Poistoa Oy vuoden yritys Varsinais-Suomessa

Niina Kesti ja Simo Juurinen. Niina Kesti ja Simo Juurinen. Kuva: VS Yrittäjät

Poistoa Oy on vuoden yritys Varsinais-Suomessa. Myös vuoden yritykset varsinaissuomalaisissa kunnissa on valittu. Vuoden yritykset palkittiin Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Logomossa lauantaina 8. lokakuuta.

– Palkinnon saaminen tuntuu superhienolta. Haluan kiittää Varsinais-Suomen Yrittäjiä erittäin suuresti ja ymmärrän, että palkinnon olisi ansainnut moni muukin yritys. Valinta oli varmasti vaikea ja siksi olen asiasta erittäin kiitollinen ja onnellinen, vuoden 2022 yritykseksi valitun Poistoa Oy:n yrittäjä Niina Kesti sanoo ja kiittää myös Poistoan asiakkaita ja työntekijöitä.

Turussa sijaitseva Poistoa on Suomen suurin homesiivoukseen erikoistunut yritys. Sen perustivat sisarukset Niina Kesti ja Simo Juurinen vuonna 2013.

Poistoa on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa yli sata henkilöä työllistäväksi kolmen miljoonan euron liikevaihdon toimijaksi, joka on oman alansa suunnannäyttäjä. Kestin mukaan yrityksen menestyksen salaisuus on asiantuntijuus ja tieteelliseen tutkimukseen nojaaminen.

– Osaamista on kyetty monistamaan ja yritys on pystynyt kehittämään toimintaansa koko ajan muuttuvassa ympäristössä. Vahvuutemme on monimuotoisen asiakasympäristön hallinta nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Tänä päivänä kilpailu vaatii jatkuvaa ajan hermolla pysymistä, Kesti kertoo.

Poistoa on tehnyt tutkimusyhteistyötä muun muassa Aalto-yliopiston, Tampereen yliopiston ja Työterveyslaitoksen kanssa. Tutkimusten pohjalta on kehitetty palveluita, joiden ansiosta sisäilmaongelmaiset rakennukset voidaan puhdistaa käyttökelpoisiksi irtaimistoa myöden. Yritys on perustanut tiloihinsa Suomen laajimman puhdistuslinjaston. Sen avulla annetaan uusi elämä sisäilmaongelmakohteissa olleille irtaimistoille. Poistoa on myös ollut luomassa Suomeen homesiivouksiin erikoistuneiden yritysten auktorisointia.

Vuoden yritykset Varsinais-Suomessa valitsee Varsinais-Suomen Yrittäjien vaalivaliokunta. Paikallisyhdistykset tekevät valiokunnalle esitykset palkittavista yrityksistä. Poistoa valittiin vuoden yritykseksi Ruskon ja Vahdon Yrittäjien esityksestä.

Lauantain gaalassa huomioitiin myös vuoden nuori yrittäjä Varsinais-Suomessa. Hän on 34-vuotias lietolainen Golden Shine Oy:n toimitusjohtaja ja yrittäjä Ville Hellgren. Hän sai palkintonsa jo huhtikuussa. Vuoden yksinyrittäjä on Kuppari-Hanna eli Hanna Aro-Heinilä. Hän pyörittää Livonsaaressa täyden palvelun puulämmitteistä saunaa ja perinnehoitolaa.

Vuoden yritykset Varsinais-Suomessa kunnittain on esitelty alla. Yrittäjägaalassa huomioitiin myös pitkän yrittäjäuran tehneitä yrittäjiä Suomen Yrittäjien Timanttiristein.

Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen alleviivaa palkintojen merkitystä.

–  On hienoa nostaa esiin ja palkita monipuolisia, hienoja varsinaissuomalaisia yrityksiä. Haastavat ajat vain jatkuvat, mikä osin lisää yrittäjiltä yrittäjille jaettavan palkinnon arvoa. Onnittelen kaikkia palkittuja lämpimästi, Hakkarainen sanoo.

