Nuorten aikuisten velkaantuminen jatkuu ja kasvaa

Kuva: Intrum

Monen suomalaisen maksuhäiriömerkintä poistui pian joulukuussa voimaan astuneen luottotietolakimuutoksen jälkeen. Intrumin perintädatan analyysi kuitenkin osoittaa, että vaikeasti velkaantuneiden osuus kaikista velkaantuneista on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2019. Kaikkein suurinta kasvu on ollut 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä.

Velkaantumisen syyt ja seuraukset ovat moninaisia, mutta velkaongelmia voidaan ehkäistä suuntaamalla apua ja tukea varhaisessa vaiheessa lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen.

Suomalaisten kotitalouksien velkaantumiskehityksessä vuoden 2019 jälkeen tapahtunut huolestuttava muutos jatkuu. Intrum analysoi suomalaisten velkaantumiskehitystä neljän viime vuoden ajalta (2019–22). Viime vuonna tulokset kertoivat taloudellisen epätasa-arvon kasvaneen pandemian aikana, eikä tilanne ole helpottanut. Intrumin perintätoimeksiannoissa vuonna 2022 vaikeasti velkaantuneiden osuus on noussut 17,6 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Vaikeasti velkaantuneiden osuuksien muutokset ikäryhmittäin. Nuorten aikuisten ikäryhmässä vaikeasti velkaantuneiden osuus on kasvanut suhteessa sekä saman ikäryhmän että kaikkien ikäryhmien velkaantuneisiin verrattuna. Vuonna 2019 perinnän kohteena olevista nuorista aikuisista vaikeasti velkaantuneita oli yhdeksän prosenttia kun vuonna 2022 osuus on noussut 22 prosenttiin. Kaikissa ikäryhmissä vaikeasti velkaantuneiden määrä oli 34 prosenttia.

Myös perintätoimeksiantojen määrät ja pääomat ovat kasvaneet erityisesti 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä. Perintäsaatavissa korostuvat nuoren ihmisen ensimmäiset ostamisen kohteet, kuten puhelin- ja tietoliikenneyhteydet, sähkö ja terveyspalvelut, mutta myös rahoitusala. Tämä viittaa siihen, että nuorten aikuisten tulot eivät riitä kaikkiin arjen menoihin ja hankintoja rahoitetaan luotolla, jota ei sitten pystytäkään syystä tai toisesta maksamaan takaisin suunnitelman mukaisesti.

– Lainanotossa ei sinänsä ole mitään väärää. Se mahdollistaa paljon asioita, kuten vaikkapa opiskelun tai asunnon hankkimisen. Lainaa voi kuitenkin ottaa vain silloin, kun tietää, että pystyy selviytymään takaisinmaksusta. Nuoret saattavat suhtautua omaan takaisinmaksukykyynsä liian optimistisesti eikä välttämättä ymmärretä, että lainojen takaisinmaksusta on selviydyttävä myös taloudellisen tilanteen mahdollisesti heikentyessä. Myöskään omia kulutustottumuksia ei välttämättä osata tarkastella kriittisesti, Intrumin perintäpalvelujen osastopäällikkö Reetta Lehessaari sanoo.

Takuusäätiön johtaja Minna Markkanen painottaa, että velkaantumisen syitä pitäisi tutkia tarkemmin, koska nuorten taustat ja elämäntilanteet ovat moninaisia.

– Tarvitaan myös enemmän ymmärrystä velkaongelmien taustalla olevista monista eri tekijöistä, kuten nuorten elämäntilanteista, ylisukupolvisesta köyhyydestä, niukkuudessa selviytymisestä, kulutuskulttuurimme luomista sosiaalisista paineista sekä inflaation vaikutuksista.

Vaikeasti velkaantuneiden määrän kasvu taittui hieman vuonna 2021, mutta kääntyi viime vuonna uudestaan nousuun. Tästä huolimatta vaikeasti velkaantuneiden osuuden kasvu kaikista velkaantuneista on ollut jatkuvaa vuoden 2019 jälkeen. Kasvu on ollut erityisen suurta 18–24-vuotiaiden sekä yli 80-vuotiaiden ikäryhmissä. Samanaikaisesti kaikkien velallisten yhteenlaskettu määrä on vähentynyt vuosina 2019–22, eli heikossa tilanteessa olevien velallisten ahdinko syvenee ja veloista eroon pääseminen vaikeutuu entisestään.

