Denguekuume leviää uusille alueille

Ihmisten toiminnan ja ilmastonmuutoksen myötä monet hyttyslevitteiset taudit valtaavat uusia alueita. Esimerkistä käy denguekuume, joka on viime vuoden aikana aiheuttanut sairastumisia uusilla alueilla. Yhdysvalloissa Kaliforniassa tavattiin osavaltion ensimmäiset sisäiset tartunnat marraskuun alussa. Maan sisäisiä tartuntoja on havaittu vuonna myös Euroopassa esimerkiksi Etelä-Italiassa ja Ranskassa. Tropiikissa ja subtropiikissa tauti on yleinen. Matkailija voi välttää denguekuumeen rokottautumalla ja suojautumalla hyttysiltä tehokkailla hyttyskarkotteilla.

Denguekuume on trooppisista maista palaavien matkailijoiden yleisin kuumetaudin aiheuttaja malarian jälkeen. Maailman terveysjärjestö (WHO) on dokumentoinut denguekuumeen ilmaantuvuuden lisääntyneen kymmenkertaisesti 500 000:sta yli viiteen miljoonaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Denguekuumetta on erityisesti Väli- ja Etelä-Amerikassa sekä Kaakkois-Aasiassa. Suomalaisten suosimista matkakohteista esimerkiksi Thaimaa, Malesia, Vietnam, Nepal, Brasilia, Argentiina ja Meksiko ovat raportoineet runsaasti denguekuumetapauksia viime vuonna.

Aedes -sukuun kuuluvat hyttyset levittävät ihmisten välillä muun muassa denguekuumetta, chikungunyaa, zikaa ja dirofilarioosia (sydänmatotauti). Nämä hyttyslajit ovat loistavia sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin, joka on mahdollistaa niiden tehokkaan leviämisen jatkuvasti uusille alueille ilmastonmuutoksen ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä. Matkailija voi saada tartunnan hyttysen välityksellä myös kaupunkioloissa ja sisätiloissa.

Matkailijan rokotustarve määräytyy aina matkakohteen, matkan luonteen ja matkan keston perusteella. Suomalaiset saavat kansallisessa rokotusohjelmassa hyvän perussuojan matkailuun. Suojaa on usein syytä täydentää esim. keltakuume-, dengue-, lavantauti- tai japanin aivotulehdusrokotteella, etenkin jos kyseessä on kaukomatka tai pidempikestoinen oleskelu ulkomailla.

Suurimmalle osalle matkailijoista suositellaan A-hepatiittirokotetta ja harkinnan mukaan suojaa myös B-hepatiittia vastaan. A+B -yhdistelmähepatiittirokotteella saa kätevästi suojan molempia maksatulehdusta aiheuttavia viruksia vastaan.

Uusi denguerokote on saanut myyntiluvan Euroopassa joulukuussa 2022, joten matkailijoilla on jo vuoden ajan ollut mahdollisuus rokottautua denguevirusta vastaan. Rokote voidaan antaa aikuisille ja yli 4-vuotiaille lapsille.

– Denguekuumeen kertaalleen sairastaneet ovat erityisessä riskissä matkustaessaan uudelleen denguealueelle. Tartunnan saaminen toistamiseen lisää riskiä vaikealle taudinkuvalle ja joutuminen sairaalahoitoon on mahdollista. Saamme toistuvasti kyselyitä rokotteesta denguen kertaalleen sairastaneilta ja suomalaiset matkailijat hakevat nyt rokotetta ahkerasti”, kertoo Rokotepalvelun matkailijoiden rokotuksista vastaava sairaanhoitaja Erika Kytömaa.

Kohdemaan rokotussuositukset on tärkeä kartoittaa hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä useiden rokotteiden kohdalla hyvän suojan saavuttaminen vaatii muutaman rokoteannoksen. Esimerkiksi A+B -hepatiittirokotteen kaksi ensimmäistä annosta annetaan kuukauden välillä ja denguekuumerokotteen suositusväli kahdelle annokselle on kolme kuukautta. Keltakuumerokotus on taas kerta-annos, mutta todistus tulee voimaan vasta kymmenen vuorokautta rokotuksen saamisesta.

Hyttysten levittämistä taudeista keltakuume on ainoa, jonka leviämistä pyritään estämään vaatimalla kansainvälinen keltainen rokotuskortti todisteena keltakuumerokotteen saamisesta.

Monet maat vaativat todistuksen rokotteesta maahan tulevalta matkailijalta, varsinkin jos matkareitti on kulkenut keltakuumeen esiintymisalueen kautta. Keltainen rokotuskortti voidaan vaatia vaikka kyseessä olisi ollut vain yli 12 tunnin välilasku maassa, jossa on keltakuumetta. Keltakuumetta esiintyy trooppisessa Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa ja tauti johtaa usein kuolemaan.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Monet kotimaiset kasvilajit kertovat ihmisen historiasta

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla. Uutuusteos esittelee kulttuurihistoriallisesti merkittävät suomalaiset kasvilajit.

