965 000 verovelvollista uhkaa tavallista pienempi tili joulun alla

Joulukuun tuloja verotetaan korkeammalla lisäprosentilla, jos verokorttiin merkitty tuloraja ylittyy. Verohallinto muistuttaa tulorajan ylittymisestä myös tekstiviesteillä ja Suomi.fi-viesteillä.

Verohallinto arvioi, että 965 000 henkilön tuloraja ylittyy, jos he saavat loppuvuodesta tuloja samaan tahtiin kuin tammi–syyskuussa. Jos verokortin tuloraja ylittyy, tuloja verotetaan perusveroprosentin sijaan korkeammalla lisäprosentilla.

− Nyt alkaa olla viimeinen hetki tarkistaa OmaVerosta, riittääkö verokortin tuloraja loppuvuodeksi. Jos tuloraja uhkaa ylittyä, kannattaa tehdä uusi verokortti. Kun uuden verokortin tekee nyt, muuttunut veroprosentti ehditään huomioida marras- ja joulukuun tulojen yhteydessä eikä vaikutus joulukuun palkkaan ole niin suuri, sanoo menettelypäällikkö Päivi Ylitalo Verohallinnosta tiedotteessa.

Ylitalo muistuttaa, että tulorajaa tarkistaessa kannattaa katsoa, mille ajalle tuloraja on merkitty.

− Jos verokortin on saanut Verohallinnolta viime joulu–tammikuussa eikä ole tehnyt uutta verokorttia vuoden 2023 aikana, verokortti on tullut voimaan helmikuussa 2023. Tästä syystä verokortille merkitty tuloraja on 11 kuukaudelle. Tulorajaa tarkistaessa tässä tapauksessa lasketaan tulot helmikuun alusta joulukuun loppuun, lomarahat mukaan lukien, Ylitalo sanoo.

Jos taas on tehnyt uuden verokortin jossakin vaiheessa tätä vuotta, verokortilla näkyvä tuloraja kattaa loppuvuoden tulot verokortin voimaantulosta lähtien. Voimaantuloaika näkyy verokortilla.

Palkansaajista 47 prosenttia, noin 450 000, on tehnyt lokakuun alkuun mennessä ainakin yhden uuden verokortin.

Verohallinto on muistuttanut Suomi.fi-viestillä osaa asiakkaista, joiden tuloraja uhkaa täyttyä loppuvuodesta.

Suomi.fi-viestit ovat julkishallinnon ja muiden palvelua käyttävien organisaatioiden sähköinen viestintäkanava. Kun Suomi.fi-viestit ottaa käyttöön, saa postit Verohallinnolta ja muilta palvelua käyttäviltä tahoilta vain sähköisesti.

Muistutusviestejä on lähetetty palkansaajien lisäksi myös eläkkeen- ja etuudensaajille.

Verohallinto vertaa asiakkaan voimassa olevan verokortin tietoja tulorekisteristä saataviin tulotietoihin ja ehdottaa veroprosentin muuttamista, jos asiakkaan tulot ovat olennaisesti muuttuneet tai jos verokortin tuloraja vaikuttaa olevan liian pieni.

Ehdotus uudeksi veroprosentiksi näytetään OmaVerossa, ja asiakas voi valita, haluaako hän päivittää veroprosenttinsa.

Suomi.fi-viestejä on tänä vuonna lähtenyt kaikkiaan noin 90 000 henkilölle, joista reilu viidennes on hyväksynyt ehdotuksen sellaisenaan tai muokattuna.

− Harmillisesti vajaat 50 000 henkilöä ei sen sijaan ole reagoinut ehdotukseemme lainkaan, Ylitalo sanoo.

Verohallinto muistuttaa tulorajan tarkistamisesta myös tekstiviesteillä. Tekstiviestejä on tänä syksynä lähetetty 8 000 henkilölle, joiden veroprosentti vaikuttaa Verohallinnon tietojen mukaan olevan pielessä.

Tekstiviestejä lähetetään tänä syksynä yhteensä noin 8 000 asiakkaalle, joista noin 4 000 sai tekstiviestin syyskuun puolivälissä. Tänä vuonna asiakkailta kysytään myös palautetta muistutusviesteistä.

− Verohallinnon tekstiviesteissä lähettäjänä näkyy Vero Skatt. Niissä ei ole linkkejä mihinkään eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja, vaan ohjataan toimimaan tarvittaessa OmaVerossa. Tavoitteemme on muistuttaa asiakkaita toimimaan ajoissa, jottei loppuvuonna tiedossa ole ikävää yllätystä, sanoo Ylitalo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Veijarikomedia, arkistodekkari ja rituaaliesitys

Markku Hoikkalan uusi näytelmä Etsivätoimisto X – Näytelmäkirjailijan jäljillä nähdään Turun kaupunginkirjaston Studiossa tiistaina 27. lokakuuta kello 17.

Puukauppa vilkastui kolmannella neljänneksellä

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat heinä-syyskuussa puuta yksityismetsistä 5,4 miljoonaa kuutiota. Ostomäärä oli 13 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Viiden edellisvuoden vastaavan ajankohdan keskiarvoon verrattuna puukauppa jäi kuitenkin reilun viidenneksen pienemmäksi.

