Pääkirjoitus: Ratapihan myllertäminen alkaa

Kaksoisraiteen rakentaminen Kupittaan ja päärautatieaseman välille alkaa. Työmaa näkyy ja kuuluu ja vaikuttaa liikenteeseen parin vuoden ajan. Projekti kattaa viiden sillan tai alikulkusillan rakentamisen sekä ratapihan kunnostamisen. Ratapiha saa uusia asemalaitureita. Asemapalveluja suunnitellaan ratapiha-alueen viereen nousevan LogoHub-parkkitalon yhteyteen. Helsingin-junien pitäisi palata rautatieasemalle ensi vuoden joulukuussa. Tampereen-junat pääsevät uusille laitureille jo ensi heinäkuussa.

Ratapihakadulla suljetaan kaistoja ainakin ruuhka-aikojen ulkopuolella. Suurin suma on Logomon sillan ja Ajurinkadun risteyksessä. Haittaa on ensi vaiheessa 1–1,5 kuukauden ajan.

Samaan aikaan alkavat myös työt Uudenkaupungin suuntaan. Suurinta liikennehaittaa aiheuttaa Koulukadun sillan purkaminen ja uuden sillan rakentaminen. Rata pidetään avoinna junaliikenteelle lyhyitä katkoja lukuun ottamatta. Töiden aloitus on myöhässä. Ne käynnistyvät todenteolla lokakuun puolivälissä. Liikenne ruuhkautuu, sillä kolmen kaistan sijasta käytössä on töiden ajan vain kaksi.

Tavararatapiha siirtyy ensi vaiheessa Iso-Heikkilään pois työmaan alta. Se tuskin on lopullinen tavaravaunujen järjestelyratapiha. Toiveissa on tavararatapihan siirtäminen vielä kauemmas keskustasta. Asiasta käydään syksyn aikana MAL-neuvotteluja.

Kupittaa, päärautatieasema ja satama ovat myös keskeisiä investointikohteita. Kupittaalla odotetaan kannen rakentamista moottoritien ja junaradan ylle. Kupittaan ja Itäharjun yhdistävä kansi mahdollistaa ammatti-instituutin Taito-kampuksen ja satojen tuhansien kerrosneliömetrien rakentamisen asunnoiksi ja toimistoiksi.

Ratapihalle suunnitellaan areenaa, elämyskeskusta, asuntoja ja matkakeskusta. Satamassa suunnitelmissa on uusi Ferry-terminaali, Historian ja tulevaisuuden museo sekä Linnanniemen alue.

Nämä kaikki yhdistyisivät junaradan lisäksi myös raitiotiellä, jos sellainen päätetään rakentaa.

Lasse Virtanen

Tavoittavatko sosiaali- ja terveyspalvelut asunnottomuutta kokevat ihmiset?

Y-Säätiön ja Turun yliopiston RADAR-tutkimushankkeen tuoreet tulokset herättävät kysymyksiä siitä, kuinka hyvin sosiaali- ja terveyspalvelut tavoittavat asunnottomuutta kokevat ihmiset. Tutkimuksen mukaan, vaikka suuri osa asunnottomuutta kokevista on sosiaalihuollon asiakkaita, yli puolella Turun asunnottomista asiakkaista julkisia perustason sosiaali- ja terveyspalveluja toteutui vain vähän tai ei lainkaan vuosina 2021–25.

Valokuvakeskus Perin uudet näyttelyt avautuvat Kilta Galleriassa

Milja-Liina Moilasen Pidä ittes miehenä on esillä 23.10.–20.12.

Entistä kalliimpi muovikassi muutti ostokäyttäytymistä – myynti väheni lähes 17 prosenttia

Muovikassin ostamisesta on tullut yhä harvinaisempi osa kauppareissua. K-ruokakauppojen tuoreen myyntidatan mukaan muovikassien myynti väheni kesä–syyskuussa 17 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, ja jo 84 prosenttia asiointikerroista tehtiin ilman muovikassiostosta. Taustalla on toukokuussa tehty hinnankorotus. K-ryhmässä omaa muovikassien kulutustaan voi seurata myös K-Ruoka-sovelluksessa. Kehitys viittaa siihen, että muutos asiakkaiden arjessa on pysyvä.