Titanikissa avautuu juhannusviikolla tyhjiöitä ja poissaoloa tutkiva keramiikkanäyttely

Risako Yamanoin ja Özgü Gündeşlioğlun näyttely The void swallows the names we gave it avautuu yleisölle Titanik-galleriassa aivan juhannuksen kynnyksellä 18. kesäkuuta.

Kyvykkäät toimitusjohtajat viestivät ilmastoriskeistä johdonmukaisemmin

Johtamistaidoiltaan kyvykkäiden toimitusjohtajien yritykset käyttävät yhdenmukaisempaa kieltä viestiessään ilmastoriskeistä, osoittaa Turun yliopiston tutkimus.

Sataman uudistukset edistävät vihreän merikäytävän toteutumista

Kun punainen laiva saapuu Turun Satamaan, edessä on hektinen tunti ennen suuntaamista takaisin merelle. Käynnissä olevat yli 200 miljoonan euron satamauudistukset, mukaan lukien Fregatti-yhteisterminaalin rakentaminen, tehostavat sataman toimintaa. Yhdessä Viking Linen omien mittavien vastuullisuustoimien kanssa uudistukset myös edistävät vihreän merikäytävän toteutumista Turun ja Tukholman välillä.

Turun konsernin lainakanta ennätyskasvussa

Turun kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa käsitellään kaupunkikonsernin johtamista, tilinpäätöstä, taloudellista tilannetta ja investointeja, lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, LUMO-ohjelmaa sekä perusopetuksen yläkoulun ja ammatillisen koulutuksen arvioinnin jälkiseurantaa.

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Rakennusten purkutyöt käynnistyvät Raision keskustassa

E18 Raision keskustan kohta -hankkeessa valmistaudutaan rakennustöiden käynnistymiseen purkamalla rakennuksia. Purkutöillä mahdollistetaan tulevien kiertoteiden toteutus kesän aikana.

Turun AMK:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Eeva-Johanna Eloranta

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sdp) on valittu Turun ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajaksi. Puheenjohtajan paikkaa piti aiemmin Turun kaupunginhallituksen jäsen Niko Aaltonen . Lisäksi hallitukseen nousivat uusina niminä Sofia Virta , Anders Blom ja Olga Hellman .

Logomon Move 5D -elämysillallinen valittiin ruokamatkailukilpailun finaaliin

Logomon Move·5D -elämysillallinen on valittu yhdeksi Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailun 2026 kahdenkymmenen finalistin joukkoon. Kilpailu etsii Suomen parhaita ruokamatkailuelämyksiä, ja tänä vuonna mukaan pyrki 141 elämystä eri puolilta Suomea.

Lapsen päälle Varissuolla ajaneen bussin kuljettajaa epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta

Turun Varissuolla 3. kesäkuuta tapahtuneen lapsen hengen vaatineen liikenneonnettomuuden esitutkinta on edennyt. Onnettomuus tapahtui Littoistentien ja Karvataskunkadun risteyksessä, kun paikallisliikenteen linja-auto törmäsi suojatietä ylittämässä olleeseen 7-vuotiaaseen pyöräilijään.

Turun kaupungin lukioiden sisäänpääsyrajat selvillä

Kerttulin lukion penkkarimeininkiä vuodelta 2019.

Turun kaupungin lukioiden alimmat sisäänpääsykeskiarvot ja -hakupisteet on julkistettu. Lukioiden aloituspaikkoja lisättiin kevään 2024 yhteishaussa kuudellakymmenellä paikalla. Yhtenä tavoitteena oli korkeiden sisäänpääsyrajojen kääntyminen laskuun.

Patrik Nygrén valittiin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän hallinto- ja talousjohtajaksi

Patrik Nygren.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto on valinnut hallinto- ja talousjohtajaksi valtiotieteiden maisteri Patrik Nygrénin . Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta. Hallinto- ja talousjohtaja vastaa seurakuntayhtymän talouden johtamisesta sekä hallinto- ja talouspalveluiden toiminnasta.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Asumisen kokonaiskustannukset painavat vaakakupissa entistä enemmän

Hoitovastike on taloyhtiön talouden perusta. Sillä katetaan kiinteistön ylläpidosta, hoidosta ja hallinnosta aiheutuvat kulut, ja sen taso vaikuttaa suoraan asumisen kuukausikustannuksiin. Mikäli taloyhtiön tilikausi on kalenterivuosi, niin juuri nyt ollaan loppumetreillä kevään yhtiökokouskauden kanssa. Päivitetyt hoitovastikkeet näkyvätkin nyt myös myytyjen asuntojen tiedoissa, mikä tarjoaa mahdollisuuden tarkastella hoitovastikkeiden kehitystä. Huoneistokeskus selvitti, miten suurimmissa kaupungeissa myydyissä asunnoissa hoitovastikkeiden mediaaniarvot ovat kehittyneet tammi-toukokuussa vuosien 2026 ja 2025 välillä. Ostajat kiinnittävät nykyisin aiempaa enemmän huomiota asumisen kokonaiskustannuksiin, minkä seurauksena hoitovastikkeen merkitys asuntojen välisessä vertailussa on kasvanut.