– Kehityssuunta on huolestuttava. Velat kasaantuvat yhä enemmän jo entuudestaan velkaantuneille henkilöille ja taloudellisesti kaikista heikoimmassa asemassa oleville iäkkäille ja nuorille aikuisille. Oman talouden suunnittelussa ei ole välttämättä osattu ottaa riittävällä tavalla huomioon inflaation ja korkojen nousun vaikutusta, jolloin vaikeudet alkavat kasautua nopeasti. Hintojen ja korkojen edelleen noustessa veloista on entistä vaikeampi päästä eroon, Lehessaari toteaa.

Nuorten aikuisten velkaantumisen taustalla voi olla esimerkiksi oppimisvaikeuksia, vaikeita perhetilanteita, neuropsykologisista syitä tai vaikkapa kiusaamista. Helsingin yliopiston BIBU-hankkeen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2021 toteuttaman ja vuonna 2023 laajennetun tutkimuksen mukaan maksuhäiriömerkinnän saaneilla nuorilla oli muita todennäköisemmin mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriöitä lapsuuden aikana, ja he olivat kokeneet lastensuojelun sijoituksen kodin ulkopuolelle.

Maksuhäiriömerkinnän saaneiden osuus on tutkimuksen mukaan 2,6-kertainen niillä nuorilla aikuisilla, joilla oli diagnosoitu psykiatrinen tai käytöshäiriö lapsuudessa. Maksuhäiriömerkinnät yhdistyivät erityisesti käytös- ja päihdehäiriöihin sekä aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöihin. Samassa tutkimuksessa todettiin, että hyväosaisissa perheissä mielenterveysongelmiin puututtiin jo lapsuudessa, eivätkä ongelmat siksi päässeet kasvamaan.

Sosiaalinen paine ja kuluttamisen kulttuuri vaikuttavat nuoriin muita ikäryhmiä voimakkaammin. Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan yli puolet (56 prosenttia) 18–21-vuotiaista ja 46 prosenttia 22–37-vuotiaista kertoo sosiaalisen median luovan paineita kuluttaa enemmän kuin pitäisi. Myös seurustelu luo sosiaalista painetta kuluttaa. Nuorten aikuisten ikäryhmässä neljänneksellä lahjojen ostaminen kumppanille on yleisin syy luottokorttivelkaantumiseen.

Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan sosiaalinen media luo eniten painetta kuluttamiseen nuorille aikuisille.

– Lapsuudenperheellä on iso merkitys siihen, millaisista lähtökohdista nuori aloittaa itsenäisen elämän. Kuluttamiseen liittyvät arvot ja asenteet siirtyvät usein aikuisilta lapsille ja nuoret saattavat myös kokea sosiaalista painetta kuluttaa, vaikka siihen ei olisikaan itsellä varaa. Koulujen talousopetus ei yksin riitä, vaan perheitä pitäisi tukea raha-asioissa jo varhaisessa vaiheessa aina neuvolasta alkaen. Velkaongelmat vaikuttavat myös arjessa jaksamiseen, mielenterveyteen ja työkykyyn. Tämän vuoksi ongelmiin puuttuminen varhaisessa vaiheessa on myös kansantaloudellinen kysymys, Markkanen toteaa.

Suuri osa suomalaisista hallitsee talousasiansa hyvin. Tärkeää olisi tavoittaa ne nuoret aikuiset, jotka eivät saa talousosaamista oman perheen, koulun tai työpaikan kautta. Nuoret etsivät tietoa talousasioista ensisijaisesti omilta vanhemmiltaan, jolloin olisi tärkeää, että vanhemmilta saatava tieto on ajantasaista.

Toinen nuorille tärkeä tietolähde ovat sosiaalisen median vaikuttajat, joihin he luottavat yhtä paljon kuin pankin talousasiantuntijoihin.

