Isännöintiliitto: Palovaroittimien siirto taloyhtiön vastuulle parantaa paloturvallisuutta

Asukas vastaa vuoden 2026 alusta palovaroittimien vikojen kuten pariston loppumisen ilmoittamisesta, siitä että laitetta ei oteta pois käytöstä sekä laitteen toimivuuden testaamisesta. Asukas vastaa vuoden 2026 alusta palovaroittimien vikojen kuten pariston loppumisen ilmoittamisesta, siitä että laitetta ei oteta pois käytöstä sekä laitteen toimivuuden testaamisesta. Kuva: Jori Liimatainen

Rivi- ja kerrostaloissa oli viime vuonna 1 517 paloa. Kotona tulipalon aiheuttaa useimmiten kiuas tai liesi. Ilman valvontaa lataukseen jätetyt sähkölaitteet lisäävät paloturvallisuusriskiä.

Vuoden 2024 alussa voimaan tuleva pelastuslain uudistus tuo palovaroittimet taloyhtiön vastuulle kahden vuoden siirtymäajalla. Helposti ajatellaan, että voi ei, taas lisää vastuita taloyhtiölle, mutta uudistus tähtää nimenomaan kaikkien turvallisuuden paranemiseen. Viimeaikaiset surulliset uutiset huoneistopaloista alleviivaavat juuri turvallisuusnäkökulmaa, sillä toimiva palovaroitin on kaikkien taloyhtiön asukkaiden turvallisuutta lisäävä laite. Vastuun siirtämisellä taloyhtiölle kunnossapito saadaan järjestelmälliseksi.

Vaikka laissa on kahden vuoden siirtymäaika, kannattaa taloyhtiön mieluummin lähteä muutokseen suunnitellusti ja hyvissä ajoin, kuin viime tipassa.

Uudistuksen tulo on herättänyt taloyhtiöissä monenlaisia kysymyksiä. Onko taloyhtiöllä oikeus päästä asuntoon?

– Kyllä on, pelastuslaissa säädetään rakennuksen omistajan tai tämän edustajan eli esimerkiksi huollon oikeudesta päästä asuntoon, kun se on välttämätöntä palovaroittimia koskevan velvollisuuden toteuttamista varten. Toki on huomioitava, että käynti on järjestettävä huoneiston haltijalle sopivana aikana ja käynnistä on sovittava hyvissä ajoin etukäteen. Eli yleisavaimella ei tietenkään voida mennä asuntoon sopimatta siitä etukäteen asukkaan kanssa, vastaa Isännöintiliiton lakiasiantuntija Sara Rintamo tiedotteessa.

Pitääkö taloyhtiön käydä kuukausittain tarkistamassa palovaroittimet?

– Kuukausittain ei tarvitse käydä tarkastamassa palovaroittimia. Pelastuslaki velvoittaa asukkaan ilmoittamaan viipymättä omistajalle, mikäli havaitsee palovaroittimen toiminnassa vian. Asukkaan tulee siis säännöllisesti testata palovaroittimen toimintakunto saamansa ohjeistuksen mukaan eikä asukas saa ottaa palovaroitinta irti tai poistaa sen paristoa tai akkua. Asukkaista ja palovaroittimista riippuen sopiva tarkastusväli saattaa vaihdella.

Minkälaiset palovaroittimet taloyhtiön kannattaa hankkia vai voiko se hyödyntää asukkaiden nykyisiä hälyttimiä?

– Tähän on vaikea antaa yhtä oikeaa vastausta, koska taloyhtiöitä ja varoittimia on erilaisia. Taloyhtiö voi toki itse päättää, miten se velvollisuutensa hoitaa, mutta käytännön kannalta voisi olla helpointa, että kaikki laitteet uusitaan kerralla, jolloin tiedetään varmasti niiden hankinta-aika, jäljellä oleva käyttöikä ja toimintamalli. Asukkaiden erimallisten varoittimien toimivuus pitäisi jotenkin kuitenkin varmistaa taloyhtiön puolesta ja toisaalta huolto voi olla haasteellista, jos malleja on erilaisia. Vaikka taloyhtiössä hyödynnettäisiin asukkaiden omia varoittimia, tulee niiden huolto kuitenkin taloyhtiön vastuulle

Hankinta- ja kunnossapitokulut kannattaa huomioida taloyhtiön seuraavan vuoden budjetin valmistelussa. Kun on hyvissä ajoin liikkeellä palovaroitin hankinnoissa ennen lain siirtymäajan päättymistä, voi niiden hankinnan ja asennuksen ajoittaa sujuvasti muun huolto- ja kunnossapitotoiminnan yhteyteen. Suunnitelmallisuus on aina parempi kuin kiireessä tekeminen. Samoin eri vaihtoehtojen vertailu oman taloyhtiön näkökulmasta kannattaa. Halutessaan taloyhtiön hallitus voi ulkoistaa huollolle palovaroittimien hankinnan, asennuksen ja huollon.

