakenne ja hintatiedot ovat samat. Kiinteäveroinen indeksi lasketaan menetelmällä, jossa verokanta pidetään kiinteänä perusajankohtaan nähden. Veromuutosten yhteydessä kiinteäveroisesta indeksistä poistetaan veromuutoksen vaikutus hyödykkeiden hintoihin. Veromuutosten hintavaikutus saadaan vertaamalla yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ja kiinteäveroisen indeksin kehitystä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat kesäkuussa

Palveluiden työpäiväkorjatun liikevaihdon ja volyymin vuosimuutos, %.

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi vuoden kesäkuussa 5,1 prosenttia vuoden 2018 kesäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, kasvoi samaan aikaan 3,5 prosenttia. Kuluvan vuoden toukokuussa liikevaihto ylsi niin ikään 5,1 prosentin kasvuun, kun taas volyymi nousi tuolloin 3,7 prosenttia vuodentakaisesta. Palvelualoissa ei ole mukana kaupan toimialoja.

Hyvinvointivaltion rakenteet voivat ylläpitää eriarvoisuuden siirtymistä sukupolvelta toiselle

Monien hyvinvointivaltioiden tavoitteena on yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden lisääminen. Turun yliopistossa väittelevän Heta Pöyliön väitöstutkimuksessa selviää, että koulutus- ja sosiaalipoliittisilla rakenteilla on yhteys ylisukupolviseen eriarvoisuuteen. Tutkimuksessa järjestelmien on todettu heikentävän etenkin huono-osaisuuden periytyvyyttä, mutta ne voivat myös ylläpitää hyväosaisuuden periytymistä.

Kaupunki teettää lisätutkimuksia Sepänkatu 2:n tiloissa, koulutyö jatkuu normaalisti

Turun kaupunginhallitus on saanut tilannekatsauksen maanantain kokouksessaan Puolalan koulun väistötilana toimivan Sepänkatu 2:n tilanteesta. Ennen kokousta kaupunginhallituksen jäsenet tapasivat myös Puolalan koulun huoltajia.

Yritysten varastojen arvo kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

Varastojen arvon vuosimuutos teollisuudessa, kaivostoiminnassa ja sähköntuotannossa II/2018– II/2019 (TOL 2008).

Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden, kaivostoiminnan, sähköntuotannon ja kaupan alan yhteenlasketut varastojen arvot kasvoivat edellisvuodesta 6,9 prosenttia vuoden 2019 toisella neljänneksellä. Teollisuudessa varastojen arvo kasvoi 7,0 prosenttia vuoden 2018 toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Kaupan toimialalla varastojen arvo kasvoi 6,1 prosenttia vuodentakaisesta.

Key Ensemblen uusi konserttifoorumi haastaa pohtimaan

Innovatiivisista ohjelmistoideoistaan tunnettu kamarikuoro Key Ensemble tuulettaa turkulaista kuorokonserttitarjontaa järjestämällä syksyllä teemallisen konserttifoorumisarjan eri puolille kaupunkia.

OP:n ekonomistit ennustavat vain niukkaa talouskasvua

OP:n ekonomistit laskevat kasvuennustettaan ja ennakoivat kuluvalle vuodelle enää 1,2 prosentin talouskasvua. Ensi vuonna kasvu hidastuu yhä ja työllisyyden kasvu Suomessa lähes pysähtyy.

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa ajorataa ympäröivillä kaduilla

Poliisitalon ikkunoiden pesu kaventaa kevyenliikenteenväylää ja ajorataa Sairashuoneenkadulla 20. elokuuta kello 15-22, Eerikinkadulla 21. elokuuta kello 15-22 ja Puistokadulla 22. elokuuta kello 15-22.

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

Urheilu

Kalle Samoojan kisa Tsekissä mollivoittoiseen päätökseen

Turkulaisgolffari Kalle Samooja sijoittui jaetulle 51. sijalle Euroopan Tourin Tsekin kilpailussa. Samoojan neljän kierroksen yhteistulos oli 283 lyöntiä eli viisi alle parin.

TPS Salibandy palkittiin viime kauden Salibandyteosta

TPS Salibandy palkittiin lauantaina 17. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa kauden 2018-2019 Salibandyteosta. Palkinnon perusteena oli ennen kaikkea kohentunut ottelutapahtuma.

TPS lainaa Isiguzon Savonlinnaan

HC TPS on lainannut puolustaja Bernard Isiguzon Mestiksessä pelaavaan SaPKoon. Lainasopimus on voimassa toistaiseksi.

NHL:n työsulkukausi 2012–13 toi Mestikseenkin suuren maailman tuulia

Jesse Winchester poikkesi Kupittaan valoissa NHL:n työsulkukaudella 2012-13.

Vaikka kiekkokausi ei päättyisikään mestaruusjuhliin, saattaa kaudesta muodostua ikimuistoinen. Näin kävi Tuton urheilutoimenjohtaja Elmo Aittolalle NHL:n työsulkukaudella 2012–13.

Puukkokatsomo: Kiinnostavia änäriasetelmia

NHL-kauden alkuun on vielä vajaat pari kuukautta, mutta laineet taalakaukaloiden ympärillä lyövät jo korkeina. Vastikään pohjoisamerikkalaisessa mediassa ryöpytettiin Rasmus Ristolaista TSN:n toimittajan toimesta.

Tuto Hockey ja Forssan Palloseura yhteistyöhön

Mestiksen Tuto Hockey ja Suomi-sarjassa pelaava Forssan Palloseura ovat sopineet kaudelle 2019-20 yhteistyösopimuksesta, joka sisältää seurojen välisen pelaajaliikennesopimuksen. Tämän tarkoituksena on parantaa yhteistyötä sekä edustusjoukkueiden että A-nuorten välillä.

Täysosuma
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa...
Kevään kestävä kissa.
Kevään kestävä kissa.
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
- Kevät tuli jo, niin minäkin. Mutta miks jengi on yhä talvipalttoossa?
Ei mikään viivelähtö.
Ei mikään viivelähtö.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Oli kovat alennusprosentit, kun kärryillekin tuli kiire.
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Siitä prinssistä tulin kysymään...
Lepuuttaahan tälläkin.
Lepuuttaahan tälläkin.
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
Jaa ei? No mitäs mä näillä suksilla sitte teen?
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
On niin kuuma toukokuu, että meni sateenkaarikin soiroksi.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.
Just nyt ei tarvitse palvella, kiitos.