Pekka Vartiainen kirjailijavieraana Naantalin kirjastossa

Pekka Vartiaisen esikoisromaani Murhakertomuksen anatomia kertoo 1920-luvun Berliinissä tapahtuneesta myrkytysmurhasta ja tapauksesta kiinnostuvasta kirjailijasta.

Naantalilainen kirjailija Pekka Vartiainen saapuu Naantalin pääkirjaston kirjailijavieraaksi 22. lokakuuta kello 17.30.

Eurojackpotin potti kohoaa noin 18 miljoonaan euroon

Eurojackpotin perjantain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa. Tiistaina Eurojackpotin potissa on noin 18 miljoonaa euroa.

Mamuna vuonna 1977

Gävle , Ruotsi, Skuttskärin kaupunginosa kesällä 1977. Olin parhaan ystäväni Matin kanssa Skuttskärin kauppakeskuksessa viettämässä aikaa ruotsalaisessa kansankodissa ja siirtolaislapsena. Minulla oli syntynyt jo kontakteja paikallisiin lapsiin.

Kissa pelastettiin puusta Nousiaisissa

Kissa ehti olla puussa useamman päivän Nousiaisissa Kukartintiellä. Pelastuslaitos avusti kissan alas puusta perjantaina ilalla.

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Yrttiaho: Käännytyslaki vaarantaa demokraattisen oikeusvaltion

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon käännytyslaista. Eriävän mielipiteen allekirjoitti myös valiokunnan jäsen Krista Mikkonen (vihr.).

Osa maitoallergisista lapsista saattaa sietää voimakkaasti kuumennettua maitoa

Maitoallergia on lasten yleisin ruoka-allergia, ja tutkijoiden mukaan se näyttää yleistyvän.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin millä vasta-ainetasoilla lapset todennäköisesti sietävät voimakkaasti kuumennettua maitoa. Verikoe osoittautui parhaaksi keinoksi tunnistaa maitoallergia ilman maitoaltistusta.

Osa Kelan kirjeistä viivästyy tulostushäiriön vuoksi

Kelan kirjeiden ja päätösten tulostuksessa on häiriö, joka viivästyttää Kelasta lähtevää kirjepostia. Häiriö ei vaikuta maksujen siirtymiseen asiakkaiden tileille, ja etuudet maksetaan asiakkaille ajallaan. Asiakkaat saavat tiedon etuuspäätöksistään aina myös OmaKelasta.

Netta Skog ja maaginen digiharmonikka Martinsalissa

Netta Skog.

Netta Skog esiintyy Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa torstaina 22. lokakuuta kello 18 alkaen. Konsertissa kuullaan musiikkia laidasta laitaan, aina klassisesta metallin kautta poppiin ja jopa elokuvamusiikkiin.

Tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät mahdollistava lakimuutos lausunnoille

Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esityksestä, jolla mahdollistettaisiin tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien hyväksyminen Suomessa. Muutoksen tavoitteena on vahvistaa maataloustuottajien markkina- ja neuvotteluasemaa elintarvikeketjussa.

Stina Siikonen Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Stina Siikonen.

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi perjantaina varsinaissuomalaisen Stina Siikosen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi. Siikosen puheenjohtajuuskausi alkaa heti. Hän on Suomen Yrittäjien historian ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja.

KOVA: Asunnottomuus poistettava vuoteen 2035 mennessä

Suomessa oli viime vuonna 4 579 yksin elävää asunnotonta ihmistä, ja asunnottomuus kasvoi jo toista vuotta peräkkäin. Lauantaina 17. lokakuuta vietetään vuosittaista ja valtakunnallista Asunnottomien yötä. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry vaatii asunnottomuuden poistamista vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan valtakunnallinen asunnottomuusohjelma, josta olisi päätettävä kevään 2027 hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella

Rakennustyöt vaikuttavat liikennejärjestelyihin Raisiontien risteysalueella vuoden loppuun saakka.

Tunnelin kohdan kiertotien rakennustyöt etenevät Raisiontien risteysalueella Raision keskustassa. Työt vaikuttavat alueen kaistajärjestelyihin koko loppuvuoden.

