Eläkkeensaajilla kiinnostusta jatkaa työntekoa eläkkeen rinnalla

Varma selvitti asiakaskyselyllä eläkkeensaajien työskentelyä. Vastaajista noin puolet on työskennellyt eläkkeen rinnalla. Merkittävimpänä syynä on palkan vaikutus toimeentuloon, myös osaamisen arvostus koetaan tärkeäksi.

Asiakaskyselyyn vastasi noin 1 100 Varman eläkkeensaajaa. Lähes puolet (47 prosenttia) vastanneista kertoi, että työskentelee tai on työskennellyt eläkkeellä ollessa. Yleisintä on silloin tällöin tai tarvittaessa työskentely (54 prosenttia), 42 prosenttia ilmoitti tehneensä säännöllistä työtä joko osa-aikaisesti tai kokoaikaisesti.

– Vastauksista nousee vahvasti esille se, että moni eläkkeensaaja työskentelee. Oli yllättävää, että niinkin suuri joukko on työskennellyt säännöllisesti. Myös vastaajien vahva sitoutuminen työhön näkyi kyselyn avoimissa kommenteissa hyvin, eläkepalvelujohtaja Voppe Salokari sanoo.

Eläkkeen rinnalla työskennelleistä 44 prosenttia jatkoi vanhan työnantajan palveluksessa entisissä tehtävissä. Noin 27 prosenttia oli siirtynyt uuden työnantajan palvelukseen tai yrittäjäksi (4 prosenttia).

– Avoimista vastauksista nousee esille, että vaikka eläkkeellä työskentelyyn olisi motivaatiota, eläkeläisen ei ole aina helppoa löytää uutta työtä, Salokari kertoo.

Tärkeimmäksi syyksi työskentelyyn nousi palkan antama lisä toimeentuloon. Tämän oli valinnut tärkeimmäksi syyksi 47 prosenttia. Palkan merkitys korostui naisilla (52 prosenttia) tärkeimpänä yksittäisenä asiana enemmän kuin miehillä (43 prosenttia). Lähes yhtä iso joukko eli 40 prosenttia vastaajista ilmoitti tärkeimmäksi syyksi työskentelylle sen, että omaa osaamista tarvitaan ja arvostetaan.

Myös ei-työskennelleillä olisi kiinnostusta työntekoon: 45 prosenttia vastasi, että mahdollisuus osa-aikatyöhön voisi lisätä kiinnostusta työskentelyyn.

Kyselyyn vastasi myös joukko eläkkeensaajia, jotka eivät ole työskennelleet eläkkeen rinnalla. Heiltä kysyttiin, voisiko jokin lisätä kiinnostusta työskentelyyn. Osa-aikatyön lisäksi lievempi verotus (28 prosenttia), lähellä kotia oleva työpaikka (23 prosenttia) sekä hyvä ja toimiva työyhteisö (16 prosenttia) voisivat lisätä kiinnostusta työskentelyyn eläkkeellä.

Kyselyssä selvitettiin myös koronan vaikutuksia eläkkeensaajien työskentelyyn.

Eläkkeen rinnalla työskennelleistä hieman yli puolet (56 prosenttia) kertoi, ettei korona-aika ole vaikuttanut työskentelymahdollisuuksiin. 17 prosenttia kertoi, että töitä oli koronan vuoksi aiempaa vähemmän, ja kuusi prosenttia kertoi lopettaneensa työt, koska työtä ei enää ollut. Kuusi prosenttia kertoi lopettaneensa työt, koska itse tai omainen kuului riskiryhmään.

– Tuntuu hämmästyttävältä, että korona ei lopulta vaikuttanut enempää. Tässä varmasti merkitystä oli osaltaan sillä, että suurimmat koronarajoitukset kohdistettiin yli 70-vuotiaisiin ja kyselymme taas 70-vuotiaille ja sitä nuoremmille. Vastaajajoukossa oli myös niitä, joiden työt olivat lisääntyneet korona-aikana, sanoo Salokari.

Eläkkeensaajilta kysyttiin myös heidän näkemyksiään työelämästä.

– Vaikka moni pitää työelämää hektisenä ja kiireisenä, samalla työelämä nähdään hyvin kiinnostavana. Etätyö nousi myös vastauksissa esille mielekkäänä ajan ilmiönä, kertoo Salokari.

Tyytyväisyyttä työhön tuo vastaajien mukaan se, jos voi päättää, milloin ja kuinka paljon työtä tekee. Sillä on myös suuri merkitys, jos työn sisältöön voi vaikuttaa.

Myös tulevaisuuden suunnitelmien osalta vastaukset jakautuivat.

– Moni sellainen, joka oli tehnyt työtä, halusi edelleen jatkaa työskentelyä. Jonkin verran näkyi myös sitä, että halutaan vähitellen vähentää tai näköpiirissä oli työn päättyminen. Osa oli sitä mieltä, että työt on jo tehty ja he haluavat nyt nauttia eläkkeestä.

