Verohallinto erityisen kiinnostunut sote-alan lisäksi ravintola-alan yritysten verojen maksusta sekä henkilöasiakkaiden virtuaalivaluutoista ja sometuloista

Sote-alan lisäksi Verohallinto on tänä vuonna erityisen kiinnostunut ravintola-alan yritysten verojen maksusta sekä henkilöasiakkaiden virtuaalivaluutoista, sometuloista sekä erilaisten alustojen kautta saaduista tuloista. Valvonnan tavoitteena on varmistaa, että verotus tapahtuu oikeudenmukaisesti ja että kaikki ilmoittavat ja maksavat veronsa tasapuolisesti.

Verohallinto kiinnittää tänä vuonna erityistä huomiota muun muassa siihen, että sosiaali- ja terveysalan yritykset noudattavat arvonlisäverokäytäntöjä. Sote-alalle on tullut viime vuosina paljon uusia yrityksiä ja muita toimijoita, eikä niissä kaikissa ole tietoa, paljonko arvonlisäveroa pitää eri tilanteissa laskuttaa, kertoo Verohallinnon ohjaus- ja valvontajohtaja Marko Myllyniemi.

– Epäselvyyksiä on ollut erityisesti siinä, onko jokin palvelu arvonlisäverollista vai ei. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa samaa palvelua voidaan alalla myydä sekä verollisena että verottomana, mikä vääristää kilpailua ja pienentää verokertymää.

Palveluiden ja tavaroiden myynnistä ei tarvitse maksa arvonlisäveroa silloin, kun sitä tehdään sosiaalihuoltona. Myös terveyden- ja sairaanhoitopalveluiden myynti on arvonlisäverovapaata.

– Asiakkaiden haaste on määrittää käytännön tasolla se, milloin palveluiden myynti on arvonlisäverolain tarkoittamalla tavalla terveyden-, sairaanhoidon- tai sosiaalihuollon palvelua ja milloin taas ei. Verohallinto on julkaissut asiasta erilliset ohjeet ja pyrimme ohjaamaan asiakkaita myös valvontakäynneillä, Myllyniemi sanoo.

Sote-alan lisäksi valvontaa kohdennetaan vuonna 2023 sellaisille toimialoille, joissa toiminta on kokonaan tai osittain arvonlisäverotonta. Tällaisia ovat esimerkiksi finanssi- ja koulutustoimialat.

Vuonna 2022 Verohallinto löysi valvonnassaan puuttuvia arvonlisäveroja yhteensä yli sadan miljoonan euron edestä.

Keväällä 2023 Verohallinto aloittaa ravintoloiden tehostetun verovalvonnan, jonka aikana tehdään kaikkiaan satoja verotarkastuksia eri puolilla Suomea sijaitseviin ruokaravintoloihin. Myllyniemi toteaa, että valtaosa ravintola-alan yrittäjistä hoitaa asiansa niin kuin pitääkin, mutta alalla on paljon myös väärin toimijoita.

– Tänä vuonna tarkastukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka valikoituvat tarkastettaviksi pääosin oman riskianalyysimme perusteella. Ohjaamme ja valvomme riskiasiakkaita ja tiedotamme yrityksiä alan veroriskeistä.

Työvoimavaltaisella ravintola-alalla esiintyy tyypillisesti myös sosiaalitukien väärinkäyttöä eli joko yrittäjät tai työntekijät vastaanottavat palkkaa pimeästi, ja samaan aikaan nostavat sosiaalitukia. Verohallinto kiinnittää valvonnan yhteydessä huomiota myös sosiaalitukiin ja ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä muille viranomaisille.

Yksityishenkilöiden osalta Verohallinto on tänä vuonna kiinnostunut erityisesti virtuaalivaluuttojen myyntivoitoista, some-näkyvyydestä saaduista tuloista sekä erilaisten alustojen saaduista tuloista, kuten ruoka- tai tavaralähettinä toimimisesta tai asunnon lyhytaikaisesta vuokraamisesta saaduista tuloista. Virtuaalivaluuttojen myynnistä, sometuloista tai alustojen kautta saaduista tuloista pitää itse ilmoittaa Verohallinnolle.

Verohallinto valvoo tänä vuonna ulkomaalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamista sijoituksista saatuja tuloja.

– Totesimme jo viime vuonna, että ulkomaalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia sijoitusvakuutuksia ja palveluita on mahdollista käyttää veronkiertoon. Suomelta jää puuttumaan vuositasolla miljoonien verotulot, jotka pitäisi ilmoittaa ja maksaa ulkomaalaisten vakuutusyhtiöiden tarjoamien sijoitusten tuotoista, Myllyniemi sanoo.

Verohallinnon valvonta on muutakin kuin verotarkastuksia, Marko Myllyniemi kertoo.

− Ohjaus- ja valvontatoimet voivat olla esimerkiksi ohjauskirjeitä, neuvontasoittoja, ennakollisia keskusteluita tai verotarkastuksia. Toimet valitaan sen mukaan, kuinka merkittävä asia on, ja kuinka suuri väärin toimimisen mahdollisuus asiassa on, Myllyniemi sanoo.

Verohallinto kiinnittää valvonnassaan huomiota sekä uusiin että ennestään tunnettuihin veroriskeihin tai ilmiöihin. Yrityksen tai henkilön valikoituminen verovalvonnan kohteeksi riippuu muun muassa riskiarviosta.

– Analysoimme ja vertailemme meille eri lähteistä tulevia tietoja ja valitsemme valvottavat kohteet niiden perusteella. Kevyempiä ohjaavia toimenpiteitä teemme sellaisiin kohteisiin, joissa valvonnan näkökulmasta on kyse pienistä rikkeistä tai selvästi tulkinnallisista asioista. Teemme paljon myös neuvontatyötä ja ohjaamme asiakkaita toimimaan oikein. Varsinaiset verotarkastukset pystymme näin suuntaamaan kohteisiin, joissa niistä on suurin hyöty, Myllyniemi sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sivistys on yhteiskunnan käyttövoima, ei vain yksilön etu

Sivistys on kykyä ajatella kriittisesti, kuunnella toisia ja ymmärtää erilaisia näkökulmia, muistuttaa kirjoittaja.

Lokakuussa vietettävä sivistysviikko laajenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteispohjoismaiseksi. Ajankohta keskustelulle sivistyksen merkityksestä on osuva.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä

Syksyllä tuhannet nuoret liikkuvat jälleen mopoilla ja mönkijöillä kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Pimeät illat, sateet ja heikentyvä näkyvyys lisäävät riskejä, jolloin ajoneuvon kunnolla on entistä suurempi merkitys turvallisuudelle.

Henkilöauto tulessa Turun kehätiellä

Henkilöauto syttyi palamaan Turun kehätiellä Raisioon päin menevällä kaistalla Orikedon liittymän läheisyydessä lauantaina iltapäivällä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.