Kiitos kello kahdeksan kouluaamujen, olen alkusyksyn aikana vastannut tarpeettoman monta kertaa, ja aivan liian polveilevasti, kysymykseen ”miksi on herättävä”. Yleensä vastaukseni on jotain sellaista, jota kouluikäisen vanhemmalta odotetaan. Koska on mentävä kouluun, koska koulussa on käytävä, laissa on oppivelvollisuus, koulussa oppii hyödyllisiä asioita ja niin edelleen.

Yleensä keskustelu jatkuu siihen sävyyn, että koulussa ei ole kivaa, kotona on kivampaa, koska kotona on Fortnite ja niin edelleen. Lopulta keskustelu ajautuu otsikon kysymykseen. Siihenkin olen yrittänyt vastata perinpohjaisesti, mutta toistaiseksi nuoremman sukupolven kiinnostus ei ole riittänyt vastauksen kuuntelemiseen ja olemme päätyneet lopputulokseen, että isä on tyhmä, koska pakottaa tekemään asioita, jotka eivät ole kivoja.

Entä jos koko ajan olisi kivaa? Entä jos joka päivä saisikin jäädä kotiin vaan pelaamaan ja olemaan? Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että olisi kiva järjestää ihmiskoe ja katsoa, kuinka nopeasti niiden kivojen asioiden hohto alkaisi hävitä. Tiedän kuitenkin, että oma pitkämielisyyteni kokeen kanssa loppuisi ennen koehenkilön rajaa.

Kivan ja tyhmän välinen vastakkainasettelu liittyy nähdäkseni ennen kaikkea vapauteen ja vastuuseen. Tiedostava lapsi puhuu mielellään oikeuksistaan, mutta vastuun käsite on vielä aavistuksen hakusessa.

Toki niin ehkä kuuluukin olla. Ja onhan se niinkin, että yksi ikiaikaisista lasten tehtävistä on koetella vanhempiensa pitkämielisyyttä.

Aikuiset ihmiset toki ymmärtävät, että elämään liittyy vapauden lisäksi vastuuta. Aina ei ole kivaa, eikä kuulukaan olla. Se kuuluu elämään. Se, että aina ei ole kivaa, kohottaa niiden kivojen hetkien arvoa.

Tosin kun sosiaalisen median keskusteluja seuraa, aika usein tulee olo, että aikuiset ihmisetkin ovat nykyään sitä mieltä, että koko ajan pitäisi olla kivaa.

Ilkka Lappi