Vuoden 2022 yksinyrittäjä Varsinais-Suomessa: Kuppari-Hanna

Kuppari-Hanna on brändännyt suomalaista sauna- ja perinnehoitokulttuuria jo vuodesta 2004. Yrittäjä tarjoaa Livonsaaressa täyden palvelun puulämmitteisen saunan ja perinnehoitolan. Ainutlaatuiset toimitilat käsin veistetystä hirrestä taideteoksineen vetoavat niin kotimaan kuin kansainvälisiinkin matkailijoihin. Ekologis-eettiset arvot ovat olleet keskiössä jo yrityksen perustamisesta lähtien. Kuppari-Hanna tekee pitkäjänteistä työtä kansanlääkintä- ja saunakulttuurin edistämiseksi ja työ kehittämisen parissa jatkuu. Yrittäjä painottaa, että me itse tässä ajassa muodostamme sen kulttuurin ja ne perinteet, jotka tulevat kantamaan seuraavia sukupolvia. Toiveena on, että suomalaisten tuntema ”saunarauha” ottaisi sijaa muuallakin kuin saunanlauteilla. Palkinnon vastaanotti yrittäjä Hanna Aro-Heinilä.

Vuoden 2022 yritykset kunnittain:

Aura: Vairine Oy

Vairine Oy on perustettu vuonna 2005. Yrityksen toimialana ovat louhinta ja erilaiset erikoisporaustyöt. Yritys toimi aiemmin vuodesta 1980 alkaen nimellä Louhintaliike Ismo Vairinen. Yrityksen menestyksen kulmakivi on ollut muuntautumiskyky erilaisten tilanteiden mukaan.

Kaarina: Kilosport Liikuntapalvelut Oy

Intohimoinen sulkapallon pelaaja Petri Kannisto perusti Kilosportin vuonna 1991 sulkapallon valmennus- ja harjoituskeskukseksi. Kilosportissa on vuosien aikana tehty yli 7 miljoonaa liikuntatapahtumaa. Asiakaskunta ja lajivalikoima ovat laajentuneet. Kilosportin Mailapelikauppa.com on yksi yhtiön kivijaloista.

Kemiönsaari: EETH Ab Oy

Strandhotellet on pieni, kodikas hotelli Taalintehtaalla. Sen historia juontaa juurensa 1850-luvulle. Samassa rakennuksessa on ravintola Strand Kök & Bar, joka on avoinna ympäri vuoden. Yritys tekee myös pieniä ja suuria catering-toimeksiantoja Kemiönsaarella ja sen lähiseudulla.

Koski Tl: Sähköasennus ja -suunnittelu P. Rautiainen Oy

Sähköliike Rautiainen on Sähköasennus ja suunnittelu P. Rautiainen Oy:n alainen yritys, jonka toimitusjohtajana toimii Petri Rautiainen. Liikettä luotsaa Petrin vaimo Katri Rautiainen. Sähköliike Rautiainen päätettiin perustaa vuoden 2020 keväällä, kun kylältä lopetti vastaavanlainen yritys. Yrityksen palveluja on kehitetty: tänä vuonna liiketilaa on laajennettu ja valikoimaan on tuotu sähköliikkeelle ei-niin-tyypillistä tavaraa, kuten kodinsisustustuotteitta. Monipuolinen tarjonta on tärkeää, jotta liikkeen ovi avataan usein ja yritys pystyy kilpailemaan yhä yleistyvien nettikauppojen kanssa.

Laitila: Rakennepalvelu Jurva Rinne Oy

Rakennepalvelu Jurva Rinne tarjoaa puusta tehtyjä ratkaisuja yritysten logistisiin tarpeisiin. Yrityksen toiminta alkoi vuonna 1984 laitilalaisessa autotallissa yhden miehen yrityksenä. Nyt yritys työllistää vakituisesti reilut 15 henkilöä, lisäksi monta ilta-, osa-aika- ja viikonlopputyöntekijää. Yritykselle on ollut tärkeää tarjota paikallisille nuorille mahdollisuus työntekoon. Rakennepalvelu valmistaa tuotteita pääasiassa vientiteollisuudelle, minkä ansiosta yrityksen puupakkauksia liikkuu ympäri maailman.

