VR asettaa maskipakon kaikkiin juniin toistaiseksi

VR lisää turvallisuustoimenpiteitä ja vastaa asiakkaiden toiveisiin asettamalla maskipakon toistaiseksi kaikkiin VR:n kauko- ja lähijuniin (D- ,G- ,M-, R-, T- ja Z-junat) huomisesta alkaen. Terveydellisen esteen takia maskia ei tarvitse käyttää. Viimeisimmän asiakaskyselyn mukaan 65,5 prosenttia VR:n asiakkaista toivoo maskipakkoa juniin.

Heikentyneen koronatilanteen ja asiakkaiden toiveiden myötä VR on päättänyt ottaa käyttöön maskipakon kaikkiin juniin. VR:llä on ollut vahva maskisuositus syksystä 2020 alkaen. Maskinkäyttö vaihtelee alueittain ja parhaimmillaan jopa 90 prosenttia matkustajista käyttää junissa maskia. VR:n tavoitteena on saada kaikki ne matkustajat, joilla ei ole terveydellistä syytä käyttämään maskia junissa. Junahenkilökunta on käyttänyt maskia syksystä 2020 lähtien kaikissa kauko- ja lähijunissa.

− Olemme onnistuneet pitämään junat todella turvallisina koko korona-ajan. Junissa ei ole todettu yhtään tartuntaa asiakkailla, eikä henkilökunnallamme ja haluamme, että tilanne säilyy yhtä hyvänä myös nämä pandemian viimeiset kuukaudet. VTT:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan tartunnan saamisen riski joukkoliikennevälineissä on hyvin pieni maskia käyttämällä. Tällä viikolla alkaneen sulkutilan myötä koemme luontevaksi ja vastuulliseksi ottaa käyttöön maskipakon kaikkiin juniimme, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola.

VR lisää matkustusehtoihin maskipakon viimeistään 11. maaliskuuta alkaen. Terveydelliset syyt voivat olla esteenä maskinkäytölle pienelle osalle asiakkaista. Nämä asiakkaat ovat tervetulleita junaan ja VR ei vaadi todistusta terveydellisistä esteistä. Terveydellisen syyn toteaminen henkilökunnalle riittää.

− Huomautamme maskittomuudesta, ja ratkomme tilanteet yhteistyössä asiakkaan kanssa. Jos maski unohtui kotiin, voi sen ostaa junahenkilökunnalta kaukoliikenteen junissa, kertoo Simola.

Oman seurueen käyttöön varatussa hytissä tai makuuhytissä ei tarvitse käyttää maskia. Maskia on kuitenkin käytettävä junaan noustessa ja junassa liikkuessa. HSL-lähijunissa maskeihin liittyvien asioiden viestinnästä vastaa HSL.

VR viestii maskipakosta medialle, vr.fi:ssä, kuulutuksin junissa ja muiden eri asiakasviestinnän kanavien kautta. VR jakaa ilmaisia maskeja Helsingin päärautatieasemalla torstaina 11. maaliskuuta kello 7 alkaen.

VR on tehnyt keväästä 2020 lähtien kuukausittain asiakaskyselyn junamatkustamisen turvallisuudentunteesta. Helmikuun kyselyyn osallistui noin 1 400 vastaajaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Sinulle on postia

Posti ja Tori.fi julkaisivat pari viikkoa sitten tiedotteen kuvineen Postin jakelukeskuksesta, jonka täyttävät mitä mielikuvituksellisimmat tee se itse -kierrätyspakettien viritykset. Halki Suomen ja Euroopankin kuljetetaan nyt muovipussi- ja teippimyttyjä sekä sipsipurkeissa puseroita.

Voi aikoja, voi tapoja

Cicero.

Ajat lienevät muuttuneet. Samoin tavat. Muutama vuosikymmen sitten iso joukko ihmisiä ”pahoitti mielensä”, osa miltei raivostuikin, mainosmaailman törkeydestä, moraalittomuudesta. Olihan eräskin maalimainos sietämättömän seksivetoinen. Maalausasunsa valinneen rintavan naisen dekoltee oli liian ”antava”, vaikkei mitään kuitenkaan ylipursunut. Tai rivo miesääni suklaapatukkamainoksessa kertoi kyseenalaisesti, että ”ei tiedä tyttö, että nurkan takana olisi patukkaa tarjolla! Olisivatko copywriterit enää alemmas kyenneet vajota!

Kotimaisen kuminan, korianterin ja öljyhampun viljelymäärää ja laatua nostetaan uudessa hankkeessa

Korianteria viedään ulkomaille.

Pyhäjärvi-instituutin Kumina ja kaverit -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka ja sen hankealue on Uusimaa, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Yrttiaho: Ammattiopetusta uhkaavat leikkaukset tulee torjua Turun budjettineuvotteluissa

Turun kaupungin ensi vuoden budjetti uhkaa leikata ammattiopetuksesta peräti 1,5 miljoonaa euroa. Muutaman vuoden aikana ammattiopetuksesta leikattaisiin peräti 4,5 miljoonaa euroa. Tavoite on muuttaa Turun ammatti-instituutin toiminta yhtiömuotoiseksi. Esitykset sisältyvät kansliapäällikön budjettiesitykseen, jonka pohjalta päättäjät nyt neuvottelevat.

Kuivuus karkottaa sokeritoukat

Sokeritoukat eivät ole vaarallisia, mutta runsas esiintymä voi kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta.

Sokeritoukat ovat yleinen riesa erityisesti kylpyhuoneissa ja muissa kosteissa tiloissa. Vaikka ne eivät ole vaarallisia, voi runsas esiintymä kieliä kotona piilevästä kosteusvauriosta. Usein sokeritoukista kuitenkin pääsee eroon systemaattisella siivouksella.

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.