Arja Koriseva Laulun Ystävien konsertin tähtenä

Laulun Ystävien syksyiseksi ohjelmanumeroksi on vakiintunut Turun Sotaveteraanien Perinnekuoron kirkkokonsertti. Sotiemme veteraaneille kunniaa tekevän, hyvän mielen konsertin nimi, Hymni soi holvissa hiljaa , on suora lainaus Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudosta .

Asunnottomien yötä vietetään ensi lauantaina

Asunnottomien yötä vietetään jälleen eri puolilla Suomea YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä lauantaina 17. lokakuuta. Turussa Asunnottomien yön tapahtumat alkavat Tuomiokirkontorilla kello 18.

Alueiden eriytyminen iso haaste taloyhtiöille

Jos osakas ei pysty maksamaan vastikkeitaan, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Väestön väheneminen, osakkaiden maksuvaikeudet ja taloyhtiöiden rahoitusongelmat sekä korjausvelka voivat muodostaa yhä useammassa taloyhtiössä vaikean yhtälön. Erityisesti muuttotappioalueilla maksukykyisten osakkaiden joukko voi pienentyä samaan aikaan, kun korjaustarpeet kasvavat ja rahoituksen saaminen vaikeutuu. Pahimmillaan taloyhtiössä joudutaan arvioimaan, onko toiminnan jatkamiselle enää realistisia edellytyksiä.

Suomalaiset Pohjoismaiden pessimistisin kansa

Joka toinen suomalainen uskoo taloudellisen tilanteensa olevan parempi viiden vuoden kuluttua. Osuus on kasvanut neljä prosenttiyksikköä vuodessa ja on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 2018. Epävarmuus näkyy kuitenkin edelleen: joka viides suomalainen murehtii päivittäisistä menoista selviämisestä, paljastaa Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2026 -tutkimus.

Kaarina-talon luentosarjassa aiheena Loirejoen laakson linnat

Diane de Poitier.

Kaarina-talon luentosarjassa on lokakuussa luvassa kaksi hyvin erilaista luentoa. Keskiviikkona 14. lokakuuta luennolla on aiheena Loirejoen laakson linnat sekä niissä asuneiden merkittävien naisten elämät ja roolit. Loiren laakson palatseihin lukeutuvat muun muassa Château de Chambord, Château de Chenonceau ja Amboisen linna.

Paraisilla kadoksissa ollut mies löydettiin kylmissään

Paraisten keskustasta katosi kehitysvammainen mies lauantaina alkuillasta. Mies löytyi myöhemmin illalla kunnossa, mutta kylmissään.

Sanallisia herkkupaloja Markku Haapion tapaan

Markku Haapio.

Markku Haapion Suussa sulavat sanat -kirja tarjoilee ruokaa, juomaa, syömistä ja juomista kuvaavia sanallisia herkkupaloja. Kirja julkistettiin Turun kirjamessuilla.

Selkäviikon teema – Hyvinvoiva selkä läpi elämän

Valtakunnallista selkäviikkoa vietetään tänä vuonna 12.–18. lokakuuta teemalla Hyvinvoiva selkä läpi elämän". Viikon aikana Selkäliitto ja paikalliset selkäyhdistykset järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia tapahtumia. Lisäksi Selkäliitto jakaa selkäviikolla tietoa ja vinkkejä selän hyvinvointiin.

Kilta Goes Anime Fest tuo japanilaisen animaation klassikot Kino Kiltaan

Naapurini Totoro nähdään lauantaina.

Kilta Goes Anime Fest kokoaa Turun Kino Kiltaan viiden elokuvan kokonaisuuden, joka kulkee Hayao Miyazakin ensimmäisestä pitkästä ohjaustyöstä Studio Ghiblin rakastetuimpiin klassikoihin. Perjantain suuret seikkailut vaihtuvat lauantaina Totoron lämpöön, Eilisen kuiskauksen luovaan kasvutarinaan ja Cagliostron linnan vauhdikkaaseen finaaliin. Lauantain ohjelmaan kuuluu myös animeaiheinen kirpputori.

Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Loton kierroksen 41/2026 oikea rivi on 13, 14, 17, 20, 27, 29 ja 36. Lisänumeroksi arvottiin 31 ja plusnumeroksi 12.

Sivistys on yhteiskunnan käyttövoima, ei vain yksilön etu

Sivistys on kykyä ajatella kriittisesti, kuunnella toisia ja ymmärtää erilaisia näkökulmia, muistuttaa kirjoittaja.

Lokakuussa vietettävä sivistysviikko laajenee tänä vuonna ensimmäistä kertaa yhteispohjoismaiseksi. Ajankohta keskustelulle sivistyksen merkityksestä on osuva.

Sirkusfestivaali järjestetään toista kertaa

Turku vahvistaa asemaansa suomalaisen sirkuksen kaupunkina, kun Circus FALL Festival järjestetään toista kertaa 16.–18. lokakuuta. Festivaali sai alkunsa vimme vuonna, jolloin se esitteli nykysirkuksen monipuolisuutta ja keräsi laajasti huomiota. Ohjelmisto toteutuu Turussa Saaristobaarissa, Barker-teatterissa, Aura Companyn teatterissa ja Turun Taideakatemialla.