– Sosiaalisen median vaikuttajilla on suuri vastuu siitä, millaista kulutuskeskeistä elämäntapaa he markkinoivat nuorille seuraajilleen. Lisäksi kannustaisin myös eri organisaatioita jakamaan rohkeammin tietoa talousasioista sosiaalisen median kanavissa, Markkanen rohkaisee.

Intrumin analyysissä vaikeasti velkaantuneeksi on luokiteltu henkilö, jolla on mittaushetkellä avoimena vähintään yksi perintäasia, jonka maksaminen on viivästynyt huomattavasti (viimeisimmästä maksusta yli 45 päivää) ja kyky suoriutua velasta on heikko.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Toisenlaiset sävelet soivat vapunpäivänä Raision kirkossa

Arttu Selonen.

Vapunpäivänä 1. toukokuuta kello 14 Raision kirkossa kuullaan monipuolista musiikkia Raision kanttorin Arttu Selosen uruilla esittämänä. Ohjelmassa on klassikoita niin opiskelijoiden kuin työväenkin vapunvietosta sekä ei-niin-kirkollista urkumusiikkia. Noin 45 minuuttia kestävän konsertin jälkeen seurakunta tarjoaa munkkeja ja simaa Wanhan pappilan pihamaalla. Huonon sään sattuessa munkit ja simat nautitaan kirkossa.

Huhkolan asukkaat pääsevät äänestämään eläinpormestarivaaleissa

Huhkolan asuinalueella järjestetään toukokuussa täysin leikkimielinen kilpailu, jossa alueen asukkaat pääsevät äänestämään Huhkolan omaa eläinpormestaria. Ehdokkaaksi sai ilmoittautua kaikki Huhkolassa asuvat lemmikit karvoihin katsomatta. Ehdokkaiksi ilmoitettiin kissoja ja koiria yhteensä 11. Ehdokkaiden vaaliteemat vaihtelevat laidasta laitaan, aina turvallisuudesta juustoveroon, joten luvassa on taatusti hyvän mielen demokratiaa.

Uusi tapa kokea kirjamessut – kirjailijat lukevat uutta tuotantoaan

Kjell Westö.

Logomossa 2.–4. lokakuuta järjestettävät Turun Kirjamessut tarjoavat kävijöilleen aivan uudenlaisen kirjamessukokemuksen. Logomon Pysäkki-lavalla LUGEMOSSA kävijä pääsee istahtamaan pitkäksi toviksi kirjailijan tuotannon äärelle. LUGEMO, jossa kirjailija lukee yleisölle teoksestaan omalla äänellä, on kaivattu tilaisuus unohtaa hetkeksi häly ja uppoutua kirjan maailmaan.

Valinnanvapauskokeilun lääkärillä voi käydä missä vain Suomessa

Oletko täyttänyt 65 vuotta? Tiesitkö, että voit käydä yksityisellä yleislääkärillä edullisesti myös, kun olet kotimaassa kesällä reissussa tai mökillä? Edellytyksenä on, että yleislääkäri on mukana valinnanvapauskokeilussa.

Turku selvittää ulkoilusaarten kehittämismahdollisuuksia

Selvityksessä tarkastellaan Turun ulkoilusaarten palveluita, käyttöä, infrastruktuuria, saavutettavuutta ja luontoarvoja sekä sopimusmalleja ja kaupungille aiheutuvia kustannuksia.

Turun kaupungilla on kolme ulkoilusaarta: Vepsä, Maisaari ja Pähkinäinen. Saarten tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia kartoitetaan laajalla selvityksellä, jonka tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva saarten nykytilasta sekä määritellä pitkällä aikavälillä kestävät ja toimivat ratkaisut niiden operointiin, palveluihin ja ylläpitoon.

Gallup: Enemmistö turkulaisista vastustaa yhä raitsikkaa

Raitiotien rakentamiselle Turkuun on selvästi enemmän vastustajia kuin kannattajia. Tuoreen gallupin mukaan yhdessäkään puolueessa kannatus ei nouse enemmistöksi. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 51 prosenttia turkulaisista vastustaa raitiotien rakentamista, kun taas 33 prosenttia kannattaa sitä. Loput 14 prosenttia suhtautuu hankkeeseen neutraalisti. Taloustutkimus toteutti gallupin Ratikkavaalit.fi-työryhmän toimeksiannosta.

