Varustamobarometri povaa käännettä parempaan suuntaan

Varustamoista 55 prosenttia piti polttoaineen hintaa kasvun esteenä. Varustamoista 55 prosenttia piti polttoaineen hintaa kasvun esteenä. Kuva: Jonny Holmén

Merenkulkualan suhdanteet, kuljetuskysyntä ja hintakehitys nousivat vuoden 2021 varustamobarometrissa voimakkaasti ja nopeasti. Edellisenä vuonna covid-19-pandemia näkyi varustamobarometrin aikasarjoissa syvänä pudotuksena, josta nyt noustiin selkeästi ylöspäin.

Tulevaisuuden odotukset ovat positiivisia. Toisaalta polttoaineen hinta ja vaikeus palkata merihenkilöstöä ovat yhä selkeämmin tulevaisuuden haasteita. Vuotuisen varustamobarometrin laatii Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimiva Shortsea Promotion Centre Finland.

Varustamobarometrin rahtiliikenteeseen keskittyvä kysely toteutettiin loka–marraskuussa ennen kuin omikron-variantista oli tietoa. Merenkulkumarkkinoiden suhdanteita kaudella 2021 kuvaava saldoluku nousi 86 pisteeseen, korkeammalle kuin milloinkaan barometrin toteutusaikana. Edellisen kauden pudotus oli toisaalta myös nopea ja raju.

Nousua tälle kaudelle ennakoitiin jo vuoden 2020 barometrissa, mutta huomattavasti maltillisemmin. Kuljetuskysyntä elpyi vastanneista 86 prosenttia mukaan. Suhdanteiden ennakoidaan jatkuvan positiivisina ja tulevalle kaudelle 49 prosenttia vastaajista ennakoi paranevaa kysyntää.

– On ilahduttavaa, että yritysten kehitysnäkymät ovat myönteisiä, mutta esimerkiksi matkustajavarustamot ovat menettäneet puolet matkustajistaan ja jatkuvat matkarajoitukset ovat erittäin haastavia, toteaa Ahvenanmaan maakuntahallituksen osastopäällikkö Linnéa Johansson.

Käytetyn polttoaineen hinta nousi varustamoiden mukaan voimakkaasti tällä tarkastelukaudella. Uusien hiilineutraalien polttoaineiden tullessa markkinoille polttoaineen tai energian hinta tulee todennäköisesti tulevaisuudessa edelleen nousemaan. Varustamoista 55 prosenttia piti polttoaineen hintaa kasvun esteenä.

Hyvä kehitys näkyi myös varustamoiden liikevaihdossa ja kapasiteetin käyttöasteessa. Toisaalta miehistökustannukset ovat edelleen korkeat. Varustamoiden mukaan kapasiteetin rajallisuus ja osaavan merihenkilöstön saatavuus sekä työvoimakustannusten nousu ovat nyt muuttuneessa tilanteessa kasvua rajoittava tekijöitä. Covid-19-pandemia aiheuttaa merenkulkualalle edelleen maailmanlaajuisesti epätasapainoa ja ruuhkautumista.

– Traficomissa seurataan aktiivisesti koronan vaikutuksia merenkulkuun ja raportoidaan tilanteesta valtionhallinnossa. Traficom on saanut hallitukselta tehtäväksi myöntää varustamoille koronatukea, jonka avulla varmistetaan yhteiskunnan kannalta riittävät merenkulun yhteydet, toteaa johtaja Pipsa Eklund Liikenne- ja viestintävirastosta.

Varustamoita odottavat seuraavaksi uudet merenkulun hiilineutraalisuustavoitteisiin liittyvät haasteet.

– Varustamot ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin päästövähennystavoitteisiin, varustamoala on jopa esittänyt IMO:n tavoitteen reipasta kiristämistä, niin että maailman merenkulku olisi hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Kuten barometrin tulokset osoittavat, tavoitteen saavuttaminen tulee vaatimaan suuria taloudellisia panostuksia ja uutta teknologiaa. Uusiutuvien polttoaineiden saatavuudella tulee olemaan ratkaiseva merkitys, toteaa Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

Vuoden 2021 teemakysymyksessä kysyttiin, mitä keinoja varustamot aikovat käyttää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Keinoina nähtiin erityisesti reittien ja kuljetusten optimointi, mikä ei tosin yksistään riitä. Vastaajista 70 prosenttia piti pullonkauloina uusien, vähähiilisten polttoaineiden tai energian hintaa sekä niiden saatavuutta. Toisella teemakysymyssarjalla kartoitetaan viiden vuoden aikajänteellä varustamojen näkemyksiä yritysvastuusta ja ympäristöystävällisyydestä kilpailuelementtinä. Vastaajista 57 prosentin mukaan rahdinantajat ottavat huomioon vastuullisen toimitusketjun ja ovat kiinnostuneita varustamoiden vastuullisuudesta, mikä on hieman isompi osuus kuin aiemmissa kyselyissä.