Lieto: Anttila&Anttila trading Oy

Anttila&Anttila trading Oy on lietolainen perheyritys, joka pitää kolmea K-markettiaan asiakkaille avoinna 365 päivää vuodessa, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Toiminnan keskiössä on laadukas, nopea ja helppo asiointikokemus ja kaikkea tekemistä ohjaavat vastuullisuus ja aito välittäminen niin asiakkaista kuin ympäristöstäkin. Kaupoilla vallitsee lämminhenkinen kyläkauppafiilis ja asiakkaita palvelee ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta. Tavoitteena on kasvattaa ja kehittää toimintaa jatkossakin alati kiristyvässä kilpailutilanteessa.

Loimaa: Metallipaja Välimäki Oy

Aki Välimäki aloitti metallialan alihankintatyöt isänsä jalanjäljissä vuonna 2014. Vuonna 2018 perustettiin autonvuokrauspalveluja yksityisille, yrityksille ja artisteille tarjoava aputoiminimi Middlehill Cruisers. Sen toiminta on laajentunut yhdeksän pienemmän ja kahdeksan keikkabussin kolonnaksi. Vuonna 2021 kokonaisuus täydentyi yritysostolla, kun Metallipaja Välimäki Oy osti Akin ensimmäisen työpaikan, teollisuuden kunnossapitoalalla toimineen Loimaan Kunnossapitopalvelun täydentämään metallialan toimintoja.

Marttila: T:mi Rapea Jyrki Ylenius

T:mi Rapea Jyrki Ylenius on yhden miehen yritys, joka on perustettu vuonna 2001. Sen toimialana ovat pienet rakennustyöt, maatalouden lomitukset ja tuotantorakennusten painepesut. Jyrki Aleniuksen asiakkuudet ovat olleet pitkäaikaisia ja asiakkaat tyytyväisiä työn jälkeen jo 20 vuotta.

Masku: Turun Trailertukku Oy

Yritys aloitti kärryjen myymisen noin kymmenen vuotta sitten Transporterin hytistä Raision tienvarressa ilman kiinteää toimipaikkaa. Silloin liikevaihto oli noin 120 000 euroa, tänä vuonna se tulee olemaan noin 8 miljoonaa euroa. Yritys on kasvanut, jos ei vielä Pohjoismaiden suurimmaksi, niin ainakin Suomen suurimmaksi perävaunukaupaksi. Markkinoiden laajimpaan valikoimaan on kelpuutettu vain parhaat merkit. Kärryjen laadun lisäksi yrityksen vahvuus on timanttisessa asiakaspalvelussa ja asiantuntemuksessa. Myynnin lisäksi satsataan kehitystyöhön, uusien mallien luomiseen sekä markkinointiin.

Mynämäki: Liikenne T. Heino Ky

Mynämäkeläisen kuljetusalan yrityksen Liikenne T. Heino Ky:n juuret ovat 1940-luvulla, jolloin sodanajan autojoukoista kotiutunut Vieno Heino aloitti tavaraliikenteen käytetyllä häkäpönttö-Volvolla. Heinon pojista nuorempi astui ratin taakse 70-luvun alussa ja vanhempikin tuli mukaan 80-luvun lopulla. Sen jälkeen veljekset Tuomo ja Juhani Heino ovat harjoittaneet liikennettä 2–3 kuorma-autolla sekä pakettiautolla. Yleisimmin Liikenne T. Heinon autoissa on lastina pakkauskoneita tai kaukolämpöputkia, usein myös rautakauppa-alan tuotteita. Pisimmät yritysten kanssa solmitut asiakassuhteet ovat kestäneet jo yli 40 vuotta.

