Veritaksen sijoitukset tuottivat 2,3 prosenttia

Työeläkeyhtiö Veritaksen sijoitukset tuottivat tammi–syyskuussa 2,3 prosenttia. Vakavaraisuusaste oli syyskuun lopussa 121,6 prosenttia ja vakavaraisuuspääoma oli 1,5-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.

Veritaksen toimitusjohtajan Carl Haglundin mukaan vuoden kolmas neljännes oli myynnin osalta onnistunut.

– Uskon, että asiakkaat vaihtavat meille poikkeuksellisen palvelumallimme vuoksi. Kaikki työeläkeyhtiöt tarjoavat samoja YEL- ja TyEL-vakuutuksia, mutta me olemme ainoa työeläkeyhtiö, jolta asiakas saa oman yhteyshenkilön, Haglund kertoo tiedotteessa.

Suomen talous on ennusteiden mukaan loppuvuoden taantumassa. Hintojen ja korkojen nousu on vähentänyt kotitalouksien kulutusta ja yritysten investointeja. Myös konkurssien määrä on kasvanut selvästi.

– Yksi syy konkurssien taustalla on rahoituskustannusten nopea nousu. Se on monille yrityksille vaikea pala, Haglund sanoo.

Veritaksen sijoitusten tuotto oli tammi–syyskuussa 2,3 prosenttia. Korkosijoitukset tuottivat 3,7 prosenttia, osakesijoitukset 3,2 prosenttia, kiinteistöt -2,5 prosenttia ja muut sijoitukset 3,3 prosenttia. 

Vuoden kolmannella kvartaalilla sijoitusten tuotto jäi negatiiviseksi ja oli -0,2 prosenttia.

– Alkuvuosi oli osakemarkkinoilla positiivinen, mutta viime kuukausien aikana korkojen nousu on painanut osakkeita. Suomen osakemarkkinat ovat kuitenkin ihan oma lukunsa. Helsingin pörssin yleisindeksi on pudonnut edellisestä indeksihuipusta 25 prosenttia, kertoo Veritaksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen.

Maailmantaloudessa tunnelmat ovat kaksijakoiset: Yhdysvalloissa talouskasvuennusteita on viime aikoina korjattu ylöspäin, mutta Euroopan suhteen tilanne on päinvastainen.

– Suomen ja pohjoisemman Euroopan talouskasvu kärsii vientiteollisuuden heikkoudesta. Sen sijaan palveluvaltaiset taloudet ovat pärjänneet paremmin, Vatanen sanoo.

Vatanen uskoo, että Suomen talous ponnistaa kasvuun taas ensi vuonna. Hän varoittaa kuitenkin, että pitkittyvästä inflaatiosta, korkeista koroista ja matalammasta talouskasvusta ei päästä noin vain eroon.

– Kun katsotaan koko maailmaa, kansainväliset kaupan näkymät eivät näytä erityisen hääveiltä. Suunta on kohti protektionismia, ja se tarkoittaa pysyvästi matalampaa kasvua, korkeampaa inflaatiota ja maailmankaupan vähenemistä. Lisäksi yritysten jälleenrahoitukseen liittyvät riskit ovat kohonneet korkeampien korkojen myötä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ulkomaanmatka voi estää verenluovutuksen väliaikaisesti

Verenluovuttajia tarvitaan ympäri vuoden, myös kesällä, jolloin monen arki rytmittyy lomien mukaan. Ulkomaanmatka voi kuitenkin estää verenluovutuksen jopa kuukaudeksi Länsi-Niilin viruksen epidemiakauden vuoksi.

Lounais-Suomeen tuli vesienhoidon rahoitusta – syksyllä aukeaa uusi haku

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen vesitalousosasto on myöntänyt kahdeksalle toimijalle yhteensä yli 700 000 eurolla avustusta vesien kestävään käyttöön sekä valuma-aluetyöhön. Avustuksilla parannetaan tulvasuojelua sekä suunnitellaan ja toteutetaan valuma-aluetoimenpiteitä eri puolilla Länsi-Suomea. Seuraava hakukierros käynnistyy 15. syyskuuta.

Viemäri- ja vesijohtotyöt katkaisevat liikenteen Tiilentekijänkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee tien moottoriajoneuvoliikenteeltä Tiilentekijänkadulla Stålarminkadun risteyksen kohdalta 17. heinäkuuta asti. Kiertotie opastettu Mestarinkadun ja Tervahovinkadun kautta.

Nuorten toiveita äänitaideteoksessa Auransillalla

Elsi Kaisalmi (vas.) ja Leevi Laamanen pääsevät ääneen.