Barometri kartoittaa vuosittain varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä loka-marraskuussa. Kysely lähetettiin suomalaisten varustamojen lisäksi Suomen meriliikenteen kannalta oleellisille ulkomaisille varustamoille. Varustamobarometrin on tuottanut Turun yliopiston Brahea-keskuksen Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Shortsea Promotion Centre Finland. Barometrin toimeksiantajina ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Varustamot Ry sekä Ahvenanmaan maakuntahallitus.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vartiovuorella seikkaillaan tuorein saappain

Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.

Turun Kesäteatterin tämän kesän näytelmänä päästään seuraamaan Saapasjalkakissan seikkailuja. Luvassa on uusi ja raikas tulkinta klassikkotarinasta. Ohjauksesta ja tarinan dramatisoinnista vastaa Seppo Honkonen . Nimiroolissa esiintyy Valtteri Lehtinen ja Velhona Sami Lalou . Saapasjalkakissan ensi-ilta on 11. kesäkuuta. Esityskausi jatkuu tuttuun tapaan koko kesän. Viimeinen näytös on 15. elokuuta.

Lomalta halutaan enemmän hyvinvointia

Dertour Groupin tuore matkailuraportti osoittaa, että yhä useampi haluaa yhdistää lomallaan liikunnan ja henkisen palautumisen. Raportin mukaan 57 prosenttia matkustaa ensisijaisesti rentoutuakseen ja ladatakseen akkujaan, ja 34 prosenttia hakee lomalla erityisesti parempaa henkistä hyvinvointia. Yli puolet vastaajista suosii terveys- ja hyvinvointipainotteisia lomia, ja 35 prosenttia valitsee loman, jossa korostuu liikunta ja aktiivisuus.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Taitajamitaleita sateli Turkuun

Turun ammatti-instituutille lohkesi Taitaja2026-kilpailuista kolmetoista mitalia, joista seitsemän oli kultaisia. Kultaan ylsivät Salla Tähtinen (tietoverkkoasennus), Kaisla Kortelahti (hiusmuotoilu), Oona Aalto ja Venla Myllymäki (hyvinvointiteknologia), Pyry Elonen (CNC-koneistus), Saul Maasalo (laborantti) Kaapo Kujala ja Santeri Järvinen (kappaletavara-automaatio) ja Alexander Lindholm (P5 logistiikka).

Essi Sten Turun Teknologiakiinteistöjen hallituksen johtoon

Turun Teknologiakiinteistöjen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Essi Sten . Hallituksen jäseninä jatkavat Jarkko Leinonen , Rutger Källén , Jarkko Virtanen sekä edellinen puheenjohtaja Aleksi Randell . Sihteerinä jatkaa Juha Sumentola .

Etsivä nuorisotyö sai rahoitusta

Lupa - ja valvontavirasto on myöntänyt yhteensä yli 28 miljoonan euron valtionavustuksen etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Avustusta myönnettiin yhteensä 233 etsivän nuorisotyön toimijalle ja 213 nuorten työpajalle.

Vaakahuoneen tilalle tulossa ympärivuotinen saunaterassi

Uudisrakennus näyttää havainnekuvassa Linnankadun suunnalta tällaiselta.

Aurajokirannassa sijaitsevan Vaakahuoneen liikepaikanluovutuskilpailun voittaneen nimimerkin ”Kätketty puutarha” taakse kätkeytyvät yrittäjät Alexander Törnroth (Kakola Brewing Company), Christian Juup (kiuasvalmistaja Ab Juup Oy) sekä Peter Sarlin (Silo AI, Nest AI ja Qutwo). Hankkeen suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Schauman & Nordgren Architects.

Kysely: Joka viides kertoo näpläävänsä puhelinta suojatien ylityksessä

Joka viides suomalainen myöntää, että puhelimen käyttö vie huomiota suojatien ylityksessä. Liikenteessä myös kävelijällä on oltava aistit valppaina. Jos puhelinta pitää käyttää, kertoo Liikenneturva tiedotteessaan.

Turussa sähköt palanneet katkon jälkeen

Turun aamupäväinen sähkönjakelun häiriö Ruissalo, Raisionjoen, Pernon ja Pansion alueella on päättynyt kello 12.12. Häiriön piirissä oli vajaat 3 000 käyttöpaikkaa.

Sallamaari Tulvalehto voitti Runo-Kaarinan

Sallamaari Tulvalehto.

Valtakunnallisen Runo-Kaarina-esikoiskokoelmakilpailun voittajaksi on valittu Sallamaari Tulvalehto . Vuodesta 1994 järjestettyyn kilpailuun saapui kaikkiaan 167 käsikirjoitusta. Kaarinan kaupunki kustantaa voittajateoksen, joka julkaistaan Turun Kirjamessuilla Logomossa perjantaina 2. lokakuuta.

Sähköt poikki liki 3 000 taloudelta Ruissalon, Pernon ja Pansion suunnalla

Sähköverkon vika on aiheuttanut noin tunti sitten sähkönjakelun keskeytyksen osissa alueita Ruissalo, Raisionjoki, Perno, Pansio. Vian arvioitu korjausaika ei olei tiedossa.