Naantali: Tonester Oy – Durat

Tonester Oy tunnetaan paremmin päätuotteensa, Duratin, nimellä. Se on vuonna 1990 perustettu yritys ja kiertotalouden pioneeri, joka on kehittänyt muovikomposiittimateriaalin, jonka valmistuksessa käytetään uusiomuovia. Duratin tuotannosta noin 40 prosenttia menee vientiin. Tuotekehityksessä on koko yrityksen historian ajan korostettu design-näkökulmaa. Yrityksen omistaa kokonaan sen toimiva johto. Duratin Rymättylän tehtaalla työskentelee noin 20 työntekijää.

Nousiainen: Velj. Kitola Oy

Velj. Kitola Oy on vuonna 2008 perustettu perheyritys. Vihannestukkukauppaa käydään jo kolmannessa sukupolvessa. Ruokaperunan kauppakunnostamisen ja pakkaustoiminnan lisäksi yritys toimii täyden palvelun vihannes- ja hedelmätukkuna ja palvelee sekä vähittäis- että tukkukauppaa, mutta myös ammattilaiskeittiöitä. Tuotteiden tuoreus ja laatu sekä toimitusvarmuus taataan ketterällä toimintamallilla, omalla kalustolla, laajalla kumppaniverkostolla ja pienyrityksen joustavuudella. Nykyisin yritys työllistää kaikkiaan noin 40 henkilöä.

Paimio: Vistan Kauppa Oy

Vistan Kauppa Oy perustettiin vuonna 1920 sekatavarakaupaksi Paimion keskustaan. Yritys on perustamisestaan lähtien kuulunut K-ryhmään. 1970-luvulta asti on tehty rautakauppaa K-rautana. Tällä hetkellä yritystä pyörittävät kolmannen polven K-kauppiaat Kalle Sievänen ja Terhi Sievänen Pitkänen. 

Parainen: Rebelle Bakery Oy

Rebelle Bakery Oy on kahden siskoksen vuonna 2016 perustama yritys. Yritys on pyörittänyt Café Hallonbladia Paraisilla jo kuusi vuotta, ja vuosi sitten avattiin Rebelle Café Turkuun. Lounaskahvilatoiminnan lisäksi tehdään tilauskakkuja ja pitopalvelua, ja Paraisilla järjestetään erilaisia tapahtumia kuten salsailtoja kesäisin ja teemabrunsseja talvikaudella. Leivonta ja ruoanlaitto ovat yrittäjien intohimo ja uusia reseptejä luodaan ja testataan.

Pöytyä: B.R. Oiler Oy

Yrityksen päätoimialana on siipikarjankasvatus ja koneurakointi – Kariniemen kananpoikia on kasvatettu vuodesta 1990 alkaen. Myös metsäpohjan muokkaus ja metsäteiden perusparannus on kulkenut mukana siitä lähtien. Lisäksi yritys tekee maanrakennustoimintaa Lounais-Suomen alueella. Viime vuonna toimintaa laajennettiin kiviaineksen myyntiin.

Raisio: Tmi Jouni Järvinen

Jouni Järvinen perusti peltiseppäyrityksensä vuonna 1990. Hän on erikoistunut saumakattojen tekoon vanhoja perinteitä kunnioittaen. Yrittäjän etuna on, että hän saa tehtyä lähes kaikki katolla tarvittavat osat omilla koneillaan. Vuosien aikana yritys on tehnyt myös esimerkiksi hallien ulkoseinien pellityksiä. Yritystoiminnan vahvuus ovat hyvät ja pitkäaikaiset asiakassuhteet.

Rusko: Rakennushuolto Aho Oy

Rakennushuolto Aho Oy on vuonna 1959 perustettu ruskolainen jo kolmannessa polvessa toimiva yritys, jonka toimialaan kuuluu pääsääntöisesti muutos- ja korjausrakentaminen. Yrityksen paletissa ovat myös uudisrakentaminen, yritysten turvarakentaminen sekä kassakaappien siirrot ja asennukset. Asiakkaita ovat yritykset ja yhteisöt, kaupungit ja kunnat sekä yksityiset henkilöt. Yritys työllistää noin 15 henkeä. Rakennushuolto Aho Oy tunnetaan luotettavana ja asiakkaiden ongelmia ratkaisevana yrityksenä, jolle laadukas rakentaminen on kunnia-asia.