Kysely lähetettiin sähköpostilla 2 963 vanhuuseläkkeen saajalle, jotka olivat iältään 63–70-vuotiaita. Kyselyn vastausprosentti oli 38 eli 1 122 eläkkeensaajaa vastasi kyselyyn.

Isoin joukko vastanneista (19 prosenttia) oli työskennellyt ennen eläkkeelle jäämistä teollisuudessa. Hallinto- ja asiantuntijatehtävät (13 prosenttia) olivat seuraavaksi suurin tehtäväluokka.

Suurin osa vastanneista (44 prosenttia) ilmoitti, että toimi tai toimii vanhalla työpaikalla entisissä työtehtävissä. Suurin osa (51 prosenttia) vastanneista on suorittanut keskiasteen koulutuksen.

Eniten vastauksia (38 prosenttia) tuli Uudeltamaalta. 62 prosenttia kyselyyn vastanneista saa enintään 2 500 euron kuukausieläkettä. Kysely toteutettiin 23.8.–5.9.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantiellä

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantien ja Seppelkadun risteyksessä 29.6.–7.8. Uudenmaantiellä yksi ajokaista on pois käytöstä molemmista ajosuunnista. Paikalla on poikkeava nopeusrajoitus 30 km/h. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Noutopaketti nököttää toimituspisteessä keskimäärin vuorokauden

Turkulaisten verkkokauppapaketit ehtivät odottaa ulkoautomaateissa keskimäärin reilut 24 tuntia, mikä vastaa tarkalleen suomalaisten keskimääräistä noutoaikaa. Kaupungin sisällä erot ovat kuitenkin huomattavia, kertoo paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin data.

Kyselytutkimus: Suomalaisten maksaminen muutoksessa

Lähes 80 prosenttia käyttää arkisissa maksuissaan yleensä muita maksuvälineitä kuin käteistä, kertoo OP Pohjolan Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus. Maksamisessa tapahtunut murros näkyy myös asenteessa käteistä kohtaan: vain 16 prosenttia kaikista suomalaisista on vähintään jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että käteisen käyttö helpottaa budjetointia, koska se tekee kuluttamisen näkyväksi.

Myyräkannat kasvussa Lounais-Suomessa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat runsastumassa kohti monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaihetta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa. Pohjois-Suomessa kannat ovat myös kasvamassa, mutta huippu on odotettavissa aikaisintaan syksyllä 2027. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla myyräkannat ovat romahtaneet syksyn 2025 huipusta. Lounais-Suomessa myyriä esiintyy kohtalaisesti.

Ilmalämpöpumppujen vahinkoriski kasvaa hellesäällä

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan lämpimät kesät ovat saaneet puolet (49 %) suomalaisista investoimaan jollain tavalla viilennykseen. Helteet lisäävät myös vahinkoriskiä: viime kesän ennätyspitkän hellejakson aikana ilmalämpöpumppuihin liittyviä vahinkoilmoituksia ilmoitettiin vakuutusyhtiöön kolminkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuukauteen verrattuna.

Tutkija: Punkkirokotetta kannattaa harkita suositusalueiden ulkopuolellakin

Lämpimän kevään myötä punkit aktivoituivat tänä vuonna monilla alueilla tavanomaista aikaisemmin ja punkkihavaintoja on tehty tähän mennessä poikkeuksellisen runsaasti eri puolilla maata.

Turun Suurtorin keskiaika nimitti kunniajäsenikseen Benito Casagranden ja Petteri Järven

Keskiajan Turku -tapahtumaa järjestävä Turun Suurtorin keskiaika ry julkisti kunniajäsenet perjantaina 26. kesäkuuta Brinkkalan pihalla osana tapahtuman ohjelmaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisistä Turun keskiaikaisista markkinoista. Nykyisin Keskiajan Turku nimeä kantava tapahtuma on Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma, jossa vierailee vuosittain yli 100 000 kävijää.

Turun keskustan elävyys vahvistunut

Turun keskustassa tehtiin vuonna 2025 noin 22,2 miljoonaa käyntiä, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla keskustassa viivyttiin aiempaa pidempään ja asiointien määrä kasvoi.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Ratapihankadun kerrostalon peruskorjaus valmistui

Ratapihankatu 43 talo valmistuu peruskorjauksesta ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 1. heinäkuuta.

Uusi K-Market Houtskari avautuu tiistaina

Paraisten Houtskarissa juhlitaan tiistaina 30. kesäkuuta uuden K-Marketin avaamista. K-kauppiaana toimii Johnny Wikstedt .

Satamakadun liikenteeltä sulkemista jatketaan vuoden 2027 elokuuhun

Satamakatu välillä Vallihaudankatu-Linnankatu pysyy suljettuna kaikelta liikenteeltä elokuuhun 2027 saakka, eikä vain kuluvan vuoden loppuun, kuten aikaisemmin tiedotettiin.