Kirkkopuiston kesänäyttely avautuu tänään

Kirkkopuiston terassin kesän taidenäyttely Opus 6 on musiikista inspiroitunut visuaalinen kokonaisuus. Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen rinnastaa Suomen tunnetuimpia maalauksia museon arkistoihin sekä omiin teoksiinsa ja koostaa museon laajasta soitinkokoelmasta kuvaamistaan soittimista muun muassa viuluaiheisen installaation. Kaikille avoimia Opus 6:n avajaisia vietetään 9. kesäkuuta kello 18. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka.

Berliinin filharmonikkojen Europakonzert esitetään Fuugassa vappuna 2027

Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun yhden eurooppalaisen klassisen musiikkikentän näkyvimmistä konserttitapahtumista, kun Berliner Philharmoniker esiintyy musiikkitalo Fuugassa järjestettävässä Europakonzertissa 1. toukokuuta 2027.

Tutkimus: Turun telakan taloudellinen merkitys maakunnalle kasvaa edelleen

Icon-sarjan kolmas alus on Legend of the Seas.

Turun telakan ja sen laajan kumppaniverkoston taloudelliset vaikutukset ulottuvat selvästi Varsinais-Suomea laajemmalle, ja kasvavat edelleen. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n Turun yliopistolta tilaama tuore, lajissaan neljäs tutkimus vahvistaa kehityksen: telakka on yhä merkittävämpi työllistäjä ja taloudellisen toimeliaisuuden veturi Suomessa.

Naantali myönsi tapahtumatukea 11 tapahtumalle

Trumputtajat kuuluvat Naantalin kesään.

Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa. Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.

Vaakahuoneesta tulossa leipomo, ravintola ja sauna

Turun kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 8. kesäkuuta Vaakahuoneen liikkeenluovuskilpailun voittajaksi ehdotuksen ”Kätketty puutarha”. Voittajasuunnitelma sisältää leipomon, ravintolan ja erilliset saunatilat. Raadin mukaan suunnitelma on kilpailun tavoitteiden mukainen ja sen uudisosan mittakaava, materiaalit ja muotokieli korostavat onnistuneesti Vaakahuoneen rakennusta.

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Pönttölintujen pesinnät sujuneet hyvin

BirdLifen viikonloppuna järjestämässä Pönttöbongaus-tapahtumassa pesintöjä todettiin 55 prosentissa pöntöistä. Se on neljänneksi eniten vuodesta 2013 alkaen järjestetyn Pönttöbongauksen historiassa. Alustavat tiedot perustuvat noin 3 300 paikan ja 25 000 pöntön havaintoihin.

Näköislehti

Kaupunki
Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.
Sallamaari Tulvalehto.
Ritva Kovalainen: Hirviläinen, sarjasta Nature Morte, 2017, pigmenttivedos, editio 2/25. Turun kaupungin taidekokoelma.
Vanhimmat Olipa kerran kevät -levyn kappaleista ovat syksyltä 2010.
Heikki Kustila ei koskaan ole haaveillut teatteriammattilaisuudesta. Hän halusi pysytellä etäällä maailmasta, jossa kilpailu rooleista ja kateellisuus ovat monasti läsnä.
Suvi Uusitalo-Siréniä harmitti lapsena, kun lyhyt nimi ei vääntynyt lempinimeksi, mutta nykyään asia ei enää kiusaa.
Urheilu

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.

Taika Koilahti oppi nauttimaan urheilijan arjesta vaikeiden vuosien jälkeen

Taika Koilahti avaa ulkokautensa kotiyleisön edessä Paavo Nurmi Gamesissa, jossa vastaan asettuu harjoittelukaveri Jessica Kähärän lisäksi muun muassa Tokion MM-kisojen pronssinainen Kolumbian Natalia Linares.

Pituushyppääjä Taika Koilahti hymyilee vapautuneesti, pitkästä aikaa. Syykin on selvä.

Kubbin ensimmäiset SM-kisat järjestetään Turussa kesäkuussa

Kubb on ikivanha peli, mutta ensimmäiset SM-kisat järjestetään vasta nyt Turussa.

– On aika siistiä, että puukeppien heittelystä voi innostua näin paljon. Minusta on hienoa, että voi suhtautua tosissaan johonkin tällaiseen leikkimieliseen asiaan, kun ympärillä maailmassa tapahtuu kaikenlaista, nauraa Pekka Laamanen .

Jephta Veikkausliigan toukokuun pelaaja

Clinton Jephta (oik.) iski voittomaalin Jaroa vastaan.

FC Interin ja TPS:n hyvät otteet kotoisessa jalkpalloliigassa näkyvät myös Veikkausliigan toukokuun joukkueessa. 11 pelaajan joukkoon kelpuutettiin Interin Clinton Jephta , Jussi Niska ja Jasse Tuominen sekä TPS:n Eetu Turkki .

Puukkokatsomo: Kyseenalaiset kisat

Toukokuun lopulla Las Vegasissa järjestettiin kohua herättäneet Enhanced Gamesit, eli dopingin käytön sallineet urheilukisat. Virallisten maailmanennätysten rikkojille oli porkkana vielä miljoonan dollarin bonus.