Salo: Stailia Design Oy

Salolainen Niina Ahonen on monille tuttu kasvo Kotoisa-tv-ohjelmasta, mistä syystä hänet tunnetaan sisustussuunnittelijana, asuntojen stailaajana ja luennoitsijana. Ahonen perusti asuntojen myyntistailaukseen keskittyneen yrityksen ensimmäisten joukossa Suomessa vuonna 2006. Vuonna 2010 hän perusti lisäksi Sisustusakatemian, joka kouluttaa sisustussuunnittelijoita viidellä eri paikkakunnalla Suomessa sekä verkossa ympäri maailman. Koulutuksista valmistuu vuosittain noin 200 sisustusalan osaajaa.

Sauvo: Hammaslääkäri Kirsi Mikkola

Hammaslääkäri Kirsi Mikkola on itsenäinen, ketjuihin kuulumaton, yksityinen hammaslääkärinvastaanotto Sauvossa. Yritystoiminta on alkanut jo lähes 29 vuotta sitten. Tästä ajasta toiminta on ollut lähes 15 vuoden ajan Sauvossa. Vastaanotolla tarjotaan kattavasti hammaslääkäripalveluja sisältäen erikoishammaslääkäritasoiset juurihoidot ja korjaavan karieshoidon. Vastaanoton vahvuutena ovat pitkäaikaiset potilassuhteet sekä yksilöllinen ja kokonaisvaltainen hammashoito. Vastaanotolla panostetaan erilaisten potilaiden kohtaamiseen ja luottamuksellisen hoitosuhteen luomiseen suurella sydämellä.

Somero: Hava Oy

Hava Oy on Marko Toivasen vuonna 2011 perustama LVI-alan yritys. Vuodesta 2021 lähtien Hava Oy:n yrittäjinä ovat toimineet Toivasen lisäksi Ville Karjalainen ja Tommi Raitisto. Samalla syntyi Hava Oy:n lisäksi HavaModules. Hava Oy on erikoistunut koulujen, päiväkotien ja kauppojen LVI-töihin ja sillä on erittäin vankka kokemus moduulirakenteisten rakennusten LVI-urakoinnista. HavaModules on keskittynyt moduulirakenteisten autopesuhallien rakentamiseen. Pesuhallit rakennetaan yrityksen omissa tuotantotiloissa Salossa täysin valmiiksi, perustukset ja pesukone mukaan lukien. HavaModules on vuoden aikana noussut Suomen johtavaksi pesuhallien toimittajaksi, jonka tärkeimpiä asiakkaita ovat Neste Oyj ja S-Ryhmä.

Taivassalo: Kääriä Service Oy

Kääriä Service Oy on Taivassalossa ja lähikunnissa toimiva erilaisiin rakennuspeltitöihin ja nuohouksiin erikoistunut yritys. Yrityksen palveluihin kuuluvat peltityöt, kuten piipunpellitykset, ikkuna- ja ovilistat sekä räystäspellit. Lisäksi Kääriä Service Oy tarjoaa erilaisia kattoturvatuotteita ja sadevesijärjestelmiä. Toimialaan kuuluu myös kiinteistöhuolto ja muut huoltotyöt. Kääriä Service Oy:n asiakkaisiin kuuluvat niin yksityistaloudet, kesäasukkaat kuin rakennusalan yritykset.

Turku: Epic Autokoulu Oy

Epic Autokoulu Oy on turkulaislähtöinen, valtakunnallinen autokouluketju, joka on tunnettu värikkäistä ja erikoisista kouluajoneuvoista sekä laadukkaasta asiakaspalvelukokemuksesta. Vuonna 2013 perustettu yhtiö työllistää yli 150 henkilöä ja useita alihankkijoita yli 120 toimipisteessä. Yhtiö on panostanut vahvasti digitaaliseen opiskeluun sekä tehokkaaseen simulaatio-oppimiseen. Kuluttajaliiketoiminnan lisäksi yhtiö tuottaa työvoimapoliittisia koulutuksia, ammattikuljettajien alalletulo- ja jatkokoulutuksia sekä on markkinajohtaja taksinkuljettajien ja taksiyrittäjäkoulutuksissa. Lisäksi Epic Autokoulu Oy tuottaa kuljettajakoulutuspalveluita julkiselle sektorille, kuten puolustusvoimille.

