THL: Koronarokotteen tehosteannokset riittävät kaikille, joille niitä on suositeltu

Koronarokotteiden syystalven tehosteannoksia riittää kaikille, joille niitä on suositeltu, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Rokotteita on keskusvarastossa, josta hyvinvointialueet saavat niitä tarvittaessa lisää jo tällä viikolla. Ensi viikolla Suomeen saapuu lisää rokotteita.

Tehosterokotteita suositellaan niille, joilla on suurin riski saada vakava koronatauti. Korkea ikä on merkittävin vakavan taudin riskitekijä.

– Vaikuttaa siltä, että syystalven tehosteannosten suosio on nyt korkeampi kuin vuosi sitten. Tämä on positiivista. Talven tullen koronaa kuten muitakin hengitystieviruksia on liikkeellä enemmän, joten on tärkeää, että iäkkäät ja riskiryhmiin kuuluvat saisivat heille suositellut rokotteet. Uudella tehosteannoksella pyritään vähentämään vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio tiedotteessa.

– Koronarokotusten tavoitteena on ylläpitää väestön suojaa vakavaa koronatautia vastaan jatkuvasti, sillä epidemiajaksoja voi olla vuoden aikana useita.

Suomeen tulee ensi viikolla noin 129 000 annosta lisää Pfizerin mRNA-rokotteita. Marraskuussa saadaan myös Novavaxin proteiiniadjuvanttirokotetta. Sitä voidaan antaa kaikille suosituksen piirissä oleville, mutta erityisesti heille, joille mRNA-rokote ei sovi esimerkiksi allergian vuoksi tai jotka eivät jostain syystä halua ottaa sitä. Molemmat rokotteet antavat yhtä hyvän suojan koronan omikronviruksen XBB-alalinjoja vastaan.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotuksista ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen saa. Koronarokotteiden syystalven tehosteannokset annetaan pääosin samanaikaisesti influenssarokotteiden kanssa.

– Suurin osa joukkorokotuksista on alkanut. Pitkistä jonoista ja ajanvarausten ruuhkista huolimatta rokotukset etenevät monella alueella jo hyvin ja rokotusaikoja on pyritty lisäämään, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku.

THL suosittelee syystalven tehosteannosta kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville ja 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta

Pyhän Ristin kappeli aiotaan peruskorjata.

Turun hautausmaalla sijaitsevaan Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta. Pekka Pitkäsen suunnittelema kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita. Peruskorjaushankkeen tavoitteena on lisätä vainajien säilytystiloja maan alle sekä parantaa niihin liittyviä tiloja ja logistisia ratkaisuja. Lisäksi uusitaan teknisiä järjestelmiä, toteutetaan toiminnallisia parannuksia ja korjauksia säilytystilojen lisäksi kappeleihin ja yleisiin tiloihin sekä tehdään rakennuksen esteettömyyteen liittyviä parannuksia.

Poliisi tutkii yhden uhrin vaatineen Kaarinan talopalon syttymissyytä

Lounais-Suomen poliisi tutkii Kaarinassa torstai-illalla syttyneen omakotitalotulipalon syttymissyytä yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Kaarinan Littoistentiellä sijaitsevan omakotitalon tulipalosta ilmoitettiin hätänumeroon torstai-iltana kello 18.40 aikaan.

Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta esidiabeteksen ja ylipainon hallintaan

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta, joka on suunnattu erityisesti esidiabeetikoille ja ylipainoisille. Uudessa toimintamallissa pyritään elintapamuutoksen avulla estämään varsinaisen diabeteksen ja muiden sairauksien puhkeaminen. Elintapaohjaukseen hakeudutaan ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle.

Juha Vaakku Varjuksen muistokonsertilla yli 4 000 euroa kehitysvammaisten lasten ja nuorten virkistäytymistoimintaan

Moko ja Anna ovat isä ja tytär ja esiintyvät konsertissa. Vaakku oli Annan kummisetä.

Elokuun alussa menehtyneen taiteilija Juha Vaakku Varjuksen kanssa vuosien varrella soittaneet muusikot keräsivät Vaakku in memoriam -muistokonserttissa lasten ja nuorten kehitysvammaisten virkistäytymistoimintaan 4.155,50 euroa.

Vason keskimääräinen vastike pysyy ennallaan

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23. lokakuuta Vason asumisoikeusasuntojen vastikkeet ensi vuodelle. Käyttövastikkeiden keskimääräinen muutos ensi vuodelle on 0,0 prosenttia. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja joissakin kohteissa vastike jopa laskee.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.