Majoituspalveluiden nimissä lähetetyissä huijausviesteissä käytetään oikeita varaustietoja

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on saanut tällä viikolla useita ilmoituksia huijausviesteistä, joissa käytetään asiakkaiden oikeita varaustietoja.

Digitaalinen oppimisympäristö vahvistamaan sairaanhoitajien syöpähoitotyön osaamista

Kun väestö ikääntyy ja syövästä selviytyneiden määrä kasvaa, syöpähoitotyö kuuluu jokaisen sairaanhoitajan työhön. Kaikilla sairaanhoitajilla tulee olla perustason osaamista syöpähoitotyön koko hoitopolusta. Uusi digitaalinen oppimateriaali tuo laadukkaan syöpähoidon jatkumon opettamisen maksutta kaikkien sairaanhoidon kouluttajien käyttöön.

Näköislehti

Urheilu

TPS pelaa erikoispaidoissa Porin prikaatin 400-vuotisteemaillassa

TPS nähdään Porissa erikoispaidoissa.

TPS kohtaa Porin Ässät lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa. Ottelutapahtumassa vietetään Porin prikaatin 400-vuotisteemailtaa, jossa juhlistetaan prikaatin pitkää historiaa ja suomalaista maanpuolustustyötä. Illan ohjelmassa on muun muassa Puolustusvoimien kalustoesittelyä, musiikkiesityksiä sekä muuta juhlavuoteen liittyvää ohjelmaa.

Turun yössä suunnistetaan kahdeksan tuntia

Rogainingissa joukkueet suunnittelevat itse reittinsä ja keräävät rasteilta pisteitä kahdeksan tunnin aikana.

Turussa järjestetään 16.–17. lokakuuta YÖ-Rogaining, kahdeksan tunnin yösuunnistustapahtuma, jossa osallistujat etsivät rasteja pimeässä syysyössä jalan tai polkupyörällä.

Åboraakkeli: Kiekkoyllätyksiä hurjalla tahdilla

Valtteri Karnaranta.

Jääkiekon ”superkausi” on jo aiheuttanut ison nipun outoja tapahtumia, joita ilman putoamispeikkoa tuskin olisi nähty. Näihin kuuluu muun muassa Aurajoen rannalla lenkkeilyyn viime aikoina keskittyneen Kai Suikkasen paluu Liiga-valmentajaksi. Suikkasen pestaaminen KooKoon peräsimeen oli vähintään keskisuuri yllätys.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen rannikkosoudun maailmanmestareiksi

Eeva Karppinen ja Joel Naukkarinen.

Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen voittivat rannikkosoudun sekakaksikon maailmanmestaruuden Qingdaossa Kiinassa tiistaina 13. lokakuuta. Molemmat saavuttivat MM-pronssia omissa yksikköveneissään.

Benjamin Sylvestersson hopealle ADAC GT4 -sarjassa Hockenheimissa

Benjamin Sylvestersson.

Paraislainen Benjamin Sylvestersson lähti rata-autoilun ADAC GT4 -sarjakauteen mestaruus tavoitteena. Ajoparinsa Gabriele Pianan kanssa Sylvestersson oli mestaruustaistelussa aina sarjan viimeiseen kilpailuviikonloppuun asti. Hockenheimissa ajetut sijoitukset 1., 3. ja 4., eivät kuitenkaan riittäneet, vaan ajopari Piana/Sylvestersson saivat sarjan hopeaa neljän pisteen erolla mestareille hävinneinä.

Juhlakauteen lähtevä Loimu tavoittelee keskikastia Mestaruusliigassa

Tällä hetkellä loukkaantuneena olevasta Hugo Kadista odotetaan yhtä keskeistä pelaajaa Loimun avausseitsikkoon.

Tuto Volleyn sarjapaikasta luopuminen vaikuttaa koko lentopallon Mestaruusliigaan. Raisiossa Loimu aloittaa juhlakauden. Kyseessä on Loimun 50. peräkkäinen pääsarjatasolla. Loimun päävalmentaja Teemu Mäkikyrö epäilee, että kahdeksan joukkueen sarjassa juhlakauden minimitavoite täyttyi jo ennen kauden alkua.