Lounais-Suomen tienvarsia niitetään elokuun loppuun asti

Tienvarsien niitot ovat alkaneet kesäkuun alussa, ja niittoja jatketaan elokuun loppuun saakka. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan viherhoitoluokasta riippuen tienvarsia niitetään 1–4 kertaa kesässä. Suurin osa Varsinais-Suomen teistä niitetään kertaalleen pääasiassa juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, mikä vaikuttaa niittoaikatauluihin ja -kertoihin.

Yleisurheiluharrastuksen voi aloittaa vaikka kuusikymppisenä

Kirsti Viitanen ja Tapio Virta aloittivat yleisurheilun harrastamisen kuusikymppisinä. – Ilman tätä harrastusta tuskin olisi kunto tällainen tämän ikäisenä, Viitanen sanoo.

Moni yleisurheiluharrastaja löytää lajin pariin nuorella iällä, mutta on myös sellaisia, jotka innostuvat lajista vanhemmalla iällä. Aikuisyleisurheiluseura V-S Mastersin Kirsti Viitanen ja Tapio Virta kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Tosin kuusikymppisenä yleisurheilun aloittaneella Viitasella on harrastusvuosia enemmän kuin monella kansallisella huipulla ikää.

Päällystystyö kaventaa kaistaa Tammitiellä

Jyrsintä- ja päällystystyö vaikuttaa liikenteeseen Tammitiellä, välillä Hämeentie-Vanha Hämeentie, 3. heinäkuuta asti. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Hartela valittu Turun Karhunaukion monitoimitalohankkeen kehitysvaiheeseen

Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan Karhunaukion monitoimitalon yhteistoiminnallisen KVR-hankkeen kehitysvaihe. Kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu kesäkuussa 2026.

Trojansin Jansen ja Wulff lippupallon Team LA -kehitysjoukkueeseen

Suomen lippupallon naisten kansallinen kehitysjoukkue Team LA on valittu kaudelle 2026. Tänä vuonna seitsemän uutta urheilijaa on nostettu osaksi Team LA:ta. Uudet jäsenet tuovat ryhmään kansainvälistä kokemusta, kansainvälisen tason yleisurheilutaustaa sekä EM-mitalien makuun päässeitä nuoria lippupalloilijoita. Joukkue koostuu 21 olympiapaikkaa janoavasta urheilijasta.

Varsinais-Suomeen 175 000 euroa avustusta arvokkaan rakennusperinnön hoitoon

Vuonna 2026 Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi Varsinais-Suomen alueelle yhteensä 175 000 euroa avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 95 kappaletta, joista 40 hakijaa sai myönteisen päätöksen.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS nousi voittoon Muzacin lisäaikamaalilla

Albijon Muzaci.

TPS palasi voittokantaan jalkapalloilun Veikkausliigassa, kun se löi Kupittaalla FF Jaron 3–2. Voittomaali syntyi dramaattisesti ottelun lisäajalla. Albijon Muzaci iski voittomaalin.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Yleisurheiluharrastuksen voi aloittaa vaikka kuusikymppisenä

Kirsti Viitanen ja Tapio Virta aloittivat yleisurheilun harrastamisen kuusikymppisinä. – Ilman tätä harrastusta tuskin olisi kunto tällainen tämän ikäisenä, Viitanen sanoo.

Moni yleisurheiluharrastaja löytää lajin pariin nuorella iällä, mutta on myös sellaisia, jotka innostuvat lajista vanhemmalla iällä. Aikuisyleisurheiluseura V-S Mastersin Kirsti Viitanen ja Tapio Virta kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Tosin kuusikymppisenä yleisurheilun aloittaneella Viitasella on harrastusvuosia enemmän kuin monella kansallisella huipulla ikää.

Åboraakkeli: Inter olympiamaisemiin

Kotimaisessa liigassa vahvan alkukauden pelannut Inter saa Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksella vastaansa FK Sarajevon Bosnia ja Hertzegovinasta. Inter aloittaa kaksiosaisen otteluparin vieraissa 9. heinäkuuta. Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan Kupittaalla viikkoa myöhemmin 16. heinäkuuta.

Trojansin Jansen ja Wulff lippupallon Team LA -kehitysjoukkueeseen

Suomen lippupallon naisten kansallinen kehitysjoukkue Team LA on valittu kaudelle 2026. Tänä vuonna seitsemän uutta urheilijaa on nostettu osaksi Team LA:ta. Uudet jäsenet tuovat ryhmään kansainvälistä kokemusta, kansainvälisen tason yleisurheilutaustaa sekä EM-mitalien makuun päässeitä nuoria lippupalloilijoita. Joukkue koostuu 21 olympiapaikkaa janoavasta urheilijasta.

Mingsupphakun iski maailmanmestariksi

Turkulainen thainyrkkeilijä Ommi Mingsupphakun voitti torstaina amatöörien MM-finaalissa ruotsalaisen Ewin Atesin kaikin tuomariäänin 3-0.