Auransillan ääni- ja videotaidealustalla saa keskiviikkona 1. heinäkuuta ensiesityksensä Turunlahden sanaversomon Mitä me halutaan -äänitaideteos. Sanaversomo järjesti kesäkuussa 12–17-vuotiaille turkulaisille suunnatun verkkokyselyn, jossa sai nimettömänä kertoa siitä, mitä toivoo tai haluaa. Kerätystä aineistosta dramatisoitiin teksti, jonka ympärille lopullinen, heinäkuun alusta lähtien Turun keskustassa kuultava äänitaideteos rakentuu.

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantiellä

Kadunrakennustyö hidastaa liikennettä Uudenmaantien ja Seppelkadun risteyksessä 29.6.–7.8. Uudenmaantiellä yksi ajokaista on pois käytöstä molemmista ajosuunnista. Paikalla on poikkeava nopeusrajoitus 30 km/h. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Noutopaketti nököttää toimituspisteessä keskimäärin vuorokauden

Turkulaisten verkkokauppapaketit ehtivät odottaa ulkoautomaateissa keskimäärin reilut 24 tuntia, mikä vastaa tarkalleen suomalaisten keskimääräistä noutoaikaa. Kaupungin sisällä erot ovat kuitenkin huomattavia, kertoo paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin data.

Kyselytutkimus: Suomalaisten maksaminen muutoksessa

Lähes 80 prosenttia käyttää arkisissa maksuissaan yleensä muita maksuvälineitä kuin käteistä, kertoo OP Pohjolan Taloustutkimuksella teettämä kyselytutkimus. Maksamisessa tapahtunut murros näkyy myös asenteessa käteistä kohtaan: vain 16 prosenttia kaikista suomalaisista on vähintään jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että käteisen käyttö helpottaa budjetointia, koska se tekee kuluttamisen näkyväksi.

Kun teatteri vei Akseli Hakkaraisen sydämen

Aateliskalenteri-näytelmän Toivo Kajander pitää kiinni ylpeydestään ja työväenluokkaisista perinteistään. Roolissa Akseli Hakkarainen.

Teattereihin on välillä lyöty laitosmaisuuden tai liikataiteellisuuden leima, kesäteattereiden ylle langetettu keveyden imago, puskateattereistakin puhutaan. Suomalaisen kesäteatterihistorian ylevä merkkipaalu on Tampereen Pyynikillä vuosina 1961–1970 esitetty Tuntematon sotilas. Sen sata esittäjää ja 350 000 katsojaa näyttivät mitä kesäteatteri voi olla kun sitä esitetään ja katsotaan sydänverellä.

Myyräkannat kasvussa Lounais-Suomessa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) seurantojen perusteella jyrsijämäärät ovat runsastumassa kohti monivuotisen kannanvaihtelunsa huippuvaihetta Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa. Pohjois-Suomessa kannat ovat myös kasvamassa, mutta huippu on odotettavissa aikaisintaan syksyllä 2027. Itäisessä Suomessa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla myyräkannat ovat romahtaneet syksyn 2025 huipusta. Lounais-Suomessa myyriä esiintyy kohtalaisesti.

Ilmalämpöpumppujen vahinkoriski kasvaa hellesäällä

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn mukaan lämpimät kesät ovat saaneet puolet (49 %) suomalaisista investoimaan jollain tavalla viilennykseen. Helteet lisäävät myös vahinkoriskiä: viime kesän ennätyspitkän hellejakson aikana ilmalämpöpumppuihin liittyviä vahinkoilmoituksia ilmoitettiin vakuutusyhtiöön kolminkertainen määrä tavanomaiseen kesäkuukauteen verrattuna.

Tutkija: Punkkirokotetta kannattaa harkita suositusalueiden ulkopuolellakin

Lämpimän kevään myötä punkit aktivoituivat tänä vuonna monilla alueilla tavanomaista aikaisemmin ja punkkihavaintoja on tehty tähän mennessä poikkeuksellisen runsaasti eri puolilla maata.

Eriytyminen uhkaa osaa asuinalueista

Essi Leikas (vas.) ja Nina Kaipio pitävät yhdistysten ennaltaehkäisevää työtä erittäin tärkeänä maailman haasteiden äärellä.

Sosioekonominen segregaatio – eli väestöryhmien eriytyminen eri asuinalueille tulojen, koulutustason, työllisyystilanteen tai muun yhteiskunnallisen aseman perusteella – on alkanut kehittyä Suomessa vakavammaksi ongelmaksi. Näin kertoo Suomen Setlementtiliiton operatiivinen päällikkö Nina Kaipio .

