Kirstinpuistoon maalämmitteinen kerrostalokokonaisuus
NCC on sopinut Asuntoyhtymä Group Oy:n kanssa asuinkerrostalokokonaisuuden rakentamisesta Kirstinpuiston alueelle lähelle Turun keskustaa. Loppuvuodesta 2022 valmistuvaan As Oy Turun Kirstinpuiston Helmeen tulee yhteensä 129 vuokra-asuntoa. Sopimuksen arvo on noin 13 miljoonaa euroa.
– Turku on kaupunkina dynaamisessa kasvuvaiheessa ja tämä näkyy myös Kirstinpuiston kaava-alueen rakentumisena lähivuosina. Kirstinpuistoa tulee leimaamaan hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien mahdollistama keskustamainen olemus aivan kasvavan Turun sydämessä. NCC:n kanssa toteutetut aiemmat projektit ovat osoittaneet NCC:n olevan oikea kumppani vastuulliseen ja monimuotoiseen rakentamiseen. Onkin kiehtovaa päästä jälleen tuottamaan maahamme yhdessä ihania vuokrakoteja, sanoo Asuntoyhtymä Groupin toimitusjohtaja Jaakko Niskanen.
– Pääsemme jatkamaan ensimmäisten joukossa uuden ja viihtyisän Kirstinpuiston kaupunginosan rakentamista. On hienoa saada mukaan myös kestävään ja laadukkaaseen vuokra-asumiseen erikoistunut Asuntoyhtymä, kertoo NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.
Kirstinpuiston Helmen 7- ja 8-kerroksinen asuinkerrostalokokonaisuus tulee samaan kortteliin NCC:n rakenteilla olevan Kirstinpuiston Kruunun kanssa. Korttelia on kehitetty yhdessä Ahti Investin kanssa, jolta Asuntoyhtymä on ostanut tontin. Korttelissa panostetaan viihtyvyyteen ja yhteisöllisyyteen. Yksittäisissä asunnoissa ei ole omia saunoja, vaan ullakkokerrokseen tulee yhteinen saunaosasto ja maisematerassi. Iso piha-alue leikkipaikkoineen ja ulkokuntosaleineen on koko korttelin yhteisessä käytössä.
Kohteen rakentaminen aloitetaan toukokuussa.
– Kirstinpuiston alueen suunnittelussa painotetaan kestävän kehityksen ratkaisuja. Kirstinpuiston Helmeen asennetaan kymmenen maalämpökaivoa. Hankkeeseen on myös suunniteltu runsaasti hulevesiä sitovia viherrakenteita kuten suuria puita sekä viherkatot auto- ja pyöräkatoksiin. Pihan autopaikkoihin tulee lisäksi latauspaikat sähköautoille, NCC:n hankekehitysinsinööri Elias Mäkelä kuvailee.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)