Paraisten vierasvenesatamaa kehitetään vaiheittain

Paraisten kaupunki jatkaa Paraisten vierasvenesataman alueen kehittämistä. Työ on osa kaupungin strategista kasvuhanketta Mereltä merelle, joka keskittyy keskustan kehittämiseen sekä Paraisten vetovoiman ja elinvoiman vahvistamiseen niin asukkaille kuin vierailijoillekin.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika

Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1. kesäkuuta 2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.

Vasemmistoliitto asetti uusia ehdokkaita

Opettaja Mervi Uusitalo-Heikkinen on yksi uusista ehdokkaista.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallitus asetti tiistaina 9. kesäkuuta pidetyssä kokouksessaan neljä uutta ehdokasta eduskuntavaaleihin 2027. Piirihallitus katsoo, että nimetyt henkilöt tuovat listalle maakunnallisesti kattavaa edustusta.

Näköislehti

Kaupunki
Åbo Svenska Teaterin rakennus on ollut Turun ydinkeskustan keskeisiä maamerkkejä jo vajaan 200 vuoden ajan.
Grammersin rumpali Jussi Vuola.
Sig nykykuosissaan.
Valtteri Lehtinen on Saapasjalkakissa.
Sallamaari Tulvalehto.
Urheilu

Sihvonen ja Rekomaa jatkavat Loimussa

Raision Loimun joukkueen kokoaminen syksyllä alkavaan uuteen Mestaruusliiga-kauteen on jatkunut kevään ja alkukesän ajan. Aiemmin julkaistun neljän sopimuspelaajan rinnalle on nyt aika julkaista kaksi vuoden mittaista jatkosopimusta, sillä oranssimustissa paidoissa jatkavat ensi kaudella viime kausina joukkueen kapteenina toiminut libero Ville Sihvonen sekä keskipelaaja Rami Rekomaa . Kaksikko tuo kokemusta joukkueeseen ja on aikaisempina kausina osoittanut kuuluvansa pelipaikoillaan parhaimmillaan liigan eliittipelaajien joukkoon.

Tuton Juha Helppi Mestiksen hallitukseen

Mestis-seuroja edustavan Jääkiekon Sarjaseurat ry:n vuosikokous järjestettiin tiistaina 9. kesäkuuta. Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten määräksi kymmenen jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin jokaisesta seurasta puheenjohtaja ja lisäksi yksi asiantuntijajäsen.

Puukkokatsomo: Kovia tuloksia Paavolla

Paavo Nurmi Games järjestettiin tänä vuonna hieman aiempaa aiemmin. Suomalaisen yleisurheilukauden kesän avaus onnistui kuitenkin aavistuksen haastavista lähtökohdista varsin hyvin. Yleisöä oli jälleen tuvan täydeltä ja myös tulostaso oli kova. Yksi huippuhetki koettiin miesten seipääässä, kun Kreikan Emmanouíl Karalís vastasi odotuksiin ja ylitti kuusi metriä.

TPS:n jalkapallonaisille uusia juniorisopimuksia

Turun Palloseuran naisten edustusjoukkue on solminut juniorisopimukset neljän nuoren pelaajan kanssa. Sopimuspelaajiin kuuluvat hyökkääjä ja laitapelaaja Dina Päkkilä , puolustaja Viivi Helle , keskikenttäpelaaja Emilia Jämsén sekä maalivahti Siiri Sorsakivi . Heistä Päkkilä ja Helle ovat syntyneet vuonna 2009. Jämsén ja Sorsakivi ovat syntyneet vuonna 2010.

Daniel Forsberg kohtaa Magan taas

Daniel Forsberg.

Kuten Ice Cage 7:n jälkeisten tapahtumien jälkeen saattoi arvata, Turkuhallissa 19. syyskuuta Ice Cage 8:ssa nähdään Daniel Forsbergin ja Magamed Gadievin kohtaaminen thainyrkkeilyssä. Kaksikko otti yhteen jo vuosi sitten toukokuussa Ice Cage 4 -tapahtumassa Helsingissä. Tuolloin turkulainen Forsberg vei ottelun nimiinsä kokemuksensa turvin kaikin tuomariäänin. Pysyvätkö asetelmat ennallaan Forsbergin kotiyleisön edessä?

Turku Tuomiopäivä laajenee kauppatorille – Market Square Meltdownissa käsilläkävelypiruetteja

Adrian Mundwiler voitti Turku Tuomiopäivän 2022. Nyt hän palaa Turkuun.

Crossfit-tapahtuma Turku Tuomiopäivä järjestetään 11.–13. kesäkuuta. Seitsemän vuoden jälkeen kilpailu siirtyy Kupittaan jäähalliin. Perinteinen ulkoilmatapahtuman henki pyritään säilyttämään ulos rakennettavalla fan zone -alueella.