Impivaaran uimahallissa alkaa peruskorjaus

Impivaaran uimallin remontti käynnistyy toukokuussa. Sen arvioidaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Impivaaran uimahalli siirtyy mittavaan peruskorjaukseen, jonka tavoitteena on parantaa hallin toimivuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Remontin aikana uudistetaan keskeisiä rakenteita ja järjestelmiä, jotta uimahalli voi palvella käyttäjiään entistä paremmin tulevina vuosikymmeninä.

Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna seitsemän prosenttia

Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli seitsemän prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Synnytysten määrä kasvoi Tyksissä nopeammin kuin koko maassa

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 864 synnytystä ja 3 962 vastasyntynyttä vauvaa.

Synnytysten määrä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kasvoi kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia, kun koko Suomen syntyvyys nousi alle viisi prosenttia. Kasvavat synnytysmäärät ovat positiivinen ja hieman poikkeava ilmiö aiemmasta väestöennustuksesta alueellamme. Palvelutarpeen normalisoituminen aiempien vuosien tasolle edellyttää panostamista synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä lasten ja nuorten hoidon sujuvuuteen.

Kuntaliitto: Kuntapolitiikka yhä harvenevan ja ikääntyvän väestön käsissä

Kuntavaalit nojaavat yhä harvempaan ja iäkkäämpään joukkoon ehdokkaita ja äänestäjiä, ilmenee kuntatutkijoiden tuoreesta Kuntavaalitrendit 2025 -raportista.

Sofia Virta: Vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta paalutti puoluevaltuustopuheessaan, että vihreille ei riitä pelkkä uusi hallitus. Virran mukaan Vihreät ajaa suunnanmuutosta, joka on mahdollinen vuoden päästä käytävissä vaaleissa. Virta lähetti terveisiä oppositiokollegoilleen.

Divet Show vappuaattona Logomossa

Euroviisut ovat vahvasti mukana Divet Show'ssa.

Divet Show – Kevätkiima nähdään Logomossa 30. huhtikuuta kello 19. Kevätkiima-kiertueella ihmiset heräävät talven jäljiltä eloon, tähdet puhkeavat kukkaan ja odotus täyttää ilman – ja kuten kevään kihelmöintiin kuuluu. Mukana ovat Cha cha cha , Bara bada bastu , Ich komme , Sata salamaa ja monet muut tutut viisuhitit.

Varsinais-Suomen SDP nimesi 11 eduskuntavaaliehdokasta

Varsinais-Suomen SDP nimesi sunnuntaina piirikokouksessaan Liedossa ensimmäiset 11 eduskuntavaaliehdokasta. Loput ehdokkaat nimeää piirihallitus loppukevään ja syksyn aikana.

Kotipuutarhasta haetaan turvaa ja vapautta

Lavakauluksessa on helppo kasvattaa kesän sato.

Puutarhakaupan sesonki on käynnistynyt ja käy kuumimmillaan touko–kesäkuun vaihteessa, jolloin suurin osa kevään ja kesän taimista ja kasveista löytää uuden kodin. Tänä vuonna suomalaisten pihoilla ja parvekkeilla näkyy aiempaa selkeämmin yksi yhteinen piirre: puutarhalta odotetaan paitsi kauneutta ja herkullisuutta myös huoltovarmuutta, helppoutta ja sallivaa asennetta.

Näköislehti

Urheilu

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.

Otteluanalyysi: Anini Jr. pelasti TPS:lle pisteen viime hetkellä

Sivurajalla riitti tapahtumia perjantaina.

Näytti pitkään siltä, että TPS kärsii kauden ensimmäisen tappionsa, mutta sitten esiin astui vaihtopelaaja Samuel Anini Jr . Lisäajalla ottelun viimeisellä kosketuksella hän sijoitti tasoituksen takakulmaan ja räjäytti Kupittaan huutomyrskyyn. Maalintekijälle maali myös varmasti maistui. Edellisen kerran Veikkausliigassa hän osui vuonna 2023.