Hautausmaan kuolemankulttuuri muuttuu näkyväksi Helena Pihlin johdolla
Turun vanhalla hautausmaalla odotellaan opastetun hautauskulttuuri-illan alkamista. Vehasen hautaustoimiston työntekijä Helena Pihl on unelmatoimenkuvassaan. Ennen hautausmaakierrosta hän tarkistaa ilmoittautuneiden määrän kansiosta, josta löytyy myös nippelitietoa ihmisistä maan povessa.
– Silloin kun ihminen ei tunne surua, on helpompi oppia hautauskulttuuria, Pihl kertoo palostaan suunnitella avoin luentosarja.
Viimeiset viisi vuotta hautaustoimistossa työskennellyt Pihl on taustaltaan filosofian maisteri, opettaja ja surutyön ammattilainen, joka sai idean teemailtoihin vuosia sitten. Kulttuurihistoria, johon kuolema kuuluu yhtä luonnollisena kuin elämä, on kiehtonut Pihliä aina.
– Suomessa koko kuolemankulttuuri on viety piiloon. Kuolema on ulkoistettu arjen ulkopuolelle laitoksiin pois ihmisten silmistä. Ihmisten on vaikea suhtautua kuolemaan. Näin voi tuoda sitä esiin pikkupaloina.
Kysyntää aihepiirille löytyy. Sen osoittaa jo osallistujajoukko hautausmaakierroksella, vaikkei sitä ole aktiivisesti markkinoitu. Ensimmäisen hautauskulttuuria käsittelevän luentosarjan Pihl järjesti kaksi vuotta sitten yhteistyössä Turun kristillisen opiston ja NNKY:n kanssa.
– Nyt Hautaustoimisto Vehanen ja varatoimitusjohtaja Sofia Vehanen ovat syksyn illoissa mukana ja järjestämässä, Pihl kertoo.
Vanhan hautausmaan monimuotoisuus aukeaa uudella tavalla Pihlin seurassa. Mikäli erikoisen hautakiven alla lepäävä filantrooppi G. A. Petrelius ei ole vielä tuttu Turun historiasta, kierroksen jälkeen tilanne on toinen. Myös Vanu-mamman Aline Grönbergin Affärscentrumin rullaportaiden uniikkius ja Kissa-Allina tunnetun Aurora Renvallin luonteenpiirteet selviävät.
Koskettaviltakaan tunteilta ei voi välttyä. Pienen veturin kuva veturinkuljettajan neljävuotiaan pojan hautakivessä pistää miettimään lapsikuolleisuuden yleisyyttä vain vuosisata sitten.
Hautakivet ovat kuvastaneet paitsi rakkautta ja kaipuuta, myös vainajan varallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa. Pihl epäilee, että juuri vaikutusvalta on mahdollistanut Petreliuksen haudalle vuonna 1913 pystytetyn alastoman, surevan naispatsaan aiheen.
– Se on ollut aikanaan varsin rohkea, Pihl hymyilee.
Koristeelliset hautausmaat kiinnostavat estetiikanjanoisia vierailijoita usein enemmän kuin monotoniset laatikkomeret.
– Kiviliikkeet tekevät kyllä sen mitä tilataan, ja huolehtivat hautamuistomerkkisuunnitelman täyttämisestä. Mutta seurakunnat päättävät itse, minkä kokoisia hautakiviä alueelle sijoitetaan. Ehkä tämän takia matkalaukkumallinen hautakivi on tullut Suomessa niin suosituksi, Pihl pohtii.
Hautausmaiden elävöittäminen on nouseva trendi, mutta kuolema on yhä tabu. Siksi Pihl haluaa valottaa myös hautaustoimistojen työnkuvaa ja kutsuu vierailijaluennoitsijoita kertomaan, mitä hautajaisissa tapahtuu.
– Meille on tulossa haastatteluja ja luentoja muun muassa arkku- ja uurnahautauksesta sekä surukukista.
Taannoinen surukukkanäyttely Turun pääkirjastossa nouseekin kierroksella puheenaiheeksi aulan arkkurivistön kohahdutettua vierailijoita. Hautausmaakierros venyy hetkessä povattua pidemmäksi. Henkilöhistoriaa haudoilla kuulisi mielellään pidempäänkin, mutta Turun vanhalla hautausmaalla riittää ammennettavaa tuleviinkin kierroksiin. Loput syksyn luennot pidetään kuitenkin Hautauspalvelu Vehasen tiloissa Käsityöläiskatu 4 a:ssa.
– Keskiviikkona 13. syyskuuta keskustellaan suntion roolista arkkuhautauksessa ja uurnanlaskussa, Pihl vinkkaa.
Vehasen ilmaiset hautauskulttuuri-illat joka kuun toinen keskiviikko kello 17:30-19:00. Myös etänä osallistuminen on mahdollista. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.vehanen.fi.
Eveliina Portnoj
