THL: Koronarokotteita annettu enemmän kuin viime talvena – syksyllä tai talvella koronan sairastanut ei tarvitse tehosteannosta

Syksyllä alkanut koronarokotuskierros on THL:n mukaan edistynyt hyvinvointialueilla hyvin. Syystalven tehosteannoksia on annettu yhteensä jo yli 905 000 annosta, mikä on enemmän kuin vuosi sitten. Määrä voi olla todellisuudessa vielä suurempi tiedonsiirtoon liittyvien viiveiden vuoksi.

Koko väestöstä noin 16 prosenttia on saanut koronatehosteannoksen. 65–79-vuotiaista tehosteannoksen on saanut yli 54 prosenttia ja 80 vuotta täyttäneistä 60 prosenttia.

– Rokottaminen päästiin aloittamaan hieman myöhemmin kuin syksyllä 2022, mutta jo marraskuun puolivälin jälkeen saavutettiin viime vuotta vastaavat rokotuskattavuudet. Vuodenvaihteessa koronarokotteen kattavuus oli jo vuodentakaista korkeampi, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Monilla hyvinvointialueilla 80 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuus on yli kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin viime kaudella. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla kattavuus on lähes 20 prosenttiyksikköä korkeampi.

– Edellisestä tehosterokotuksesta on tänä syksynä kulunut pidempi aika kuin vuosi sitten. Se ja alkusyksyn epidemia-aalto voivat osaltaan selittää, miksi kiinnostus koronarokotuksia kohtaan on ollut suurempaa, sanoo Kontio.

Vaikka rokotuksia on otettu hyvin, niitä jää myös käyttämättä. Rokotteita varataan riittävästi myös sellaiseen tilanteeseen, jossa taudinkuva tai taudinaiheuttaja muuttuu ja riskiryhmien koko tästä syystä kasvaa. Tänä syksynä muutoksia ei ole ollut.

THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Koronarokotukset jatkuvat hyvinvointialueilla edelleen. Rokotteina käytetään varianttiräätälöityjä Comirnaty- ja Nuvaxovid XBB1.5-valmisteita.

Jos tehosteannosten kohderyhmään kuuluva ei vielä ole saanut rokotusta, rokotukseen voi hakeutua omalla hyvinvointialueella. Jos tietää sairastaneensa koronataudin tai saaneensa tartunnan syksyn tai talven 2023–24 aikana tehosteannosta ei tarvitse.

– Koronavirustartunta voimistaa suojaa vakavaa tautia vastaan vähintään yhtä hyvin kuin rokote. Rokottamisesta ei ole odotettavissa lisäsuojaa tartunnan jälkeen, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Syksyn koronaepidemia on laantumassa Suomessa, mutta virusta kiertää jatkuvasti väestössä. Talven merkittävimmät virusmuunnokset ovat XBB alalinja EG.5 sekä BA.2.86 alalinja JN.1. Käytössä olevien rokotteiden antama suoja näitä virusmuunnoksia vastaan on sama kuin aiempia XBB-viruslinjan muunnoksia vastaan.

THL seuraa koronatilanteen kehittymistä Suomessa ja maailmalla. Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijaelin totesi joulukuussa, että toistaiseksi ei ole syytä tehdä muutoksia käytössä olevien koronarokotteiden koostumukseen. Nykyiset rokotteet antavat hyvän suojan tällä hetkellä kiertävien virusten aiheuttamaa vakavaa koronatautia vastaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Työministeri vieraili Salossa ja Paimiossa

Työministeri Matias Marttinen (kok.) vieraili perjantaina 24. lokakuuta Salossa ja Paimiossa tutustumassa alueen työllisyystilanteeseen, elinvoimaan ja ajankohtaisiin kehityshankkeisiin. Vierailun aikana keskusteltiin myös Suomen kansainvälisistä yhteyksistä sekä mahdollisuuksista laajentaa alueellista junaliikennettä Varsinais-Suomeen. Lisäksi ministeri kuuli alueen yritysten huolia ja nostoja kasvun pullonkauloihin.