Vuoden 2026 alusta asukas vastaa palovaroittimien vikojen kuten pariston loppumisen ilmoittamisesta, siitä että laitetta ei oteta pois käytöstä sekä laitteen toimivuuden testaamisesta. Säännöllinen testaaminen on tärkeää ja tästä taloyhtiön kannattaa muistuttaa asukkaita. Asukkaan on myös perehdyttävä pelastussuunnitelmaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Impivaaran uimahallin tontille suunnitteilla kylpylä- ja sauna-alue

Kaupunginhallitus myönsi maanantaina Jukupark Oy:lle ja TKU-Rakennus Oy:lle innovaatiokumppanuuteen perustuvan aluevarauksen spa- ja saunamaailman toteuttamiseksi Impivaaran uimahallin ja Jukuparkin väliin.

Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verenluovutuksessa kävi 37 485 ihmistä, joista uusia luovuttajia oli 4 908.

Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.

Raitiotie eteni kaupunginhallituksesta kaupunginvaltuuston päätettäväksi

Kaupunginhallitus hyväksyi maanataina raitiotien investointipäätöksen ja vaunuhankinnan etenemisen edellyttämän määrärahavarauksen sekä rakentamisvaiheen vuosien 2026–28 työt ennen valtion rahoituksen varmistumista.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Rollaattorimarssilla marssitaan hyvän vanhuuden puolesta

Rollaattorimarssi on monessa kaupungissa kasvanut elämänmakuiseksi mielenilmaukseksi, joka muistuttaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja ikäystävällisten palvelujen merkityksestä. Turussa tapahtuman järjestävät perjantaina 8. toukokuuta kello 14 Turun kaupungin vanhusneuvosto, Turun Seudun Vanhustuki ry ja Turun Seudun Nivelyhdistys ry.

Toisenlaiset sävelet soivat vapunpäivänä Raision kirkossa

Arttu Selonen.

Vapunpäivänä 1. toukokuuta kello 14 Raision kirkossa kuullaan monipuolista musiikkia Raision kanttorin Arttu Selosen uruilla esittämänä. Ohjelmassa on klassikoita niin opiskelijoiden kuin työväenkin vapunvietosta sekä ei-niin-kirkollista urkumusiikkia. Noin 45 minuuttia kestävän konsertin jälkeen seurakunta tarjoaa munkkeja ja simaa Wanhan pappilan pihamaalla. Huonon sään sattuessa munkit ja simat nautitaan kirkossa.

Huhkolan asukkaat pääsevät äänestämään eläinpormestarivaaleissa

Huhkolan asuinalueella järjestetään toukokuussa täysin leikkimielinen kilpailu, jossa alueen asukkaat pääsevät äänestämään Huhkolan omaa eläinpormestaria. Ehdokkaaksi sai ilmoittautua kaikki Huhkolassa asuvat lemmikit karvoihin katsomatta. Ehdokkaiksi ilmoitettiin kissoja ja koiria yhteensä 11. Ehdokkaiden vaaliteemat vaihtelevat laidasta laitaan, aina turvallisuudesta juustoveroon, joten luvassa on taatusti hyvän mielen demokratiaa.

Uusi tapa kokea kirjamessut – kirjailijat lukevat uutta tuotantoaan

Kjell Westö.

Logomossa 2.–4. lokakuuta järjestettävät Turun Kirjamessut tarjoavat kävijöilleen aivan uudenlaisen kirjamessukokemuksen. Logomon Pysäkki-lavalla LUGEMOSSA kävijä pääsee istahtamaan pitkäksi toviksi kirjailijan tuotannon äärelle. LUGEMO, jossa kirjailija lukee yleisölle teoksestaan omalla äänellä, on kaivattu tilaisuus unohtaa hetkeksi häly ja uppoutua kirjan maailmaan.

Valinnanvapauskokeilun lääkärillä voi käydä missä vain Suomessa

Oletko täyttänyt 65 vuotta? Tiesitkö, että voit käydä yksityisellä yleislääkärillä edullisesti myös, kun olet kotimaassa kesällä reissussa tai mökillä? Edellytyksenä on, että yleislääkäri on mukana valinnanvapauskokeilussa.

Turku selvittää ulkoilusaarten kehittämismahdollisuuksia

Selvityksessä tarkastellaan Turun ulkoilusaarten palveluita, käyttöä, infrastruktuuria, saavutettavuutta ja luontoarvoja sekä sopimusmalleja ja kaupungille aiheutuvia kustannuksia.