Uusikaupunki: Rakennus Lehtonen Oy

Rakennus Lehtonen Oy on perustettu vuonna 2002. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu uudis- ja korjausrakentaminen sekä kokonaisvastuurakentaminen. Rakennus Lehtonen Oy:n asiakkaina ovat kaupungit ja kunnat, taloyhtiöt, paikallinen teollisuus sekä yksityishenkilöt. Työntekijöitä yrityksellä on tällä hetkellä 27. Rakennus Lehtonen hyödyntää säännöllisesti myös kattavaa alihankintaverkostoaan. Työntekijät omaavat laajan osaaminen erilaisista rakennuskohteista. Tämä mahdollistaa yrityksen muuntautumiskykyisyyden ja joustavuuden töiden suhteen.

Vehmaa: Rakennus ja Saumaus Aaltonen Oy

Rakennus ja Saumaus Aaltonen Oy on vuonna 2015 perustettu Varsinais-Suomessa toimiva rakennusalan perheyritys. Yritys on erikoistunut elementtisaumauksiin ja palokatkoihin. Rakennus ja Saumaus Aaltonen Oy:n asiakaskunta koostuu pääasiassa taloyhtiöistä ja uudisrakentamisen puolella toimivista rakennusliikkeistä. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 25 henkeä, joista suurin osa on vehmaalaisia nuoria.

Timanttiristien saajat:

Varsinais-Suomen Yrittäjien Yrittäjägaalassa la 8.10. jaettiin paikallisyhdistysten anomusten perusteella Suomen Yrittäjien Timanttiristit seuraaville henkilöille: hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Blomqvist, Powder-Trans Ab Oy (50 vuoden yrittäjyydestä, Kimitoöns Företagare – Kemiönsaaren Yrittäjät), yrittäjä Hannu Haapaniemi, Tietopalvelu Finland Oy (40 vuoden yrittäjyydestä, Kaarinan Yrittäjät), yrittäjä Juhani Heinonen, Juhani-Matkat Ky (40 vuoden yrittäjyydestä, Laitilan–Pyhärannan Yrittäjät), kauppias Ari Soiniitty, Silkkitimpurit Oy (40 vuoden yrittäjyydestä, Turun Yrittäjät).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Lounais-Suomeen tuli vesienhoidon rahoitusta – syksyllä aukeaa uusi haku

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen vesitalousosasto on myöntänyt kahdeksalle toimijalle yhteensä yli 700 000 eurolla avustusta vesien kestävään käyttöön sekä valuma-aluetyöhön. Avustuksilla parannetaan tulvasuojelua sekä suunnitellaan ja toteutetaan valuma-aluetoimenpiteitä eri puolilla Länsi-Suomea. Seuraava hakukierros käynnistyy 15. syyskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyöt katkaisevat liikenteen Tiilentekijänkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tiilentekijänkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 17. heinäkuuta asti. Kiertotie opastettu Mestarinkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Nuorten toiveita äänitaideteoksessa Auransillalla

Elsi Kaisalmi (vas.) ja Leevi Laamanen pääsevät ääneen.

Auransillan ääni- ja videotaidealustalla saa keskiviikkona 1. heinäkuuta ensiesityksensä Turunlahden sanaversomon Mitä me halutaan -äänitaideteos. Sanaversomo järjesti kesäkuussa 12–17-vuotiaille turkulaisille suunnatun verkkokyselyn, jossa sai nimettömänä kertoa siitä, mitä toivoo tai haluaa. Kerätystä aineistosta dramatisoitiin teksti, jonka ympärille lopullinen, heinäkuun alusta lähtien Turun keskustassa kuultava äänitaideteos rakentuu.