Myllyyn uusia ravintoloita ja etnisiä makuja

Kauppakeskus Myllyyn tuleva Moi ! Poke -ravintola avautuu Myllyntorin laidalle.

Myllyn kauppakeskuksen ruoka- ja juomatarjonta laajenee. Poke bowl -annoksista tunnettu Moi ! Poke avaa loppuvuoden aikana uuden ravintolan Myllyntorin laidalle. Finnkinon naapuriin tulee Moi ! Aasia -ruokakauppa. Ensi vuoden alussa Finnkinon päätyyn avautuu myös Fazer Café Mylly.

Veritaksen sijoitusten arvo ylitti ensimmäistä kertaa viisi miljardia euroa

– Viime vuosi oli meille ennätyksellisen kasvun vuosi ja näyttäisi siltä, että tänä vuonna pääsemme jopa piirun verran parempiin myyntilukemiin, Veritaksen vt. toimitusjohtaja Tommy Sandås kertoo tiedotteessa.

Turku Suomen kolmanneksi tunnetuin ja arvostetuin opiskelijakaupunki

Taloustutkimuksen Opiskelukaupungit 2025 -tutkimuksen mukaan Turku on nuorten aikuisten keskuudessa koko maan kolmanneksi tunnetuin, arvostetuin ja suositelluin opiskelijakaupunki. Vertailussa oli mukana 36 korkeakoulukaupunkia.

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta

Pyhän Ristin kappeli aiotaan peruskorjata.

Turun hautausmaalla sijaitsevaan Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta. Pekka Pitkäsen suunnittelema kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita. Peruskorjaushankkeen tavoitteena on lisätä vainajien säilytystiloja maan alle sekä parantaa niihin liittyviä tiloja ja logistisia ratkaisuja. Lisäksi uusitaan teknisiä järjestelmiä, toteutetaan toiminnallisia parannuksia ja korjauksia säilytystilojen lisäksi kappeleihin ja yleisiin tiloihin sekä tehdään rakennuksen esteettömyyteen liittyviä parannuksia.

Poliisi tutkii yhden uhrin vaatineen Kaarinan talopalon syttymissyytä

Lounais-Suomen poliisi tutkii Kaarinassa torstai-illalla syttyneen omakotitalotulipalon syttymissyytä yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Kaarinan Littoistentiellä sijaitsevan omakotitalon tulipalosta ilmoitettiin hätänumeroon torstai-iltana kello 18.40 aikaan.

Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta esidiabeteksen ja ylipainon hallintaan

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta, joka on suunnattu erityisesti esidiabeetikoille ja ylipainoisille. Uudessa toimintamallissa pyritään elintapamuutoksen avulla estämään varsinaisen diabeteksen ja muiden sairauksien puhkeaminen. Elintapaohjaukseen hakeudutaan ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle.

Juha Vaakku Varjuksen muistokonsertilla yli 4 000 euroa kehitysvammaisten lasten ja nuorten virkistäytymistoimintaan

Moko ja Anna ovat isä ja tytär ja esiintyvät konsertissa. Vaakku oli Annan kummisetä.

Elokuun alussa menehtyneen taiteilija Juha Vaakku Varjuksen kanssa vuosien varrella soittaneet muusikot keräsivät Vaakku in memoriam -muistokonserttissa lasten ja nuorten kehitysvammaisten virkistäytymistoimintaan 4.155,50 euroa.

Vason keskimääräinen vastike pysyy ennallaan

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23. lokakuuta Vason asumisoikeusasuntojen vastikkeet ensi vuodelle. Käyttövastikkeiden keskimääräinen muutos ensi vuodelle on 0,0 prosenttia. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja joissakin kohteissa vastike jopa laskee.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.