Metsätalouden tappiot voi vähentää muista veroista

Metsänomistajille ei tänä vuonna postitettu paperisia veroilmoituslomakkeita, vaan metsäveroilmoitus kannustetaan tekemään sähköisesti OmaVerossa. Menoja voi vähentää veroilmoituksella, vaikka metsätalouden tuloja ei viime vuodelta olisikaan.

Puukauppa kävi vilkkaana viime vuonna. Kaikki Luonnonvarakeskuksen vuoden 2022 puukaupan tilastot eivät vielä ole valmistuneet, mutta Verohallinnon ylitarkastaja Kari Pilhjerta ennakoi, että viime vuodelta voi tulla puuta myyneille edellisvuottakin enemmän tuloja.

– Vuoden 2022 lopulla puun hinta nousi reippaasti, joten voi olla, että vuodelta 2022 puun myynnistä tulee suomalaisille vielä enemmän verotettavaa tuloa kuin vuodelta 2021. Kun hinnat ovat korkealla, myös harvemmin metsää myyvät saattavat aktivoitua kaupoille, Pilhjerta sanoo.

Vuonna 2021 suomalaiset saivat puun myynnistä lähes kaksi miljardia euroa eli liki 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

Vuoden 2022 metsäveroilmoituksen aika on nyt: pelkkää metsätaloutta harjoittavilla veroilmoituksen määräpäivä on 28. helmikuuta. Jos harjoittaa metsätalouden lisäksi myös maataloutta tai elinkeinotoimintaa, metsäveroilmoituksen määräpäivä on 3. huhtikuuta.

Noin 400 000 metsänomistajaa voi jättää veroilmoituksen metsätaloudesta. Metsänomistajat voivat olla yksityishenkilöitä, kuolinpesiä tai verotusyhtymiä.

Jos metsänomistaja on arvonlisäverovelvollinen, myös arvonlisävero pitää ilmoittaa ja maksaa viimeistään 28. helmikuuta.

Verohallinto ei tänä vuonna lähettänyt paperista veroilmoituslomaketta metsänomistajille. Helpoimmin metsätalouden veroilmoituksen voi täyttää OmaVerossa. Viime vuonna veroilmoituksen täytti sähköisesti 80 prosenttia niistä metsänomistajista, joilla ei ollut maatalouden tai elinkeinotoiminnan tuloja.

– Saimme viime keväänä metsänomistajilta paljon hyvää palautetta metsäveroilmoituksen täyttämisestä OmaVerossa. Sähköistä lomaketta pidettiin helppokäyttöisenä ja ymmärrettävänä, Pilhjerta sanoo.

Paperisen metsäveroilmoituslomakkeen voi tarvittaessa tulostaa vero.fi:stä. Paperisen veroilmoituksen pitää olla perillä Verohallinnossa määräpäivään mennessä.

Moni metsänomistaja luulee, että metsäveroilmoitus pitää täyttää vain silloin, kun on saanut tuloa metsätaloudesta. Metsätalouden menoja voi kuitenkin vähentää veroilmoituksessa, vaikka tuloja ei olisikaan. Tyypillisiä metsäverotuksessa vähennettäviä kuluja ovat metsävakuutusmaksut, metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksut ja matkakulut.

Jos metsätalouden menoja on enemmän kuin tuloja, tuloksesta tulee tappiollinen.

– On varsin tavallista, että metsänomistaja ei myy puuta metsästään joka vuosi. Jos metsätalouden menoja kuitenkin on, metsätalouden tappiollinen tulos vähennetään muista mahdollisista pääomatuloista. Tai jos ei ole pääomatuloja, tappio pienentää ansiotuloista maksetun veron määrää, Pilhjerta sanoo.

Jos ansiotulojen veroja on niin vähän, ettei metsätalouden tappioita voi vähentää niistä, vähentämättä jäänyt osuus vahvistetaan pääomatulolajin tappioksi. Sen voi vähentää seuraavan 10 vuoden aikana pääomatuloista.

Vuonna 2021 metsätalouden tietoja ilmoittaneista asiakkaista 40,5 prosenttia sai metsätaloudesta tuloa ja 50,7 prosenttia teki tappiota. Loput tekivät nollatuloksen.

Metsätalouden matkakuluvähennys nousi 0,30 euroon kilometriltä

Metsätalouden matkakuluvähennys nousi viime vuonna. Jos omaa autoa käyttää metsätalouden harjoittamiseen, käytön voi vähentää verotuksessa todellisten kulujen mukaan, mutta ilman tarkempaa kuluselvitystä vähennys on 0,30 euroa kilometriltä.

– Metsätalouteen liittyvistä ajomatkoista täytyy pitää ajopäiväkirjaa, mutta sitä ei tarvitse liittää veroilmoitukseen. Pyydämme ajopäiväkirjan tarpeen tullen nähtäväksi, Pilhjerta sanoo.

Myös joihinkin muihin metsätalouden vähennyksiin on tullut korotuksia edellisvuosiin verrattuna yleisen kustannustason nousun vuoksi.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sivistys on yhteiskunnan käyttövoima, ei vain yksilön etu

Sivistys on kykyä ajatella kriittisesti, kuunnella toisia ja ymmärtää erilaisia näkökulmia, muistuttaa kirjoittaja.

Lokakuussa vietettävä sivistysviikko laajenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteispohjoismaiseksi. Ajankohta keskustelulle sivistyksen merkityksestä on osuva.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä

Syksyllä tuhannet nuoret liikkuvat jälleen mopoilla ja mönkijöillä kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Pimeät illat, sateet ja heikentyvä näkyvyys lisäävät riskejä, jolloin ajoneuvon kunnolla on entistä suurempi merkitys turvallisuudelle.

Henkilöauto tulessa Turun kehätiellä

Henkilöauto syttyi palamaan Turun kehätiellä Raisioon päin menevällä kaistalla Orikedon liittymän läheisyydessä lauantaina iltapäivällä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.