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantiellä

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantien ja Seppelkadun risteyksessä 29.6.–7.8. Uudenmaantiellä yksi ajokaista on pois käytöstä molemmista ajosuunnista. Paikalla on poikkeava nopeusrajoitus 30 km/h. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Noutopaketti nököttää toimituspisteessä keskimäärin vuorokauden

Turkulaisten verkkokauppapaketit ehtivät odottaa ulkoautomaateissa keskimäärin reilut 24 tuntia, mikä vastaa tarkalleen suomalaisten keskimääräistä noutoaikaa. Kaupungin sisällä erot ovat kuitenkin huomattavia, kertoo paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin data.

Kyselytutkimus: Suomalaisten maksaminen muutoksessa

Lähes 80 prosenttia käyttää arkisissa maksuissaan yleensä muita maksuvälineitä kuin käteistä, kertoo OP Pohjolan Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus. Maksamisessa tapahtunut murros näkyy myös asenteessa käteistä kohtaan: vain 16 prosenttia kaikista suomalaisista on vähintään jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että käteisen käyttö helpottaa budjetointia, koska se tekee kuluttamisen näkyväksi.

Kun teatteri vei Akseli Hakkaraisen sydämen

Aateliskalenteri-näytelmän Toivo Kajander pitää kiinni ylpeydestään ja työväenluokkaisista perinteistään. Roolissa Akseli Hakkarainen.

Teattereihin on välillä lyöty laitosmaisuuden tai liikataiteellisuuden leima, kesäteattereiden ylle langetettu keveyden imago, puskateattereistakin puhutaan. Suomalaisen kesäteatterihistorian ylevä merkkipaalu on Tampereen Pyynikillä vuosina 1961–1970 esitetty Tuntematon sotilas. Sen sata esittäjää ja 350 000 katsojaa näyttivät mitä kesäteatteri voi olla kun sitä esitetään ja katsotaan sydänverellä.

Myyräkannat kasvussa Lounais-Suomessa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat runsastumassa kohti monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaihetta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa. Pohjois-Suomessa kannat ovat myös kasvamassa, mutta huippu on odotettavissa aikaisintaan syksyllä 2027. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla myyräkannat ovat romahtaneet syksyn 2025 huipusta. Lounais-Suomessa myyriä esiintyy kohtalaisesti.

Ilmalämpöpumppujen vahinkoriski kasvaa hellesäällä

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan lämpimät kesät ovat saaneet puolet (49 %) suomalaisista investoimaan jollain tavalla viilennykseen. Helteet lisäävät myös vahinkoriskiä: viime kesän ennätyspitkän hellejakson aikana ilmalämpöpumppuihin liittyviä vahinkoilmoituksia ilmoitettiin vakuutusyhtiöön kolminkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuukauteen verrattuna.

Tutkija: Punkkirokotetta kannattaa harkita suositusalueiden ulkopuolellakin

Lämpimän kevään myötä punkit aktivoituivat tänä vuonna monilla alueilla tavanomaista aikaisemmin ja punkkihavaintoja on tehty tähän mennessä poikkeuksellisen runsaasti eri puolilla maata.

Eriytyminen uhkaa osaa asuinalueista

Essi Leikas (vas.) ja Nina Kaipio pitävät yhdistysten ennaltaehkäisevää työtä erittäin tärkeänä maailman haasteiden äärellä.

Sosioekonominen segregaatio – eli väestöryhmien eriytyminen eri asuinalueille tulojen, koulutustason, työllisyystilanteen tai muun yhteiskunnallisen aseman perusteella – on alkanut kehittyä Suomessa vakavammaksi ongelmaksi. Näin kertoo Suomen Setlementtiliiton operatiivinen päällikkö Nina Kaipio .

Turun Suurtorin keskiaika nimitti kunniajäsenikseen Benito Casagranden ja Petteri Järven

Keskiajan Turku -tapahtumaa järjestävä Turun Suurtorin keskiaika ry julkisti kunniajäsenet perjantaina 26. kesäkuuta Brinkkalan pihalla osana tapahtuman ohjelmaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisistä Turun keskiaikaisista markkinoista. Nykyisin Keskiajan Turku nimeä kantava tapahtuma on Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma, jossa vierailee vuosittain yli 100 000 kävijää.