Turun kaupungilla on kolme ulkoilusaarta: Vepsä, Maisaari ja Pähkinäinen. Saarten tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia kartoitetaan laajalla selvityksellä, jonka tavoitteena on muodostaa ajantasainen kokonaiskuva saarten nykytilasta sekä määritellä pitkällä aikavälillä kestävät ja toimivat ratkaisut niiden operointiin, palveluihin ja ylläpitoon.

Gallup: Enemmistö turkulaisista vastustaa yhä raitsikkaa

Raitiotien rakentamiselle Turkuun on selvästi enemmän vastustajia kuin kannattajia. Tuoreen gallupin mukaan yhdessäkään puolueessa kannatus ei nouse enemmistöksi. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan 51 prosenttia turkulaisista vastustaa raitiotien rakentamista, kun taas 33 prosenttia kannattaa sitä. Loput 14 prosenttia suhtautuu hankkeeseen neutraalisti. Taloustutkimus toteutti gallupin Ratikkavaalit.fi-työryhmän toimeksiannosta.

Impivaaran uimahallissa alkaa peruskorjaus

Impivaaran uimallin remontti käynnistyy toukokuussa. Sen arvioidaan valmistuvan lokakuun loppuun mennessä.

Impivaaran uimahalli siirtyy mittavaan peruskorjaukseen, jonka tavoitteena on parantaa hallin toimivuutta, turvallisuutta ja energiatehokkuutta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Remontin aikana uudistetaan keskeisiä rakenteita ja järjestelmiä, jotta uimahalli voi palvella käyttäjiään entistä paremmin tulevina vuosikymmeninä.

Ansiopäivärahan taso laski alkuvuonna seitsemän prosenttia

Ansiopäivärahan keskimääräinen taso on laskenut. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ansiopäivärahan määrä oli seitsemän prosenttia matalampi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Linnankatu suljetaan läpiajolta

Turun sataman ympäristön liikennejärjestelyt muuttuvat merkittävästi tiistaina 28. huhtikuuta. Ajo Turun satamaan Linnankadun kautta katkaistaan, ja Tuontikatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä Pahaniemen sillan alittavalta osuudelta.

Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.

Taito-kampuksen rungon rakentaminen käynnistyy Kupittaan kärjen alueella

Havainnekuvassa näkyma Taito-kampuksen kampusaukiolta.

Turun Tiedepuistoa kehittävä Kupittaan kärjen kumppanuushanke käynnistää Taito-kampuksen rungon asennustyöt työmaa-alueella maanantaina 27. huhtikuuta. Työvaiheen arvioitu kesto on vuoden vaihteeseen saakka.

Veroilmoituksen määräpäivä tiistaina 1,8 miljoonalla suomalaisella

Viimeistenkin suomalaisten pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot viimeistään tiistaina 28. huhtikuuta. Lakimuutoksen myötä verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain OmaVeroon, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut vielä paperipostilla.

Synnytysten määrä kasvoi Tyksissä nopeammin kuin koko maassa

Tyksissä hoidettiin viime vuonna 3 864 synnytystä ja 3 962 vastasyntynyttä vauvaa.

Synnytysten määrä Turun yliopistollisessa keskussairaalassa kasvoi kahdessa vuodessa kahdeksan prosenttia, kun koko Suomen syntyvyys nousi alle viisi prosenttia. Kasvavat synnytysmäärät ovat positiivinen ja hieman poikkeava ilmiö aiemmasta väestöennustuksesta alueellamme. Palvelutarpeen normalisoituminen aiempien vuosien tasolle edellyttää panostamista synnyttäjien, vastasyntyneiden sekä lasten ja nuorten hoidon sujuvuuteen.

Näköislehti

Urheilu

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.

Ikäkausiuimarit kisaavat Impivaaran uimahallissa

Uinti Turku – Åbo Simning ry:n (ÅTUS) järjestää Turussa, Impivaaran uimahallissa 50 metrin radalla kansalliset XXIII GANT Turku Junior Games -uintikilpailut ikäkausiuimareille lauantaina 25. huhtikuuta. Kilpailut alkavat kello 9.30.

Valtakunnalliset tanssikilpailut Ilpoisissa

Mikael Hagelstam.

Ilpoisten palloiluhallissa järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta alkaen kello 10 valtakunnalliset vakio- ja latinalaistanssien kilpailut. Kilpailu tuo yhteen tanssiurheilijoita eri puolilta Suomea. Tapahtuman järjestävät Turun alueen seuroista DC Diamond ry ja La' Team ry yhteistyössä.