Arvot vaikuttavat siihen, ostetaanko kunnostettua elektroniikkaa

Kuluttajien käsitykset uudelleenvalmistetuista elektroniikkatuotteista perustuvat usein enemmän tunteisiin kuin tietoon niiden todellisista ominaisuuksista. Siksi käytettyihin ja sittemmin kunnostettuihin tuotteisiin liitettyjä mielikuvia tulisi muokata eri kuluttajaryhmille sopiviksi.

Maisema läsnäolona ja muistona

Hammare, Det Gröna, 50x40 cm, 2026.

Nina Kerolan ja Annette Hammarénin näyttely Paluu paikkaan on esillä Galleria Joellassa 15.10.–8.11.

Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä

Syksyllä tuhannet nuoret liikkuvat jälleen mopoilla ja mönkijöillä kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luokse. Pimeät illat, sateet ja heikentyvä näkyvyys lisäävät riskejä, jolloin ajoneuvon kunnolla on entistä suurempi merkitys turvallisuudelle.

Henkilöauto tulessa Turun kehätiellä

Henkilöauto syttyi palamaan Turun kehätiellä Raisioon päin menevällä kaistalla Orikedon liittymän läheisyydessä lauantaina iltapäivällä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: KuPS kaatui kärkipelissä – Inter tarrasi mestaruuteen

Clinton Jephta.

Inter tarrasi lujalla otteella jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruuteen voittamalla Kuopion Palloseuran kärkikamppailussa Kupittaalla 1-0 Clinton Jephtan maalilla. Ottelu ratkesi käytännössä, kun KuPS-toppari Brahimi Magassa lensi kentältä suoralla punaisella. Sen jälkeen Inter otti kentän täysin hallintaansa ja vyörytti hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. Maalikin syntyi, vaikka ensi piti kolistella kaksi kertaa tolppaa ja kerran ylärimaa.

Otteluanalyysi: Jaro-tappio täydensi TPS:n mahalaskun

Timo Zaal oli TPS:n parhaimmistoa.

Totaalinen mahalasku. Näin voi luonnehtia TPS:n karsintasarjaa eli jalkapalloilun Veikkausliigan alempaa loppusarjaa. Neljä peliä, ei yhtään tehtyä maalia, yksi piste. Sarjapaikastaan taisteleva Pietarsaaren Jaro kävi ryöväämässä pisteet Kupittaalta maalein 0–1. Jaro katkaisi kahdeksan ottelun voitottoman putken ja otti ensimmäisen voittonsa sitten heinäkuun.

Suomen rikkain ruuna Morison kilpailee Pohjoismaiden mestaruudesta Turussa

Morison ja Siru Juutinen.

Kaikkien aikojen eniten palkintorahaa tienannut suomenhevosruuna Morison tavoittelee viikonloppuna kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruutta Turussa. Pälkäneläisen Siru Juutisen osaomistaman, kasvattaman ja valmentaman ruunan kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa, jolloin sitä odottavat eläkepäivät ja uudet tehtävät.

Kattelus ja Carmody Loimun kokoonpanoon

Tommy Carmody nähdään ensi kaudella Loimun paidassa.

Loimu vahvistaa joukkuettaan kahdella uudella pelaajalla juuri lentopallon Mestaruusliiga-kauden kynnyksellä. Yleispelaaja Kalle Kattelus ja keskipelaaja Tommy Carmody liittyvät oranssimustiin Loimun 50. pääsarjakaudeksi. Kokoonpanon täydentäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä Loimu on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista liigakauteen valmistautumisen aikana.

Puukkokatsomo: Reaaliteetit iskivät lentopalloliigaan

Historiallisen lentopallon EM-pronssin jälkihuumassa pudottiin Turussa hyvin nopeasti suomalaisen pääsarjapalloilun realiteettien äärelle, kun Tuto Volley ilmoitti viime viikolla luopuvansa lentopallon Mestaruusliigapaikasta.

Liigaseuran urheilumenestys määrittää jatkossa sen talouden – seurojen väliset tuloerot kasvavat

Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura putoaa alempaan sarjaan.

Konsulttiyhtiö EY:n Liigaraportin mukaan meneillään oleva kausi on yksi suomalaisen huippujääkiekon merkittävimmistä murroskohdista vuosikymmeniin. Sarjajärjestelmän uudistuminen, ylempään ja alempaan sarjaan valmistautuminen sekä Jokerien paluu pääsarjaan tekevät alkaneesta kaudesta 2026–27 poikkeuksellisen mielenkiintoisen. Kasvaneet pelaajabudjetit ja Liigan seurojen määrän sekä runkosarjan ottelumäärän kasvu nostavat myös joukkueiden taloudellista riskiä erityisesti tilanteessa, jossa seura tippuu alempaan sarjaan. Muutokset seurojen tulonmuodostuksessa tulevat johtamaan entistä suurempiin tuloeroihin.