Turun keskustan elävyys vahvistunut

Turun keskustassa tehtiin vuonna 2025 noin 22,2 miljoonaa käyntiä, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla keskustassa viivyttiin aiempaa pidempään ja asiointien määrä kasvoi.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Ratapihankadun kerrostalon peruskorjaus valmistui

Ratapihankatu 43 talo valmistuu peruskorjauksesta ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 1. heinäkuuta.

Uusi K-Market Houtskari avautuu tiistaina

Paraisten Houtskarissa juhlitaan tiistaina 30. kesäkuuta uuden K-Marketin avaamista. K-kauppiaana toimii Johnny Wikstedt .

Satamakadun liikenteeltä sulkemista jatketaan vuoden 2027 elokuuhun

Satamakatu välillä Vallihaudankatu-Linnankatu pysyy suljettuna kaikelta liikenteeltä elokuuhun 2027 saakka, eikä vain kuluvan vuoden loppuun, kuten aikaisemmin tiedotettiin.

Lounais-Suomen tienvarsia niitetään elokuun loppuun asti

Tienvarsien niitot ovat alkaneet kesäkuun alussa, ja niittoja jatketaan elokuun loppuun saakka. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan viherhoitoluokasta riippuen tienvarsia niitetään 1–4 kertaa kesässä. Suurin osa Varsinais-Suomen teistä niitetään kertaalleen pääasiassa juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana. Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain, mikä vaikuttaa niittoaikatauluihin ja -kertoihin.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS nousi voittoon Muzacin lisäaikamaalilla

Albijon Muzaci.

TPS palasi voittokantaan jalkapalloilun Veikkausliigassa, kun se löi Kupittaalla FF Jaron 3–2. Voittomaali syntyi dramaattisesti ottelun lisäajalla. Albijon Muzaci iski voittomaalin.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Yleisurheiluharrastuksen voi aloittaa vaikka kuusikymppisenä

Kirsti Viitanen ja Tapio Virta aloittivat yleisurheilun harrastamisen kuusikymppisinä. – Ilman tätä harrastusta tuskin olisi kunto tällainen tämän ikäisenä, Viitanen sanoo.

Moni yleisurheiluharrastaja löytää lajin pariin nuorella iällä, mutta on myös sellaisia, jotka innostuvat lajista vanhemmalla iällä. Aikuisyleisurheiluseura V-S Mastersin Kirsti Viitanen ja Tapio Virta kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Tosin kuusikymppisenä yleisurheilun aloittaneella Viitasella on harrastusvuosia enemmän kuin monella kansallisella huipulla ikää.

Åboraakkeli: Inter olympiamaisemiin

Kotimaisessa liigassa vahvan alkukauden pelannut Inter saa Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksella vastaansa FK Sarajevon Bosnia ja Hertzegovinasta. Inter aloittaa kaksiosaisen otteluparin vieraissa 9. heinäkuuta. Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan Kupittaalla viikkoa myöhemmin 16. heinäkuuta.

Trojansin Jansen ja Wulff lippupallon Team LA -kehitysjoukkueeseen

Suomen lippupallon naisten kansallinen kehitysjoukkue Team LA on valittu kaudelle 2026. Tänä vuonna seitsemän uutta urheilijaa on nostettu osaksi Team LA:ta. Uudet jäsenet tuovat ryhmään kansainvälistä kokemusta, kansainvälisen tason yleisurheilutaustaa sekä EM-mitalien makuun päässeitä nuoria lippupalloilijoita. Joukkue koostuu 21 olympiapaikkaa janoavasta urheilijasta.

Mingsupphakun iski maailmanmestariksi

Turkulainen thainyrkkeilijä Ommi Mingsupphakun voitti torstaina amatöörien MM-finaalissa ruotsalaisen Ewin Atesin kaikin tuomariäänin 3-0.