Turun Suurtorin keskiaika nimitti kunniajäsenikseen Benito Casagranden ja Petteri Järven

Keskiajan Turku -tapahtumaa järjestävä Turun Suurtorin keskiaika ry julkisti kunniajäsenet perjantaina 26. kesäkuuta Brinkkalan pihalla osana tapahtuman ohjelmaa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisistä Turun keskiaikaisista markkinoista. Nykyisin Keskiajan Turku nimeä kantava tapahtuma on Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma, jossa vierailee vuosittain yli 100 000 kävijää.

Turun keskustan elävyys vahvistunut

Turun keskustassa tehtiin vuonna 2025 noin 22,2 miljoonaa käyntiä, mikä on noin kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla keskustassa viivyttiin aiempaa pidempään ja asiointien määrä kasvoi.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Ratapihankadun kerrostalon peruskorjaus valmistui

Ratapihankatu 43 talo valmistuu peruskorjauksesta ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 1. heinäkuuta.

Uusi K-Market Houtskari avautuu tiistaina

Paraisten Houtskarissa juhlitaan tiistaina 30. kesäkuuta uuden K-Marketin avaamista. K-kauppiaana toimii Johnny Wikstedt .

Satamakadun liikenteeltä sulkemista jatketaan vuoden 2027 elokuuhun

Satamakatu välillä Vallihaudankatu-Linnankatu pysyy suljettuna kaikelta liikenteeltä elokuuhun 2027 saakka, eikä vain kuluvan vuoden loppuun, kuten aikaisemmin tiedotettiin.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: TPS nousi voittoon Muzacin lisäaikamaalilla

Albijon Muzaci.

TPS palasi voittokantaan jalkapalloilun Veikkausliigassa, kun se löi Kupittaalla FF Jaron 3–2. Voittomaali syntyi dramaattisesti ottelun lisäajalla. Albijon Muzaci iski voittomaalin.

Turkulaisseuran nuoret urheilijat hakivat arvokasta arvokisatuntumaa tankotanssin EM-kisoista Puolasta

Viime viikonloppuna juhannuksena Puolassa kisatuissa tankotanssin EM-kilpailuissa nähtiin vahvaa turkulaisedustusta, kun turkulaista Aerial Unlimited -seuraa edustavat nuoret lupaukset debytoivat kansainvälisillä areenoilla. Kaksinkertainen maailmanmestari Iida Sulonen edusti Suomen maajoukkuetta tällä kertaa valmentajan roolissa ja luotsasi oppilaansa Viivi Lamppulan (12) ja Erika Saarikon (18) heidän uransa ensimmäisiin kansainvälisiin arvokisoihin.

Yleisurheiluharrastuksen voi aloittaa vaikka kuusikymppisenä

Kirsti Viitanen ja Tapio Virta aloittivat yleisurheilun harrastamisen kuusikymppisinä. – Ilman tätä harrastusta tuskin olisi kunto tällainen tämän ikäisenä, Viitanen sanoo.

Moni yleisurheiluharrastaja löytää lajin pariin nuorella iällä, mutta on myös sellaisia, jotka innostuvat lajista vanhemmalla iällä. Aikuisyleisurheiluseura V-S Mastersin Kirsti Viitanen ja Tapio Virta kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Tosin kuusikymppisenä yleisurheilun aloittaneella Viitasella on harrastusvuosia enemmän kuin monella kansallisella huipulla ikää.

Åboraakkeli: Inter olympiamaisemiin

Kotimaisessa liigassa vahvan alkukauden pelannut Inter saa Konferenssiliigan ensimmäisellä karsintakierroksella vastaansa FK Sarajevon Bosnia ja Hertzegovinasta. Inter aloittaa kaksiosaisen otteluparin vieraissa 9. heinäkuuta. Ratkaiseva toinen osaottelu pelataan Kupittaalla viikkoa myöhemmin 16. heinäkuuta.

Trojansin Jansen ja Wulff lippupallon Team LA -kehitysjoukkueeseen

Suomen lippupallon naisten kansallinen kehitysjoukkue Team LA on valittu kaudelle 2026. Tänä vuonna seitsemän uutta urheilijaa on nostettu osaksi Team LA:ta. Uudet jäsenet tuovat ryhmään kansainvälistä kokemusta, kansainvälisen tason yleisurheilutaustaa sekä EM-mitalien makuun päässeitä nuoria lippupalloilijoita. Joukkue koostuu 21 olympiapaikkaa janoavasta urheilijasta.

Mingsupphakun iski maailmanmestariksi

Turkulainen thainyrkkeilijä Ommi Mingsupphakun voitti torstaina amatöörien MM-finaalissa ruotsalaisen Ewin Atesin kaikin tuomariäänin 3-0.