Ennätyspakkaset näkyvät kiireenä autohuollossa

Kova pakkanen on aiheuttanut ongelmia  12 voltin akuissa, ovien ja luukkujen jäätymisiä sekä erilaisten ajoavustimien toimimattomuutta. Kova pakkanen on aiheuttanut ongelmia 12 voltin akuissa, ovien ja luukkujen jäätymisiä sekä erilaisten ajoavustimien toimimattomuutta. Kuva: K-Auto

Poikkeukselliset keliolosuhteet ovat tällä viikolla näkyneet selvästi myös K-Auton huollossa.

– Yhteydenottomäärät asiakkailta niin puhelimitse kuin muilla tavoin ovat kasvaneet hurjasti. Myös lattialiikenne, eli paikan päällä käyvien asiakkaiden määrä on lisääntynyt reilusti, kertoo K-Auton huoltopäällikkö Santeri Räty K-Auton Herttoniemen toimipisteestä tiedotteessa.

Millaisia ongelmatilanteita autoilijoilla on ollut näillä pakkasilla huoltoon tulleiden yhteydenottojen perusteella? Muun muassa 12 voltin akkujen ongelmia, ovien ja luukkujen jäätymisiä sekä erilaisten ajoavustimien toimimattomuutta, Räty luettelee.

Hyvä ja perusteellinen varautuminen ennen auton rattiin hyppäämistä kannattaa toki aina, mutta varsinkin tällaisella kelillä se on erityisen suositeltavaa. Santeri Räty sekä K-Auton varaosapäällikkö Jani Andersson listasivat, miten yleisimpiä pakkasen aiheuttamia ongelmatilanteita voi ennaltaehkäistä.

Miten 12 voltin akku jakselee? Vaikka akun kanssa ei olisi ollut ongelmia kevyemmällä pakkasella, voi tilanne olla toinen kovilla pakkasilla. Ongelmia voi ennaltaehkäistä vaihtamalla akun uuteen tai käyttämällä autossa ns. ylläpitolaturia. Oman auton akun iän tarkistaminen on helppoa, sillä tieto akun iästä löytyy sen miinusnavasta. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että yli viisi vuotta vanha akku olisi syytä vaihtaa uuteen.

Älä unohda laturia. Jos auton akku on koetuksella, myös laturin heikentynyt teho ilmenee juuri kovilla pakkasilla. Laturin vaihto edellyttää huoltokorjaamolla käyntiä.

Muista tarkistaa rengaspaineet. Kylmä ilma laskee rengaspainetta luonnostaan, minkä vuoksi auton rengaspaineanturit voivat antaa vikailmoituksia. Autoilijan on aina syytä reagoida näihin ilmoituksiin ja tarkistaa paineet. Kovilla pakkasilla rengaspaineita kannattaa usein myös lisätä. Kun lämpötila laskee kymmenen astetta, laskee renkaiden paine 0,1 baria.

Esilämmitys kunniaan. Onpa autossasi sitten perinteinen lämmitysjärjestelmä tai ilmalämpöpumppu, ovat ne koetuksella kylmällä. Lämmitysjärjestelmän alkukuormaa ja samalla ajomukavuutta voi lisätä merkittävästi esilämmityksellä. Siksi se kannattaa tehdä lämmitysjärjestelmän tyypistä huolimatta.

Keulasuoja dieselautoihin? Kovat pakkaset koettelevat perinteisesti eniten dieselautoja, joissa polttoaine voi jäätyä. Talvidieselin ja arktisen dieselin käyttö on tietysti ehdoton juttu, mutta dieselautoilija voi sen lisäksi harkita, kannattaisiko auton keulaan kiinnittää niin sanotut tuulensuojapaneelit. Niiden käytössä on syytä olla tarkkana, jotta ei sekoita auton luontaista jäähdytysjärjestelmää. Moneen automalliin saa autovalmistajan suunnittelemia paneeleja.

Muistithan moottorin esilämmityksen? Polttomoottoriautoissa kova pakkanen jähmettää myös moottoriöljyjä. Kylmä käynnistys kuluttaa moottoria eniten. Tätä ongelmaa voi ehkäistä perinteisellä lohkolämmittimellä tai polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä, kuten Webastolla.

Lukotkin ovat kovilla. Kun pakkanen oikein paukkuu, auton lukotkin voivat jähmettyä – lukot eivät aukea tai eivät mene kiinni ollenkaan. Lukkosulan käyttäminen on tällöin paikallaan, mutta myös oven sekä ikkunoiden tiivisteisiin silikonin laittaminen auttaa, jotta ovet toimivat myös kylmillä keleillä paremmin.

Sähköautoilijoille: Lataa mahdollisimman usein. Kylmyys lisää niin sähköauton kuin polttomoottoriauton kulutusta, sillä auton lämmittäminen vie energiaa. Samalla kylmyys voi vaikuttaa lataustehoon: jos auton akku on kylmä laturille saavuttaessa, myös latausteho voi olla totuttua alhaisempi.

Lämpimiä vaatteita mukaan ja liikkumisturvan numero valmiina. Vaikka tekisi kaikki mahdolliset ennakkotoimenpiteet, matka saattaa silti keskeytyä äkillisestikin. Varaa aina kaikille matkustajille riittävästi lämpimiä vaatteita mukaan siltä varalta, että apua joutuu odottamaan ulkona. Suomi on pitkien välimatkojen maa ja avun saannissa voi kestää kauankin. Muista myös tallentaa liikkumisturvan puhelinnumero valmiiksi puhelimeen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta